Pinkylle ja miehelle peukut myös täältä! Hienoa, että yritystä riittää :) OMAA NAPAA: mua on alkanu tosissaan häiritsemään tämä vauvamahan koko.. Kaikki tutut ja vähemmän tutut sanoo, että "Onpa pieni maha! Ihanko totta synnytät niin pian?? Ei kyllä uskois!" ja muita ei niin mairittelevalta kuulostavia ihmettelyjä saan kuulla tästä mahan koosta.. Alussa se ei niin häirinnyt, mutta nyt kun sitä on kuunnellut pari kuukautta ja kaikki sanoo sitä samaa, olen alkanut miettiä, onko tässä nyt jotain mätää? Olenko mä syönyt tai tehnyt jotain, minkä takia maha on pieni ja ehkä tulee pieni vauva? Lääkäri ja neuvola on sitä mieltä, ettei ole mitään syytä huolestua, ja ihan ok on tämä koko. En kyllä itsekkään ole iso ihminen, 161cm ja hoikka.. Mutta silti olen ollut mieli painuksissa ja itkua pidätellyt, kun kaikenlaiset ajatukset valtaa mielen: jos meille tulee pieni vauva, onko se mun vika? Kasvaako siitä mun takia normaalia pienempi ihminen? Jos siinä vauvassa on jotain vikaa sen takia kun on pieni? Jos se onkin liian heikko kokonsa takia? Lähinnä poden syyllisyyttä tästä kaikesta :( Plaah... Tää on eka kunnon huoli vauvasta mitä mulla on ollut koko odotusajalla ja tää tuntuu aika raskaalta asialta. Mies kyllä lohduttaa mua ja antaa piut paut muiden puheille, mutta ei se enää riitä saamaan tätä pois mun mielestä. Musta on vaan väärin kommentoida raskausmahan kokoa tolla tavalla silmät suurina ihmetellen ja suu auki >:/ Ja voi olla, että nyt olen turhan herkillä, mutta minkäs teet. Niin, ja sf-mitta oli viimeksi 30. Vaikka eihän näitä kokoja voi verrata kenenkään muun kanssa yks-yhteen, laitoinpahan silti.. ;P
Elokuun ehtoisat jutut
- Ketjun aloittaja hanhikki
- Aloituspäivämäärä
Cosca, mulla vähän samat fiilikset tosta päivittelystä "No ei sulla kyllä kovin iso maha ole..." Screw you! Tekisi mieli sanoa. Kyllä se mulle riittää mainiosti ja tuntuu sisälle päin aivan valtavalta. Ammattilaiset eivät ole huolissaan ja sellasta "standardikokoista 3,5kg" vauvaa povaavat. Ei muakaan alkuun häirinnyt ("Eihän sulla vielä edes näy mitään mahaa...") mutta tosiaan kun samaa kokoajan kuulee niin onhan se jo alkanu ottaa pannuun! Onneksi oma mies sentään päivittelee "Oho, ompa sun maha taas kasvanut?" ;)
Sitten pitkästä aikaa lyhyesti omaa napaa kun en millään näköjään pysy kirjotteluvauhdissanne mukana NYYH...
Saavutettu 38+0 eikä enää lasketa ennenaikaiseksi jos syntyisi vaikka heti! Ja sitä olen tässä jo alkanutkin toivomaan. Kauan meni rauhallisin maltillisin mielin, mutta nyt tuntuu että olen saanut yhtäkkiä tarpeikseni ja toivoisin vaavelin syntyvän pian! En jaksa enää tätä ähinää ja tönkköä oloa ja sitäpaitsi haluan nukkumaan mahalleni. Haluan jo nähdä meidän pikkuisen <3 ja edetä seuraavaan vaiheeseen, vauva-arkeen. Luulisin olevani valmis? Mies sen sijaan taitaa olla pienessä paniikissa ja ympäröi itsensä töillä...
Viime viikolla oli kivuliaita oloja ja flunssan poikaa ja löysää vatsaa. Nyt taas "ei mitään" edistykseen viittaavaakaan joten tokkopa tässä ihan tänään lähtöä tulee. Viime viikon neuvolakäynnillä vauva laskeutunut muttei kiinnittynyt, enkä ole ainakaan tuntenut mitään sen kaltaista että olisi putoamassa haaroista. Välillä supisteluja selkäsäryn kera. Niin ja viime viikkoina pahoinvointi ja päänsäryt ovat astuneet kuvaan, se kai kertoo toisaalta hormonimuutoksista ja jonkinlaisista kropassa tapahtuvista muutoksista?
Odottelua odottelua... Kovin paljoa kun ei enää jaksa tai pysty tehdä (kyllä se ulospäin "pienikin" maha tiellä on) niin onhan tämä tällasta lorvimista. Hankalaa toimeliaalle immeiselle! Helppo ulkopuolisten sanoa "Lepäile ja nauti! Kun vielä voit.." PYH.
Sitten pitkästä aikaa lyhyesti omaa napaa kun en millään näköjään pysy kirjotteluvauhdissanne mukana NYYH...
Saavutettu 38+0 eikä enää lasketa ennenaikaiseksi jos syntyisi vaikka heti! Ja sitä olen tässä jo alkanutkin toivomaan. Kauan meni rauhallisin maltillisin mielin, mutta nyt tuntuu että olen saanut yhtäkkiä tarpeikseni ja toivoisin vaavelin syntyvän pian! En jaksa enää tätä ähinää ja tönkköä oloa ja sitäpaitsi haluan nukkumaan mahalleni. Haluan jo nähdä meidän pikkuisen <3 ja edetä seuraavaan vaiheeseen, vauva-arkeen. Luulisin olevani valmis? Mies sen sijaan taitaa olla pienessä paniikissa ja ympäröi itsensä töillä...
Viime viikolla oli kivuliaita oloja ja flunssan poikaa ja löysää vatsaa. Nyt taas "ei mitään" edistykseen viittaavaakaan joten tokkopa tässä ihan tänään lähtöä tulee. Viime viikon neuvolakäynnillä vauva laskeutunut muttei kiinnittynyt, enkä ole ainakaan tuntenut mitään sen kaltaista että olisi putoamassa haaroista. Välillä supisteluja selkäsäryn kera. Niin ja viime viikkoina pahoinvointi ja päänsäryt ovat astuneet kuvaan, se kai kertoo toisaalta hormonimuutoksista ja jonkinlaisista kropassa tapahtuvista muutoksista?
Odottelua odottelua... Kovin paljoa kun ei enää jaksa tai pysty tehdä (kyllä se ulospäin "pienikin" maha tiellä on) niin onhan tämä tällasta lorvimista. Hankalaa toimeliaalle immeiselle! Helppo ulkopuolisten sanoa "Lepäile ja nauti! Kun vielä voit.." PYH.
Täällä edelleen yhdessä koossa, tänään viikkoja 38+3.
Ne supistukset on jatkunut nyt melkein kaksi viikkoa, viime viikolla oli muutama hyvä päivä mut esim. viime yönä tuli 01-03 välillä kipeitä supistuksia välillä 4-5 min. Eli hellänä koko kroppa. Oloa ei yhtään paranna se että vatsa on ollut kuralla torstaista asti. Välillä ei enään edes tiedä onko maha kipeä supistuksista vaiko suoliston toiminnasta. ?? Oon ollut niin väsynyt viimeiset päivät. Tosiaan olin ihan varma että lähtö olis tullut nyt yöllä. Kyllähän nää kaikki oireet nyt on merkkinä lähestyvästä synnyttksestä, mutta mulla alkaa menee hermot ja en jaksais enään odottaa, varsinkaan näin väsyneenä ja kipeänä,
Kävin tänään neuvolassa kätilön luona ja kaikki arvot oli tosi hyviä. Hemoglobiini oli 145! Ei oo ollut näin korkea koko raskausaikana ja oon jättänyt nyt kokonaan raudan pois kun toi vatsa on ihan löysänä. Vauva kasvaa myös hienosti, ei ihan kiinnittynyt, mutta todella alhaalla kuopissaan odottamassa. Sen kyllä myös tuntee. ;) Verenpaine oli mulla hieman kohonnut, siis norm. 100/60, niin nyt oli 120/70. Kätilö totes et luultavasti lähestyvän synnytyksen takia. Sanoi tosta suolen toiminnastakin vaan, että tosi hyvä juttu, kroppa valmis synnyttämään. Niin ja käski ottaa vaan särkylääkettä supistuksiin ja kielsi aloittamasta jotain kovaa rehkimistä, tyyliin nyt siivotaan jotta tajuis vauva tulla ulos. Oli sitä mieltä että parempi lepäillä ja ottaa iisisti. Niin ja neuvoi hieromaan nyt nänninpäitä sekä pyytää miestä hieromaan jalkoja ja silitellä käsivarsia. Nää kaikki kuulemma lisää jonkun hormoonin tuotantoa, joka voi auttaa synnytyksen käynnistyksessä. Taidan siis illalla heittäytyä sohvalle ja mies pääsee noiden mun koipien kimppuun. Jos vaikka söis ison kulhollisen ananastakin. ??
