Arki vauvan kanssa

Täällä on valvottu aamu viidestä asti ja kuin taikaiskusta mun herätyskellon soidessa yhdeltätoista vauva nukahti. :happy:

Hohhoijaa.. ehkäpä nukutaan sit päikkärit, jahka selvitään joulumarkkinoilta - mikäli saan siis isännän herätettyä lähtemään sinne.

Meillä heräs kiukkuumaan 2.30 ja uudelleen nukahti 9.45.. ei siis taas mikään ollu hyvä, tissi ei kelvannu, kaikki asennot huonoja.. sit löyty asento johon meinas uuvahtaa, yhtään jos liikahdin ite ees siihen suuntaan, että kävisin sohvalle pitkäkseni, ni itkuhan neidiltä tuli. Ihan kun ois taistellut vaan unta vastaan.. nyt nukkuu sit, ja ite en haluis käyttää päivää nukkumiseen..
 
Meillä on ollut Mileim vastaavaa nyt kohta viikon verran! Kun yöunille pitäisi alkaa, niin vauva alkaa kiukkuamaan. Mikään ei kelpaa ja mikään ei ole hyvä. Vaikuttaisi myös taistelevan nukahtamista vastaan. Kovasti ollaan yritetty pohtia, että mistähän se johtuu.
 
Meillä vauva kyllä nukahtaa yöunille pariksi tunniksi, mutta herää aamuyöllä vaikka selkeästi on väsynyt - kiukuttelee ja ainoastaan sylissä on hyvä, siinäkin välillä tosin hermostuu syystä tuntemattomasta.

Pisin nukkumispätkä on päivällä alkaen. 10-11 ja kestäen n. 15-17.. koitappa tässä sitten normaalia arkea pyörittää, kun toinen vetelee sileitä. :shifty:
 
Muokattu viimeksi:
Joo en ymmärrä mitä tää on, viime yönä ei ollu ees masuvaivoja, kunhan piti raivota kaikelle kaikesta.. sama siis toistui myös viime yönä/aamuyönä... (taitaa olla iskän tyttö - pohjustuksena: mies on aika temperamentinen, vähän ehkä kestoäkäpussi :grin) onneks sentään aamulla otettiin sit yötä takas ja nyt illallakin voi nukkuu kumpikin.
 
No jos se maailma alkaa kiinnostaa niin kovin, että ei pikkuiset malta vaan nukkua. Ja meillä poika ei aamuisin herättyään halua olla pimeässä makkarissa koska hän kerran on hereillä niin valoja päälle, koska yöllä vaan on pimeää silloin kun nukutaan. Jossain vaiheessa kitisi iltaisin kun vietiin liian aikaisin pimeään makkariin ja hän ei ollut aikeissa nukkua. Ja liekö meillä tuleva ekstrovertti koska jos meillä on vieraita niin varmasti tillittää hereillä vaikka alkais jo vähän väsyttääkin...
 
Meillä tyttö nukkuu yöt hyvin,kun otan kainaloon nukkumaan. Jos yritän siirtää omaan laatikkoon nukkumaan,niin heti alkaa kitinä. Varmaan alkaa jo jonkinlainen rytmi muodostua vauvalle,että enemmän päiväs aikaan seurustellaan ja yöt nukutaan. Meillä on joka päivä samat rutiinit,ruokailut,ulkoilut yms,niin varmaan auttaa paljon. Paljon tsemppiä teille,joilla on yö unet vähissä. Meillä valvottaa tuo 1v7kk ja 5v pojat yöllä enemmän kun tulevat sängyistään pois ja niitä saa kuskailla takaisin omiin peteihin..
Eilen sekstailtiin miehen kans eka kerran synnytyksen jälkeen,mukava oli pitkästä aikaa olla niin lähekkäin miehen kans. Vaikka vähän tää eka kerta on sellainen,ettei tunnu miltään kun paikat on aika väljät,mut mitä enemmän treeniä niin siitä ne paikat palautuu :)
 
