Ajatuksia synnytyksestä.

Huutelen tuolta elokuisista terveisiä Naistenklinikalta. Käytiin siellä rakenneultrassa viime viikolla ja hoitaja sanoi meille, että pääosa sektioista tehdään Kätilöopistolla. Kysyin asiasta, sillä toivon sektiota. Hoitaja sanoi myös, että aina voi toiveen esittää.
 
Siis mitä hittoa :D Minä sain sektiopäätöksen kättärillä n. 3vkoa ennen leikkauspäivää ja järkytyin siitä kun kuulin että minä synnytän naistenklinikalla koska kättärillä ei suunniteltuja sektioita tehdä.. tosin jälkeenpäin ajateltuna olen kiitollinen että minut leikattiin naikkarilla juurikin sen takia että siellä on paremmat valmiudet ja osaava leikkaushenkilökunta jotka tekee sektioita kuin liukuhihnalla. Ja perhehuone on helpompi saada naikkarilla ilmeisesti
 
Samat lääkärit työskentelee molemmissa yksiköissä. Näin mulle naikkarilla työskentelevä ystävä sanoi. Kyselin siltä just noiden talojen eroista kun pohdin että kumpaan pyytäisin käynnistyksen. Päädyin kättäriin kun se on kotia lähempänä ja oon molemmat aiemmat siellä synnyttänyt. Ja vielä noista sektiokäytännöistä, nythän on tilanne eri kuin vuonna 16, kun naikkarilaiset ovat just muuttaneet takaisin omiin uusittuihin tiloihin.
 
Olisi kyllä kätevää jos tietäisi päivän etukäteen mutta onhan siinä oma jännityksensä kun odottaa ja kuulostelee että milloin pitäisi lähteä. Toivottavasti tällä toisella kierroksella osaa lukea oloja ja kehoaan jo paremmin. Viimeksi kun lähdettiin synnärille olin ihan varma että meidät lähetetään vielä takaisin kotiin kun vaikka supistukset olikin aika kipeitä niin ei kuitenkaan mitenkään tuskaisen kipeitä. Mutta hyvä että en odottanut niitä tuskaisen kipeitä koska vain muutama viimeinen supistus oli sellainen että teki mieli itkeä :D Sain kyllä epiduraalin mutta se ehti vaikuttamaan vain ponnistusvaiheeseen.
 
Joo varmasti voi olla sama henkilökunta mutta kättärillä ei siltikään ole esimerkiksi vastasyntyneiden teho-osastoa ym. Jos kaikki ei menekään niinkuin strömsössä. On se kumma jos Naikkari on just valmistunut ylikalliista rempasta ja ne 8 leikkaussalia avasi ovensa niin ketä siellä sitten leikataan jos kaikki leikataan nykyään kättärillä :grin kyllä sitä asiat voikin muuttua 3 kuukaudessa ihan päälaelleen. Jos tässä joku kaunis päivä haluaisi toisen lapsen niin saakohan sitä toivoa missä leikattaisiin, olishan se kivempi mennä tuttuun paikkaan uudestaan :rolleyes:

no jokatapauksessa hurjasti onnea leikkauksiin ja synnytyksiin kaikille !! :angelic:
 
Aarre ja muut: samaa ihmettelin minäkin ja oletin, että tottakai sektio hoidettaisiin Naistenklinikalla, nyt kun se on remontista valmistunut ja perheheräämöllä varustettu. Voihan se olla, että minut ultrannut hoitaja ei tiennyt mistä puhui, mutta hyvin varmana tiedon kyllä esitti. Pitää vielä kysellä ja tarkistaa!
 
Minäkin ajattelin vielä matkalla sairaalaan kauhukahvassa roikkuen että mitä jos tämä onkin väärä hälytys ja lähettävät takaisin kotiin, mistäpä sitä olisi ensikertalaisena voinut tietää, ei omaa kipukynnystäkään osannut arvioida. Kahdeksan senttiä olin sitten auennut kun tutkimaan päästiin :rolleyes: Onneksi ehdin saada puudutuksen vielä.
 
