Asiaa rahasta

Nää on niin hyviä kommentteja, kiitos kun lähditte mukaan niin avoimesti!

Tottakai minäkin ajattelen niin, että parisuhde on yhteispeliä ja varsinkin siinä vaiheessa, kun saadaan yhdessä yhteinen toivottu lapsi. Ja toki myös keskustellaan näistä asioista miehen kanssa. Tuo elättinä oleminen on tosiaan ehkä eniten vain mun oma ajatus - ei mieheni eikä varmaan kenenkään muunkaan. Ja siitä ylipääseminen vaatii vain aikaa ja toki myös tällaiset keskustelut auttaa :)

Tuo oli kans mielenkiintoista kuulla, miten paljon oli vaatinut säästöjä rahoittaa hoitovapaata. Jotain tuon suuntaista ajattelin itsekin.

Me ollaan tosiaan alettu seurustella kun olin 35 ja mies yli 40. Tunnettu oltiin toki pidempään mutta vasta vähän yli vuosi ollaan oltu yhdessä. Molemmilla oli siis tulotaso vastaava kuin nyt jo silloin. Miehellä on lisäksi omaisuutta, mulla hyvien tulojen lisäksi vain tuulen huuhtoma p*rse :D Eli en oo säästäjätyyppiä ollenkaan (ollut). Ehkä nyt pitäisi opetella? Olis ainakin hyvä syy..

Muoks. Ajattelen vastaavasti kuin Vaiana että lapsen tulon ja kotona olon myötä myös varmaan menot laskee aika automaattisestikin. On aikaa laitella ruokaa kotona, elää just tuollaista puistoelämää jossa ei mene rahaa kosmetologiin ja kampaajalle jne :D Todella tervetullutta kyllä.
 
Muokattu viimeksi:
...mutta toisaalta saatat tarvita kunnon (kalliit) ulkoiluvarusteet, jos et ennestään omista! :wink

Mulla on ollut tapana laittaa joka palkasta suoraveloituksena säästötilille joku summa, toki nyt se on vähän myöhäistä jo kun on enää muutama kuukausi jäljellä. Olinkohan laittanut noin 5%, ei ole tuntunut käytännössä ollenkaan tulojen alennukselta, mutta kuitenkin puolessakin vuodessa tulee mukavasti rahaa säästöön. Jos oletetaan, että palkka on nettona 2500e, niin siitä voisi laittaa 125e sivuun ja puolessa vuodessa alkaa olla tonni kasassa. Mä voisin omalla kulutuksella laittaa vaikka kymmenenkin prosenttia.

Mä olen myös tottunut pitämään vähän liian suurta veroprosenttia, jolloin tulee palautuksia ainakin sen tonnin verran, vaikkei ole juuri mitään vähennettävää. Siitä saa kivat joulurahat hoitovapaallakin, vaikka tietysti tulee myöntäneeksi valtiolle ilmaista lainaa. Lasten vaatteissa ja tarvikkeissa säästää helposti satasia, jos jaksaa kytätä kirppiksiä. Täällä Helsingissä ainakin on tosi paljon tarjontaa hyväkuntoisista kamppeista järkevään hintaan, just esim. ulkohaalarit, pinnasängyt jne.
 
Onneksi on jo hyviä ulkovaatteita! :D

Hyviä vinkkejä. Säästötilille oon jo alkanut siirtää rahaa, vähän enemmän nyt kun la lähestyy. Vauvalle ollaan saatu yllättävän paljon tavaraa ihan ilmaiseksi kavereilta, vaikka tällä iällä olin ajatellut ettei kellään ole enää mitään tallessa. Ammetta, pinnasänkyä ja pottaa on kertynyt.

Vaatteita ollaan ostettu jonkin verran - kaikki tähän saakka alesta tai kirppiksiltä.
 
Anteeks,mut kauhee sana tuo elätti:wideyed:
Miettikääpä siskot työkkärirahalaisia...niiltä tippuu tulot vielä entisestään...o_O
 
Itseasiassa ei tipu, vaan suhteessa paljon vähemmän. Jos on isot tulot niin kodinhoidontuki on vain murto-osa siitä mitä on tottunut saamaan. Jos on vaikka opiskelija, niin tulot tippuu paljon vähemmän.

