Ensiodottajat

No Tapiolan juttuja vilkasin nopsaan ja kyllä se jossain määrin korvaa lapsen aiheuttamia vahinkoja. Siellä luki jotain siitä, että miten paljon lapsi ymmärtää tms. Eli varmaan ihan siitä kiinni, että ymmärtääkö lapsi tekevänsä haittaa vaikka sille taulutelkarille vai ei. Vertailkaa ihmiset! :)
 
Kyselin juuri mieheltä noista vakuutusjutuista ja valtuutin hänet selvittämään mikä vakuutus meille voitais ottaa. Mies totesi, että Tapiolasta ei periaatteestakaan oteta yhtään vakuutusta kun ovat saaneet Finanssivalvonnalta juuri varoituksen epäilyttävistä menettelytavoista... Ovat ilmeisesti "pikkaisen" sekoittaneet omia ja asiakkaiden tekemiä rahoja ja kauppoja.
 
Moi! Näin sivustaseuraajana (tai siis odotan kyllä itekin esikoista, mut en ole täällä foorumilla kovin aktiivisesti kirjoitellut ainakaan vielä), mut vakuutus keskusteluun on pakko liittyä! :D Meillä on kaikki vakuutukset ja tilit keskitetty Tapiolaan ja koen, että on saatu hyvät edut. Kotivakuutus ja auton vakuutus on kattavia, eikä tarvii tapella, että korvataanko jotakin vai ei. Otettiin myös lapsivakuutus edelläkin mainituista syistä, eli ei vara venettä kaada, vaikka kalliiks tuleekin. Tosin tuo 400€ on vaan ekalta vuodelta ja sittenhän vakuutuksen hinta halpenee vuosi vuodelta... Mutta tää oli siis kannanotto Tapiolan puolesta, miusta vakuutusehdot on sillä selkeät ja asiakasystävälliset, palvelu on hyvää ja korvaukset tulee, kun niitä ymmärtää hakea. Toista oon kuullut esim. Iffistä (on kyllä siis toisen käden tietoa). :)
 


Omalla kokemuksella Iffin kaa saa aina vääntä kättä vakuutuksista kun ne tuntuu pyrkivän kaikin keinoin siihen ettei niiden tarttis maksaa mtn ...
 
Nyt luin sitten koko ketjun läpi, kun vauhtiin pääsin. Paljon on jo kiinnostavaa keskustelua täällä käyty monenmoisista asioista. Mulla on viikkoja nyt kasassa 19+3, eli LA on 31.10. mut kun tuolla lokakuisissa kaikki on siellä FB ryhmässä, johon en ajoissa ehtinyt, niin oon nyt sitten seuraillut satunnaisesti teidän marraskuisten keskustelua, kun aikalailla samaa tahtia on oma raskaus edennyt.

Tän viikon alussa kävin neuvolassa "ylimääräisen" kerran, kun viimeksi ei ollut paino noussut ja neuvoloiden väli tuli ultran takia niin pitkäksi, että täti halus varata ylimääräisen punnitus käynnin. No nyt olikin sitten paino noussut ihan hyvin, kaikkiaan alusta lähtien jotain 5 kg tullut ja kyllä nyt näkyy! Ja mikä ihaninta niin neuvolakäynnin jälkeen on alkanu myös tuntua! Ajattelin, ettei ne liikkeet vielä pariin viikkoon tunnu, mut nyt kyllä ihan selvästi "kuplii" vauva mahassa :)

Meillä on seuraava neuvolakäynti rakenneultra 19.6. ja voi että sitä odotellaan kovasti! :D Mies on tällä viikolla kysyny joka päivä, että joko mennään kattomaan vauvaa "röntgeniin"! :D Alan vaan olla huolissani tuosta miehen taantuvasta käytöksestä, että onko mulla lokakuussa kaks vauvaa käsissä... :)

Sitten heinäkuussa olis meillkin muutto eessä rivitalokolmioon tästä 43 neliöisestä toisen kerroksen parvekkeettomasta kaksiosta. :) Kyllä sitäkin kovasti ootellaan. Ja heinäkuussa alkaa mulla myös LOMA! :D Voi autuus. Tässäpä miun raskauskuulumiset näin kaiken kaikkiaan, on ehken tasapuolisempaa jakaa teille, kun oon niin paljon nyt muiden kuulumisia lukenut :) Jatkossa viitsii sitten aktiivisemmin osallistuakin. :)
 
