Aikaisemmin synnyttäneiden kokemuksia/kertomuksia
- Ketjun aloittaja Lisah
- Aloituspäivämäärä
Lisah
Satasella mukana keskusteluissa
Kerrompa vaikka omani heti ensimmäisenä, vaikka ei ollutkaan maailman helpoin tai mukavin kokemus :)
Olin vuodellut parina päivänä silloin tällöin kirkasta nestettä ja mietin, että voiko olla lapsivettä, soittelin neuvolaan ja siellä sanoivat ettei ole mitään vakavaa. Seuraavana päivänä neuvolassa kysyin voiko asiaa kuitenkin selvittää jollain testillä. Neuvolassa ei ollut testejä, mutta varasivat äitipolille ajan seuraavaksi päiväksi. Menin sinne sitten 11.30 maissa ja lääkäri teki tutkimuksen ja totesi että lapsivettä on, voi olla jo vakava infektio vauvalla, että heti sairaalaan käynnistykseen. Itkin koko 70km: matkan sairaalaan.
Sairaalassa pääsin käyrille ja vauvalla onneksi sydänäänet oikein hyvät. En saanut luonnollisia supistuksia ollenkaan, joten klo 14.30 laitettiin kanyyli käteen ja alettiin tiputtaa oksitosiinia. Noin klo 15 alkoi tuntua menkkamaisia supistuksia mutta ei kipeitä. Annos nostettiin 90ml/h, joka oli maksimi. Aluksi kävelin käytävällä ja kokeilin lämpimiä riisipusseja, melko siedettäviin kipuihin. Pian supistukset olivat niin rajuja, etten pystynyt liikkumaan ja huusin vain sängyssä ja tässä vaiheessa supistukset tulivat alle minuutin välein. Annosta laskettiin, mutta se taas vei supistukset liian kevyiksi, joten pakko oli vain maksimilla tiputtaa. Klo 17:30 olin vasta 2cm auki enkä saanut vielä lääkkeellistä kivun lievitystä. Lopulta klo 18:50 sain epiduraalin (jonka laitto ei sattunut yhtään) ja sen jälkeen olinkin ihan taivaissa ja oli pari tuntia aikaa kerätä voimia. Kun lääkkeen vaikutus loppui, supistukset yltyivät saman tien aivan järkyttäviksi. Tässä vaiheessa ajantaju hävisi täysin ja sain seuraavan kivunlievityksen vasta 22.05. Tällöin supistukset tuntuivat ihan alhaalla joten laitettiin vähän erilaisti vaikuttava puudutus, lidocain. Minun olisi pitänyt nousta istuvaan asentoon, että lääkeaine valuu tarpeeksi alas. Kun yritin istua aloin oksentaa ja minut laskettiin takaisin makuuasentoon. Puudutus puudutti ylävatsani, eikä sillä ollut mitään vaikutusta supistuskipuihin. Lääkäri mittaili verenpainetta ja päätti, että uskaltaa laittaa lisäannoksen. Lisäannoskin vaikutti vain ylävatsaan ja vatsa oli täysin puutunut, niin etten käsiäni tuntenut jos vatsaan koskin. Oksentelin, eikä lisäannosta voitu enää antaa. Lopulta 23.30 olin täysin auki ja alkoi ponnistamisen tarve. (Lääkäri puhkaisi kalvot ja hyvän väristä lapsivettä valui ihan hyvä määrä. Infektiota ei myöskään ollut) Sain pahoinvointilääkettä oksentelun estämiseksi ja aloitettiin ponnistelu puoli-istuvassa asennossa. Huomasin etten pysty pidättämään hengitystä oikein ollenkaan puudutuksen vuoksi. Supistukset alkoivat hiipua, eikä enää ponnistuttanutkaan. Odoteltiin ja tajukin lähti muutaman kerran. Kätilö laittoi jalkani telineisiin ja kun supistuksia tuli ei ollut minkäänlaista ponnistamisen tarvetta. Väkisin yritin punnertaa lapsen maailmaan, muutaman kerran näkyi tukkaa ja sitten taas alotettiin alusta. Lääkäri leikkasi lisätilaa ja lopulta väkisin ponnistelun jälkeen tyttö syntyi. Ponnistusvaihe kesti 45min, joten ei kuitenkaan kovin pitkä ensisynnyttäjälle. Fiilis oli niin uskomaton kun kaikki kivut yhtäkkiä katosivat ja sai pikkuisen käärön syliinsä.
Tikkien laittaminen ei ollut ollenkaan mukavaa puuhaa, mutta ei enää tässä vaiheessa haitannut. En jaksanut suihkuun, enkä meinannut pysyä tajuissani pyörätuolissa kun siirryimme synnyttäneiden osastolle. Ajattelin etten koskaan enää synnytä, enkä koskaan toivu tästä. Seuraavana päivänä jaksoin kuitenkin jo istua ja käydä vessassa ym. käsittämättömän nopeasti sitä toipuu.
