Alaikäinen ja yksityisyys

Marmoritar

Tietävä tietäjä
Elokuunmammat 2014
Helmikuunmammat 2016
Yksinkertainen kysymys, mutta vastaus ei välttämättä..Onko vanhemmalla oikeutta lukea oman alaikäisen lapsensa päiväkirjaa tai tutkia puhelinta? Mitä mieltä olette?

Itse olen vähän kahden vaiheilla. Tämä nykymaailma on kuitenkin niin jotenkin "pahuutta" täynnä ja puhelimella nyt pystyy nykyään tekemään ihan mitä vain joka ei välttämättä ole lapselle edes hyväksi joten kai vanhemman olisi ihan hyväkin tietää mitä se oma kultamurunen puhelimellaan tekee ja minkälaisiin ihmisiin pitää yhteyttä jne.
 
Lain mukaan ei välttämättä ole. Esim jos puhelin ja liittymä ovat lapsen nimissä, ovat ne viestintäsalaisuuden piirissä, ja tuomio voi olla maksimissaan vuosi vankeutta.

Meillä lapsi ei tule saamaan "omaa" puhelinta, vaan hän saa minulta lainaan minun puhelimeni suht' pysyvästi, minun nimissäni olevan liittymän kanssa, eikä hän saa lupaa käyttää puhelinta henkilökohtaiseen viestintään. Näin ollen minulla on ainakin lain mukaan oikeus nähdä kaikki puhelimen sisältö, koska siellä ei ole viestintäsalaisuuden piiriin kuuluvaa materiaalia. En usko, että kännykkää kävisin läpi, ellei sitten lapsi käytöksellään osoita, että jokin on vialla, mutta hyvä se on tuokin vaihtoehto pitää avoinna.

Ehdottomasti vanhemmilla pitäisi olla oikeus lukea noita tarpeen vaatiessa. Ei huvikseen, eikä ilman syytä, ja kaikella kunnioituksella.
 
Miten estät, että lapsi ei käytä puhelinta henkilökohtaiseen viestintään teininä aika natsimeininkiä, kyllä lapsi ja teini vapauksia kaipaa :D
 
Mitenkähän toimisi, että koittaa puhua avoimesti lapsen/teinin kanssa siitä, että vanhempi haluaisi nähdä mitä lapsi kirjoittaa? Jos reaktio on epäilyttävän vastahakainen, niin sitten miettisi toimia.

Lähtökohtaisesti ei saa mennä omin päin lukemaan päiväkirjaa tai puhelinta, olisihan se itsestäkin tuntunut hirveältä, vaikka kiltti teini olinkin. Meidän vanhempien on vain opittava päästämään irti lapsistamme hiljalleen. Paras keino on seurata ja kuunnella lasta. Jos käytös alkaa muuttumaan epäilyttävästi, niin sitten on syytä vähän tarkemmin jutella ja seurata tilannetta.

Avoin keskustelu on aivan taatusti paras vaihtoehto aina.
 
Itse näen asian niin että kun lapsi saa sen oman puhelimen tms niin sillon istutaan alas ja keskustellaan asiasta! Vanhempi painottaa lapselle että jos vanhempi haluaa tai tuntee tarpeelliseksi katsoa lapsen somepäivityksiä tms tai lukea viestit/katsoa puhelut niin vanhempi tekee sen vaan huolesta ja raskaudesta eikä ilkeyttään ja se tehdään lapsen kanssa yhdessä eikä seläntakana!
En siis hyväksy salaa nuuskimista tai natsi meininkiä vaan ihan avointa keskutelua lapsen kanssa... päiväkirjaan en koske! Puhelimeen/tietokoneeseen (josta miehen kaa ollu puhetta että se sijaitsee olkkarissa eikä siellä istuta kun vanhemmat ei oo kotona!) joo, yhdessä! Itse kannustan siihen puhumiseen ja lapsen lukemiseen että jos joku huoliherää ja lapsi ei kerro mikä on, niin sit vasta mennään yksityissuojan yli...
me eletään niin eri maailmassa missä itse on kasvanut (90-luku) että välillä en oikein tiedä pitäiskö sitä olla huolissaan/kauhuissaan/iloissan vai mitä tämän teknologiaan kehityksen kanssa... saati sitten se että tuntuu että lapset saa enää olla lapsiakaan vaan heidän oletetaan kasvavan mini aikuisiksi aivan liian nopeaan! Mitä nyt katukuvaa katselen ja nään kun lapsoset pukeutuu ja käyttäytyy kuin aikuiset:sad001 olkaa lapset lapsia!
 
Miten estät, että lapsi ei käytä puhelinta henkilökohtaiseen viestintään teininä aika natsimeininkiä, kyllä lapsi ja teini vapauksia kaipaa :D
En minä sitä aio estääkään. Pelkkä kieltäminen riittää antamaan minulle oikeuden olettaa, että kaikki puhelimen tiedot ovat minun silmilleni tarkoitettuja.

Tämä on myös siitä hyvä juttu, että lapsen kanssa tulee käytyä läpi myös se fakta, että minä saan lukea halutessani puhelimen sisällön, minä asennan siihen käyttörajoitukset ja jos niitä häkkeröidään, minä otan minun puhelimeni pois lapselta lainasta. Sitten kun lapsi käy töissä ja tienaa itse, saa lapsi kustantaa itselleen oman puhelimen ja liittymän, joihin minulla ei enää vastaavia oikeuksia ole.
 
Alta15v:n kanssahan voi käyttää myös sitä syytä, että vanhempi on rikosoikeudellisessa vastuussa lapsestaan, sillon ei auta vaikka liitymäkin on lapsen nimissä.

Mutta joo... Päiväkirjaan ei kosketa. Minusta on hyvä keskustella aina puhelimen sisällöstä ja mihin eri asiat voi johtaa, ihan missä tahansa iässä. Omalla kohdallani näkisin, että kun liikutaan jossain harmaalla alueella, jonkin tyyppisen rikolliseen toimintaan liittyvään, puhelimen sisältö silloin katsotaan. Tähän nivoutuu lapsen poikkeava käytös tai muu ulkopuoliselta saatu epäilys epämääräisestä käytöksestä, minkä selvittämisessä puhelimen sisältö voi mahdollisesti tuoda asialle lisäinformaatiota.

Kevein perustein tähän en ryhtyisi. Saa ja pitää olla yksityisyyttä, mutta pitää olla lapselle myös selvää milloin vanhempi näihin asioihin puuttuu. Hyvä on myös nämä asiat olla ihan lain puitteissakin lapselle selvillä, mitkä ovat vanhemman ja mitkä lapsen oikeudet, kun känkkä teini-ikä tulee :grin
 
Takaisin
Top