Baby blues

[Eea]

Millaisia kokemuksia teillä muilla on baby bluesista? Entä useamman lapsen äidit, miten on ollut eroa eri synnytysten jälkeen?

Oon ite kovasti miettinyt, että miten siihen vois valmistautua tai että voiko sitä osata sit siinä tunnemylläkäs jotenkin tajuta, et tää on niin tätä :D musta se oli aika hurjakin kokemus esikoisen synnytyksen jälkeen. Kauheeta surua ja alakuloa ja ylintä iloa. Varsinkin iltaa kohti olo aina paheni ja olo oli todella epätoivoinen. Baby Blues kesti muistaakseni 10-14 päivää. Tuntui että välillä ei vaan kestä ajatella ja tuntea, ku kaikki oli niin voimakasta. Ekat 2pv meni hirveessä energiabuustissa, kunnes hormonitasot muuttuivat.

 

[ellami]

Mulla puskee nyt vaan mieleen kauheat vauva ajat ja itsesyytökset Jälkeenpäin ajateltuna on tultu neuvolassakin siihen tulokseen, että mulla on ollut synnytyksen jälkeinen masennus. Silloin en sitä tajunnut. Silloinen parisuhde oli kamala. Mies vaativa, minä vaadin itseltäni liikaa, suoritin. Väsytin itseni. Yhtä stressiä ja itkua. En muista nauttineeni yhtään. Kunhan koti kiilsi, ruoka oli itse tehtyä, pulla itse leivottua, tarkat ulkoilu ajat, liikuntaa hullun lailla, vaunut piti olla priimaa, lapset piti pukea ylihyvin. Ihan hengästyttää ajatella.
Sitten tulikin ero ja täys romahdus. Siitä nyt on noustu ja kasvettu ja opeteltu elämään rennommin.
Toivon ihan suuresti että pystyisin nauttimaan tulevasta hitaasta vauva arjesta....

 

[Belle]

Mulla on kahdesti aiemmin päässyt jo tokana päivänä sairaalassa epätoivon itkut. Ekan kohdalla varmaan kun tilanne oli niin uusi ja kaipasin miestä tueksi. Tokan kohdalla itkin todella vuolaasti kun vauva joutui menemään vastasyntyneiden tehovalvontaan. Siis siitä itkusta ei tullut loppua. Sairaanhoitajakin oli huolissaan minusta siellä tehovalvontaosastolla kun kävin vauvaa katsomassa ja pitämässä sylissä, mutta tiesin, että hormoneilla ja väsymyksellä oli todellakin osuutensa asiaan. :D

Ekan kohdalta muistan hyvin, kuinka mun ruusuiset mielikuvat vauva-arjesta romuttuivat. Se oli kamalaa. Minäkin olin silloin pahemman luokan suorittaja ja täydellisyyden tavoittelija ja huonossa parisuhteessa. Loppujen lopuksi sairastuin masennukseen.

Tokan kanssa olin pitkään ihanissa onnellisuushuuruissa. Mutta kun vauva nukkui niin huonosti, että en ollut edes tiennyt vauvojen voivan nukkua niin vähän, niin väsymys oli tietysti kauhea jossakin vaiheessa. Itkin neuvolassa ja kävin neuvolapsykologin kanssa juttelemassa. Tiesin silloin kuitenkin kertoa, että kyse ei ole masennuksesta, se tuntui erilaiselta, mun piti vain saada nukkua enemmän. Eli kyllä mä uskon, että toisen kohdalla sitä helpommin tunnistaa, että tää on niin tätä taas.

 

[Ellukkainen]

Musta vaan tuntuu, että niin kauan kuin imetän niin en oikein ole oma itseni (ehkä kiittäminen niitä imetyshormoneja). En ole koskaan kokenut mitään valtavaa baby bluesia vaikka olen sitä odottanut tulevaksi. Mutta olen muutenkin niin tunneihminen, että tunteet ryöppyää muutenkin niin hyvässä kuin pahassa että ehkä sen takia en ole erityisesti huomioinut baby bluesia. En kyllä muista itkeskelleeni lasten syntymän jälkeen...rankempaa on ollut sitten vähän myöhemmin. Sairaalassa ollessa olen vaan niin kierroksilla, että en ole edes suunnilleen nukkunut vaan ihaillut vauvaa ja osoittain toki huolehtinut, että hengittäähän se jne (se oli pahinta esikoisen kohdalla) mutta varsinaisesti mieli ei ole ollut matalalla. En tiiä miten nyt tällä kertaa käy...

 

[Maatuska83]

Ekan kohalta en kyllä enää muista miten asiat meni. Tokan kohdalla muistan, että ensimmäiset 10kk oli kyllä ihan sumuista ja silloisen miehen kanssa riideltiin tosi paljon. Olin todella väsynyt ja otti päähän kun toinen pääsi töihin lepäämään. Toka heräili siis tunnin välein öisin eikä oikein suostunut nukkumaan pitkiä päiväuniakaan (jotain alle tunnin vetäisi aina kerralla). Sit esikko vielä vaati oman huomionsa. En päässyt lepäämään missään välissä. Jostain kaivoin viimeiset voimanrippeet ja pidin unikoulua n. 2 viikkoa samaan aikaan kun kävin töissä. Kyllä se valvominen sitten palkitsi ja yöt alkoivat rauhoittua.