Nyt olen valmis samaan koettelemukseen ihan koska tahansa! Vaikka synnytykseni ei mennyt oppikirjojen mukaan, niin jäi kaikin puolin hyvä fiilis. Ja ensisynnyttäjille voisin sanoa, että ei kannata turhaan jännittää, luonto hoitaa homman ja synnytys etenee niin omalla painolla, ettei mitään tarvitse ns. "osata" :)
Tulipas tarina, ehkä joku jaksaa lukea :D
Olin vuodellut parina päivänä silloin tällöin kirkasta nestettä ja mietin, että voiko olla lapsivettä, soittelin neuvolaan ja siellä sanoivat ettei ole mitään vakavaa. Seuraavana päivänä neuvolassa kysyin voiko asiaa kuitenkin selvittää jollain testillä. Neuvolassa ei ollut testejä, mutta varasivat äitipolille ajan seuraavaksi päiväksi. Menin sinne sitten 11.30 maissa ja lääkäri teki tutkimuksen ja totesi että lapsivettä on, voi olla jo vakava infektio vauvalla, että heti sairaalaan käynnistykseen. Itkin koko 70km: matkan sairaalaan.
Sairaalassa pääsin käyrille ja vauvalla onneksi sydänäänet oikein hyvät. En saanut luonnollisia supistuksia ollenkaan, joten klo 14.30 laitettiin kanyyli käteen ja alettiin tiputtaa oksitosiinia. Noin klo 15 alkoi tuntua menkkamaisia supistuksia mutta ei kipeitä. Annos nostettiin 90ml/h, joka oli maksimi. Aluksi kävelin käytävällä ja kokeilin lämpimiä riisipusseja, melko siedettäviin kipuihin. Pian supistukset olivat niin rajuja, etten pystynyt liikkumaan ja huusin vain sängyssä ja tässä vaiheessa supistukset tulivat alle minuutin välein. Annosta laskettiin, mutta se taas vei supistukset liian kevyiksi, joten pakko oli vain maksimilla tiputtaa. Klo 17:30 olin vasta 2cm auki enkä saanut vielä lääkkeellistä kivun lievitystä. Lopulta klo 18:50 sain epiduraalin (jonka laitto ei sattunut yhtään) ja sen jälkeen olinkin ihan taivaissa ja oli pari tuntia aikaa kerätä voimia. Kun lääkkeen vaikutus loppui, supistukset yltyivät saman tien aivan järkyttäviksi. Tässä vaiheessa ajantaju hävisi täysin ja sain seuraavan kivunlievityksen vasta 22.05. Tällöin supistukset tuntuivat ihan alhaalla joten laitettiin vähän erilaisti vaikuttava puudutus, lidocain. Minun olisi pitänyt nousta istuvaan asentoon, että lääkeaine valuu tarpeeksi alas. Kun yritin istua aloin oksentaa ja minut laskettiin takaisin makuuasentoon. Puudutus puudutti ylävatsani, eikä sillä ollut mitään vaikutusta supistuskipuihin. Lääkäri mittaili verenpainetta ja päätti, että uskaltaa laittaa lisäannoksen. Lisäannoskin vaikutti vain ylävatsaan ja vatsa oli täysin puutunut, niin etten käsiäni tuntenut jos vatsaan koskin. Oksentelin, eikä lisäannosta voitu enää antaa. Lopulta 23.30 olin täysin auki ja alkoi ponnistamisen tarve. (Lääkäri puhkaisi kalvot ja hyvän väristä lapsivettä valui ihan hyvä määrä. Infektiota ei myöskään ollut) Sain pahoinvointilääkettä oksentelun estämiseksi ja aloitettiin ponnistelu puoli-istuvassa asennossa. Huomasin etten pysty pidättämään hengitystä oikein ollenkaan puudutuksen vuoksi. Supistukset alkoivat hiipua, eikä enää ponnistuttanutkaan. Odoteltiin ja tajukin lähti muutaman kerran. Kätilö laittoi jalkani telineisiin ja kun supistuksia tuli ei ollut minkäänlaista ponnistamisen tarvetta. Väkisin yritin punnertaa lapsen maailmaan, muutaman kerran näkyi tukkaa ja sitten taas alotettiin alusta. Lääkäri leikkasi lisätilaa ja lopulta väkisin ponnistelun jälkeen tyttö syntyi. Ponnistusvaihe kesti 45min, joten ei kuitenkaan kovin pitkä ensisynnyttäjälle. Fiilis oli niin uskomaton kun kaikki kivut yhtäkkiä katosivat ja sai pikkuisen käärön syliinsä.
Tikkien laittaminen ei ollut ollenkaan mukavaa puuhaa, mutta ei enää tässä vaiheessa haitannut. En jaksanut suihkuun, enkä meinannut pysyä tajuissani pyörätuolissa kun siirryimme synnyttäneiden osastolle. Ajattelin etten koskaan enää synnytä, enkä koskaan toivu tästä. Seuraavana päivänä jaksoin kuitenkin jo istua ja käydä vessassa ym. käsittämättömän nopeasti sitä toipuu.
Nyt olen valmis samaan koettelemukseen ihan koska tahansa! Vaikka synnytykseni ei mennyt oppikirjojen mukaan, niin jäi kaikin puolin hyvä fiilis. Ja ensisynnyttäjille voisin sanoa, että ei kannata turhaan jännittää, luonto hoitaa homman ja synnytys etenee niin omalla painolla, ettei mitään tarvitse ns. "osata" :)
Tulipas tarina, ehkä joku jaksaa lukea :D
Pitääpä munkin rustata jotain.
