Elokuun elelyt :)

jobbe

Vauhtiin päässyt keskustelija
huomenna olis sitten jo elokuu joten teimpä tylsistyksissäni jo valmiiksi elokuulle ketjun :)
 
Ihan vaan mietin, ja olen miettiny jo aiemminki... että miks pitää joka kuukaudelle olla oma ketju? Kun vaikka olis kaikki samassa letkassa niin hyvin yksinkertaisesti pääsee sinne viimiselle sivulle...
 
Flunssasta: Ei normaali flunssa ole vauvalle vaarallinen, sitten jos on oikein huono olo joutuu harkitsemaan nesteytystä sairaalalla. :)
Sunnuntai-maanantai meni kokonaan oksennellessa, eikä mikään pysynyt sisällä. Käytiin sitten maanantai iltana jo sairaalallakin kääntymässä kun oli niin heikko olo, kaikki oli kuitenkin kunnossa tuolla alhaalla.

Nyt hippusen helpottanu ja saanut nakerrettua jotain pientä alas asti :). 
 
Jokos olette joutuneet vaihtamaan vaatekaapin sisältöä suurempiin/ äitiysvaatteisiin? Itse otin jo isommat liivit käyttöön kun vanhat puristi niin kauheesti. Olisin vieraillut ensimmäistä kertaa myös äitiysvaatteita hypistelemässä, mutta ainakaan sokokselta en sellaista osastoa vielä löytänyt.. Seuraavaksi täytyy varmaan H&M:lle suunnata siellä muistaakseni ainakin on äitiysvaatteita. Näin ensikertalaisena kysynkin, että mistä niitä äitiysvaatteita muuten löytää? Netistä?
 
Mä ostin juurikin H&M:ltä kahdet äitiyshousut. En hirveästi tykkää siltä lafkalta mitään ostaa, mutta en vaan löytänyt muualta. Kirpparilta oon ostellut paitoja ja mekkoja, mutta noi housut on melkein pakko ostaa uusina, kun muuten ovat sellaisia löpsöjä jo valmiiksi. Tykkään kyllä kovasti näistä pökistä, kun ovat niin istuvat ja tuo mahakangas (haha, mikä se on nimeltään?) tukee tosi hyvin. Mulla nimittäin tuntuu esim. pyöräillessä tosi ikävältä, jos maha hyppii ihan holtittomasti. 

Tänään oli ensimmäinen työpäivä uudessa työssä ja kerroin heti esimiehelle. Otti onneksi tosi hyvin vastaan ja lupasi olla tukena, kävi miten kävi.  Nyt helpotti kyllä, kun oon koko kesän jännittänyt tuota keskustelua. Tuli vaan sellainen olo, että riittäisi, että hän tietää. Mutta eipä tuota mahaa ihan hirveästi enää piilotella, joten eiköhän työkaveritkin saa tietää lähes samantein, kun heidät tapaan. Jotenkin hävettää! Kamala tää kiltin tytön syndrooma, kun ei tästä pääse ikinä eroon. Edes tällaisen asian kohdalla. 
 
Joo, äitiyspöksyt oli pakko käydä ostamassa jo muutama viikko sitten, kun töissä pakko olla mustat housut ja mun ainoat mustat farkut painoi alavatsaa niin ikävästi loppupäivästä. H&M:ltä ostin fiksunnäköiset ja edulliset, joiden pitäis mennä vatsan puolesta ihan koko raskauden. Turvotti niin pirusti silloin, nyt turvotus on alkanut muuttua enemmän vaavimasunnäköiseksi <3

Onko teillä paino noussut? Mulla hurjat 6 kiloa tullut toukokuun jälkeen. Olen aina ollut melko pienikokoinen, eikä tämäkään painonnousu sinäänsä häiritsevää ole. Johtunee kasvaneesta ruokahalusta ja liikkumattomuudesta. Ruokailua olen lisännyt, kunnon ruokaa syön PALJON enemmän ja useammin kuin ennen. Ns. "herkkuja" todella vähän, vain kun joku muu tarjoaa, koska olen pihi :) Tai no marjoja ja hedelmiä kulutan tosi paljon, mutta esim. karkkeja ja pullia en juuri ollenkaan. Opiskelijabudjetin takia pari vuotta sitten jätin kaiken "turhan" syömisen ja panostan edelleen mieluummin hyvään kunnon ruokaan. On vaan hassua, kun koko ajan nälkä, vaikka syön kun hevonen :)  