Ihana lukea, että muillakin on kiukkupusseja! Auttaa mielettömästi pitämään omaa mielialaa yllä, kun kuulee muidenkin kamppailevan kiukkuavien vauvojen kanssa. Meilläkin kiukuttiin koko eilisilta klo 17 eteenpäin. Kiukku loppui hetkeksi kun turautti vaipasta läpi isänsä päälle sinapit ja pääsi sitten isin kanssa lämpimään suihkuun. Kiukku tosin vähän palasi nukkumaan mennessä ja niin sain hiihdellä kapaloidun mytyn kanssa ympäri alakertaa. Sohvalle sitten käytiin nukkumaan. Tänään sitten oli tilanne kaupassa, kun käytiin etsimässä nimiäisvehkeitä neidille niin hän päätti ettei suostu asettumaan koppaan lähtöä varten vaan alkoi huutamaan kuin syötävä... Tunti puljattiin ees taas tytön kanssa kaupassa (vaihdettiin vaippaa ja imetettiin) kunnes lopulta päästiin lähtemään... Neiti on kiukunnut niin paljon, että äänikin on lähtenyt ja nyt kuuluu vain säälittävää käheää ja inisevää kiljuntaa. Harmittaa kun toista niin kiukuttaa ettei mikään ole hälle hyvä. :/
 
Muokattu viimeksi:
Hei, Jenskis ainakin ilmeisesti on käyttänyt vauvaa suihkussa eli voinko mäkin turvallisin mielin viedä pienen suihkuun? Tähän asti on käyty vaan kylvyssä, mutta isäntä kovasti toivoisi suihkutteluhetkiä vauvan kanssa.

Varaudun jo ens yön valvomiseen ja otin parin tunnin päikkärit..
 
Meillä on ollut Mileim vastaavaa nyt kohta viikon verran! Kun yöunille pitäisi alkaa, niin vauva alkaa kiukkuamaan. Mikään ei kelpaa ja mikään ei ole hyvä. Vaikuttaisi myös taistelevan nukahtamista vastaan. Kovasti ollaan yritetty pohtia, että mistähän se johtuu.

Meillä on jonku verran ollu kanssa tuota mut satunnaisesti ja merkillisesti aina 2 yötä putkeen :woot: mää oon sitä mieltä että vauvalla kun ei ole vielä uni-valve-rytmiä nii se valvepätkä välillä sattuu yölle. se et kitidee ku koittaa saada nukkumaan nii mää ajattelen nii et hän ei vaan viel ole valmis unille. esim tänää sattu valveaika 4 h noin putkeen) päivälle just k 12-13 alkaen . :smug: sen jälkeen oli helppo laittaa unille.

Mut siis meillä selkeästi myös kitisee vaan jos ei halua unille ja haluais seuraa
 
  • Tykkään
Reaktiot: Eea
Hei, Jenskis ainakin ilmeisesti on käyttänyt vauvaa suihkussa eli voinko mäkin turvallisin mielin viedä pienen suihkuun? Tähän asti on käyty vaan kylvyssä, mutta isäntä kovasti toivoisi suihkutteluhetkiä vauvan kanssa.

Varaudun jo ens yön valvomiseen ja otin parin tunnin päikkärit..
Kyllä myö ollaan suihkuteltu yhessä, molemmat tykätään :)
 
Suihkussa saa käyttää heti kun kylvyssäkin, eli kun napatynkä on lähtenyt :) Muistaa vaan olla tarkka veden lämpötilan kanssa. Mie en esikoisen kanssa uskaltanu käyä suihkussa kun märkä vauva on LIUKAS, eli ois varmasti pudonnut sylistä... Tätäkin vauvaa varmasti vaan kylvetetään. Vielä ei oo tuo 2vk 1pv ikänen tyttö kylpyyn päässy kun napa ei oo parantunu kunnolla (tynkä irtosi 4pv sitten), varmaan parempi antaa sen parantua ensin.
 
