Elokuun elämykset

hanneri

Piirimestaruustason postaaja
Heinämammat 2016
Heinäkuun äidit 2019
Joku mietti onko elokuulle ketjua ja koska en sellaista löytänyt niin tässä olisi :)
 
Mun tekis ihan hirveesti mieli kertoa kaikille jo, että raskaana ollaan. Miehen kanssa sovittiin että ei kerrota ainakaan ennen nt-ultraa. Parhaalle kaverille olen kertonut heti plussan tehtyä ja muutamalle läheisimmille työkavereille.
Tuntuu niin tyhmältä ns. valehdella ystäville ja perheelle, kun kyselevät suht. usein kaikenlaista :S
Ollaan siis pitkään tätä yritetty ja läheiset sen takia utelevat aina kun nähdään..
 
Tulin tänään poikkeuksellisesti tuuraamaan toiseen myymälään ja sain kiitoksena siitä kuohuviinipullon. Noh, se menee sitten herkkukassiin talteen turkinpippurisuklaiden ja Napa Valleyn viinitulijaisten seuraksi odottamaan kevättä.

Jotain hyötyä siitäkin, että lähti toiselle puolelle pk-seutua. Kyseisen kauppakeskuksen Alkon valikoimassa oli ainoaa löytämääni kuivaa alkoholitonta kuohuviiniä. Oli pakko napata yksi pullo syksyn juhlailtamia varten.
 
Tää itkuherkkyys on tänään ollut pahasta.Kuulin lapsuudenystävän nukkuneen aamulla pois.Osa työpäivästä meni kyyneleet poskilla ei niin hehkeesti silmät punaisena.Onneks on miesvaltainen työmaa ni eihän miehet uskalla kysyä itkevältä naiselta,et mikä on.Nyt on sit silmät turvoksissa,päätä särkee ja yöllä rantautunut paha olo seurana.Mutta silti huojentunut olo,kun lapsuudenystävä pääsi viimein tuskistaan. ♡
Anteeksi tää purkaus tänne,mutta ei oo oikein ketään kenen kanssa asiasta puhuakaan.
 
Osanottoni nuunuäippä! Ja paljon voimia!
 
Kiitos!Ei oltu viime vuosina paljoa tekemisissä,mut nuorena paljonkin.Eniten kuitenkin itkettää,että pieni tyttö jäi ilman äitiä.Tänään saanu työkaverinkin itkuun mukaan.Todellista työkumppanuutta. :)
 
Voihan elämä.Kun ei muuten ois tarpeeksi niin nyt ongelmana taaperon hoitopaikan kaksi uutta hoitajaa.Kahtena iltapäivänä käynyt niin,että pois hakiessa hädin tuskin tervehditty enkä saanut puhumattoman lapsen päivästä mitään kommenttia.Maanantai aamuna mutina oli kai ymmärrettävä tervehdykseksi eikä mitään muuta sanottu.Todella kaameaa jättä lapsi tuollaiselle tädille hoitoon.Tänään kaiken huippuna,kun toiselle äidille kehuttiin lasta ja annettiin yksityiskohtainen selvitys päivästä ja minä sain nippanappa tervehdyksen.Laitoin vielä perään viestiä,että saisi jotain tietoa,mutta vastausta ei oo tullu.Ei kai auta,kun maanantaina tehdä asiasta valitus.Minä kiltti ihminen en siitä tykkää,mutta kun ei enää tiedä saako poika noilta tädeiltä asiallista hoitoa. :sad001 Muutenkin tunteet pinnassa niin itkuksi on tämä ilta menny.
Ilmeisesti osasyy mökötykseen on se,et poika menee hoitoon 6.30 eikä esimerkiksi 6.40....
 
Turhaan hoitajat ainakaan mököttäisi mihin aikaan lapsi menee hoitooon. Heidän tehtävä on mennä silloin töihin kun hoidon tarvetta on. Itsellä pääösin ollut mukavaa vastaanottoa päiväkodissa. Joitain pieniä kommentteja tai palautetta itse saanut kun en ole ensikertalaisena osannut toimia päiväkodin käytäntöjen mukaan, johtuen siis ihan siitä kun itselle ollut kaikki ihan uutta ja joutunut juurta jaksain kysymään kaiken pikkuasiankin kuten kuinka ilmoittaa hoitoajat ym, mikä varmaan vaikutttanut heidän silmissään hölmöiltä kysymyksiltä. Itse varon paljon sitä että kaikki menisi oikein, huolissani olen jo mitä päiväkotiin puen lapselle ja laitan mukaan, ettei nyt vaan tulisi sanomista heidän puoleltaan. Vaikka itsehän lapseni tunnen ja tiedän. Tulee nyt esimerkkinä mieleen tämmöinen mistä piti antaa palautetta kun lapsella ei ollut lapasia ollut rukkasten alla ja kotona huomasin että lapsen kädet olivat jääkylmät. Siinä vaiheessa lapsi ei siis osannut kävellä että paljon oli paikoillaan rattaissa istuskeli ulkona tai ryömi maassa.
 
Ja nuo muut hoitajat tuolla aivan ihania.Yksi heistä jo tuttu teinien hoitoajoista. :) Enkä minäkään omalle työajalle minkään voi..Mielelläni menisin vasta kahdeksaan töihin,mutta se nyt vaan ei ole mahdollista.
 
Takaisin
Top