Eli neiti syntyi rv 42. Mulla oli yliaikakontrolli äitipolilla rv 41+5. Siellä lääkäri irrotteli kalvoja ja siitä alkoi raskauden aikaiset ekat supistukset pikkuhiljaa. Seuraavana yönä heräsin niihin pari kertaa. Seuraava päivä oli hiukan kivuliaampi suppareiden takia ja illalla ne muuttuivat jo selvästi kipeimmiksi. Ja yöllä en nukkunut yhtään, koko ajan supisteli kipeesti. Jälkikäteen ajattelin, että en kertaakaan kellottanut suppareiden väliä, en kai tajunnut. Kuuden aikaan aamulla lähettiin sitten sairaalaan.
Sairaalassa yökkö otti vastaan ja laittoi käyrille, supistuksia tuli koko ajan. Sanoi, että aamutyöntekijä tulee hetken päästä tutkimaan. Siirryttiin suoraan saliin, jossa tutkittiin, neljä senttiä auki. Vauva kuitenkin vielä korkealla. Muita aukiolo senttejä en sitten tiedäkkään.
Kipeä olin kovin. Ilokaasu ei auttanut. Parin henkäisyn jälkeen tuli huono olo, sellainen kuin olisi juonut yhden drinksun liikaa. Sain jonkin kipupiikin, se auttoi hetken, kunnes sekin aiheutti pahan olon. Kylpyyn en saanut mennä, koska vauvansydänäänissä ei ollut tarpeeksi heittoja. Suihkussa sen sijaan olin jonkin aikaa ja se auttoi hiukan.
Jossain vaiheessa puhkaistiin kalvot ja epiduraalia tultiin laittamaan. Ajattelin, että nytkö helpottaa. Joku nuori lääkäri sitä laittoi vaikka kuinka kauan. Kätilökin ihmetteli. En muista sen sattuneet, supistuksia tuli koko ajan. Sitten kyselin kätilöltä useaan kertaan, koska vaikuttaa ja auttaa. Ei auttanut. Ja heti perään tuli toinen lääkäri antamaan kohdunkaulanpuudutteen. Se auttoi hetken, ihanaa.
Mutta kun ponnistamaan piti ruveta oli kaikki puudutukset tipotiessään ja voitte kuvitella kuinka törkeenä se sattuu.Ponnistamisen tarvetta ei ollut sen se epäonnistunut epiduraali teki. 54 minuttia huusin ja ponnistin. Supistukset lyheni ja vaimeni ja mulle laitettiin oksitosiinia, että tulis kunnon suppareita. Kätilön mukaan kohtu oli jo niin väsynyt kun oli supistellut useita päiviä.
Mutta tuli se vauva sieltä. Sydänäänissä ei ollut niitä heittoja tarpeeksi. Se kuulemma selvisi sillä, että napanuora oli niin lyhyt. En saanut vauvaa syliin, ennen kuin se oli leikattu, kun ei riittänyt pituus.
Täytyy sanoa, että kauheeta ja kivuliasta touhuahan se on, mutta selviää siitä. Ja syökää, jos pystytte ennen synnärille menoa, mä en sielä saanu ruokaa ja oli muuten heikko olo. Vaikka pyysin.
Ja luulin, että se kuuluista epiduraali olisi taivas, mutta eihän se auttanut ollenkaan. Seuraavana päivänä kätilö sanoikin puudutusten epäonnistuneen. Mutta tsemppiä kaikille ja omalta kohdaltani toivon seuraavasta synnytyksestäni kivuttomampaa.
Eli neiti syntyi rv 42. Mulla oli yliaikakontrolli äitipolilla rv 41+5. Siellä lääkäri irrotteli kalvoja ja siitä alkoi raskauden aikaiset ekat supistukset pikkuhiljaa. Seuraavana yönä heräsin niihin pari kertaa. Seuraava päivä oli hiukan kivuliaampi suppareiden takia ja illalla ne muuttuivat jo selvästi kipeimmiksi. Ja yöllä en nukkunut yhtään, koko ajan supisteli kipeesti. Jälkikäteen ajattelin, että en kertaakaan kellottanut suppareiden väliä, en kai tajunnut. Kuuden aikaan aamulla lähettiin sitten sairaalaan.
Sairaalassa yökkö otti vastaan ja laittoi käyrille, supistuksia tuli koko ajan. Sanoi, että aamutyöntekijä tulee hetken päästä tutkimaan. Siirryttiin suoraan saliin, jossa tutkittiin, neljä senttiä auki. Vauva kuitenkin vielä korkealla. Muita aukiolo senttejä en sitten tiedäkkään.
Kipeä olin kovin. Ilokaasu ei auttanut. Parin henkäisyn jälkeen tuli huono olo, sellainen kuin olisi juonut yhden drinksun liikaa. Sain jonkin kipupiikin, se auttoi hetken, kunnes sekin aiheutti pahan olon. Kylpyyn en saanut mennä, koska vauvansydänäänissä ei ollut tarpeeksi heittoja. Suihkussa sen sijaan olin jonkin aikaa ja se auttoi hiukan.
Jossain vaiheessa puhkaistiin kalvot ja epiduraalia tultiin laittamaan. Ajattelin, että nytkö helpottaa. Joku nuori lääkäri sitä laittoi vaikka kuinka kauan. Kätilökin ihmetteli. En muista sen sattuneet, supistuksia tuli koko ajan. Sitten kyselin kätilöltä useaan kertaan, koska vaikuttaa ja auttaa. Ei auttanut. Ja heti perään tuli toinen lääkäri antamaan kohdunkaulanpuudutteen. Se auttoi hetken, ihanaa.