Miehen vanhemmat haki pojan päiväkodista tänään, kun kävin tuolla neuvolassa, niin heti oli tullut parit naapurit kyselemään, jospa ollaan lähetty synnärille! ;)
Tsemppiä kaikille viimeisiin viikkoihin!
Nyt on se lääkärikäynti ohitse. Kohdunkaulaa ja suuta siellä tarkisteltiin, ultralla vauvaa katsottiin. Hyvin tuntui poika siellä jaksavan. Muuten normaali neuvolakäynti, eikä mitään uutta auringon alla. :) Kohdunkaulaa jäljellä 2cm, joten ei se ihan äkkiä sieltä ole tulossa, vaikka välilllä painaa tosi kipeästikin tuonne alaspäin. No parempi tämäkin kuin se, ettei mitään muutoksia olisi ollut. Jospa tässä alle kolmessa viikossa pääsisi synnyttämään (rv 37+). Seuraava neuvola ois 2 viikon päästä, eli vieläkään ei seurantaa ole viikoittain, kuten oli esikon aikaan.
Meinaa vaan kunto loppua, kun vauhti kestää yllä tuon esikon kanssa touhutessa. Huomenna alkaa päiväkerho ja lapselle pitää eväät kerhoon laittaa. Torstaina sitten muskariin ja näin on syksy "polkaistu käyntiin". perhekerho alkaa vasta 12.9, joten siihen on vielä aikaa. Vielä pitäisi pestä turvakaukalon ja sitterin pehmusteet ennen lapsen syntymää sekä pakata loput sairaalakassista.
Meinaa vaan kunto loppua, kun vauhti kestää yllä tuon esikon kanssa touhutessa. Huomenna alkaa päiväkerho ja lapselle pitää eväät kerhoon laittaa. Torstaina sitten muskariin ja näin on syksy "polkaistu käyntiin". perhekerho alkaa vasta 12.9, joten siihen on vielä aikaa. Vielä pitäisi pestä turvakaukalon ja sitterin pehmusteet ennen lapsen syntymää sekä pakata loput sairaalakassista.
SweetSeptember
Jostain jotain jo tietävä
Näemmä alkaa muutkin käymään aika kärsimättömiksi :))
Nyt on parina päivänä supistellu taas tiuhempaan. Välillä ollu kivuttomia, mutta viime yönä ja tänään ollu sellaista menkkatyylistä kipua supistusten aikana.
Tuisku12 mainitsi vatsan löystymisestä ja siitä, että kätilön mukaan se olisi yksi merkki lähestyvästä synnytyksestä ja se olikin aika kiinnostava juttu.
Ite syön rautalisää, joka on tähän saakka tehny mun vatsan kovaksi. Nyt vatsa on kuitenkin ollut selvästi "löysempi" ja tuntuu, että vessassa täytyy käydä sillä isommalla asialla useamman kertaa päivässä. Oon asiaa meinaan ihmetelly ja nyt toivon tosiaan, että se olisi merkki siitä, että hetki on lähellä... :)
Viikon päästä olisi neuvola ja kovasti toivoisin, että jäisi viimeiseksi.
Nyt on parina päivänä supistellu taas tiuhempaan. Välillä ollu kivuttomia, mutta viime yönä ja tänään ollu sellaista menkkatyylistä kipua supistusten aikana.
Tuisku12 mainitsi vatsan löystymisestä ja siitä, että kätilön mukaan se olisi yksi merkki lähestyvästä synnytyksestä ja se olikin aika kiinnostava juttu.
Ite syön rautalisää, joka on tähän saakka tehny mun vatsan kovaksi. Nyt vatsa on kuitenkin ollut selvästi "löysempi" ja tuntuu, että vessassa täytyy käydä sillä isommalla asialla useamman kertaa päivässä. Oon asiaa meinaan ihmetelly ja nyt toivon tosiaan, että se olisi merkki siitä, että hetki on lähellä... :)
Viikon päästä olisi neuvola ja kovasti toivoisin, että jäisi viimeiseksi.
Cosca: Mä oon kanssa niin kuullut tuota samaa! "Voi kun sulla on pieni maha, ootko varma että kaikki on kunnossa ja vauva normaalikokoinen?" "Joko sulla niin pian on laskettu aika, mä luulin että vasta joskus aikojen päästä, mä olin ite noilla viikoilla niiiiiiin paljon isompi!" Alkuun tuota vielä kuuntelikin, mutta jotenkin saman levyn kuunteleminen kuukaudesta toiseen alkaa ärsyttää. Kätilön mukaan on oikein hyvänkokoinen maha ja se kasvaa keskikäyrällä että mitään syytä huoleen tuskin on kun ultrissakaan ei ole ollut mitään poikkeavaa. Tosin ahdistaa kun muut epäilee vauvan hyvinvointia "pienen" mahan takia, ihan kuin sitä ei itse muka tulisi murehdittua tarpeeksi. Oon vaan tylysti alkanut kaikille mahan tuijottelijoille toteamaan että maha on ihan normaalikokoinen ja vauva myös. Oon noin 170cm ja hoikka myös. Äidilleni joskus asiasta puhuin niin sanoi että kroppa vaan on varmaan sen mallinen että vauva pääsee hyvin piiloon lantioon, vauvan asentokin vaikuttaa ja hoikkana kun ei ole sitä ylimääräistä siinä mahan päällä niin näyttää pienemmältä. Eiköhän sitä mahan koon päivittelyä vielä nää muutamat viikot sitten kestä... Varmaan joillakin on myös toisinpäin? Saa kuulla mahan isosta koosta ja arvailuja kaksosista. Ei sekään varmaan kivaa ole.
Mulle on jostain tullut ihan hillitön kohtukuoleman pelko. En tiedä mistä se on näin yhtäkkiä tullut. Onhan tässä ollut pari tapausta julkisuudessa ihan hiljattain, ei ne varmaan ole ainakaan auttaneet. Seuraan vauvan liikkeitä tosi tiiviisti ja melkeinpä panikoin heti jos huomaan että ei ole liikkunut hetkeen.
Mua melkein harmittaa että täällä ei näe lääkäriä ollenkaan koko raskauden aikana, näin ollen ei oo ollut ainuttakaan sisätutkimusta ja sellaista ei tule jos ei mitään ihmeellistä ilmene ennen synnytystä. Mua niin kiinnostain tietää tuo kohdunsuun tilanne vaikka eihän se välttämättä mitään kerro. Onko muilla ollut ns sukkapuikkokipuja? Itselle niitä tulee välillä vähän väliä, tosi häijyjä. Joskus menee pidempikin aika ettei mitään. Harjoitussupistuksia tulee aika tiheästi nykyään. Tai ainakin oletan että ne on niitä kun maha menee oikein kovaksi palloksi. Täysin kivuttomia kylläkin. Välillä on myös menkkamaista jomotusta mahassa ja selässä.
Mulle on jostain tullut ihan hillitön kohtukuoleman pelko. En tiedä mistä se on näin yhtäkkiä tullut. Onhan tässä ollut pari tapausta julkisuudessa ihan hiljattain, ei ne varmaan ole ainakaan auttaneet. Seuraan vauvan liikkeitä tosi tiiviisti ja melkeinpä panikoin heti jos huomaan että ei ole liikkunut hetkeen.
