Hei pitkästä aikaa täältäkin! Poika nukkuu sängyssämme yöunilla, ja mulla on vapaat kädet ja pääsin ihan läppärille dataileen, hoo-ray! Aina käyn tosiaan kännykäl viestinne lukemassa, mutta sillä en vaan jaksa lähtee kirjoittamaan.
Yöt meillä alkaa olee aika rutiineja jo, ysin maissa nukahellaan ja nukutaan noin ysiin-kymppiin (toki aamukuuden-seiskan maissa on sellanen pitempi hereilläolohetki mutta sitten sekä minä että poitsu nukahetaan vielä toviksi ja minä herään elävän tuntuisena). Päivissä ei vieläkään oo yhtään mitään rutiinia, tuon päikkärit on yhä niitä 5min-3h väliltä, eikä ikinä etukäteen tiedä, kuinka pitkät päikyt on seuraavaks eessä.
Muuten menee omasta mielestäni nihkeesti. Tunnen oloni tosi yksinäiseksi. Oon etääntynyt miehestä paljon, ja oon paljon miettinyt sitä etten enää ihmettele, miksi niin paljon pareja päätyy eroon lapsen ensimmäisen ikävuoden aikana. Kyl me tässä vielä sinnitellään, mutta ei mulla mikään unelmaparisuhde-fiilis tässä ole. Välillä käynyt jopa mielessä, että onko baby blues iskenyt mieheeni, kun se välillä kilahtelee ja suuttuu ihan ihmeellisistä asioista. Vaikka kuinka yritän tehdä sille asioita helpoksi ja pitää sen hyvällä tuulella, niin se saattaa silti nähdä asiat ihan eri valossa. Esim yks kerta mies oli kipeenä kotona, ja piti käydä kaupassa+apteekissa. Poika oli nukahtanut. Mä olin jo aiemmin tuntenu olevani täys nolla, kun mies valitti etten enää vaunuile ulkona tarpeeks, oon laiskistunut ja "ilmeisesti innostus vaan loppui" ja "mitä sä oikeen teet päivät pitkät kun et oo sitä ja tätäkään ehtinyt tehdä". No, kysyin mieheltä että voiko se kattoa poikaa sen aikaa jos kävisin kaupassa autolla, niin ehtisin nopsaa. Mies sanoi ensin tyrmistyneenä "ai autolla!?", ja sit et kyl hän voi jos poika nukkuu, mut jos se herää niin ei hän jaksa sitä hyssytellä. No, koska en tiedä etukäteen kuinka pitkään ne päikyt kestää ja hän teki selväksi että jättäisi pojan vaan huutamaan (no tuskin mutta ei olis ainakaan iloinen mies jos poika heräis ja itkis), niin mä sitten päätin ottaa pojan, laitoin vaunuihin ja sanoin että lähen käymää siel kaupas. Mies tokas "ai etkö meekään autolla" ja sitten veti herneet siitä nenäänsä, etten jättänytkään poikaa hänelle vaikka hän sanoi että voi tätä katsoa, ja nyt kun lähden vaunuilla niin kestää kauan ennenkuin tuon apteekista helpotusta hänen flunssaansa. Eli pieleen meni sitten, vaikka yritin olla mieliksi.
Tällaisia samantyylisiä ristiriitoja on ollut paljon; yritän miellyttää mutta tuloksena on vain se, että tunnen itteni sekä huonoksi äidiksi että huonoksi puolisoksi.
Mies myös viihtyy hyvin paljon tietokoneellaan yläkerrassa, ja mä periaatteessa pyöritän arjen. Kakkavaippojenkin vaihto on erittäin harvinaisissa tapauksissa miehen homma.
Olo on vaan tosi maassa. Oon yrittänyt puhua ja kysellä että mikä on, ja mitä asialle vois tehdä mutta mies sulkeutuu vaan enemmän omiin oloihinsa, ja pisimmät vuorokeskustelut mun kanssa on just valittamista jostain, mikä on nähty ilkeilynä vaikka on yrittänyt olla hyvä. Se onkin tuonut sitten tän lieveilmiön, että oon vaan hiljaa, hoidan arkirutiinini enkä oikein enää keskustele mistään, koska en jaksa tapella enkä jaksa kuulla sanoja jotka ovat kaukana kannustamisesta.
On toki niitä hyviäkin päiviä, ei tää nyt ihan totaalipaskaa oo enkä eroa vielä ajattelekaan, mutta kyllä mulla koko ajan jotenkin takaraivossa on se, että oon niin sanotusti "varpaillani", eli pelkään koko ajan että teen jotain väärin.
En tiedä mitä tekisin.
Huoh. Tulipa avautuminen ja surkee kirjotus, anteeksi. Jatketaanpas toiseen aiheeseen; poikaan.
Hän on nyt 3½kk, kääntyy selältä kyljelleen mutta ei käänny mahalleen. Jos hänet asettelee mahalle, tukee tosi hyvin niskaa (tukenut jo varmaan 1kk lähtien), mutta ei osaa liikkua mihinkään. Nauruakaan ei vielä tule, mutta sellaisia ilon kiljahduksia, ja juttelee muuten paljon. Itkee vähän, ja loppuu sillä että ottaa syliin/antaa tissiä/nukahtaa. Tarkkailee ympäristöään isoilla silmillään, hiljaa, keskittyneesti. Muutama viikko vielä neuvolaan, en tiedä minkä ikäisestä pitää huolestua jos ei meinaa kääntyä/lähteä liikkeelle?
Muskariinkin pojan ilmoitin, ja eka kerta meillä on 26.8.! Lisäksi vauvauintiin Käpylään (vauvauinti Kultakalat) suunnataan 1.9. lähtien :)