Korostan nyt vielä, että tiedostan täysin oman hyväosaisuuteni ja sen että mulla on hyvät tulot. Tosin onpa niiden eteen nähty kovasti vaivaakin. Ymmärrän myös että moni elää aivan kädestä suuhun myös silloin kun saa palkkaa.

Ketjun tarkoituksena oli pohtia muotoja rahoittaa elämänsä erityisesti hoitovapaan aikana eikä siinä pohdinnassa valitettavasti auta se, että jollakin muulla ei ole palkkatuloja. Jokainen arvioi näitä asioita omasta lähtötilanteestaan. Ja todella hyviä vinkkejä ja ajatuksia tästä keskustelusta on saanut!
 
Mielenkiintoista keskustelua. Mä saan minimi äitiyspäivörahaa, mutta se on kuitenki selvästi enemmän kuin tämänhetkinen opintotukeni. Myös kotihoidontuki on suurempi ku opintotuki. Joten sellainenkin tilanne on mahdollista että äitiysloma parantaa perheen taloudellista tilannetta. :hilarious:

Ja tästä voikin päätellä että eletään täysin miehen tuloilla. Se sopii meille ja siihen on monta syytä. :happy:
 
Hei kaarnikka,mullakin oli toi jossain vaiheessa ja se teki vauva ajasta sillon jotenki vielä "paremman":joyful: ja toki kuntalusätkin vaikuttaa...jos niitä on...
Embo,ei ollu tarkotus arvostella,se oli heitto,et yleisesti miettikää,kun perus äippäraha on vielä pienempi,kun minimi työkkäriraha ja "yllytetään lapsenteko talkoisiin":wideyed:
Ja luulen,että työttömissäkin on melkoisesti paljon opiskelleita ja korkeasti koulutettuja...
 
Onpas täälä ollu mielenkiintoista keskustelua, mulla on menny ihan ohi ku oon enemmän käyny lukemas vaan salaista puolta. Mutta mulla on vähän sama että vaikka ollaan miehen kanssa ainakin mun mielestä hyvätuloisia (yht. netto taloudessa 4k/kk) niin jotenkin kauhistuttaa ajatus että onko meillä "varaa" olla kodinhoidontuella kotona, varsinkin kun mä en halua pihistellä mistään lapsen hankinnoista. Me ollaan kaikki maksettu puoliksi työtilanteesta huolimatta suhteen alusta lähtien niin tää olis nyt eka kerta ku tulot menis niin paljo epäsuhtaan että pitäis ajatella toisen tuloilla elämistä. Meillä on omat erilliset asuntolainat ku mulla oli ASP tili mutta miehellä ei ja mun on kans vaikea ajatella etten pystyisi omaa lainaani lyhentämään itse. Mutta totta tuo on, että jos toinen ei ole kotona niin lapsi on laitettava hoitoon eikä sekään ilmaista ole. Varsinkin jos on suht hyvät tulot niin joutuu maksamaan täydet hoitokulut joten sitäkin voi ajatella tuloja jakaessa. Me tehtiin myös aikoinaan avioehtoon sellainen lisäys että jos toinen on hoitovapaalla yms. yhteisen hyvän takia poissa ansiotyöstä eikä pysty maksamaan omaa osaansa asuntolainasta niin se otetaan huomioon mahdollisessa erossa niin ettei toinen voisi vaatia isompaa osaa asunnon hinnasta sillä perusteella että on maksanut enemmän lainaa eli periaatteessa ollaan silloin ajateltu jo tulojen epätasaisuutta. Meillä on alustava suunnitelma että en joutuisi käyttämään hoitovapaata kuin ehkä kuukauden tai pari mutta oon silti laittanu nyt pidemmän aikaa rahaa säästöön reilummin siltä varalta että se mahdollisuus alkaisi kiinnostaa enemmän. Ajattelen myös että kyllä mun pitää osata laittaa lapsen etu oman egoni edelle vaikka sit joutuisin sietämään vähän omanarvon alennuksen tunnetta sillä että eletään hetki miehen rahoilla. Mutta saa nähdä miten siinä loppuviimein käy, toivoisin että pystyisin oman lainani koko ajan maksamaan silti itse ja vähän välillä itelleni jotain vaatetta ostaa, siihen voisin tyytyä hyvin.
 