Mitenkäs teidän liikuntatottumukset? Mikä tuntuu vielä mukavalta? Mitenköhän tulevaisuudessa? Itse pidin juoksemisesta ennen tosi paljon, ihan alkuraskaudessa siirryin kevyempään hölkkäilyyn. Nyt en vieläkään saa käydä edes kunnon kävelylenkeillä jalkaterän vammailun vuoksi. Neuvolasta sanottiin, ettei hyppiminen (tai juoksu) sikiölle pahaa tee, niin kauan kun itsestä tuntuu hyvältä. Syke ei saisi kai nousta liian korkeaksi, ettei sikiön hapensaanti heikenny? Näin luin jostain.
Mulla siis ilmeisesti remontista saatu rasitusmurtuma oikeassa jalkaterässä. Pari viikkoa kuljin kepeillä, eikä sen päälle voinut laittaa painoa ollenkaan. Särki aivan törkeästi varsinkin öisin, unet jäi 10 minuutin pätkiin ja lääkkeinä panadol ja kylmäpussit. Oli hirveää. Nyt sentään kävelen pieniä matkoja, pyöräillä voin kauppareissut ja särkyä ei enää ole juurikaan. Uimassa kävin eilen ekaa kertaa kunnolla vamman jälkeen ja vitsit oli ihanaa päästä liikkumaan. Peruskunto olisi kiva pitää suhteellisen hyvänä, että sitten jaksaa ison mahan kanssa ja vauvailua ensi vuonna :) 

Niin siis tän jalkavamman takia myöskin täällä kirjoittelen lähes kokoajan :) Intoa riittää, toisaalta väsyttää...
 
Mä en uskalla edes mennä vaa'alle katsomaan, kuinka paljon paino on noussut. Noussut se on ihan varmasti. Toisaalta eihän enää haittaa, kun neuvolan lapussa luki, että paino ei saa nousta ekalla kolmanneksella. Nythän tässä on jo reilu viikko oltu sillä toisella kolmanneksella, joten voin vedota siihen, että kaikki kilot ovat kertyneet tässä 10 päivän aikana... 

Mäkin tykkäsin käydä silloin tällöin juoksemassa, mutta se ei ole tuntunut enää hyvältä. Koiran kanssa lenkkeilen sen kolmisen tuntia päivittäin, mutta kävelyitä on pitänyt alkaa jakaa pienempiin eriin ja tahtia vähän hidastaa. Alavatsaa alkaa juilia heti, jos pitkään reippailee tai tekee jotain raskaampaa. Tuo uiminen olisi varmasti hyvää liikuntaa, vaikka en osaakaan uida "oikein". Ja jotain jumppaa tekisi mieli myös tehdä. Säikähdin vaan silloin, kun ensimmäisen kerran pahoinvoinnin jälkeen tein kotona lihaskuntojuttuja ja sitä seurasi tosi kova verenvuoto. Jotenkin nyt en uskalla kokeilla ollenkaan, vaikka se tekisikin varmasti vain hyvää.
 
Babette: Meneeköhän vetoomus läpi :D Täytyy varmaan itsekin yrittää samaa seuraavalla neuvolakäynnillä :P

Omppuf: Onko olo parempi? Mulla oli viime viikko (12+) tähänasti pahin viikko, oksensin melkein joka päivä. Pari-kolme viikkoa aikaisemmin oksu joka toinen/kolmas päivä ja vielä yökkäilen joka kerta hampaiden pesun yhteydessä. Tänään pari kertaa hetkellinen yökkäily mutta muuten ok olo. Pikkusen väsyttää vielä mutta päikkäreitä ei ole tarvinut ottaa, väsy ottaa yliotteen myöhemmin illalla :)

Trilli: Jaksamisia jalan kanssa :)

Mä oon ollu melkein joka päivä muutaman km pituisilla kävelylenkeillä ja on ollut ihan ok, muuta en ole uskaltanut tehdä vaikka ei siitä mitään haittaa pitäisi olla tehdä jotain muutakin. 