 

[Mammu]

Mulla tullut molemmista muksuista jo sairaalassa aivan käsittämättömät itkukohtaukset. En saanut itkua millään loppumaan eikä kyse ollut mistää pienestä nyyhkyitkusta. Enkä oikein tarkkaan tiedä edes mitä itkin. Toisen jälkeen oli synnytyksen jälkeinen masennus ja siinä meni n vuosi että olin taas oma itseni. Nyt osaan paremmin ottaa huomioon omat tarpeeni ja tunnistan hälyttävät oireet... eli eiköhän tästä jotenkin selvitä :)

 

[nempsu87]

Kuuluuko tähä baby bluesii se et eile ku jouduin sairaalassa jättää pienen huutamaa sänkyy ku mun oli pakko päästä vessaan,ni tuli iha kamala syyllisyyden tunne. Ja paska-äiti fiilis.. ja totta kai iha kamala itku pääs. Eile itkin myös sitä ku mies käytti vauvaa labrassa ja mä jäin oottaa toisaalle ni itku pääs ku näin mun rakkaan taas pitkästä(n.5min)aikaa.
Paska-äiti fiilis tulee myös ku vauva huutaa nälkää vaikka ois koko päivän roikkunu tissillä. Ja kui paskaks sitä viime yönä tunsinkaa itteni ku piti antaa vauvalle korvikemaitoo vaikka olin päättäny et haluan imettää eikä lisämaitoo.. oli pakko antaa korviketta ku n.2h imetyksen jälkee vauva huus edelleen nälkää..
Mut samalla mä rakastan mun vauvaa. Mun mielestä se on maailman kaunein olento ja voisin vaa toljottaa sitä koko ajan.
Nempsu ja iippa 2,5vrk

 

[Ellukkainen]

Voi nempsu, tekis mieli sanoa että syyllisyyden tunteet ja paska äiti -fiilikset kuuluu yleisesti ottaen äitiyteen ja lähes jokaiseen arkipäivään. Mutta eiköhän nuo sinun tuntemukset mene tässä vaiheessa vielä sinne synnytyksen jälkeiseen herkistymiseen. Anna vauvan vaan olla rinnalla niin paljon kuin haluaa ja tutustutte hiljalleen vauvaan; voihan se vauva muutakin huutaa kuin nälkää mutta kyllä ne alussa aika pitkälti tissillä asuvat.

 

[Charm3]

Kyllä tämä äitiys on ainakin omalla kohdallani enemmän tai vähemmän herkistelyä, itsesyytöksiä, jatkuvaa riittämättömyyden tunnetta ja huonoa omaatuntoa täynnä. Koko kuuden vuoden aikana olen käynyt jatkuvasti näitä tunneskaaloja läpi yrittäen matkan varrella opetella armollisuutta myös itseäni kohtaan.

Täydellistä meistä ei kenestäkään tule, mutta olen huomannut, että on helpottavaa huomata näitä asioita, tunnistaa omat heikkoudet ja oppia elämään niiden kanssa. Nytkin olen itkeskellyt joka päivä milloin mitäkin ja tuntenut oloni maailman surkeimmaksi äidiksi, vaikka varmasti olen ihan hyvä äiti. Välillä täytyy ihan muistutella itseään, että ei tämä itkuisuus ja yliherkkyys tee minusta huonoa äitiä. Ja eiköhän nämä tunteet tästä vähän tasaannu ajan ja levon myötä!

 

[mom707]

Mulla puskee nyt vaan mieleen kauheat vauva ajat ja itsesyytökset Siitä nyt on noustu ja kasvettu ja opeteltu elämään rennommin.
Toivon ihan suuresti että pystyisin nauttimaan tulevasta hitaasta vauva arjesta....

Kauhea mies oli sinulla, onneksi pääsit elämään ilman tuollaista suorittamista, koska vauva-arki on muutenkin raskasta valvomisineen.