Mua melkein harmittaa että täällä ei näe lääkäriä ollenkaan koko raskauden aikana, näin ollen ei oo ollut ainuttakaan sisätutkimusta ja sellaista ei tule jos ei mitään ihmeellistä ilmene ennen synnytystä. Mua niin kiinnostain tietää tuo kohdunsuun tilanne vaikka eihän se välttämättä mitään kerro. Onko muilla ollut ns sukkapuikkokipuja? Itselle niitä tulee välillä vähän väliä, tosi häijyjä. Joskus menee pidempikin aika ettei mitään. Harjoitussupistuksia tulee aika tiheästi nykyään. Tai ainakin oletan että ne on niitä kun maha menee oikein kovaksi palloksi. Täysin kivuttomia kylläkin. Välillä on myös menkkamaista jomotusta mahassa ja selässä.
SweetSeptember
Jostain jotain jo tietävä
Pinky: Et ole ainoa joka kärsii kohtukuoleman-pelosta. En tiedä viittaatko noilla julkisuudessa olevilla jutuilla viimeksi eilen lööpeissä olleeseen tapaukseen, joka liittyi siihen Kanaan (en nyt muista oikeaa nimeä). Netissä ei pystyny lukemaan koko juttua, joten en tiedä miten hänen vauvalle kävi, mutta heti heräsi taas omat pelot siihen kohtukuolemaan. Tällä hetkellä pelko on aivan hirveä ja myös siksi toivon koko ajan, että pikkuinen tulisi pian ulos terveenä ja elossa. Itekin tarkkailen jatkuvasti liikkeitä ja itku kurkussa yritän olla ajattelematta sitä mahdollisuutta, ettei kaikki menisikään loppuun asti hyvin :(
Pakko vaan yrittää olla huolehtimatta liikaa ja toivoa parasta...
Nyt se on muuten sitten virallista, että perseeni on eniten kärsinyt ruumiinosani tämän raskauden aikana!
Kovimmat kivut on kohdistunu pakaroihin. Kuten olen aiemminkin maininnut, niin usein tulee sellainen tunne kuin tylsällä veitsellä iskettäis täysiä toiseen pakaraan ja kipu on karmea.
No, eilen illalla sitten kävin iltapesulla ennen sänkyyn menoa, kun oli taas välilihan öljyämisen aika ja kappas... Olen saanut elämäni ensimmäisen peräpukaman ;(
Kieltämättä oon miettiny, että noinkohan niitä tulee, kun mulla oli vatsa jonkin aikaa tosi kovalla sen lisäraudan takia. Nyt se on kuitenkin helpottanu ja luulin säästyneeni niiltä, vaikka selvisikin, että niitä voi tulla ilman ummetustakin raskausaikana.
Millään tavalla kipeä se ei toistaiseksi ole ja toivon että kivuttomana pysyykin. Lukemani perusteella se voi hävitä itsestään synnytyksen jälkeen ja näin toivon käyvän. En aio nyt toistaiseksi ainakaan ruveta käyttämään mitään voiteita, kun se ei millään tavalla oireile. Täytynee mainita asiasta maanantaina neuvolassa ja kysyä terkkarin mielipidettä.
Mutta kyllä otti eilen illalla päähän tuon löydön jälkeen.
Kukaan muu kärsiny peräpukamista raskausaikana?!
Pakko vaan yrittää olla huolehtimatta liikaa ja toivoa parasta...
Nyt se on muuten sitten virallista, että perseeni on eniten kärsinyt ruumiinosani tämän raskauden aikana!
Kovimmat kivut on kohdistunu pakaroihin. Kuten olen aiemminkin maininnut, niin usein tulee sellainen tunne kuin tylsällä veitsellä iskettäis täysiä toiseen pakaraan ja kipu on karmea.
No, eilen illalla sitten kävin iltapesulla ennen sänkyyn menoa, kun oli taas välilihan öljyämisen aika ja kappas... Olen saanut elämäni ensimmäisen peräpukaman ;(
Kieltämättä oon miettiny, että noinkohan niitä tulee, kun mulla oli vatsa jonkin aikaa tosi kovalla sen lisäraudan takia. Nyt se on kuitenkin helpottanu ja luulin säästyneeni niiltä, vaikka selvisikin, että niitä voi tulla ilman ummetustakin raskausaikana.
Millään tavalla kipeä se ei toistaiseksi ole ja toivon että kivuttomana pysyykin. Lukemani perusteella se voi hävitä itsestään synnytyksen jälkeen ja näin toivon käyvän. En aio nyt toistaiseksi ainakaan ruveta käyttämään mitään voiteita, kun se ei millään tavalla oireile. Täytynee mainita asiasta maanantaina neuvolassa ja kysyä terkkarin mielipidettä.
Mutta kyllä otti eilen illalla päähän tuon löydön jälkeen.
Kukaan muu kärsiny peräpukamista raskausaikana?!
Omaa napaa täältäkin: Nyt menossa rv 38+6 eli lähellä ollaan synnytystä, joka siis voi periaatteessa alkaa hetkellä minä hyvänsä. Jänniä aikoja. Ainoastaan eilen aamulla oli hieman viitettä siitä että lähtö voisi tulla, mutta supistukset kuitenkin loppuivat lyhyeen...
Hankinnat pienelle alkaa olemaan onneksi nyt vihdoin ja viimein loppusuoralla. No jotain ollaan varmasti unohdettu mutta se on sitten sen ajan murhe. Vaunuihin, jotka ostettu kyllä jo pari kuukautta sitten, tutustuttiin eilen oikein yhdessä, tutkailtiin, että miten siitä saa mitäkin ja miten esim kaukalon saa siihen kiinni kun tuli ne adapterit hommattua.
Jotain vaatetta on vielä pesemättä, samoin se sairaalakassi kokonaan pakkaamatta. Taitaa olla huomisen ohjelmassa tuo sairaalakassi ja yritän loput vaatteet etc saada vielä tänään pestyä. Minulle tuntuu tuottavan päänvaivaa se, että millaiset kotiintulo vaatteet sille pienelle tulisi ottaa, kun en jotenkaan ollenkaan osaa ajatella miten paljon vaattetta pitää päällä olla ja minkä kokoista nyt ottaisi mukaan... Turhia stressin aiheita, mutta minkäs sitä itselleen tekee kun ottaa stressiä ihan turhasta...
SweetSeptember: täällä myös peräpukamasta kärsivä, tai siis ei tuo kivulias ole mutta ärsyttävä kun jotain ylimääräistä sielläkin, minulla siis ulkoinen peräpukama... Näköjään kaikki päät kärsivät tästä raskaudesta/synnytyksestä :D Ostin apteekista jotain voidetta mutta ei siitä kamalasti ole mitään hyötyä ollut... Toivottavasti häviää synnytyksessä ja jos ei niin sitten täytyy varmaan jotain tehokkaampaa lääkitystä siihenkin miettiä...
Tsemppiä kaikille loppuraskauteen ja kohta varmaan päästään jo lukemaankin syntyneistä.
Hankinnat pienelle alkaa olemaan onneksi nyt vihdoin ja viimein loppusuoralla. No jotain ollaan varmasti unohdettu mutta se on sitten sen ajan murhe. Vaunuihin, jotka ostettu kyllä jo pari kuukautta sitten, tutustuttiin eilen oikein yhdessä, tutkailtiin, että miten siitä saa mitäkin ja miten esim kaukalon saa siihen kiinni kun tuli ne adapterit hommattua.
Jotain vaatetta on vielä pesemättä, samoin se sairaalakassi kokonaan pakkaamatta. Taitaa olla huomisen ohjelmassa tuo sairaalakassi ja yritän loput vaatteet etc saada vielä tänään pestyä. Minulle tuntuu tuottavan päänvaivaa se, että millaiset kotiintulo vaatteet sille pienelle tulisi ottaa, kun en jotenkaan ollenkaan osaa ajatella miten paljon vaattetta pitää päällä olla ja minkä kokoista nyt ottaisi mukaan... Turhia stressin aiheita, mutta minkäs sitä itselleen tekee kun ottaa stressiä ihan turhasta...
SweetSeptember: täällä myös peräpukamasta kärsivä, tai siis ei tuo kivulias ole mutta ärsyttävä kun jotain ylimääräistä sielläkin, minulla siis ulkoinen peräpukama... Näköjään kaikki päät kärsivät tästä raskaudesta/synnytyksestä :D Ostin apteekista jotain voidetta mutta ei siitä kamalasti ole mitään hyötyä ollut... Toivottavasti häviää synnytyksessä ja jos ei niin sitten täytyy varmaan jotain tehokkaampaa lääkitystä siihenkin miettiä...