Mutta kun ponnistamaan piti ruveta oli kaikki puudutukset tipotiessään ja voitte kuvitella kuinka törkeenä se sattuu.Ponnistamisen tarvetta ei ollut sen se epäonnistunut epiduraali teki. 54 minuttia huusin ja ponnistin. Supistukset lyheni ja vaimeni ja mulle laitettiin oksitosiinia, että tulis kunnon suppareita. Kätilön mukaan kohtu oli jo niin väsynyt kun oli supistellut useita päiviä.
Mutta tuli se vauva sieltä. Sydänäänissä ei ollut niitä heittoja tarpeeksi. Se kuulemma selvisi sillä, että napanuora oli niin lyhyt. En saanut vauvaa syliin, ennen kuin se oli leikattu, kun ei riittänyt pituus.
Täytyy sanoa, että kauheeta ja kivuliasta touhuahan se on, mutta selviää siitä. Ja syökää, jos pystytte ennen synnärille menoa, mä en sielä saanu ruokaa ja oli muuten heikko olo. Vaikka pyysin.
Ja luulin, että se kuuluista epiduraali olisi taivas, mutta eihän se auttanut ollenkaan. Seuraavana päivänä kätilö sanoikin puudutusten epäonnistuneen. Mutta tsemppiä kaikille ja omalta kohdaltani toivon seuraavasta synnytyksestäni kivuttomampaa.
No laitetaas tarinaa tulemaan ku tällänen ketju on jo avattu :)
Mulla esikoisen la oli 24.11.2009, ja supistuksia oli tullut jo 30+ viikoilta lähtien, olin ihan varma että ennen LA synnytetään ku näin pitkällä liemellä synnytys käynnistyy.. No paskat, 29.11. kävimme synnärillä kun supistuksia oli tullut 5 min välein koko päivän. Kohdunsuu oli sormelle avoin, mutta kotiin lähettivät. Sain vinguttua itelleni käynnistysajan seuraavalle aamulle :) Niin kahdeksalta seuraavana aamuna olimme synnärillä ja sain puolikkaan pillerin jolla synnytys lähtisi kunnolla käyntiin kun omat supistukset eivät riittäneet. Pääsimme kahvioon asti ja haukkasin ekaa palaa munkista niin johan alko supistella urakalla :D Sitä vois verrata mielettömään vattakipuun jos on vaikka ruikkutaudissa (ihanasti selitetty..) mutta vaikka itellä on todella todella alhainen kipukynnys, en mieltäny sitä sietämättömäksi. Kymmeneltä oltiin käyrillä ja siellä oli hyvin lähtenyt synnytys etenemään. Pääsin joskus yhen aikaan sitten altaaseen saunaosastolle, mikä oli ihan superihanaa! Oikealla hengityksellä ja keinumisella lämpöisessä vedessä sai kivun kestettyä tosi hyvin. Sain muutaman särkylääkkeen.
Mä murehdiin kauan sitä ,että mitä jos suoli ei tyhjenny ja joudutaan vaikka katetroimaan, onneksi keho huolehti tyhjennyksen hyvin ennen saliin menoa. Kätilönä meillä oli ihana vanhempi rouva,joka oli niin rento ja ystävällinen, että oli helppo synnyttää hänen seurassaan :) Hän tuli mittamaan avautumisen ammeeseen ja totesi että saliin mentäisiin. Olin n. 5 senttiä auki, ja aikaa oli menny noin puoltoista tuntia. Olimme puoli kolme salissa, ja kivut alkoivat olla jo tuntuvia. Ilokaasua saimme sitten ottaa, myös mieheni sai vetästä parit Bottonit, ja naureskelimme sitten siellä pienissä höyryissä radion talk showlle.. Ilokaasu auttaa mun mielestä hyvin, jos sen osaa ottaa ennakoivasti ennen supistuksen huippua. Mutta siinä piti olla nopea. Kalvot puhkaistiin koska ne eivät meinanneet ite puhjeta, oli aika jännän tyhjentävä olo, mutta kipeää se ei tehnyt.
taisi olla puoli neljä, kun pyysin saada jotain vahvempaa. Muistan kokeneeni kolme todella kivuliasta supistusta ja suurta ponnistuksen tarvetta.Olin kuitenkin vasta 7senttiä auki, joten ponnistuskieltohan sieltä tuli. Muuten sitä kipua olisi kyllä kestänyt, mutta ei sitä ponnistushätä tarvetta. Sain spinaalipuudutuksen ja ah sitä autuutta!!! Suosittelen kaikille synnyttäjille joilla nopea synnytys,ottamaan spinaalin! En tuntenut enää mitään, en supistuksia, enkä kyllä oikeastaa ponnistustarvettakaan.
