Emätintulehdus ja raskauden yrittäminen

Sumisu

Vasta-alkaja
Onko kellään kokemusta siitä, että emätintulehdus olisi vaikuttanut negatiivisella tavalla raskautumiseen ja hoidettuaan sen pois, olisikin sitten raskautunut pian?

Meillä yritystä takana sellainen n.8kk. Yksi keskenmeno takana (vkot 6+5) ja kaksi kemiallista raskautta. Epäiltiin että alkion vaikea kiinnittyä ja että toi keskenmenokin olisi voinut olla "ei kunnollinen raskaus". Paikat ultrattu ja kaikki näyttää normaalilta. Keltarauhashormoni vissiin myös ihan normaali. Musta vaan tuntuu että jo kauan ollut joku tulehdus päällä emättimessä. Epämääräinen haju ollut kauan ja maitomaista runsasta valkovuotoa jatkuvasti. Mun mielestä selkeimpänä helmikuisen keskenmenon jälkeen.

Kävin pari viikkoa sitten gynellä ja tulehdushan se sieltä löytyi. Sain antibiootit ja tikutin oviksen about viisi päivää kuurin jälkeen. Lima oli tällä kertaa läpinäkyvämpää, ei valkoista niinkuin aiempina kuina. Lisäksi keskenmenon jälkeen joka kuukausi alkanut tiputteluvuoto kp23-24. Nyt kp25 ja ei tiputtele. Tuonkin ehkä voinut tulehdus aiheuttaa?

Nyt vaan toivotaan parasta että olisi vaikka napannut. Käsitin että emätintulehdus tulee helposti myös raskaana mutta mietin miten paljon se voi oikeasti vaikuttaa itse raskautumiseen. Ainakin jonkinlaisella logiikalla tuntuu että tulehtuneet paikat ei ehkä olisi kauhean vastaanottavaiset miehen spermalle ja tulehtunut emätin torppaa jo alkuunsa siittiöt. Mutta mitäpä minä tiedän!
 
Ite olen miettinyt ihan samaa! Hain apteekista lääkkeen eilen mutta dpo 7 menossa niin en viitti laittaa ennen seuraavan kierron alkua jos vaikka olisinkin raskaana :banghead:
 
Takaisin
Top