Tsemppiä kaikille loppuraskauteen ja kohta varmaan päästään jo lukemaankin syntyneistä.
SweetSeptember: Juurikin siihen Kanan juttuun viittaan ja oli tässä hiljattain joku toinenkin. Joku britti, en muista nimeä kun ei ole mitenkään tuttu, taisi olla joku juontaja tai X-Factor -tuomari tms. Mä sain sen Kanan jutun luettua jostain, en nyt muista missä. Homma meni suunnilleen niin että olisko ollut juhannuksena Kana oli jossain mökillä ja huomasi että vauvan liikkeitä ei tunnu. Samantien lähti Kättärille ja kuulemma jo matkalla tajusi mitä tuleman pitää vaikkei halunnutkaan siihen uskoa. Sairaalassa vauva todettiin kuolleeksi ja synnytys käynnistettiin. Kaikki viikkoa ennen la:ta. Ihan kauhea juttu tuo :( Ja asiasta kukkaruukkuun, on niitä peräpukamia täälläkin ollut. Se oli tosin jossain keskiraskaudessa. Aattelin että kaikenlaista vaivaa se raskaus aiheuttaakin. Ummetusta oli silloin aika paljon ja se varmaan ne sitten aiheuttikin. Jotenkin en silti saanut aikaiseksi tehdä niille mitään ennen kuin ne hävisi. Tuli tosin parin viikon päästä takasin ja hävis taas itsekseen. Sen jälkeen niitä ei ole näkynyt eikä välttämättä tarttekkaan. Ikinä ei ole ennen raskautta ollut.
Tänään oli neuvola. Oma täti on lomalla ja oli sijainen tuuraamassa. Ihan mukava tyyppi, mutta inhottavaa kun oma täti on koko ajan jossain ja sitten on aina eri sijainen. Sitä omaa neuvolan tätiä oon nähnyt ehkä 3 kertaa koko aikana ja on niitä käyntejä likemmäs 10 ollut... Kaikki oli kuitenkin ok, pissa puhdas ja vauvan syke hyvä. Sf-mitta on vähän pudonnut keskikäyrältä, mutta ei kuitenkaan niin paljon että se olisi terkkaria huolestuttanut. Itse sitä on heti kärppänä miettimässä syytä että miksei mene käyrää pitkin. Tosin pienet heitot voi johtua siitä että joka kerta on eri mittaaja. Kahden viikon päästä kattellaan uusiks. Sillon kahden viikon päästä on myös maagiset 37 viikkoa täynnä, täällä lasketaan että vauva on täysiaikainen silloin.
Tänään oli neuvola. Oma täti on lomalla ja oli sijainen tuuraamassa. Ihan mukava tyyppi, mutta inhottavaa kun oma täti on koko ajan jossain ja sitten on aina eri sijainen. Sitä omaa neuvolan tätiä oon nähnyt ehkä 3 kertaa koko aikana ja on niitä käyntejä likemmäs 10 ollut... Kaikki oli kuitenkin ok, pissa puhdas ja vauvan syke hyvä. Sf-mitta on vähän pudonnut keskikäyrältä, mutta ei kuitenkaan niin paljon että se olisi terkkaria huolestuttanut. Itse sitä on heti kärppänä miettimässä syytä että miksei mene käyrää pitkin. Tosin pienet heitot voi johtua siitä että joka kerta on eri mittaaja. Kahden viikon päästä kattellaan uusiks. Sillon kahden viikon päästä on myös maagiset 37 viikkoa täynnä, täällä lasketaan että vauva on täysiaikainen silloin.
Unohdin laittaa edelliseen viestiin, niin oli pakko tulla vielä lisäilemään tämä.
Miten teillä on kaverit suhtautuneet odotukseen ja lapsen tuloon? Onko kaverisuhteet muuttuneet jotenkin? Olen aina ollut huono muodostamaan uusia kaverisuhteita. Vaalin vanhoja ystävyyssuhteita ja uudetkin kaverit on tervetulleita, mutta alkuun pääseminen on vähän vaikeaa. Aina on ollut kavereita, ei mitään valtavaa laumaa, mutta muutamia hyviä ystäviä ja sitten joitain kavereita jotka eivät ole ihan niin läheisiä. Näitä "parempia ystäviä" on tullut nähtyä säännöllisesti, joitain useita kertoja viikossa, joitain vähän harvemmin ja niitä ei niin läheisiäkin kavereita olen nähnyt joitain kertoja kuussa yhteisissä illanvietoissa yms. Avauduin raskauden alussa (ja myöhemminkin olen siitä puhunut) parille hyvälle ystävälle, että mua oikeasti pelottaa se että kaverit jättää niin kuin usein käy kun kaveripiirissä ei muilla lapsia ole. Mulle vannotettiin että ei hätää, kyllä vielä vietetään aikaa yhdessä ja vauvan syntymänkään jälkeen ei jätetä yksin, eihän kukaan yksin kotona halua päiväkausia olla. Ei yllättänyt että ne ei niin läheiset kaverit tippui kelkasta vähitellen, sen jotenkin arvasin alusta asti. Mutta kun ne hyvätkin ystävät ovat kaikonneet johonkin. Ei pyydetä enää mihinkään, jos itse pyytää niin aina on kiire, puhelimeen ei vastata eikä viesteihinkään pahemmin. Joskus vastataan, mutta viestin sävy voi olla aika ankea ja on turha kuvitellakin että joku muu aloittaisi "keskustelun", aina pitää itse olla lähettämässä viestiä ensimmäisenä. Mua tottapuhuen raivostuttaa tollanen käytös, harmittaa kun kukaan ei halua nähdä ja itkettää kun mies tekee 12 tunnin päivää viikonloppuisin ja kaikilla on mukamas aina niin kiire ettei kahville kerkeä... Tekisi mieli sanoa että ei sitten tartte tulla viikkojen, saati sitten kuukausien, päästä itkemään omia ongelmia, ei paljon sympatioita heru. Kuitenkin pelottaa liikaa edes ajatus että sulkisi ne vanhat ystävät kokonaan elämästä pois. Että mites teillä muilla? Etenkin kiinnostaa miten kaikki muuttui kun se ensimmäinen lapsi syntyi, seuraavat lapset tuskin ovat mullistaneet maailmaa ihan niin paljoa.
Miten teillä on kaverit suhtautuneet odotukseen ja lapsen tuloon? Onko kaverisuhteet muuttuneet jotenkin? Olen aina ollut huono muodostamaan uusia kaverisuhteita. Vaalin vanhoja ystävyyssuhteita ja uudetkin kaverit on tervetulleita, mutta alkuun pääseminen on vähän vaikeaa. Aina on ollut kavereita, ei mitään valtavaa laumaa, mutta muutamia hyviä ystäviä ja sitten joitain kavereita jotka eivät ole ihan niin läheisiä. Näitä "parempia ystäviä" on tullut nähtyä säännöllisesti, joitain useita kertoja viikossa, joitain vähän harvemmin ja niitä ei niin läheisiäkin kavereita olen nähnyt joitain kertoja kuussa yhteisissä illanvietoissa yms. Avauduin raskauden alussa (ja myöhemminkin olen siitä puhunut) parille hyvälle ystävälle, että mua oikeasti pelottaa se että kaverit jättää niin kuin usein käy kun kaveripiirissä ei muilla lapsia ole. Mulle vannotettiin että ei hätää, kyllä vielä vietetään aikaa yhdessä ja vauvan syntymänkään jälkeen ei jätetä yksin, eihän kukaan yksin kotona halua päiväkausia olla. Ei yllättänyt että ne ei niin läheiset kaverit tippui kelkasta vähitellen, sen jotenkin arvasin alusta asti. Mutta kun ne hyvätkin ystävät ovat kaikonneet johonkin. Ei pyydetä enää mihinkään, jos itse pyytää niin aina on kiire, puhelimeen ei vastata eikä viesteihinkään pahemmin. Joskus vastataan, mutta viestin sävy voi olla aika ankea ja on turha kuvitellakin että joku muu aloittaisi "keskustelun", aina pitää itse olla lähettämässä viestiä ensimmäisenä. Mua tottapuhuen raivostuttaa tollanen käytös, harmittaa kun kukaan ei halua nähdä ja itkettää kun mies tekee 12 tunnin päivää viikonloppuisin ja kaikilla on mukamas aina niin kiire ettei kahville kerkeä... Tekisi mieli sanoa että ei sitten tartte tulla viikkojen, saati sitten kuukausien, päästä itkemään omia ongelmia, ei paljon sympatioita heru. Kuitenkin pelottaa liikaa edes ajatus että sulkisi ne vanhat ystävät kokonaan elämästä pois. Että mites teillä muilla? Etenkin kiinnostaa miten kaikki muuttui kun se ensimmäinen lapsi syntyi, seuraavat lapset tuskin ovat mullistaneet maailmaa ihan niin paljoa.