Sain hetken levättyä ja klo 16:29 kolmella ponnistuksella syntyi 3660g, 52 sentin poika :) Mitään kipua en tuntenut missään vaiheessa spinaalin jälkeen, olenkin jälkeenpäin kuullut että pääsin liian helpolla :) Tikkejä ei tarvinnut kuin muutama, eikä välilihaa leikattu. Suihkuun pääsin hetimmiten omin jaloin ja istuakki pystyin jo kolme päivää synnytyksen jälkeen :) Sairaalasta lähdimme kun poika oli 1,5vrk, koska koin etten tarvitse enää ohjausta :)
Mutta asenne pitää olla kohdallaan ku lähtee synnyttämään, sen ku hyväksyy että ei se ilman kipua sieltä tule, ja että se on vaan kestettävä, sillä pääsee jo pitkälle :)
Olipas tarinaaaa... :)
Mulla esikoisen la oli 24.11.2009, ja supistuksia oli tullut jo 30+ viikoilta lähtien, olin ihan varma että ennen LA synnytetään ku näin pitkällä liemellä synnytys käynnistyy.. No paskat, 29.11. kävimme synnärillä kun supistuksia oli tullut 5 min välein koko päivän. Kohdunsuu oli sormelle avoin, mutta kotiin lähettivät. Sain vinguttua itelleni käynnistysajan seuraavalle aamulle :) Niin kahdeksalta seuraavana aamuna olimme synnärillä ja sain puolikkaan pillerin jolla synnytys lähtisi kunnolla käyntiin kun omat supistukset eivät riittäneet. Pääsimme kahvioon asti ja haukkasin ekaa palaa munkista niin johan alko supistella urakalla :D Sitä vois verrata mielettömään vattakipuun jos on vaikka ruikkutaudissa (ihanasti selitetty..) mutta vaikka itellä on todella todella alhainen kipukynnys, en mieltäny sitä sietämättömäksi. Kymmeneltä oltiin käyrillä ja siellä oli hyvin lähtenyt synnytys etenemään. Pääsin joskus yhen aikaan sitten altaaseen saunaosastolle, mikä oli ihan superihanaa! Oikealla hengityksellä ja keinumisella lämpöisessä vedessä sai kivun kestettyä tosi hyvin. Sain muutaman särkylääkkeen.
Mä murehdiin kauan sitä ,että mitä jos suoli ei tyhjenny ja joudutaan vaikka katetroimaan, onneksi keho huolehti tyhjennyksen hyvin ennen saliin menoa. Kätilönä meillä oli ihana vanhempi rouva,joka oli niin rento ja ystävällinen, että oli helppo synnyttää hänen seurassaan :) Hän tuli mittamaan avautumisen ammeeseen ja totesi että saliin mentäisiin. Olin n. 5 senttiä auki, ja aikaa oli menny noin puoltoista tuntia. Olimme puoli kolme salissa, ja kivut alkoivat olla jo tuntuvia. Ilokaasua saimme sitten ottaa, myös mieheni sai vetästä parit Bottonit, ja naureskelimme sitten siellä pienissä höyryissä radion talk showlle.. Ilokaasu auttaa mun mielestä hyvin, jos sen osaa ottaa ennakoivasti ennen supistuksen huippua. Mutta siinä piti olla nopea. Kalvot puhkaistiin koska ne eivät meinanneet ite puhjeta, oli aika jännän tyhjentävä olo, mutta kipeää se ei tehnyt.
taisi olla puoli neljä, kun pyysin saada jotain vahvempaa. Muistan kokeneeni kolme todella kivuliasta supistusta ja suurta ponnistuksen tarvetta.Olin kuitenkin vasta 7senttiä auki, joten ponnistuskieltohan sieltä tuli. Muuten sitä kipua olisi kyllä kestänyt, mutta ei sitä ponnistushätä tarvetta. Sain spinaalipuudutuksen ja ah sitä autuutta!!! Suosittelen kaikille synnyttäjille joilla nopea synnytys,ottamaan spinaalin! En tuntenut enää mitään, en supistuksia, enkä kyllä oikeastaa ponnistustarvettakaan.
Sain hetken levättyä ja klo 16:29 kolmella ponnistuksella syntyi 3660g, 52 sentin poika :) Mitään kipua en tuntenut missään vaiheessa spinaalin jälkeen, olenkin jälkeenpäin kuullut että pääsin liian helpolla :) Tikkejä ei tarvinnut kuin muutama, eikä välilihaa leikattu. Suihkuun pääsin hetimmiten omin jaloin ja istuakki pystyin jo kolme päivää synnytyksen jälkeen :) Sairaalasta lähdimme kun poika oli 1,5vrk, koska koin etten tarvitse enää ohjausta :)
Mutta asenne pitää olla kohdallaan ku lähtee synnyttämään, sen ku hyväksyy että ei se ilman kipua sieltä tule, ja että se on vaan kestettävä, sillä pääsee jo pitkälle :)
Olipas tarinaaaa... :)
Serpentiini
Satasella mukana keskusteluissa
Ajattelinpa kirjoittaa oman kokemukseni synnytyksestä.
rv 39+1 aamuyöllä heräsin siihen, että olo oli jotenkin tukala. Nousin sitten ylös ja menin katsomaan TV:tä olohuoneeseen. Uni ei tullut, mutta mitään kipuja ei ollut, jotenkin vaan outo olo. Klo 12. jälkeen tuli ensimmäinen supistus, tosin ei kovin kivulias, mutta halusin kävellä ja heiluttaa lantiota, ja se helpotti oloa. Supistuksia alkoi tulemaan säännöllisesti, ja mies yritti saada mua suostuteltua, että lähdetään sairaalaan, kun matkaakin sinne oli silloin n.100km ja meille oli sanottu, että pitäisi aloittaa antibioottitiputus mulle 4 tuntia ennen synnytystä, koska mulla oli raskausaikana B-steptokokki. Mä yritin vakuutella, etten vielä oo synnyttämässä, kun kivut ei oo vielä edes menkkakipujen luokkaa. No, siinä klo 16. maissa annoin miehelle periksi ja lähdettiin sairaalaan.