Äitiysvaatteet on vielä kaupoissa :D
 
omppuf: voi ei. onneksi nyt on jo vähä helpottanu. Itsellä oli kans viime viikko ihan kamala. tosin oksentanu ku kerran kaks aamusta mut silti olo oli sellainen et olis voinu tulla useamminkin. makasin vaan sohvalla jossain sykkyrässä ja itkin, etten jaksa enää. Nyt sit yhtäkkiä oli 4 päivää taas ihan tosi hyvä olo, mut tänä aamuna kävin taas pöntöllä. Mut olo ollu muuten helpompi. Olin viime viikolla ihan varma, ettei mene nopeasti ohi. Mut sit yhdessä yössä olo olikin paljo helmpompi. Mulla on ollu tuollainen jojo-olo koko raskauden siitä asti kun pahoinvointi alkoi. Joko oksennan tai sit on ns. huippupäivä. Toivotaan, et menee sullakin pian ohi. Ja tosiaan, sairaalaan vain jos niin pahalta tuntuu. Varmaan kaikkea olet jo kokeillut, mut ajattelin silti kysäistä, et pysyykö sinulla mehujäät sisässä?

niiskúneiti: Minä oon joutunu jättämään kaikki farkut ja hameet pois käytöstä, puristavat ihan liikaa! Kaverilta sain sit lainaan mammafarkut ja tänään ostin äitiyshameen :) Löysin puoleen hintaan ;) Ihana ku on vähä valinnanvaraa et mitä pistäis päälleen. Ainut "hienompi" vaate on ollu farkkumekko jonka onneks ostin nyt ihan alkuraskaudessa. Mut ei silläkään nyt töihin esim voi mennä. Raskausajan rintaliivit ostin pari viikkoo sitten ku hirveet jäljet jäi kaikista muista.

babette: onpa ollu ihana vastaanotto työnanatajaltasi! :) Tunnetko jotenkin huonoo omaatuntoa, et oot raskaana vai mitä tarkoitat tuolla syndroomalla?

Painonnoususta: Minä luin jostain netistä, et 0-1kg "sais" tulla alussa. Minulla melko varmaan puolitoista kiloa. Trilli: voiskohan siinä olla nestettäkin tuossa sinun painonnousussa?


Urheilusta: babette, sinähän liikut ihan hulluna!! En minä edes  uskaltais, enkä kyllä voiskaan. Huono olo yllättäis. Nyt on ollu niin huono olo et en oo jaksanu urheilla. Yks päivä sain siivottua niin siitäkin olin ylpee. Tänään oli pakko jo jumpata ku tosi kipee ollu alaselkä kaikesta köllöttelystä. Ja painokin pääsee nousemaan :/ Mut jospa tää olo tästä kohenis niin vois ruveta kulkee taas lenkeillä.Trilli, minusta se meni niin et 14 tai 150 yli ei saa mennä syke. Sillä minäkin jätin juoksun ja hölkänkin, aina nousee liian korkeelle. Tänään sain tavan mammajumpallakin sykemittarin huutamaan. :) Vaan teki kyllä hyvvää seläle, rutisi vaan nivelet!

Babette: sinulleko tuli verenvuotoa??? Hui. Soititko neuvolaan, kestikö kauan? Tunsitko kipua tms? Minä kerran tein jotain jumppaa kotona, niin maha ei tykänny asennosta niin kävi kipeesti. Itsekin siitä sit lamaannuin ja jätin siltä kertaa siihen. Seuraavalla kerralla en sit tehny niin syvään niitä haara-askelia. Entä jos ihan supervarovaisesti jonakin päivänä tekisit lihaskuntoa. Jättäisit vaikka siltä päivältä koiralenkin lyhyemmäks.