Mä oon nyt tämän ketjun innoittamana alkanut säästää ihan reippaasti eli siten että aion pistää kuukausittain rahaa säästöön reilusti niin kauan kuin saan täyttä palkkaa. Jatkan tätä myös vanhempainvapaalla, toki vähän pienemmässä mittakaavassa. Peruin kampaajakäynnin ja jätetään myös lokakuulle suunniteltu kotimaan hotelliloma väliin. Aika monta satasta säästyy.

Ja nyt kun itse lukee tuon oman tekstin, niin voi hyvänen aika kun kuulostaa kermap*rseeltä! Mutta oon tosiaan tottunu tuollaiseen. Eipä toisaalta luopuminenkaan pahalta tunnu.
 
Onpas täälä ollu mielenkiintoista keskustelua, mulla on menny ihan ohi ku oon enemmän käyny lukemas vaan salaista puolta. Mutta mulla on vähän sama että vaikka ollaan miehen kanssa ainakin mun mielestä hyvätuloisia (yht. netto taloudessa 4k/kk) niin jotenkin kauhistuttaa ajatus että onko meillä "varaa" olla kodinhoidontuella kotona, varsinkin kun mä en halua pihistellä mistään lapsen hankinnoista. Me ollaan kaikki maksettu puoliksi työtilanteesta huolimatta suhteen alusta lähtien niin tää olis nyt eka kerta ku tulot menis niin paljo epäsuhtaan että pitäis ajatella toisen tuloilla elämistä. Meillä on omat erilliset asuntolainat ku mulla oli ASP tili mutta miehellä ei ja mun on kans vaikea ajatella etten pystyisi omaa lainaani lyhentämään itse. Mutta totta tuo on, että jos toinen ei ole kotona niin lapsi on laitettava hoitoon eikä sekään ilmaista ole. Varsinkin jos on suht hyvät tulot niin joutuu maksamaan täydet hoitokulut joten sitäkin voi ajatella tuloja jakaessa. Me tehtiin myös aikoinaan avioehtoon sellainen lisäys että jos toinen on hoitovapaalla yms. yhteisen hyvän takia poissa ansiotyöstä eikä pysty maksamaan omaa osaansa asuntolainasta niin se otetaan huomioon mahdollisessa erossa niin ettei toinen voisi vaatia isompaa osaa asunnon hinnasta sillä perusteella että on maksanut enemmän lainaa eli periaatteessa ollaan silloin ajateltu jo tulojen epätasaisuutta. Meillä on alustava suunnitelma että en joutuisi käyttämään hoitovapaata kuin ehkä kuukauden tai pari mutta oon silti laittanu nyt pidemmän aikaa rahaa säästöön reilummin siltä varalta että se mahdollisuus alkaisi kiinnostaa enemmän. Ajattelen myös että kyllä mun pitää osata laittaa lapsen etu oman egoni edelle vaikka sit joutuisin sietämään vähän omanarvon alennuksen tunnetta sillä että eletään hetki miehen rahoilla. Mutta saa nähdä miten siinä loppuviimein käy, toivoisin että pystyisin oman lainani koko ajan maksamaan silti itse ja vähän välillä itelleni jotain vaatetta ostaa, siihen voisin tyytyä hyvin.

Hirveän järkevästi ootte miettineet ja asiat järjestäneet. Erityisesti tuo avioehtoon tehty kirjaus on todella hyvä ja tasa-arvoinen. Tykkään!

Ja hyvin sanottu tuo että oma ego lapsen / perheen edun taakse. Siinäpä onkin tekemistä myös allekirjoittaneelle.

Jännä vaan, kun oon itse monessa asiassa tasa-arvon kannattaja ja ajattelen esim ettei äiti ole lapselle isää parempi hoitaja, niin silti ajattelen kuitenkin ensisijaisesti jääväni itse kotiin pidemmäksi ajaksi. Toki näistä keskustellaan ja asiat päätetään yhdessä.
 
Muokattu viimeksi:
Jatkampa tätä mielenkiintoista keskustelua. On ollut paljon puhetta vaikeudesta olla toisen elätettävänä. Miltä teistä tuntuisi, jos tilanne olisi toisinpäin eli mies eläisi jonkin aikaa teidän tuloilla? Olisiko se yhtä vaikeaa? Mielenkiinnosta kyselen, kun itsellä on kokemusta molemmista. Meillä on tosiaan yhteinen asuntolaina ja rahat. Avioehto on tehty ainoastaan mahdollisesta perintönä saatavasta omaisuudesta.