Saavuttiin synnytysvastaanottoon klo 17. ja kätilö joka otti meidät vastaan oli tosi tyly. Kysyi, miksi tultiin sairaalaan ja kun mies sanoi, että mulla on supistuksia 5 min. välein, niin kätilö vaan sanoi, ettei nyt oo vielä H-hetki, näkee kuulemma sen naamasta. Laittoi kuitenkin mut käyrälle, jossa sitten maattiin ja odotettiin, supistuksia edelleen tuli 5.min välein. Kätilö kuitenkin sanoi huoneessa käydessään, ettei käyrällä näy kuin yksi supistus, ja epäili olenko varma siitä, että kyse on supistuksista. Sitten hän sanoi miehelleni: Kuule ihan turhaan hermoilet, kun ei vielä ole kyse synnyttämisestä, vasta sitten kun sun vaimosi haluaa repiä sun hiukset päästä, koska on niin tuskissaan, sitten on vasta tosi kyseessä."
No, mä siinä itkuisena sitten sanoin miehelleni, että meijät lähetetään takaisin kotiin, ihan turhaan tultiin. Mulla kuitenkin oli ihan hirveä vessahätä ja pyysin kätilöltä, että pääsisin vessassa käymään. Siellä sitten huomasun, että vuodan verta aika paljon, aivan kuin menkat ois alkanut. Sanoin siitä kätilölle ja hän vaan sanoi että ihan normaalia, että vähän tulee verta kun kohdunn suulla tapahtuu jotain. Avasin oven uudelleen ja sanoin, että sitä tulee aika paljon, johon kätilö sanoi, että tarkistaa vielä kohdunsuun tilanteen. Ja tarkistaessa totesikin, että olen 5cm auki, ja lähetti meidät synnytyssaliin. Olo oli niin epätodellinen, siinä vaan mies soitti molempien vanhemmille, että me jäädään nyt synnyttämään.
Synnytyssalissa mut laitettiin tiputukseen ja käyrille (siinäkään ei näkynyt kuin muutama supistus jostain syystä). Supistukset alkoi vähitellen koventua, ja aloin tuntea sellaista epämukavaa hermokipua alaselässä. Aika ajoin kätilö kävi kysymässä haluanko kipulääkettä, mutta en kokenut siihen tarvetta, mieheni hieroi alaselkääni aina supistuksen tullessa ja se auttoi tarpeeksi.
Ainoa, mikä häiritsi todella paljon synnytyssalissa, oli naapurihuoneesta kuulunut kova karjunta, jota jouduimme kuuntelemaan 3 tuntia, se sai pelkäämään loppusynnytystä ja sanoinkin miehelleni, etten halua enää synnyttää, koska pelkään milloin mulla alkaa noin kauheat tuskat.
Ihan yht´äkkiä tunsin sellaisen krampin, kuin kovassa vatsataudissa, kroppa väkisin kouristi, joten mies lähti hakemaan kätilöä, joka sitten totesi, että olen 9cm auki. Pyysin saada jotain kipulääkettä, koska ponnistusvaihe pelotti. Lääkäri ehti tulla nopeasti laittamaan kohdunkaulan puudutteen ja sitten sainkin luvan ponnistaa. Eipä siinä mitään tarvinut tehdä, kuin supistus aiheutti kovan krampin ja automaattisesti kouristi kehoa. Ponnistusvaihe kesti vähän alle tunnin, vaikken ponnistanutkaan montaa kertaa, nukahdin vaan ponnistusten välissä. Itselle siis tuntui tosi lyhyeltä ajalta, kun lopulta vauva oli mahan päälllä, mutta miehelle se oli ollut kuulemma piinaavaa. Multa leikattiin väliliha, jotta poika mahtui paremmin tulemaan, oli nimittäin käsi ohimolla. Kätilö sanoikin, että pystyi ensin kättelemään poikaa, ennenkuin pää oli ulkona.
Ponnistusvaiheen hoitanut kätilö oli aivan ihana. Sanoi siinä mua parsiessaan, ettei oo 30 vuoden työhistoriansa aikana ennen nähnyt, että synnyttäjä nukkuu ponnistusvaiheessa.
Tämä kätilö osasi kyllä hommansa, ompeli tosi hyvin paikat, mulla ei ollut kipuja eikä ongelmia istumisen kanssa tai mitään. Sanoinkin hälle heti synnytyksen jälkeen, että voisin tulla jo seuraavana päivänä synnyttämään uudelleen.
Mulla siis oli tosi helppo ja lähes kivuton synnytys. Näinkin voi käydä!
rv 39+1 aamuyöllä heräsin siihen, että olo oli jotenkin tukala. Nousin sitten ylös ja menin katsomaan TV:tä olohuoneeseen. Uni ei tullut, mutta mitään kipuja ei ollut, jotenkin vaan outo olo. Klo 12. jälkeen tuli ensimmäinen supistus, tosin ei kovin kivulias, mutta halusin kävellä ja heiluttaa lantiota, ja se helpotti oloa. Supistuksia alkoi tulemaan säännöllisesti, ja mies yritti saada mua suostuteltua, että lähdetään sairaalaan, kun matkaakin sinne oli silloin n.100km ja meille oli sanottu, että pitäisi aloittaa antibioottitiputus mulle 4 tuntia ennen synnytystä, koska mulla oli raskausaikana B-steptokokki. Mä yritin vakuutella, etten vielä oo synnyttämässä, kun kivut ei oo vielä edes menkkakipujen luokkaa. No, siinä klo 16. maissa annoin miehelle periksi ja lähdettiin sairaalaan.