 
Niiskuneiti:  äitiysvaatteita netistä löytyy ainakin h&m (koot voipi olla vähän arvailtavissa) ja sitten ainakin nelly.com. Kirppareilta saattaa myös löytää joitain helmiä. Imetysliivit ostan ensi kerran jostain oikeesta liivikaupasta (mun h&m liivit oli ihan surkeat pitää). :)
Babette: Hyvä että sait esimiehen kanssa puhuttua, varmaan helpottaa työntekoa että joku ees tietää :)
Trilli: Pahoittelut jalkavammasta! Mä käyn vaan kävelyllä, syyskuussa ajattelin alottaa taas käymään salilla :) Jalkapalloharjoituksetkin on olon takia jääny nyt välistä.
Mixuliini: Jännä miten se yhtäkkiä pahenee, vaikka viikkojakin on jo ihan mukavasti takana :o mulla oli vielä eilen aika pahana. Kolme päivää sai melkein tunnin välein olla oksentamassa. Kävin sitten vielä eilenkin lääkärissä, ottivat painon ja verenpaineen, kuuntelivat keuhkot ja sydämmen.
Hippu: Hei muuten en oo kokeillukkaan! Pitääpä tänään kun kauppa aukee mennä ostamaan :)

(.) Älkäähän siitä painonnoususta paniikkia ottako, kaikilla nousee enempi-vähempi :) Toivoisin että mullakin olisi mielummin noussut kun laskenut, huolestuin eilen kun oli heinäkuun alusta laskenut 3 kg oksentelun takia. :( Nyt ollaan siis tilanteessa -2kg lähtöpainosta. Olisin mielummin ottanut plussaa. Pitää ruveta jahka olo paranee! :)
Nyt pitää alkaa valmistelemaan kun illalla tulee vieraita kotiseutuvilta <3.
 
Minä oon kans kuullu, et H&M:llä olis paljo äitiysvaatteita, mut ainaki muissa vaatteissa se laatu on vähä iin ja näin. et menettävät kuosinsa jne. Millaisia kokemuksia äitiysvaatteista, ovatko sen rahan arvoisia?

Uskon, et ne maukan liivit on ollu ihan surkeet ku kerran kokeilin siellä urheiluliivejä niiin aivan surkeita, ei mitään tukea! Kannattaa satsata tosiaan liiveihin, itse ostin anitan raskausliivit ja maksoivat jotain 50e mut ovat kyllä hyvät ja varmasti kestävät pitkään!!

Omppuf: Sinulla ilmeisesti yölläkin pahoinvointia? Minulla oli kans yhessä vaiheessa. Tuntuu varmaan tosi pahalle, mut sille asialle ei nyt vaan voi mitään :( Mut jostain kuulin, et mitä huonompi olo itsellä, sen parempi olo toisella. Istukan pitäis ainakin toimia hyvin! Mut tosiaan, jotku on pystynyt syömään jäisiä marjoja, jääpaloja ja mehujäitä. Nyt on vaan tärkeintä, et jostain saat energiaa. Tai edes nestettä. Minä kans yhessä vaiheessa sain vedestäkin vatsanpuruja :( Mut siellä lääkärissä kannattaa aina käydä, ku siltä tuntuu. Hätätapauksessa ottavat sinut tippaan.

 
niiskúneiti: Oon miettinyt myös, mihin sitä kannattaisi suunnata mammavaate ostoksille. Uusiin liiveihin siirryin jo kolmisen viikkoa sitten. Muuten on nykyiset vaatteet menny päälle, vaikka farkuissa ei nappi oo menny kiinni enää pitkään aikaan. Oon kuitenkin pystynyt pitämään vanhoja farkkuja niin, että jätän napin auki ja korvaan kiinnityksen hiuslenkin avulla kiepauttamalla sen napin ja napinlenkin kautta. Hyvin on toiminut kun laittaa vaan paidan kunnolla siihen päälle :D