Mahan kommentoinnista: Ihmiset tuskin kommentoivat tahallaan ärsyttävästi, mutta onnistuvat kyllä silti ärsyttämään. Mulle ei ole huomauteltu mahan koosta. Osanottoni Cosca ja Pinky - varmaan stressaavaa kuulla mahan pienuudesta, kun sitten alkaa miettiä onko jotain vialla, vaikka varmasti oma ruumiinrakenne vain mahdollistaa sen, ettei vatsa pompahda älyttömästi ulospäin. Sijainnista olenkin kuullut senkin edestä. Kuulemma maha on tosi alhaalla. Oli tosi kiva kuunnella viikoittain joskus rv 29 alkaen, että "oho, se on jo laskeutunut". Sanoin aina, että ei, se ei vain ole vielä noussut. Että se kasvaa alhaalta ylöspäin eikä ole vielä saavuttanut korkeinta kohtaansa. Ei se kovin korkealle noussut sitten missään vaiheessa, osittain vauvan asennon vuoksi ja osittain rakenteellisista syistä. Erityisesti pari työkaveria ja anoppi on tätä "onpa alhaalla" -virttä laulaneet. Oman äidin ja siskojen mielestä maha on ihan normaalin näköinen. Kaikille ei vain kasva pallonpuolikas suoraan rintojen alapuolelta... Tekisi mieli käskeä ihmettelijöiden googlata kuvahaulla "rv xx" (esim. nyt "rv 37" + kuvahaku), niin näkisivät miten erikokoisia ja -mallisia mahoja eri ihmisillä on samalla raskausviikolla. Itse olen tähän turvautunut aina kun olen alkanut kommenttien takia murehtia, onko maha tosiaan jo liian alhaalla suhteessa viikkoihin ja mistä se voisi kertoa. Pöh, ihan kaunis ja normaali maha se on ollut kaiken aikaa.
Kohtukuoleman pelosta: Eiköhän tämä huoli kosketa jokaista odottajaa, jonka vauva on toivottu ja odotettu ja joka tiedostaa elämän riskit eikä ole kovin naiivi. Se on hyvin pieni prosentti, muistaakseni alle yksi sadasta, kun jotain kohtalokasta tapahtuu näin loppusuoralla, mikäli kaikki on tähän asti sujunut hyvin. Mutta... joku sekin aina on, jolle se tapahtuu, ja tottakai sitä huolestuu aina välillä. Itse yritän olla liikaa stressaamatta kohtukuolemasta tai vauvan kuolemisesta synnytykseen. En lue siitä kertovia juttuja ja yritän miettiä positiivisesti. Olen pelännyt miljoonaa asiaa tämän raskauden aikana, enkä halua pelätä tätä liikaa. Toki tarkkailen vauvan liikkeitä päivittäin ja öisin herätessäni.
Peräpukamista: Joo, taitaa olla tuttua täälläkin... :-/ Tosin luulen, että mulla oli joku sellainen jo ennen raskautta. Viime syksy oli aika hankala töissä, ja vatsa oli jatkuvasti kovalla. Isommalla hädällä tuli usein verta jostain siitä reunalta, tunsin miten joku siinä vähän repesi (pahoittelut liian yksityiskohtaisesta kuvauksesta...), ja veri oli ihan kirkasta eikä sellaista huolestuttavaa, josta olisi ollut syytä epäillä jotain paksusuolensyöpää tms. Ja tosiaan vain ummetuksen yhteydessä. Nyt raskaana vatsa on toiminut aika pehmeästi eikä vessassa käydessä tule verta, mutta jotain "ylimääräistä" sieltä on pullahtanut vähän ulos. Höh. Luulen siis, että pukama on syntynyt stressivatsasta jo aikaisemmin, mutta nyt tullut alapäähän kohdistuvan paineen takia ulos. Toivottavasti menee ohi synnytyksen jälkeen...
Painoarvioultra ja synnytystapa-arvio: Mulla oli tänä aamuna vauvan painoarvioultra (raskausdiabeteksen takia), ja huh helpotusta. Arvio on tietysti aina arvio, mutta vaikuttaisi tulevan "keskikäyrävauva". Tämänhetkinen painoarvio rv 37+0 on 2880 g, ja lääkäri povaili n. 3,5-kiloista ja melko siroa poikaa. Sanoi, että vaikka menisi viikolle 42, niin tuskin ehtii kasvaa yli nelikiloiseksi. Lantio vaikutti riittävän tilavalta alatiesynnytykseen, ja vauvan pää oli jo mukavan alhaalla. Viime päivinä on tuntunutkin vähän enemmän painetta siellä alempana. Kohdunkaula oli lähtenyt lyhenemään (n. 2 cm jäljellä) ja kohdunsuu vähän pehmennyt. Kolme viikkoa sitten tällaista ei ollut vielä havaittavissa. Hyvä tietää, etteivät tiuhat supistukset ole enää ihan tehottomia! :-)
Kohtukuoleman pelosta: Eiköhän tämä huoli kosketa jokaista odottajaa, jonka vauva on toivottu ja odotettu ja joka tiedostaa elämän riskit eikä ole kovin naiivi. Se on hyvin pieni prosentti, muistaakseni alle yksi sadasta, kun jotain kohtalokasta tapahtuu näin loppusuoralla, mikäli kaikki on tähän asti sujunut hyvin. Mutta... joku sekin aina on, jolle se tapahtuu, ja tottakai sitä huolestuu aina välillä. Itse yritän olla liikaa stressaamatta kohtukuolemasta tai vauvan kuolemisesta synnytykseen. En lue siitä kertovia juttuja ja yritän miettiä positiivisesti. Olen pelännyt miljoonaa asiaa tämän raskauden aikana, enkä halua pelätä tätä liikaa. Toki tarkkailen vauvan liikkeitä päivittäin ja öisin herätessäni.
Peräpukamista: Joo, taitaa olla tuttua täälläkin... :-/ Tosin luulen, että mulla oli joku sellainen jo ennen raskautta. Viime syksy oli aika hankala töissä, ja vatsa oli jatkuvasti kovalla. Isommalla hädällä tuli usein verta jostain siitä reunalta, tunsin miten joku siinä vähän repesi (pahoittelut liian yksityiskohtaisesta kuvauksesta...), ja veri oli ihan kirkasta eikä sellaista huolestuttavaa, josta olisi ollut syytä epäillä jotain paksusuolensyöpää tms. Ja tosiaan vain ummetuksen yhteydessä. Nyt raskaana vatsa on toiminut aika pehmeästi eikä vessassa käydessä tule verta, mutta jotain "ylimääräistä" sieltä on pullahtanut vähän ulos. Höh. Luulen siis, että pukama on syntynyt stressivatsasta jo aikaisemmin, mutta nyt tullut alapäähän kohdistuvan paineen takia ulos. Toivottavasti menee ohi synnytyksen jälkeen...
Painoarvioultra ja synnytystapa-arvio: Mulla oli tänä aamuna vauvan painoarvioultra (raskausdiabeteksen takia), ja huh helpotusta. Arvio on tietysti aina arvio, mutta vaikuttaisi tulevan "keskikäyrävauva". Tämänhetkinen painoarvio rv 37+0 on 2880 g, ja lääkäri povaili n. 3,5-kiloista ja melko siroa poikaa. Sanoi, että vaikka menisi viikolle 42, niin tuskin ehtii kasvaa yli nelikiloiseksi. Lantio vaikutti riittävän tilavalta alatiesynnytykseen, ja vauvan pää oli jo mukavan alhaalla. Viime päivinä on tuntunutkin vähän enemmän painetta siellä alempana. Kohdunkaula oli lähtenyt lyhenemään (n. 2 cm jäljellä) ja kohdunsuu vähän pehmennyt. Kolme viikkoa sitten tällaista ei ollut vielä havaittavissa. Hyvä tietää, etteivät tiuhat supistukset ole enää ihan tehottomia! :-)
Synnytys: Olin tuossa viime viikolla synnytyssuunnittelussa, kun ekasta toipuminen kesti niin pitkään... (Ei siis mikään katastrofaalinen synnytys, mutta otti minulla tosi koville.) Ihan mukavaa oli saada ajatuksia paperille ja jutella lääkärin kanssa, miten hommat voisi hoitaa paremmin (mm. mahdollisista kipulääkkeistä ja liikkumisesta avautumisvaiheessa). Mutta toisaalta... Mikä idea oli käydä huonoja synnytysmuistoja läpi kolmea viikkoa ennen laskettua? Monta päivää ahdisti, kun synnytys pyöri päässä kuin eilinen päivä. Nyt olo on onneksi rauhoittunut ja tujakat harkkasupistukset ovat saaneet asennoitumaan uuteen koitokseen.
