Kuulostaa aika kurjalta paikalta kyumin. Ilmeisesti semmonen paikka, missa tyontekijat vaihtuvat tiuhaan, joten tuskin olet eka tai vika, joka ottaa loparit. Ja mukavaahaan se on kesaa kohden olla kotosalla, nauttia kesasta taaperon kanssa ja keskittya omaan hyvinvointiin. Kylla niita toita ehtii tehda myohemminkin. :)
Ajatuksia paluusta töihin
- Ketjun aloittaja herne
- Aloituspäivämäärä
Kyumin
Sanaisen arkkunsa ammentaja
Juurikin sellainen.. En ole, kaksi kerkes ennen mua lähtiä ja mitä yhden työntekijän kanssa juttelin niin kuulosti siltä että hullummaksi menee 
sääli niitä muita, ja oishan tuolla muuten viihtyny.
Juuri siitä oonki tyytyväinen, saan olla kossin ja tän möykyn kans ihan keskenään rauhottua koko kesän :) ei tartte hössöttää eikä riehua, enkä mää kyllä kohta olis enää jaksanukkaan tehä pitkää päivää..
sääli niitä muita, ja oishan tuolla muuten viihtyny.Juuri siitä oonki tyytyväinen, saan olla kossin ja tän möykyn kans ihan keskenään rauhottua koko kesän :) ei tartte hössöttää eikä riehua, enkä mää kyllä kohta olis enää jaksanukkaan tehä pitkää päivää..
Latteäiti
Piirimestaruustason postaaja
No niin, meikämamma lähtee opiskelemaan. Musta tulee insinööri! Aktiivista työnhakua on nyt vuosi takana, ja nihkeää on. Alalla on tällä hetkellä ylitarjontaa, ja pienen lapsen äitinä en ole kovin hyvässä asemassa. Pari kertaa olen päässyt haastatteluun, ja nyt hiljattain pääsin ensimmäiselle varasijalle, se ei vaan valitettavasti auta ollenkaan (paitsi ehkä itsetunnon kannalta). Päätin siis keväällä hakea opiskelemaan: jos tällä tutkinnolla ei löydy töitä, niin hankin sitten toisen. Ja päätin hakea jotain ihan muuta, eli teknistä alaa. Kevään käytin sitten illat laskien matematiikkaa ja fysiikkaa (lukiossa hölmöilin ne ja siitä on muutenkin kymmenen vuotta...) ja kas, pääsin opiskelemaan.
Suoraan sanoen todella iso helpotus, että pääsen pois kotoa. Lapsihan on aivan ihana ja meillä on usein tosi hauskaa, mutta mä en vaan viihdy kotiäitinä. Olisin ollut ihan valmis palaamaan töihin jo vuoden vaihteessa ja pitkin kevättä alkoi tuntua että kiipeän kohta seinille. Onneksi tää loppuu nyt.
Aktiivista työnhakua on nyt vuosi takana, ja nihkeää on. Alalla on tällä hetkellä ylitarjontaa, ja pienen lapsen äitinä en ole kovin hyvässä asemassa. Pari kertaa olen päässyt haastatteluun, ja nyt hiljattain pääsin ensimmäiselle varasijalle, se ei vaan valitettavasti auta ollenkaan (paitsi ehkä itsetunnon kannalta). Päätin siis keväällä hakea opiskelemaan: jos tällä tutkinnolla ei löydy töitä, niin hankin sitten toisen. Ja päätin hakea jotain ihan muuta, eli teknistä alaa. Kevään käytin sitten illat laskien matematiikkaa ja fysiikkaa (lukiossa hölmöilin ne ja siitä on muutenkin kymmenen vuotta...) ja kas, pääsin opiskelemaan.Suoraan sanoen todella iso helpotus, että pääsen pois kotoa. Lapsihan on aivan ihana ja meillä on usein tosi hauskaa, mutta mä en vaan viihdy kotiäitinä. Olisin ollut ihan valmis palaamaan töihin jo vuoden vaihteessa ja pitkin kevättä alkoi tuntua että kiipeän kohta seinille. Onneksi tää loppuu nyt.