 

[mom707]

Kyllä oli aluksi minulla melko paha blues päällä, mutta vähän mennyt ohitse. Eniten minua huolestutti imettämisen onnistuminen ja miten voin antaa kaiken tarvittavan lapselle. Itketti ja tuntui että miksi minä luulin voivani vauvaa hoitaa. Onnistui imetys kuitekin ja aloin saamaan itseluottamusta että pystyn hoitamaan vauvaa, siis tiedänhän että aina on korvikkeita ja lapselle voi pumpata maitoa, mutta koska ensimmäisen kanssa ei onnistunut imettäminen niin nyt halusin sen onnistuvan.. Ollut muutamia tosi mustia hetkiä ja sitten hyviäkin sopivasti. Vauvan hymy, se on ihan parasta. :)

 

[mom707]

Kuuluuko tähä baby bluesii se et eile ku jouduin sairaalassa jättää pienen huutamaa sänkyy ku mun oli pakko päästä vessaan,ni tuli iha kamala syyllisyyden tunne. Ja paska-äiti fiilis.. ja totta kai iha kamala itku pääs. Eile itkin myös sitä ku mies käytti vauvaa labrassa ja mä jäin oottaa toisaalle ni itku pääs ku näin mun rakkaan taas pitkästä(n.5min)aikaa.
Paska-äiti fiilis tulee myös ku vauva huutaa nälkää vaikka ois koko päivän roikkunu tissillä. Ja kui paskaks sitä viime yönä tunsinkaa itteni ku piti antaa vauvalle korvikemaitoo vaikka olin päättäny et haluan imettää eikä lisämaitoo.. oli pakko antaa korviketta ku n.2h imetyksen jälkee vauva huus edelleen nälkää..
Mut samalla mä rakastan mun vauvaa. Mun mielestä se on maailman kaunein olento ja voisin vaa toljottaa sitä koko ajan.
Nempsu ja iippa 2,5vrk

Meillä vauva myös on paljon tissillä, ja joskus annan korviketta, että saa rauhoittumaan ja nukkumaan. Tuntui ettei rinnoissa varmaan ole enää paljoa sen luttuuttamisen jälkeen, niin oli paras niin. Ei siitä tarvitse tuntea syyllisyyttä, vaan tärkeintä on että vaavi saa tarpeeksi ruokaa :)

 

[Omena1987]

Mulla on tullut välillä syyllisyyden tunnetta siitä,että saako lapsi riittävästi syliä/halia ja vuorovaikutusta. vauva yhden kk.Välillä imettäessä sorrun puhelinta selaamaan ja sitten tulee huono omatunto siitäkin,kun imetyssession jälkeen siirtää petiin tai pesään,jotta saisi ite jotain tehtyä,mutta kyllä lapsi tosi ison osan päivästä sylissä on

 

[ellami]

Mulla on tullut välillä syyllisyyden tunnetta siitä,että saako lapsi riittävästi syliä/halia ja vuorovaikutusta. vauva yhden kk.Välillä imettäessä sorrun puhelinta selaamaan ja sitten tulee huono omatunto siitäkin,kun imetyssession jälkeen siirtää petiin tai pesään,jotta saisi ite jotain tehtyä,mutta kyllä lapsi tosi ison osan päivästä sylissä on

Mulla on lähes aina päivällä puhelin tässä käsissä kun imetän. Tuossa hän nytkin tyynyn päällä sylissä syö ja torkkuu. Tänään on jälleen tosi tissitakiainen. Ei se vauvaa haittaa. On niitäkin imetyshetkiä ja etenkin yöstä aamuun kun ilman puhelinta. Vauva saa kyllä takuulla huomiota, hellyyttä ja läheisyyttä ja syliä, paijausta ym.ym. Ja paljon! :)

 

[nempsu87]

Miksei kukaan oo missää vaiheessa sanonu et tää äitiys on näin saatanan vaikeeta?! Alkaa usko loppua ku vauva huutaa pää punasena enkä tiiå et miks. Viime yönä ei kelvannu ku äitin syli,nukku lopulta mun mahan päällä. Koko aamun känis kunnes sain sen tainnutettua unille,jotka kesti vaa vajaa 2h. Ja heräämisen jälkee on vaihettu vaippa ja syöty ja seurusteltu mut mikää ei kelpaa! Alan olla nii väsyny!!
Nempsu ja ipa 2vk2pv

 

[Katjusha]

Nempsu, hyvä kun sait nukkumaan. Mäkin nukutin toissayönä mahan päällä. Meillä ei kelpais paljon muuten ku taukoamatta nänni suussa, mutta olen siinä uskossa, että tämäkin on vain vaihe. Kokeilen vaihtaa nänniä tuttiin, ja jonain hetkinä se onnistuukin. Mulle tuli tänään havahdus, että onko tää itkevä vauva väsynyt - olin jotenkin naiivisti unohtanut että mun pitää auttaa lasta päikkäreille. Aluksihan se vaan hyytyi tissille ja nukahti.. nyt se nukkua tuhisee ties kuinka monetta tuntia. Ekakertalaisena joka päivä oppii jotain uutta.

 

[Yölento]

Nempsu, äitiys on opettelua. Vaikka vauva on kasvanut sisällä, niin hänen tapojaan ei vielä tunne. Hiljalleen tutustumalla elämä on helpompaa. Meillä oli noin viikko sitten pari peräkkäistä vuorokautta niin, että vauva nukkui vain sylissä, öisin vatsan päällä. Olin jo hiukan epätoivoinen, mutta se vaihe meni ohi. Nyt vauva on nukkunut kolme yötä omassa sängyssä ja vain syönyt minun sylissäni.