Ystävät ja tuttavat: Minulla tärkeimpien ystävien kanssa näkeminen on vaihdellut aina paljon elämänvaiheiden mukaan. Parikin kuukautta saattaa vierähtää näkemättä, mutta aina jatketaan juttua siitä, mihin viimeksi jäätiin :) Vuoroin jollain on ollut uusi-poikaystävä-kainalossa-vaihe, jollain tiukkaa opiskelua, joku asuu hetken kauempana jne. Suhteet (vielä) lapsettomiin ystäviin kyllä muuttuivat esikoisen myötä etäisemmiksi, mutta missään nimessä ystävät eivä ole kaikonneet olemattomiin! Yhteyttä pidetään ja nähdää, kun kuvioihin sopii. En ole oikeastaan yhtään pyristellytkään vastaan äitiyden tuomia muutoksia itsessä ja ihmissuhteissa. Ne tuntuvat niin kovin luonnollisilta. Sellainen tuki, mitä perhearjen keskelle on kaikkein eniten kaivannut, onkin löytynyt toisaalta. Yksin ei ole tarvinnut jäädä! Ennemminkin tuntuu, että sosiaalinen elämä kukoistaa turhankin vilkkaana. Ei millään ehdi nähdä kaikkia kavereita ja sukulaisia, joita haluaisi... On paljon asioita, mitä kaipaa ajasta ennen esikoista, mutta en silti osaa laittaa niitä perheen edelle. On ihanaa heittäytyä nyt tähän vaiheeseen täysillä, kun se ei kuitenkaan kauaa kestä. Kyllä ne vanhat ystävät säilyvät yhtä tärkeinä, vaikka ovatkin nyt hieman taustalla menosta ja meinigistä. Ja kun on juteltu, niin ajatukset ovat samat toisellakin suunnalla. Jos on ystäviä ollut ennen lapsia, niin tuskin ilman jää lastenkaan kanssa! Varsinkaan, jos ei halua jäädä!
Ystävät ja tuttavat: Minulla tärkeimpien ystävien kanssa näkeminen on vaihdellut aina paljon elämänvaiheiden mukaan. Parikin kuukautta saattaa vierähtää näkemättä, mutta aina jatketaan juttua siitä, mihin viimeksi jäätiin :) Vuoroin jollain on ollut uusi-poikaystävä-kainalossa-vaihe, jollain tiukkaa opiskelua, joku asuu hetken kauempana jne. Suhteet (vielä) lapsettomiin ystäviin kyllä muuttuivat esikoisen myötä etäisemmiksi, mutta missään nimessä ystävät eivä ole kaikonneet olemattomiin! Yhteyttä pidetään ja nähdää, kun kuvioihin sopii. En ole oikeastaan yhtään pyristellytkään vastaan äitiyden tuomia muutoksia itsessä ja ihmissuhteissa. Ne tuntuvat niin kovin luonnollisilta. Sellainen tuki, mitä perhearjen keskelle on kaikkein eniten kaivannut, onkin löytynyt toisaalta. Yksin ei ole tarvinnut jäädä! Ennemminkin tuntuu, että sosiaalinen elämä kukoistaa turhankin vilkkaana. Ei millään ehdi nähdä kaikkia kavereita ja sukulaisia, joita haluaisi... On paljon asioita, mitä kaipaa ajasta ennen esikoista, mutta en silti osaa laittaa niitä perheen edelle. On ihanaa heittäytyä nyt tähän vaiheeseen täysillä, kun se ei kuitenkaan kauaa kestä. Kyllä ne vanhat ystävät säilyvät yhtä tärkeinä, vaikka ovatkin nyt hieman taustalla menosta ja meinigistä. Ja kun on juteltu, niin ajatukset ovat samat toisellakin suunnalla. Jos on ystäviä ollut ennen lapsia, niin tuskin ilman jää lastenkaan kanssa! Varsinkaan, jos ei halua jäädä!
SweetSeptember
Jostain jotain jo tietävä
Hitto soikoon, että on saanu tänään olla taas varpaillaan täällä ja pelko persiissä!
On vissiin isin tyttö tulollaan käytöksestä päätellen...
Mies lähti tänä aamuna asioille ennenkuin itse heräsin. Koko päivän ihmettelin, kun pikkunen oli tavallista hiljempaa. Yritin tökkiä siihen vauhtia, mutta liikkeet oli korkeintaan pieni töytäisy ja siinä se. Kuuntelin dopplerilla sykettä, jonka pitkällisen ja tuskallisen etsinnän jälkeen löysin. Olin jo itkua vääntämässä ja soittamassa äitiyspolille, kun mies tuli viiden aikoihin kotiin. Sanoin sille heti, että vauva on ollu tosi hiljanen ja että kohta soitan polille. Päätin kuitenkin tehdä liikelaskennan ensin. Join puoli lasia limsaa ja kävin sohvalle makaamaan vasemmalle kyljelle. Tiesin että oli se aika päivästä, kun vauva nukkuu, mutta päätin silti yrittää. Sain tunnin aikana 12-14 liikettä. Mies touhus sinä aikana hissukseen omiaan, mutta alettiin sitten yhdessä puuhailee ja juttelee. Jo alkoi mylläkkä mahassa, kun pikkunen kuuli isänsä äänen!
Ei ollut meinaan eka kerta, kun pikkunen on tosi hiljaa sinä aikana kun isäsä on poissa kotoa. Viime kuussa mies oli viikonlopun festareilla ja sinä aikana pikkunen oli tosi hissukseen. Sillonkin alkoi kuitenkin heti heiluminen, kun isä oli taas paikalla.
Sanoin asiasta äsken miehelle ja se naurahtaen totesi, että hänen on sitten vastasuudessa oltava paljon pois kotoa, kerta hänen poissaolonsa rauhottaa tytön. Eli tyttö riehaantuu hänen seurassaan liikaa :D
Toivon mukaan tällaiset päivät ei enää toistuis ennen synnytystä. Henkisesti ollut niin rankka päivä, kun pelkäsin jonkin olevan vialla. Onneksi tälläkin kertaa tytöllä oli vain isää ikävä :))
On vissiin isin tyttö tulollaan käytöksestä päätellen...
Mies lähti tänä aamuna asioille ennenkuin itse heräsin. Koko päivän ihmettelin, kun pikkunen oli tavallista hiljempaa. Yritin tökkiä siihen vauhtia, mutta liikkeet oli korkeintaan pieni töytäisy ja siinä se. Kuuntelin dopplerilla sykettä, jonka pitkällisen ja tuskallisen etsinnän jälkeen löysin. Olin jo itkua vääntämässä ja soittamassa äitiyspolille, kun mies tuli viiden aikoihin kotiin. Sanoin sille heti, että vauva on ollu tosi hiljanen ja että kohta soitan polille. Päätin kuitenkin tehdä liikelaskennan ensin. Join puoli lasia limsaa ja kävin sohvalle makaamaan vasemmalle kyljelle. Tiesin että oli se aika päivästä, kun vauva nukkuu, mutta päätin silti yrittää. Sain tunnin aikana 12-14 liikettä. Mies touhus sinä aikana hissukseen omiaan, mutta alettiin sitten yhdessä puuhailee ja juttelee. Jo alkoi mylläkkä mahassa, kun pikkunen kuuli isänsä äänen!