Voih! Ehkä huomaa, että mies on viikonlopun poissa, kun miun puheripuli ryöpsähti, mut pakko VIELÄ noista vakuutuksista... Lapsivakuutuksen eduksi koen kyllä paljon muutakin, kuin korvatulehduskierteilevän lapsen. Kyllä lapset sairastaa muutenkin aika paljon, etenkin, jos joutuu viemään jo aikaisin hoitoon. Tosin meilläkin kyllä toiveena on, että voisin olla kotona, mut saa nähdä miten talous kestää. Ja viimeks tänään puhuin puhelimessa vaunujen ostosta sellaisen tuoreen äidin kanssa, jonka vauva on ollut alusta asti teholla, eli jo viikkoja, ja se MAKSAA! Eli todellakin me otetaan vakuutus. Ja sitten kun useampi on täällä harmitellut sitä, että Iffiltä lähtiessä menee S-bonukset, niin S-bonus on 5% vuodessa ja Tapiolan suurin keskittäjän etu (jonka saavuttaa suht helposti, jos on lapsi, auto ja koti ja palkkatili, niin siinäpä se neljä lohkoa täyttyy) on 17% silkkaa alennusta vakuutusmaksuista + muut edut. Meilläkin monta monta sataa vuodessa ihan noilla perus vakuutuksilla. Eikä ne hinnanerot kyllä sitten niin suuret ole. Ja mulle on tärkeetä, että palvelua saa silloin kun sitä tarvii. Kamala, jos sattuis vaikka joku iso vesivahinko tai muu ja sitten pitäs asua evakossa ja tapella vielä vakuutusyhtiön kanssa... Enkä oo Tapiolalla töissä ja mieskin on OP-Pohjolalla :D
 
Mulla on Iffillä oma vakuutus (ja kaikki muut kanssa tällä hetkellä) ja aina on maksaneet mulle ilman kuitteja tai kädenvääntöä kaiken mitä oon sieltä vinkunut. Bussilipuista lähtien sieltä on tullut maksut takaisin alle kolmessa päivässä korvaushakemuksen täytöstä, että mä olen kyllä tyytyväinen saamaani palveluun :) toivottavasti Tapiolalla tosiaan on yhtä hyvä palvelu, siltä se vaikutti ainakin kun puhuin pari kertaa puhelimessa tarjousten tekijän kanssa. Ja jos kerran täälläkin kehutaan hyväksi, niin eiköhän niiden kanssa ole helppo asioida :)

Tota lapsen sairastelun alkua odotan kyllä mielenkiinnolla, että saako se meidän mukula sit koko ajan flunssaa jne. ihanuuksia päiväkodista. Mut tasaantuuhan se sitten, kun ollut jonkun aikaa siellä muiden keskellä ja vastustuskyky kehittynyt lisää. Ei mua haittaa henk.koht. jäädä töistä pois ollenkaan (motivaatio kohdallaan :D ), mutta en haluais katsoa vierestä kun pieni on kipeä. Nää on näitä äitiyden huonoja puolia, kun joutuu toisen kärsimystä näkemään ja aika voimaton siinä on, kun ei voi parantaa sormia napsauttamalla vaikka kuinka haluais.
 


Mun mielestä lapsesta maksetaan per kalenteri vuosi vain 7 yötä ja loput on sitten maksuttomia. (Sairaalassa yöpymismaksuja)

Maksukattohan on joku 600 euroa.

Mulla tulee tosta joku 400 täyteen jo odotusajalta, kun joudun käymään naistenklinikalla seurannassa ja maksaa 30 euroa kerta. Joten jos vauva syntyy 1-2 kk etukäteen mitä mulle ennustettiin ja joutuu sairaalalla olemaan, niin eipä tuu ylikallista laskua sitten ainakaan, kun sen 600 euron jälkeen alkaa Kela korvaamaan. Ja siihen liittyy siis raskauden ajan laskut, synnytys maksut ja vauvan mahdolliset sairaalassa yöpymismaksut.
 
Ai nii eipä tullu pieneen mieleenkään, et menee sairaalassaolosta myös maksut.. :D Hyvä minä! :D Joo eli siis vuorokausi on kutakuinki paikkaunnasta riippuen n.30e/vrk... mut meneeks se sama maksu myös siitä vauvasta, eli siis 2x 30e ?
 


Miks tä tuplaa mun kommenttei 8o


Niin ja joo, äiti sanoi ton mulle ettei mee ku se 7 päivää/vuosi!
 
se on kyl hyvä, ku koskaanhan ei tiiä vaik se vauva ois kuukauden sairaalassa putkeen syntymän jälkeen ni 7 päivää vaan tarttee maksaa :)
 
Jos vauva ei joudu teholle tms, ei vauvasta peritä erikseen maksua sairaalassaolosta, äidistä vain. Meillä pojan tehohoidosta tuli laskua suurinpiirtein 65 euroa, ja minun viikon oleskelu vuodeosastolla noin 220 euroa.

Noista vakuutusasioista vielä..Meillä oli entisessä vakuutusyhtiössä (Lähivakuutus)vaikeuksia saada syntymättömälle lapselle vakuutus. Lopulta miun lääkärintodistuksella saatiin se vakuutus (pitkä juttu.). Tapiolaa ei edes harkittu, ne kun ovat Lähivakuutuksen kanssa jotain sisaryrityksiä.

Nyt vaihdettiin tämän vuoden puolella If:iin (ihan senkin takia että entisessä firmassa oli kallista, eikä vakuutustarjonta ollu kovin kattava) ja sieltä tuntuis helpommin saavan sen vakuutuksen. Kaikista kodin vakuutuksista (sis. lapsen vakuutukset, meidän omat vakuutukset sisältäen tapaturmat, 2 auton vakuutukset (toisessa täyskasko), omakotitalon vakuutukset, peräkärryn vakuutukset yms) saatiin 200 euroa halvempi tarjous If:iltä kuin entisestä yhtiöstä..

Mut tarkkaanhan noita vakuutusasioita joutuu miettimään aina.
 
Takaisin
Top