Juu suihkuteltu on ja kovasti on mieleen. Hyvin pitää kyllä vauvasta pitää kiinni, on tosiaan nihkee ja liukaskin. Ite pidän suihkua siinä seinäpidikkeessä kun tytön kanssa suihkitaan, se on just hyvällä korkeudella meillä ainaskin. Ja neiti nauttii, pääasia.
Onks kukaan uskaltanu vielä viedä saunaan? Me kokeiltiin alalauteella ihan pari hassua minuuttia ennen kun käytiin itse löylyä heittämään ja tuntu lämmöstä neiti tykkäävän. Toki kunnon löylyihinhän ei vissiin saa viedä alle vuotiasta?
 
Meillä harvoin saunassa kydään kun miusta sauna ei oo hyväks aikuisellekkaa :grin Miks pitää keittää ittensä? Outo tapa suomalaisilla o_O Esikoinen kävi alalauteilla varmaan muutaman kuukauden ikäsenä, kohta 2v eikä sauno.
 
Suihkussa saa käyttää heti kun kylvyssäkin, eli kun napatynkä on lähtenyt :) Muistaa vaan olla tarkka veden lämpötilan kanssa. Mie en esikoisen kanssa uskaltanu käyä suihkussa kun märkä vauva on LIUKAS, eli ois varmasti pudonnut sylistä... Tätäkin vauvaa varmasti vaan kylvetetään. Vielä ei oo tuo 2vk 1pv ikänen tyttö kylpyyn päässy kun napa ei oo parantunu kunnolla (tynkä irtosi 4pv sitten), varmaan parempi antaa sen parantua ensin.

No oysissa kylvettiin jo heti toisena päivänä syntymästä vauvaa ja tynkä siis irtosi vasta 18:na päivänä. ja ohjeet annettiin kotiin et 1-2krt viikossa kylvetys. suihkusta en tiedä mut meidän neiti on käyny kylvyssä jo heti syntymästään :rolleyes: kylläpä on eriäviä ohjeita näin perusasiasta :shifty:
 
Kyllä mekin napatyngän kanssa kylvettiin kotona heti 4pv iässä. Kys:ssä ei kylvetetty ollenkaan, sanoi hoitaja, etteivät enää vauvoja kylvettele. Sen mitä vauva tuolta ulos luiskahti, että pyyhkeellä pyyhkivät vaan ja sit kylvettiinkin sen takia kotona melkein heti.. Meillekin sanottiin, että kerran kaks viikossa kylvetys, ja napatynkä kuivata vaan huolellisesti jos sinne hirveästi vettä menee ja se siellä ammeessa lilluu, ja voi ihan vaikka desinfiointiaineella sen jälkeen putsata
 
Kyllä täällä Keski-Suomen keskussairaalassakin kylvettivät, se oli sellainen "isien juttu" - kätilöt ihan vartavasten varasivat enne kotiutumista aikaa isin kanssa, jotta saattoivat näyttää kylvetyksen, vaipanvaihdon, korvien putsauksen ja navan hoidon. Myös vauvan oikeaoppiselle käsittelylle oli varattu ohjeistusaikaa. Musta tosi kiva idea ja varmasti olisivat vielä enemminkin antaneet vinkkejä/ohjeita, jos olisivat katsoneet tarpeelliseksi.

Ja kotona sai heti myös kylvettää niin halutessaan - kunhan tosiaan navan kuivasi kunnolla.
 
Joulukuisista täällä katselen. Onpas kiva kuulla, että näin on! Tässä kovasti odottelen, että josko pian alkaisi jotain tapahtumaan ja päästäisiin lähtemään. Tänään 40+2 ja tosiaan K-SKS oon menossa :) Ei siis vielä mitään merkkejä synnytyksestä..
 