Mä en useinkaan ajattele tasa-arvo asioita ja musta perinteisetkin roolijaot on ihan ok, jos se sopii parhaiten itselle. Me ei olla koskaan päätetty pyrkiä tasa-arvoiseen suhteeseen se vaan jotenkin aina luonnollisesti tapahtuu. Nytkin ollaan jakamassa vanhempainvapaat, koska molemmat haluaa olla kotona lapsen kanssa. Joskus meillä toinen huolehtii enemmän kotitöistä, kun toinen on kiireisempi. Pidemmällä aikavälillä asiat ovat yleensä tasoittuneet. Kumpikin osallistuu myös paljolti omien vahvuuksien ja mieltymysten mukaan välittämättä siitä onko joku homma perinteisesti miesten vai naisten hommia.
 
Parasta kai se tasa-arvo onkin sillä tavalla luontevasti toteutettuna :) Mullekin on ihan luontevaa vaikka kokkailla autotallissa puuhailevalle miehelle tai tehdä jotain ns perinteisen naisen hommia samalla kun mies tekee perinteistä miesten hommaa tms.

Tuohon varsinaiseen kysymykseesi JojoK vastaan, että mulle olisi täysin ok jos mies eläis mun tuloilla - toki vähän syystä riippuen. Mutta varmaan tarkoitit just esim hoitovapaan tai opiskelun aikaa, jolloin ilman muuta.

Ollaan juteltu aiheesta kotona viime aikoina ja mies on kyllä kanssani samoilla linjoilla ja oikeastaan vielä enemmän sellaisella ”kyllä ME pärjätään” -asenteella.
 
Hei, näin tämän ketjun ja luin ihan mielenkiinnosta aiheeseen. Minusta on oikein mielenkiintoista lukea, miten rahoista ajatellaan perheen sisällä. Tuota yllä kuvattu avioehto kuulostaa oikein toimivalta, hienosti keksitty!

Ajattelin kommentoida ihan ulkopuolisena tähän väliin omia kokemuksiani. Rahallisesti monesta selviää, kunhan vain mitoittaa menot ja on edes jotain tuloa. Karsia voi monesta "pakollisesta". Meillä on kumpikin opiskellut vuorotellen ja myös tienannut vuorotellen. Nyt minä opiskelen, vaikka nuorin on vielä pieni. Olen opiskellut raskaus- ja vauva-ajan, joten tulot eivät ole suuret, mutta olemme jopa onnistuneet säästämään ihan kunnon summia.

Vanhempainvapaan päättyessä lapsi on vielä hyvin pieni. Vuoden ikäisenä harva puhuu mitään ja moni hoipertelee - kaikki eivät vielä edes kävele. Pienillä lapsilla luontaiset päivärytmit myös vaihtelevat - jotkut nukkuvat vuoden iässä kahdet päiväunet ja toiset ei yhtään. Meillä nuorin vielä söi öisin yhdet maitohuikat tuohon aikaan. Mikään ei auttanut; huusi naama vääränä, kitisi, vänisi ja vaikka muuten olisi ollut hissukseen, ei nukahtanut, vaan jäi pyörimään sänkyyn, kunnes sai tissiä. Lopulta poika lopetti yösyömiset 1v 2kk iässä ihan itse, kerrasta. Jos vain on mahdollista, niin itse en veisi hoitoon vielä vuoden ikäisenä. Tässä vaiheessa kuukaudessa tai parissa voi tapahtua aika paljon, eli jos jompikumpi vanhemmista on kotona edes hieman enemmän kuin vanhempainvapaat, niin tilanne voi muuttua lapsen kannalta hyvinkin paljon. Ei sitä tarvitse heti ajatella, että jää kokonaiseksi lisävuodeksi kotiin lapsen kanssa. Lapsen kanssa kotona ei tarvitse myöskään olla välttämättä koko ajan sama henkilö. Isien olisi oikein hyvä olla vastuussa lapsestaan jonkin aikaa. Tämä tekee hyvää sekä lapselle että isällä.