Trilli: Olen myös harrastanut aiemmin juoksua, mutta mun piti lopettaa se jo ihan alussa, kun alkoi mahassa olemaan niin paljon turvotusta. Se ei vaan tuntunut enää mukavalta. Nyt kun pahin turvotus on laskenu, niin kai sitä vois uudelleen testata miltä tuntuu. Neuvolassa kysyin urheilusta, niin sanottiin, että melkeinpä mitä vaan voi harrastaa normaalisti, jos se tuntuu itsestä hyvältä. Ja jos on tottunut liikkumaan kovemmin, niin ei ne sykerajatkaan mitään tarkkoja ole. Joten ainakin ite oon tehnyt kaikkea omien tuntemusten mukaisesti, välillä myös hieman kovemmilla sykkeillä (vaikka nyt syke tuntuukin nousevan paljon herkemmin kun aikasemmin). Toivottavasti jalka paranee pian :)

Pumpissa oon pyrkiny käymään kerran viikossa, samoin kahvakuulassa ja niiden lisäks kävelylenkkiä ja lyhyitä pyöräilyjä. BodyCombatin oon jättänyt välistä, kun siinä on paljon kaikkia hyppyjä, vaikka vois kai siellä ilman hyppyjäkin tehdä. Painokin on pysyny suht samassa. Ehkä puolisen kiloa tullut lisää.
 
Urheilusta: Käyn joka päivä koirien kanssa kävelemässä aamulla hiukan lyhyemmän ja iltapäivällä sellaisen tunnin lenkin. Alkuviikosta uskaltauduin tekemään lihaskuntoakin ja kyllä huomas ettei oo pitkään aikaan tehnyt, kun ihan perusliikkeetkin tuntui niin raskailta. Täytyy kyllä alkaa taas säännöllisesti, ihan kotosalla olen tehnyt just lantionpohjan harjoitusta, kyykkyä, pakaroita yms. mutta vatsalihakset jätin huilaamaan.

Äitiysvaatteista Esprit.com sivustolta löytyi kivoja, joskin hieman kalliita äitiysvaatteita. Olen muutenkin Espritin vaatteita käyttänyt, joten tuolta varmaankin jossain vaiheessa niitä tilailen. Huomenna ajattelin käväistä kaupungilla katsomassa muuta tarjontaa, vaikka eipä vielä hirveesti ole tarvetta, ei ainakaan vielä vauvamahaa näy, lähinnä näytän siltä että kesällä olis jäätelö ja kalja maistunut :D
 
krissehoo: Miksen ite oo tajunnu tuota hiuslenkkijuttua. tunnen itteni niin tyhmäks :D

niiskuneiti: Espritin sivuilla on myös sellainen KALLIS hoitolaukku, jossa on termostasku lämmintä maitopulloa varten ;)
 
Itse en ole äitiysvaatteita vielä ostellut, käynyt hipelöimässä kuitenkin :P Minä en käytä koskaan housuja, niin ei oo ihan vielä tarvetta ollut ostoksille. Mekkoja käytän pääsääntöisesti, muutenkin käytän esim. töissä aika paljon sellaisia mekkoja joiden leikkaus on rintojen alla, maha mahtuu mainiosti kasvamaan niissä :D Sen voin kertoa että jos käyttäisin housuja niin napit ei takuuvarmasti menisi kiinni!!! Ahdistaa kun maha on olemassa jo nyt :D Turvotustahan se taitaa vielä olla mutta maha kuitenkin ^^ Esikoista odottaessa (14 vuotta sitten!!!) maha tuli näkyviin vasta tammikuussa kun poika syntyi maaliskuun puolessa välissä... Ja tunnen itseni kyllä ihan ensiodottajaksi kun edellisestä on niin kauan! En muista mitään mistään :P

Synnytyskin on alkanut jo kauhistuttaa vaikka en edes tiedä päästäänkö sinne asti.. Kauhistuttaa kuitenkin :D Esikoinen aikoinaan syntyi aika nopeasti, ensimmäisenä meni lapsivedet, tunti sen jälkeen tuli yksi supistus joka kesti vajaa 3 tuntia ja poika oli maailmassa. Kun on lukenut kuinka paljon seuraava voi syntyä nopeammin niin ahdistaa ehtiikö sitä edes sairaalaan asti :P

Onko kellään muulla ihan järkyttävää väsymystä? Minusta tuntuu välillä etten oikeasti pysy pystyssä kun väsyttää.. Mitään en saa tehtyä, koti alkaa näyttää kaatopaikalta kun en jaksa siivota... Rästityöt kasaantuu kun en saa aikaiseksi.. HUOH. Milloinkohan tämä väsymys menee ohi?
 