Saavuttiin synnytysvastaanottoon klo 17. ja kätilö joka otti meidät vastaan oli tosi tyly. Kysyi, miksi tultiin sairaalaan ja kun mies sanoi, että mulla on supistuksia 5 min. välein, niin kätilö vaan sanoi, ettei nyt oo vielä H-hetki, näkee kuulemma sen naamasta. Laittoi kuitenkin mut käyrälle, jossa sitten maattiin ja odotettiin, supistuksia edelleen tuli 5.min välein. Kätilö kuitenkin sanoi huoneessa käydessään, ettei käyrällä näy kuin yksi supistus, ja epäili olenko varma siitä, että kyse on supistuksista. Sitten hän sanoi miehelleni: Kuule ihan turhaan hermoilet, kun ei vielä ole kyse synnyttämisestä, vasta sitten kun sun vaimosi haluaa repiä sun hiukset päästä, koska on niin tuskissaan, sitten on vasta tosi kyseessä."
No, mä siinä itkuisena sitten sanoin miehelleni, että meijät lähetetään takaisin kotiin, ihan turhaan tultiin. Mulla kuitenkin oli ihan hirveä vessahätä ja pyysin kätilöltä, että pääsisin vessassa käymään. Siellä sitten huomasun, että vuodan verta aika paljon, aivan kuin menkat ois alkanut. Sanoin siitä kätilölle ja hän vaan sanoi että ihan normaalia, että vähän tulee verta kun kohdunn suulla tapahtuu jotain. Avasin oven uudelleen ja sanoin, että sitä tulee aika paljon, johon kätilö sanoi, että tarkistaa vielä kohdunsuun tilanteen. Ja tarkistaessa totesikin, että olen 5cm auki, ja lähetti meidät synnytyssaliin. Olo oli niin epätodellinen, siinä vaan mies soitti molempien vanhemmille, että me jäädään nyt synnyttämään.
Synnytyssalissa mut laitettiin tiputukseen ja käyrille (siinäkään ei näkynyt kuin muutama supistus jostain syystä). Supistukset alkoi vähitellen koventua, ja aloin tuntea sellaista epämukavaa hermokipua alaselässä. Aika ajoin kätilö kävi kysymässä haluanko kipulääkettä, mutta en kokenut siihen tarvetta, mieheni hieroi alaselkääni aina supistuksen tullessa ja se auttoi tarpeeksi.
Ainoa, mikä häiritsi todella paljon synnytyssalissa, oli naapurihuoneesta kuulunut kova karjunta, jota jouduimme kuuntelemaan 3 tuntia, se sai pelkäämään loppusynnytystä ja sanoinkin miehelleni, etten halua enää synnyttää, koska pelkään milloin mulla alkaa noin kauheat tuskat.
Ihan yht´äkkiä tunsin sellaisen krampin, kuin kovassa vatsataudissa, kroppa väkisin kouristi, joten mies lähti hakemaan kätilöä, joka sitten totesi, että olen 9cm auki. Pyysin saada jotain kipulääkettä, koska ponnistusvaihe pelotti. Lääkäri ehti tulla nopeasti laittamaan kohdunkaulan puudutteen ja sitten sainkin luvan ponnistaa. Eipä siinä mitään tarvinut tehdä, kuin supistus aiheutti kovan krampin ja automaattisesti kouristi kehoa. Ponnistusvaihe kesti vähän alle tunnin, vaikken ponnistanutkaan montaa kertaa, nukahdin vaan ponnistusten välissä. Itselle siis tuntui tosi lyhyeltä ajalta, kun lopulta vauva oli mahan päälllä, mutta miehelle se oli ollut kuulemma piinaavaa. Multa leikattiin väliliha, jotta poika mahtui paremmin tulemaan, oli nimittäin käsi ohimolla. Kätilö sanoikin, että pystyi ensin kättelemään poikaa, ennenkuin pää oli ulkona.
Ponnistusvaiheen hoitanut kätilö oli aivan ihana. Sanoi siinä mua parsiessaan, ettei oo 30 vuoden työhistoriansa aikana ennen nähnyt, että synnyttäjä nukkuu ponnistusvaiheessa.
Tämä kätilö osasi kyllä hommansa, ompeli tosi hyvin paikat, mulla ei ollut kipuja eikä ongelmia istumisen kanssa tai mitään. Sanoinkin hälle heti synnytyksen jälkeen, että voisin tulla jo seuraavana päivänä synnyttämään uudelleen.
Mulla siis oli tosi helppo ja lähes kivuton synnytys. Näinkin voi käydä!