Meillä esikoinen oli 2 vuotta, kun oli ohjattua toimintaa ilman aikuista ja 3 v, kun meni päiväkotiin. Nuorin on nyt melkein 1,5v, mutta en raaski vielä viedä hoitoon. Kun lapsi ei vielä puhu, niin kommunikointi tämän ikäisenä on mitä on. Hän kommunikoi kyllä ja paljon, mutta silti siihen menee enemmän aikaa, jota ei kuitenkaan monen pienen lapsen ryhmässä aina ole. Mies onkin nyt nuorimman kanssa päivittäin kahdestaan iltapäivään asti ennen töihin menoaan. Isällä ja pojalla onkin oikein luonteva suhde ja hoitotyöt sujuvat rutiinilla. Minun kokemuksella taas 2 vuotias saa oikein paljon muiden lapsien seurasta, toiminnasta ja uusista virikkeistä.

Esikoinen on nyt 5 vuotta ja olen juuri kesän aikana havahtunut siihen, että ei enää tule halittua samalla tavalla kuin ennen. Tytöllä on omia juttuja, kavereita ja hän on ulkona pitkiä aikoja. Samaa fyysistä läheisyyttä ei ole enää kuin taaperon kanssa. Vaikka monesti kärsinkin kun lapsi on koko ajan kiinni, nostettava ym. niin siinä läheisyydessä on jotain aivan ihanaa. Tästä pystyy nauttimaan eri tavalla, jos on edes hieman pidempää kotona lapsen kanssa.

Eli ideana tässä kaikessa oli kannustaa miettimään asiaa monelta kannalta. 1 vuotias on kovin pieni selviytymään pitkän päivän ilman omaa vanhempaansa. Jo pienessä ajassa tapahtuu isoja muutoksia. Tämä kaikki siltikin, vaikka en ole mikään kotiäitihengetär, menen mielelläni töihin, olen yltiötasa-arvoinen, yltiöfeministi. En koskaan mieltänyt itseäni kotiäidiksi tai olettanut, että jäisin lapsen kanssa kotiin vanhempainvapaan jälkeen. En missään nimessä sano, että tämä on ainoa oikea tapa toimia. Tässä on vain minulle näin eletystä elämästä tulleita ajatuksia, kun kuopuskin on jo päiväkoti-iässä.
 
Muokattu viimeksi:
Oon kyllä miettinyt jo raskausaikana hyvin samantyyppisiä ajatuksia kuin mä77 kirjoitti. Eihän se mun pätevyyttä tai itsenäisyyttä vähennä, vaikka olisinkin lapsen kanssa kotona vähän pidempään.

Sitten pitää vielä muistaa että lapset on tosi erilaisia. Siinä missä yks sopeutuu uusiin tilanteisiin ja ihmispaljouteen tuosta vaan, toinen on arempi ja lämpeää hitaammin. Erityislapset sitten vielä asia erikseen. Eli tällä tarkoitan sitä ettei näitä asioita kannata liian pitkälle miettiä tai ainakaan päättää vielä raskausaikana, kun ei tunne vielä sitä lastaan. Onneksi ei tarvitsekaan, vaan harkintaa voi tehdä vielä pitkään.
 
Olen samaa mieltä, että ei näistä viitsisi tänne julkiselle puolelle paljon kirjoitella.
Lyhyesti kuitenkin, että jos on noinkin hyvät tulot, niin eikö kannattaisi suunnitella niin, että jotain jää säästöönkin? Ymmärrän toki asuntolainat yms. Niistähän voi silti myös neuvotella joustoa. Olen aika varma, että pystytte löytämään ratkaisut rahallisesti, jos vain muuten mietitte, miten haluatte toimia. Vaikuttaahan ne pienemmät tulot sitten myös veroprosenttiin, joten käteen jäävä osuus ei pienene ihan samassa suhteessa.