Mä tilasin Huuto.netistä ison äitiysvaatepaketin, jossa on paitoja, farkut, mekkoja, masutuubu ym. Hintaa 40 euroa. Paketin pitäis saapua ensi viikolla. Eli sekin paikka kannattaa tsekata.
Lisäksi tilasin jo aiemmin Espritiltä pari kivaa äitiyspaitaa, ne kun oli aika hyvässä alessa.

Mulla kuuluu kuntosalijäsenyyteen muutama personal trainer käynti. Mun PT on kätevästi toiselta ammatiltaan kätilö ja ollaankin suunniteltu että seuraavaksi katsotaan mulle joku ohjelma mitä voisin sitten tehdä odotusaikana. Voin sitten vinkkailla muillekin.
 
mä otin jo äippävaatteet käyttöön oli kertynyt melko kokoelma eka raskaudesta :D
mulla on paljon H&M:n mama vaatteita ja olen tykännyt niistä paljon.  (hirveesti kesävaatteita ku tyttö syntyi kesäkuussa) eli jes saanko ostaa kylmiks ilmoiks uusia ? ;)
töissäki kerroin jo kaikille, mulla jotenki maha näkyy jo ..luulis että olen pidemmällä ku olen :D
tänää oli sokeri rasituskin, en enää muistanukkaa miten makeaa se sokerilitku on ja auts auts niistä kaikista verikokeista.
vielä pitäs jaksaa odottaa 10.8 asti että pääseen nt ultraan.. on vieläki jotenki epävarma
olo tästä raskaudesta vaikka eka neuvolassa ultrattiin ja saatiin kuuluviin sydänäänet, paitsi luulen että epävarmuus kestää siihen asti että alkaa tuntemaan vauvan liikkeet :)
 
Voi että, toi Espritin hoitolaukku on ihan pakko saada, tosi kätevää kun siinä on tuo termososa maitopullolle, myöhemmin saa pidettynä sitten vaikka kylmää juotavaakin mukana, kesää ajatellen esimerkiksi. Täytyy kyllä hommata sellainen, en vaan ihan vielä viitsisi, mut vauvamaailmassa se olis nyt tarjouksessa 39.95..
 
Karpalo84: Oon tosi innoissani kuulemaan sun pt:n neuvoja :)

Toivottavasti alkaa pahoinvoinnit pian helpottaa!

Malla007: Mulla on myös ollut todella lamaannuttavaa väsymystä. Töissä 8 tunnin päivänä viimeiset 2 tuntia näytin ystäväni mukaan siltä kun olisin ollut kännissä. Silmät lurpsuu ku karvisella ja jos laitoin silmäluomet kiinni, sai tehdä todella ison duunin että ne sai takasin auki. Tauolla makasin selällään penkillä ja nukahdin lähes aina. Nyt se on helpottanut sen verran, että saan asioita tehtyä, mutta vieläkin tarvitsen koko ajan taukoja ja makuuasentoa. Tuntuu oudolta, kun olen aina ollut aika aktiivinen tapaus ja tottunut suunnittelemaan päivät täyteen ohjelmaa. Iltasin simahdan ihan yhtäkkiä, enkä kertakaikkiaan pysty tekemään mitään enää sen jälkeen. Niin erikoista.
 
Minä en osaa liittää tänne semmosta näkyvää kuvaa, joten tässä taas linkki ultrakuvaan. Voin sanoa ettei tätä usko millään :)
Niskaturvotukset molemmilla normaalit ja pituutta A 5,34 ja B 5,28cm
http://aijaa.com/0007710640061
 
Takaisin
Top