Musta oli ihan super hyvä paikka synnyttää esikoinen - kätilöt ja lääkärit tosi kivoja (tuntui oikein, että synnärille oli laitettu ne jämäkät ja "vanhanliiton" kätilöt, jotka ei turhia kursailleet ja osasivat ohjeistaa määrätietoisesti, mutta kuitenkin lempeästi synnytyksessä ja joiden ammattitaito oli oikeasti ihan huikea - esim. epiduraalia mun ei tarvinnut edes erikseen pyytää vaan kätilö katsoi olotilasta, että sellainen tarvitaan HETI ja sitten osastolla oli ne ymmärtäväiset, lempeät ja ystävälliset kätilöt - toki myös ammattitaitoiset) ja apua sai sitä tarvittaessa, kovasti huolehtivat äidin voinnista (särkylääkkeet, jääsiteet yms. ja mua odotti synnytyksen jälkeen yötä varten kannullinen mehua yöpöydällä - kätilö myös lupasi tulla ennen yövuorosta pääsyään eli klo kuusi tarkistamaan, että olen hereillä ja että imetys lähtee hyvin käyntiin aamulla kuuden tunnin ikäisen neidin kanssa) ja tosiaan huomioivat myös isän.

Kukaan ei mun mielestä panikoinut tai tuputtanut tai huolehtinut turhia - meillä lähti kaikki tosi hyvin sujumaan heti synnäriltä asti, mutta silti muistivat aina kysyä, että tarvitsenko jeesiä ja muistuttivat kysymään, jos on jotain kysyttävää. Musta oli kans tosi kiva tapa, että aina vuoron alkaessa kukin kätilö+lääkäri tuli esittäytymään ja kertomaan vähän seuraavien tuntien kulusta/ohjelmasta.

Ainoa "valituksen" aihe, jonka keksin, oli ruokailu: ruoat sai toki syödä käytävällä, mutta mä söin huoneessa eikä tarjotinta saanyt kannettua, jos otti vauvan kärryssään mukaan ruoanhakuun - vauva piti siis jättää huoneeseen. Ruoka oli tarjolla myös vaan puoli tuntia, että välillä piti vähän sumplia, että sen ehti hakemaan - toisaalta keittön tädit tulivat kyllä huoneeseen asti kysymään ruokailusta, jos et muistanut merkitä rastia lomakkeeseen, jolla seurattiin ruoan hakua tai jos et viisi minuuttia ennen ruoka-ajan loppumista ollut hakenut ruokaa. Ja vaikka joka paikassa toitotettiin, että astiat pitää palauttaa välittömästi ruokailun jälkeen, niin ei kukaan ainakaan mulle sanonut mitään, vaikka palauttelin tarjottimia vähän miten sattuu - välillä vauvan syöminen "häiritsi" aikatauluja niinkin paljon, että vein astiat vasta pari tuntia myöhemmin takaisin. Varsinainen kapinallinen.. :wacky:

Mutta tosiaan, mä olin tosi tyytyväinen kaikkeen - paitsi huonetoveriin, mutta se kait kuuluu asiaan. :happy:
 
Meillekkin sanottiin synnärillä etteivät enää kylvettele, ainoastaan kätilö huuhteli hiukset kun niitä sen verran reilusti. Kaksi vuotta sitten vielä kylvettivät. Eilen päästiin tytön kanssa kotiin ja hän nyt 4 päivän ikäinen, ei kai sillä kylpemisellä kiire oo?
 
Ei kylvettänyt meidänkään vauvaa. Oli ylläri muutos mulle. Vauvan kylvetin kotona 5 vrk iässä. Napatynkä irtosi jo 4 vrk iässä.
Vauva kylpee nyt noin 2 krt/vk. Välillä on kyllä melkein pestävä koko vauva kun vaipan vaihtaa. Pissit tulee usein ja pian vaippaa vaihtaessa. Ja joka päivä annan hoitopöydällä vähän ilmakylpyä, vauva tykkää.

Täällä tänään taas kunnon tissitakiaispäivä.
 
Takaisin
Top