Olin itse esikoisen kanssa muutaman kuukauden hoitovapaalla (mies ei silloin pitänyt mitään vapaita) kunnes lapsi oli n vuoden ja meni päivähoitoon. Rahoihin sen omista säästöistäni, mutta meillä oli tuolloin myös tosi edullinen asumisjärjestely. Parin kuukauden hoitovapaa ei ollut mikään taloudellinen katastrofi, mutta vauvalle noilla kuukausilla oli varmasti iso merkitys. Olen tottunut muutenkin yrittäjänä niin epävarmoihin tuloihin, että pakko on olla puskuria taloudessa. Nyt toisen lapsen kohdalla tilanne on toinen, koska minulla on toisenlainen työ, jossa paljon pienemmät tulot ja isommat menot (asuntolaina). En ole tällä kertaa varautunut kustantamaan hoitovapaata ja toivon, että mies saa omat vapaansa järjestettyä. Meillä oli tosi hyvät kokemukset esikoisen päivähoidon aloituksesta vuoden iässä ja itse en halua pidempää taukoa töistä.
 
Olen samaa mieltä, että ei näistä viitsisi tänne julkiselle puolelle paljon kirjoitella.
Lyhyesti kuitenkin, että jos on noinkin hyvät tulot, niin eikö kannattaisi suunnitella niin, että jotain jää säästöönkin? Ymmärrän toki asuntolainat yms. Niistähän voi silti myös neuvotella joustoa. Olen aika varma, että pystytte löytämään ratkaisut rahallisesti, jos vain muuten mietitte, miten haluatte toimia. Vaikuttaahan ne pienemmät tulot sitten myös veroprosenttiin, joten käteen jäävä osuus ei pienene ihan samassa suhteessa.

Olin itse esikoisen kanssa muutaman kuukauden hoitovapaalla (mies ei silloin pitänyt mitään vapaita) kunnes lapsi oli n vuoden ja meni päivähoitoon. Rahoihin sen omista säästöistäni, mutta meillä oli tuolloin myös tosi edullinen asumisjärjestely. Parin kuukauden hoitovapaa ei ollut mikään taloudellinen katastrofi, mutta vauvalle noilla kuukausilla oli varmasti iso merkitys. Olen tottunut muutenkin yrittäjänä niin epävarmoihin tuloihin, että pakko on olla puskuria taloudessa. Nyt toisen lapsen kohdalla tilanne on toinen, koska minulla on toisenlainen työ, jossa paljon pienemmät tulot ja isommat menot (asuntolaina). En ole tällä kertaa varautunut kustantamaan hoitovapaata ja toivon, että mies saa omat vapaansa järjestettyä. Meillä oli tosi hyvät kokemukset esikoisen päivähoidon aloituksesta vuoden iässä ja itse en halua pidempää taukoa töistä.

Siis tottakai KANNATTAISI ja kuten kirjoitin - oon nyt niin alkanut tehdäkin. Järkevä ihminen toki olisi säästänyt jo aiemmin. Itse en vaan ole koskaan ollut kovin järkevä missään asiassa vaan enemmän mutuileva fiiliseläjä. Lapsen haluaminen / saaminen ylipäätään ei ollut mulle koskaan selvää ja siksi oon tehnyt rahoillani just sitä mitä on milloinkin tehnyt mieli. Matkustanut, harrastanut, syönyt hyviä ravintolaillallisia ja törsännyt palveluihin.

Lapsen myötä tilanne ja arvot toki muuttuvat ja siihen tässä valmistaudutaan. Ja siksi tämä ketju :)
 
Ihan pakko kysyä,eikä tarkoitus ole provosoida,arvostella,hyökätä vastaan tms. MUTTA lapsihan on yhteinen asia jos se parisuhteessa syntyy,onko toi talous vatulointi se kaikkein merkittävin asia kokonaisuudessa? Eikö ole selvää,että jos toinen hoitaa yhteistä lasta kotona ei sitä mitata rahassa tai arvontunnossa,kysymys on ihmisen,oman lapsen, elämän alkutaipaleesta ja töitä ehtii tehdä ennen ja jälkeenkino_O mitä väliä jos asuntolaina sovitaan pankin kanssa siltä ajalta ja jatketaan toisesta päästä jollakin kuukaudella,tai omia luxus arvoja on hiottava...yllätävän moni asia muuttuu pään sisällä,kun käärö on sylissä:rolleyes: ehkä tulee päivä,ettei kurahousujen merkillä ole väliä,hienoon ravintolaan ei edes halua enää ja huomaa,että marketti vaatteet toimii hiekkalaatikolla ja aina voi tapahtua jotain yllättävää jolloin asiat menee oikeesti tärkeys järjestykseen,kuten synnytyksen jälkeinen masennus,vammainen tai sairas lapsi,tapaturma,läheisen kuolema vauva aikana jne.:wink
 