Kättärillä on yhtälailla valmius antaa ensihoito vastasyntyneille kun naikkarilla, mikäli vauvan vointi vaatii niin vauva siirretään naikkarille tehohoitoon ambulanssilla. Vauvalle voidaan aloittaa hengityskonehoito ym kätilöopistolla mutta näissä tapauksissa vauva siirretään aina naikkarille jatkohoitoon koska kättärillä henkilöstöä ei ole mitoitettu hoitamaan hengityskoneessa olevia vauvoja ja ns virallinen tehohoito yksikkö on naistenklinikalla. Ambulanssi siirrolla on aina mukana vastasyntyneen lääkäri sekä vastasyntyneen sairaanhoitaja. Vauvasi on varmasti parhaassa mahdollisessa hoidossa, syntyi hän sitten kummassa vain yksikössä.

Tämän päivän käytännöistä en osaa sanoa kun en enää työskentele yksikössä mutta hoidon laatu on molemmissa vastasyntyneiden teho- (naikkari) ja tehostettu tarkkailu (kättäri) -osastoilla erittäin tasokasta.
 
Voiskohan olla näin, että sovitut sektiot pyritään keskittämään Kättärille ja Naikkari hoitaa sitten ensisijaisesti niitä ei suunniteltuja?
 
Voiskohan olla näin, että sovitut sektiot pyritään keskittämään Kättärille ja Naikkari hoitaa sitten ensisijaisesti niitä ei suunniteltuja?
Suunnittelemattomat sektiot hoidetaan yleensä muutaman minuutin varoitusajalla eli ne tapahtuu siellä missä synnyttäjä milloinkin on, silloin ei ole aikaa lähteä siirtämään synnyttäjää toiseen yksikköön. Hätäsektioissa vauva on saatava syntymään mahdollisimman pian jotta voidaan turvata äidin ja vauvan vointi.
 
Juuri näin. Tarkoitinkin siis, että arvelisin Naikkarille ohjattavan iso osa näitä "erikoistapauksia", joista osa päätyy sitten sektioon ja näille halutaan pitää salit vapaana. Toki sektioon voi joutua ihan kesken "tavallisen" synnytyksenkin ja se toki hoidetaan siellä missä ollaan.
 
Kysynpä täältäkin onko kokemuksia kun edellisestä synnytyksestä on yli 15 vuotta ni katsotaanko ensisynnyttäjänä?
 
Luulisin Maarit että kroppa kyllä muistaa mitä sen pitää tehdä :wink

Ennakko-oireista.. Onko semmoisia edes olemassa :bored: Tunnustaako joku kärsineensä? Ihmetyttää vaan kun monena päivänä on ollut pahoinvointia, voiko se liittyä johonkin? Supistukset on ehdottomasti voimistuneet mutta kaukana ovat vielä niistä kunnollisista. Uskoisin vauvan vihdoinkin laskeutuneen, hikkakin tuntuu jo enemmän tuolla alapäässä kuin ylempänä vatsalla :p

Tänään onkin "ässiä" harjoitettu, niiiiiin valmis olisin jo synnärille :wacky:
 
Avvi, jospa vauva alkaa olla siellä kohta valmis tulemaan. En kyllä ainakaan muista että esikosta olisi ollut mitään ennakko oireita. Tai ainoat ennakko oireet oli samana aamuna kohonnut verenpaine ja proteiini oli yhden plussalla pissassa. Mulla oli sillon siis aamulla neuvola ja noi huomattiin siellä ja sain kotiin mittarin ja tikkuja kun terkkari pelkäsi että tulee raskausmyrkytys. Mutta illalla menikin vedet ja yöllä syntyi vauva. Terkkari sanoi sitten kun tuli ekalle kotikäynnille synnytyksen jälkeen että tuo verenpaine ja proteiinit kertoikin vaan siitä että h-hetki on ihan lähellä.
 
Ei ollu esikoisesta kyllä oikein mitään ennakko-oireita tai ei ainakaan mitään mitä muistais. Supistukset alkoi ja voimistuivat päivän mittaan.
 