Ei ollut meinaan eka kerta, kun pikkunen on tosi hiljaa sinä aikana kun isäsä on poissa kotoa. Viime kuussa mies oli viikonlopun festareilla ja sinä aikana pikkunen oli tosi hissukseen. Sillonkin alkoi kuitenkin heti heiluminen, kun isä oli taas paikalla.
Sanoin asiasta äsken miehelle ja se naurahtaen totesi, että hänen on sitten vastasuudessa oltava paljon pois kotoa, kerta hänen poissaolonsa rauhottaa tytön. Eli tyttö riehaantuu hänen seurassaan liikaa :D
Toivon mukaan tällaiset päivät ei enää toistuis ennen synnytystä. Henkisesti ollut niin rankka päivä, kun pelkäsin jonkin olevan vialla. Onneksi tälläkin kertaa tytöllä oli vain isää ikävä :))
Taas neuvolassa käyty, eikä mitään uutta. Odotellaan vaan. Noita sukkapuikkokipuja mulla on ollut useampia kertoja, mutta ei nyt varmaan pariin päivään ole niitä ollut. Menkkamaiset kivut ovat yleistyneet ja niitä tulee usein nukkumaan mennessä, yöllä ja aamulla. Mutta ei ne mitään hälyyttäviä ole vielä olleet. Kestoiltaan ne on noin 10-15 min, mutta sellaisia, että siinä "alla" on tasainen menkkakipu ja sen "päällä" kulkee aaltomainen menkkakikpu, jolla on ihan selvä huippu. Yritä siinä sitten laskea tälle supistukselle kestoa :P Neuvolassa kun kuvailin tätä, terkkari vaan nyökytteli. Ilmeisesti jotain ennakoivaa ja ihan asiaan kuuluvaa. Täytyy kyllä myöntää, että jokainen kerta, kun herään yöllä vessaan, eikä supistuksia ole, petyn hieman.. Haluan oikeasti jo synnyttämään ja vauvan syliin ja pois täältä mahasta! :D
MAHAN KOMMENTOIMISESTA: Mua autto aika paljon kun sain tänne vuodattaa turhautumista! Nyt ei tämäkään asia tunnu niin suurelta vääryydeltä kuin aikaisemmin.
PUKAMISTA JA MUISTA: Pukamia mulla ei ole ollut, mutta raskausarvet ovat ilmestyneet sisäreisiinja jenkkiksiin! Ei ne onneksi ole kovin isoja, mutta onpahan silti. Pitää rasvailla kovasti sillä Bio Oililla. Niin, ja tilasin pepino.fi:stä sellaisen mahatukivyön heti synnytyksen jälkeen käytettäväksi. Sen pitäisi auttaa mahaa palautumaan. Hope so! :) Koskakohan saadaan lukea ekat synnytyskertomukset tältä porukalta..? :)
KAVEREISTA: Mulla on kaverisuhteet pysyneet jotakuinkin samanlaisina. Ja nyt mulla on kaveri, joka odottaa myös, mutta yhtä usein mä näen häntä kuin niitä jotka ei odota. Jonkun verran puhutaan puhelimessa ja facebookissa viestitellään kavereiden kanssa. Mulla kun kaksi pitempiaikaista ystävää asuu naapurikaupungissa.
Nyt on syksy polkastu syksy käyntiin ihan tosissaan. Tiistaina alkoi tyttären päiväkerho, johon 3-vuotiaan (9/09) ois pitänyt jäädä jo omatoimisesti, mutta parkuhan siitä oli tullut, kun minä sieltä lähdin ja hakiessa tyttönen istui naulakon alla huutamassa. Itse kerho oli mennyt hienosti. Tänään alkoi sitten muskari, jossa olin vielä mukana. Katsotaan syysloman jälkeen, joko tyttönen uskaltaa olla yksin siellä. Pientä alkujännitystä oli kaikilla lapsilla huomattavissa, kun opettajaksi palasi vauvamuskarin opettaja. Puolitoista vuotta meillä oli eri opettaja. Muskarin jälkeen onkin sitten ollut ärripurri kylässä ihan koko ajan. Ulos oli tarkoitus jäädä, mutta kukkalapiolla piti nurmea mullokselle kaivaa, eikä kiellot tehonneet, joten sisälle huutamaan. No joo, päikkärit oli tietysti lyhyet, mutta minkäs teet, jos lapsi ei suostu nukkumaan suosiolla, vaan haraa vastaan vajaan tunnin.
Taas kuulin mahan muodosta; jo kolmas, joka tietämättään sanoo, että on ihan poikamaha! Onneksi ei kukaan ole ihan niin innolla ollut taputtelemassa kuin esikoista odottaessa. Silloin oli ihan kiusaksi asti noita mahan taputtelijoita. Mutta tietysti asiaan vaikuttaa se, etten ole nyt ollut töissä, joten kontaktit toisiin ihmisiin on olleet vähän vähempänä ja varsinkin näin kesäaikaan, ennen syksyn harrasteiden aloitusta.
Välillä tosiaan närästää edelleen kovasti, mutta onneksi on Rennie!! Pukamista täällä on ollut juttua jo jonkin aikaa. Myönnetään, on niitä minullakin. Esikon aikaan tuli jokunen, jotka suunnillee lähtivät pois joku tovi synnytyksen jälkeen ja nyt on sitten palanneet ihan kuin korkojen kanssa. Onneksi ovat oireettomia ja kivuttomia. Maha on välillä tosi kovalla ja siksi olen satunnaisesti nauttinut Laxoberoniakin. Pitäisi kai sitä luumumehua ja luumuja varata jo nyt ja aloittaa niiden nautiskelu, niin olisi "luononmukainen" pehmennys. Varsinkin, kun tuo maaginen 35 viikkoa tuli täyteen, eikä enää tarvitse ihan niin fanaattisesti miettiä mehujen ja hedelmien käyttöä sokerien pelossa. Meilläpäin kun osaavat tuon pelottelun.
Mutta synnytystä odotellen syksyä kohti. Kohta lapselle iltapalasta ja äkkiä nukkumaan, jos vaikka huomenna ois vähän seesteisempi päivä. :)
Taas kuulin mahan muodosta; jo kolmas, joka tietämättään sanoo, että on ihan poikamaha! Onneksi ei kukaan ole ihan niin innolla ollut taputtelemassa kuin esikoista odottaessa. Silloin oli ihan kiusaksi asti noita mahan taputtelijoita. Mutta tietysti asiaan vaikuttaa se, etten ole nyt ollut töissä, joten kontaktit toisiin ihmisiin on olleet vähän vähempänä ja varsinkin näin kesäaikaan, ennen syksyn harrasteiden aloitusta.
Välillä tosiaan närästää edelleen kovasti, mutta onneksi on Rennie!! Pukamista täällä on ollut juttua jo jonkin aikaa. Myönnetään, on niitä minullakin. Esikon aikaan tuli jokunen, jotka suunnillee lähtivät pois joku tovi synnytyksen jälkeen ja nyt on sitten palanneet ihan kuin korkojen kanssa. Onneksi ovat oireettomia ja kivuttomia. Maha on välillä tosi kovalla ja siksi olen satunnaisesti nauttinut Laxoberoniakin. Pitäisi kai sitä luumumehua ja luumuja varata jo nyt ja aloittaa niiden nautiskelu, niin olisi "luononmukainen" pehmennys. Varsinkin, kun tuo maaginen 35 viikkoa tuli täyteen, eikä enää tarvitse ihan niin fanaattisesti miettiä mehujen ja hedelmien käyttöä sokerien pelossa. Meilläpäin kun osaavat tuon pelottelun.