P.S. meillä ei esim.hoitokokeilut onnistunu autismikirjo lapsen kanssa,joskus oma vanhempi on parasta mitä pikku ihminen saa/tarvii:shy:
 
Ihan pakko kysyä,eikä tarkoitus ole provosoida,arvostella,hyökätä vastaan tms. MUTTA lapsihan on yhteinen asia jos se parisuhteessa syntyy,onko toi talous vatulointi se kaikkein merkittävin asia kokonaisuudessa? Eikö ole selvää,että jos toinen hoitaa yhteistä lasta kotona ei sitä mitata rahassa tai arvontunnossa,kysymys on ihmisen,oman lapsen, elämän alkutaipaleesta ja töitä ehtii tehdä ennen ja jälkeenkino_O mitä väliä jos asuntolaina sovitaan pankin kanssa siltä ajalta ja jatketaan toisesta päästä jollakin kuukaudella,tai omia luxus arvoja on hiottava...yllätävän moni asia muuttuu pään sisällä,kun käärö on sylissä:rolleyes: ehkä tulee päivä,ettei kurahousujen merkillä ole väliä,hienoon ravintolaan ei edes halua enää ja huomaa,että marketti vaatteet toimii hiekkalaatikolla ja aina voi tapahtua jotain yllättävää jolloin asiat menee oikeesti tärkeys järjestykseen,kuten synnytyksen jälkeinen masennus,vammainen tai sairas lapsi,tapaturma,läheisen kuolema vauva aikana jne.:wink

Ei ole talous merkittävin asia enkä varmaan ole niin väittänytkään. Se vaan ON todella merkittävä asia - halusi sitä myöntää tai ei. Valitettavasti monella (naisella?) on pyrkimys ajatella että eläisimme jotenkin rahan vaikutusten ulkopuolella tai erillään siitä mutta sehän ei ole niin. Mun mielestä näitä on todella hyvä miettiä etukäteen vaikka toki tiedostan senkin, että itse tai puolisoni voidaan kuolla / sairastua koska tahansa tai lapsi voi vammautua tai kuolla.

Itse olen kokenut elämässä muun muassa avioeron ja vauvan kuoleman rv 18 joten on myös todella ikäviä kokemuksia takana (ja varmasti edessäkin). Silti se ei minusta tarkoita sitä ettei kannattaisi miettiä miten elätän itseni kun tulot tippuvat kuin lehmän häntä.

Senkin olen kirjoittanut useita kertoja, että toki yhteisestä suunnitellusta ja toivotusta lapsesta kannetaan vastuu yhdessä. Ja perheestä muutenkin. Mutta tämäkään ei minusta tarkoita sitä, ettei toimeentuloa olisi hyvä miettiä.

Ja sitten ylipäätään tuosta asioiden miettimisestä jota joku voi vatuloinniksikin kutsua. Ihmiset on erilaisia, eikös vaan? Siinä missä toinen porskuttaa elää enempää miettimättä, toinen tykkää miettiä. Mun luonne on tämä - jos mun elämässä tapahtuu suuria muutoksia, mietin niitä monelta kannalta. Itsekseni ja lisäksi pyrin keskustelemaan mahdollisimman paljon erilaisten ihmisten kanssa. Joku toinen pitää sitä turhana, minä en.

Tämä siis mun mielestä :) Jos jollekin toiselle raha-asiat ovat jotenkin itsestäänselviä eikä niitä tarvitse miettiä niin se on minulle aivan ok. Aloitin keskustelun saadakseni erilaisia näkemyksiä ja vinkkejä. Ja niitä olen kyllä saanutkin.
 
Eikä ole mitenkään tavatonta, etteikö samat asiat kiinnostaisi lapsen saamisen jälkeenkin, jos nyt puhutaan vaikka laadukkaista ja omasta mielestä hyvän näköisistä vaatteista, vapaa-ajanviettotavoista (olkoon sitten ravintolat, matkailu, palvelut jne.) vaikka vapaa-aikaa olisikin murto-osa entisestä jne. Ei ihmisen perusluonne ja kiinnostuksen kohteet täysin häviä, vaikka perhemuoto muuttuu.
 
Takaisin
Top