Esikoisen kanssa tuli harjoitussupistuksia ihan koko ajan edellisenä päivänä, mutta ei millään lailla kipeitä joten en ajatellut niistä kummempia silloin :p sit vähän ennen aamu kuutta meni vedet sängyssä. Kuului niin kova napsahdus (luulin et vauva poksautti nivelen tai jtn), että mieskin kuuli ja ihmetteli mitä tapahtui :wideyed:

Nyt oli aamulla tullut vihreää hyytelöä/limaa pöksyihin kun heräsin.. o_O voiko limatulppa olla vihreetä? Muutamista vanhemmista keskusteluista tällä foorumilla luin että pitäis olla normaalia..? Esikoisen kanssa tuli ruskeana hyytelönä ja jo viikolla 34 joten se ei paljoa kertonut milloin vauva syntyy!
 
Mulla limatulppa oli melko kirkas kellanvalkoista ja sitkeää. Se sisätutkimuksen provosoima loppu tulppa oli juurikin ruskeaa, veristä. Tästä siis monta viikkoa, eli uusi tulppa on jo tilalla. Mä en ole kuullut vihreästä väristä, muuta kuin että ei ole hyvä juttu jos lapsivesi on vihreää (vauva on silloin ulostanut sinne ja voi saada tulehduksen keuhkoihin). Sinuna soittaisin synnärille ja kysyisin tuosta, jos tosiaan oli selkeästi vihreää eikä enemmänkin kellertävää.
 
Kävin tänään kättärillä verikokeissa ma sektiota varten, ja odottelin nyt illalla sieltä soittoa klo ajasta (mihin aikaan meidän pitää maanantaina mennä tositoimiin), kun papereissa lukee että soittavat sieltä tänään klo 19 jälkeen. Malttamattomana sitten puoli kasilta soittelin sinnepäin ja pahoittelin jos hoputtelen. Hyvä että soitin, koska olivat ihan ymmällä että jaa oliko niin luvattu, ja että kysyvät joltain joka niistä vastaa ja soittaa sitten mulle. Hetken kuluttua soitti joku ja ihmetteli samaa jota edellinenkin, sanoin vain ystävällisesti että näin mulle on papereihin kirjoitettu. Hän sitten totesi että jos näin on sanottu niin sitten sovitaan niin ja antoi kellonajan klo 7 ma aamuna. Onneksi kysyi sitten mitä muuta mun papereissa lukee-osaston numero, kerros ja puhelinnumerokin olivat väärin, tuli nekin sitten samalla korjattua. Toivottavasti sitten maanantaina h-hetkellä asiat menee enemmän putkeen, tässä on muutenkin jo vähän hermona että olisi kiva jos ei ihan kauheesti sairaalan osalta sekoilla kun itse on näissä ihan uuno.

Olo on kyllä ihan finaalimeininkiä, kävelystä ei oikeen tuu mitään kun vauhti on jotain ihan käsittämätöntä (lue:hitaampi kuin etanalla) ja kumpaankin kylkeen pistää vuorotellen ja vatsa on niin alhaalla että tuntuu että tippuu. Puhuminenkin hengästyttää. Toivotaan että vauva malttaa odottaa vielä maanantaihin.
 
Muistuta sitten vielä maanantaina siellä että tulit sektioon etkä polvileikkaukseen! :laughing001 Ai, kamala mitä sekoilua. Ehkä siellä vietettiin perjantai-iltaa?
 
Muistuta sitten vielä maanantaina siellä että tulit sektioon etkä polvileikkaukseen! :laughing001 Ai, kamala mitä sekoilua. Ehkä siellä vietettiin perjantai-iltaa?

:laughing002 Sanoin just miehelle et varmaan kun mennään ma niin ovat ihan et ketäs te olette?
Hohhoh, toiv olen väärässä ja kaikki menee hienosti, mut ei tää episodi nyt ihan kauheesti ainakaan rauhottanut mieltä.
 
Takaisin
Top