Mutta synnytystä odotellen syksyä kohti. Kohta lapselle iltapalasta ja äkkiä nukkumaan, jos vaikka huomenna ois vähän seesteisempi päivä. :)
Terkkuja synnäriltä! Aamulla 8.45 lorahti kunnolla lapsivedet kun pedon hampaat. Mulla tulee aina helposti nyt raskaudessa oksennus suuhun hampaita pestessä ja niin siis myös aamulla. Kun yökkö tuli niin lorahti housuihin. Ehdin ottaa pitkät housut jalasta ja kutsua miehen paikalle, tyyliin "en tiedä jos pissasin housuihin!" ja just silloin tuli oikein kunnon määrä siihen kylppärin lattialle. Vesi oli kirkasta ja vetistä. Soitin synnärille ja pyysivät tarkastukseen niiden vastaanotolle muutaman tunnin sisällä. No odotettiin appivanhemmat hoitamaan esikoista ja oltiin siellä vastaanotolla 11 jälkeen. Tekivät pari testiä ja sit otettiin ctg kurveja. Kaikki näytti tosi hyvältä ja olivat päästämässä meidät kotiin. Mut sit vielä tunnusteli miten vauva tuolla masussa on ja kaksi kätilöä kopeloi ja vielä ultraskin. Vauva on siis täysin liikkuva ja koska vedet menneet niin en saa olla liikkeessä. Mut sit siirrettiin tänne synnärille tarkkailuun. Sängyssä pitää olla ja joka kerta kun liikun niin tulevat kuuntelee vauvaa. Nyt siis odotellaan et joko vauva kiinnittyis ja silloin pääsisin kotiin odottaa supistuksia tai sit niitä supistuksia. Jos ei ala kiinnittyy niin alkavat käynnistelee varmaan huomenna ja jos kiinnittyy niin kait maanantaina. Kovasti odotan et lähtisi spontaanisti tulemaan. Tosin helpottaisi jos pääsisi liikkeelle. Mulla on jonkun verran kivuttomia supistuksia ja siinä kaikki. Kohta tulevat kait kierrokselle ja tutkivat varmaan vähän enemmän ja saadaan lisätietoa. Tosi tylsää on ollut nää tunnit!! Tarkkailuhuoneen joutuu myös jakamaan ja miehelle ei löydy sänkyä. Stnnytyshuoneessa olis enempi tilaa. Onneksi oltiin ekoja tässä huoneessa niin valittiin se puoli missä telkkari. Tylsää vaan jos joudun jäämään tänne yksin yöksi. Esikoista on jo ikävä! :( No, ei tää nyt mitään herkkua oo sängyssä maata mutta tekevät tän vauvan turvallisuuden turvaamiseksi. :) eli otetaan mitä annetaan. Vauvan pitäis tulla nyt sit parin päivän sisässä. Niin tänään viikkoja 39+1.
Meidän esikois neiti otti varaslähdön ja syntyi 20.8 alkuperäinen la 14.9 jonka mukaa sairaalassa elettin :-) neitillä syntyessään painoa 3420g ja pituutta 49 cm :-) aluksi oltiin vauvateholla tarkkailussa ja kaikenmaailman tutkimuksissa mutta nyt jo kotona, neiti on virkeä tapaus:-) pientä ennenaikaisen kitinää on ja lisämaitoa kun ei meinannu sokerit pysyä:-) onneksi kaikki on hyvin! ehdittiin saada jo aikaisemmin kortisoonit neitin keuhkoja kypsyttelee kun osastolle ottivat rv 34+5 kohdunkaulaa ei ollu jäljellä ja 2cm kohdunsuu auki. Synnytys käynnistyis lapsivesien menolla :-) synnytykselle kestoa tuli4h30mi aktiivinen ponnistusvaihe 11min :-) kaikki meni niin äkkiä ehdin saada epiduraalin pienen annoksen ja sit alko jo ponnistuttamaan mut onneksi sai ees sen reiluntunnin levätä:-) synnyts oli helppo ja ihan mielellän synnyttää uudestaan :-) vois alkaa varmaan listaamaan näiti syntyneitä?
Onnea Onski, hienoa että kaikki meni hyvin pikku varaslähdöstä huolimatta! Olipa muuten nopea synnytys :-)
Tuisku12, hurjasti tsemppiä loppurutistukseen! Vauva siis saapuu tänään tai huomenna - jännää...
Näiden uutisten kannustamana perustin uuden ketjun syntyneille ja synnytyskertomuksille. Kukin kirjoittakoon sen verran kuin huvittaa ja jaksaa!
Tuisku12, hurjasti tsemppiä loppurutistukseen! Vauva siis saapuu tänään tai huomenna - jännää...
Näiden uutisten kannustamana perustin uuden ketjun syntyneille ja synnytyskertomuksille. Kukin kirjoittakoon sen verran kuin huvittaa ja jaksaa!
Moi taas! Päästiin eilen 22 jälkeen kotiin sairaalasta. Ihana oli päästä omaan sänkyyn nukkumaan. ;)
Vauva siis lopulta yllätti kaikki. Vielä puol kuusi kokeili kätilö ja totes et jäät ihan varmasti yöksi, koska vauva vieläkin yhtä liikkuva. No sit syötiin iltaruoka ja liikuin vähän minkä jälkeen otettiin uutta ctg kurvaa ja sen jälkeen tunnusteltiin uudestaan. Ja, hei vauva olikin laskeutunut asemiinsa siinä parissa tunnissa. Tohon ctg: hen piirtyi myös mukavia supistuksia ( tosin vielä aika kivuttomia) niin siitä syystä ei päästy heti kotiin vaan laittoivat meidät liikkeelle. Ajatus oli et vois nopeasti supistukset vauhvistua ja pääsis tositoimiin, olinhan maannut sängyssä koko päivän. Pari kunnon supistusta tulikin kun käytiin ulkona kävelemässä, oksensin myös. Mut sit kun tultiin sisälle supistukset rauhoittui ja olin vaan väsynyt. Vielä kerran laittoivat käyrille ja sitten päästivät tosiaan kotiin odottamaan synnytyksen alkamista. Vauva oli muuten noilla käyrillä ihan hervoton, potki kovasti ja sykkeet katos koko ajan koska ei pysynyt paikallaan. Sykkeet oli välillä 120-188. Hui! Tulee olemaan siis vauhtivauva taasen kerran. Totesivat että lantio on niin tilava, että pystyy siellä reippaasti liikkumaan, tosin nyt vakuuttivat ettei se sieltä päätänsä pois ota. Toivon tosiaan että näin on. Missään vaiheessa ei tehty sisätutkimusta infektioriskin vähentämiseksi. Nyt siis odotellaan kotona, mittaillaan lämpöjä jne. Jos mitään ei tapahdu niin huomisaamuna soitellaan synnärille ja saadaan paikka käynnistystä varten. Eli viimeistään huomenna tositoimiin. :) Vauva liikkuu tosi hyvin masussa ja aiheuttaa kovasti ilmavaivoja. Mahassa on ihan outo olo sen jälkeen kun noi vedet meni. Sellanen hieman tyhjä olo, vauvan tuntee entistä paremmin. Vettähän syntyy koko ajan lisää ja kun mulla ei enään oo sitä tullut niin sanoivat että nyt vauvan pää tukkii sen reiän siellä kalvoilla. Jostain syystä nyt aamulla on tullut enempi sellasta keltaista limaa. Olin kyllä ymmärtänyt et jos vedet menee niin sit on limatulppakin jo menny, mut sen näköistä limaa tulee nyt. En usko et se on lapsivettä, koska on niin limaista. ( ohje on et jos vesi muuttuu jollekin välille vaalean keltainen- tumman vihreä/ ruskea niin pitää ottaa yhteys synnärille). Jeps. Pitäs kait mennä siivoamaan tonne keittiöön ja sit vaikka suihkuun. Mies lähti pojan kanssa ruokakauppaan. Tosi harmillista on että pojalle iski flunssa just nyt, pientä lämpöä ja nuhaa, mutta on aika väsynyt. Toivottavasti ei pahene, olis ihana jos pääsis meitä sit synnärille tapaamaan. Pitää vielä sanoa, et aika tylysti heitin appivanhemmat ulos silloin myöhään illalla. Eka puhuttiin vielä autossa et varmaahyvä jos ne jää vielä yöksi, jos synnytys lähtee käyntiin. Mut kun pääsi sisälle, niin mua vaan alkoi ärsyttää ihan kaikki niissä ja halusin ne pois ja nopeesti. Olin kyl aika tyly, mut haloo kuka jaksaa myöhään illalla kuunnella jaarituksia, ku on vähän muitakin juttuja mietittävänä ja haluis vaan omaan sänkyyn!! Ne oli jättänyt pojan huoneen ikkunat auki, vaikka se on kipeä ja ulkona satoi vettä ja oli aika kylmä! Poika tietenkin heräs kun kuulu meidän auton ja kun koira tuli meitä ulos tervehtimään. Kihisin kiukusta! ;) No, ei ne varmaan ottaneet nokkiinsa ja tulevat ihan mielellään takaisin kun lähtö tulee. Sori, tää purkaus... Niin ja omanapaisuus... Kohta meidän kakkonen on täällä! :)