Danotte
Oman äänensä löytänyt
Olisi kaksi kertomusta kerrottavana, mutta kerron esikoisen synnytyksestä koska toinen oli samanlainen mutta meni nopeammin. :)
Esikoinen syntyi 40+1. Olimme iltapäivällä K-raudassa kun tunsin aika kovan supistuksen (sillon vain en tajunnut että se oli supistus). Minulla jatkoi semmonen kummallinen olo ja supistuksia tuli noin tunnin välein. Vasta klo.20 aikoihin tajusin että, minullahan supisteli! Sillon supistukset tulivat 10-12min. välein. Tiesin että olisi pitänyt mennä lepäämään mutta en uskaltanut mennä sänkyyn joten makasin sohvalla ja kellotin itseäni, mies meni nukkumaan puolilta öin ja ajattelin että ehkä sitten minunkin on parempi mennä huilaamaan. Kerkesin olla puoli tuntia sängyssä kun tuli pissahätä ja noustessani ylös meni lapsivedet, sanoin miehelle että "vedet vissiin meni", ja arvatkaa, en ole ikinä nähnyt ketään joka pukee yllensä vaatteet niin kuin hän teki :D . Menin vessaan ja totesin että ihan kirkasta nestettä eli ei mitään kiirusta, kun tulin vessasta mies odottaa jo ulkovaatteet päällä ja sanoo: "Joko mennää!". Sanoin että:"rauhoitu, soitan ensin synnärille".
Sieltä sain vastauksen että voi jäädä kotiin niin kauan kun vain on siedettävää, silloin supistukset tulivat 6min. välein.
Menin vielä sänkyyn lepäämään, kerkesin loikoilla 1min. kun tuli niin voimakas supistus että kierin vain sängyssä, sen jälkeen lähdettiin matkaan.
Synnärille tulimme 4 maissa aamuyöstä, olin 4cm auki ja hoitaja sanoi että pitäisi mennä vähän kävelemään ulos, silloin supistukset tulivat taas 10min. välein.
Menimme hetkeksi ja palasimme 5 aikaan osastolle, supistukset olivat jo aika kovia.
Kätilö totesi että olen jo 8cm auki, joten synnärille päästiin.
En pystynyt tekemään mitään muuta kuin olla sängyssä kipuineni, minulla tuntu kivut selässä.
Lopulta pyysin epiduraalin mutta sitä ei ehditty enää laittaa, eikä spinaalia.
Aika äkkiä sen jälkeen alkoi ponnistusvaihe joka kesti huikeat 15min (kuopuksella 10min).
Pari senttiä joutui kätilö leikkaamaan (ei kuopuksen kanssa).
Tyttö syntyi tasan klo.06.00.
Tällanen kertomus, nopea ja intensiivinen. Kipeä olin muutaman viikon alapäässä (kuopuksen kanssa en), muuten oli positiivinen kokemus (molemmat).
Molemmissa olen menettänyt paljon verta, verensiirtoa ei olla jouduttu tekemään.
Nyt kolmatta synnytystä odottelemaan :)
Esikoinen syntyi 40+1. Olimme iltapäivällä K-raudassa kun tunsin aika kovan supistuksen (sillon vain en tajunnut että se oli supistus). Minulla jatkoi semmonen kummallinen olo ja supistuksia tuli noin tunnin välein. Vasta klo.20 aikoihin tajusin että, minullahan supisteli! Sillon supistukset tulivat 10-12min. välein. Tiesin että olisi pitänyt mennä lepäämään mutta en uskaltanut mennä sänkyyn joten makasin sohvalla ja kellotin itseäni, mies meni nukkumaan puolilta öin ja ajattelin että ehkä sitten minunkin on parempi mennä huilaamaan. Kerkesin olla puoli tuntia sängyssä kun tuli pissahätä ja noustessani ylös meni lapsivedet, sanoin miehelle että "vedet vissiin meni", ja arvatkaa, en ole ikinä nähnyt ketään joka pukee yllensä vaatteet niin kuin hän teki :D . Menin vessaan ja totesin että ihan kirkasta nestettä eli ei mitään kiirusta, kun tulin vessasta mies odottaa jo ulkovaatteet päällä ja sanoo: "Joko mennää!". Sanoin että:"rauhoitu, soitan ensin synnärille".
Sieltä sain vastauksen että voi jäädä kotiin niin kauan kun vain on siedettävää, silloin supistukset tulivat 6min. välein.
Menin vielä sänkyyn lepäämään, kerkesin loikoilla 1min. kun tuli niin voimakas supistus että kierin vain sängyssä, sen jälkeen lähdettiin matkaan.
Synnärille tulimme 4 maissa aamuyöstä, olin 4cm auki ja hoitaja sanoi että pitäisi mennä vähän kävelemään ulos, silloin supistukset tulivat taas 10min. välein.
Menimme hetkeksi ja palasimme 5 aikaan osastolle, supistukset olivat jo aika kovia.
Kätilö totesi että olen jo 8cm auki, joten synnärille päästiin.
En pystynyt tekemään mitään muuta kuin olla sängyssä kipuineni, minulla tuntu kivut selässä.
Lopulta pyysin epiduraalin mutta sitä ei ehditty enää laittaa, eikä spinaalia.
Aika äkkiä sen jälkeen alkoi ponnistusvaihe joka kesti huikeat 15min (kuopuksella 10min).
Pari senttiä joutui kätilö leikkaamaan (ei kuopuksen kanssa).
Tyttö syntyi tasan klo.06.00.
Tällanen kertomus, nopea ja intensiivinen. Kipeä olin muutaman viikon alapäässä (kuopuksen kanssa en), muuten oli positiivinen kokemus (molemmat).
Molemmissa olen menettänyt paljon verta, verensiirtoa ei olla jouduttu tekemään.
Nyt kolmatta synnytystä odottelemaan :)
äitinrakas
Oman äänensä löytänyt
Esikoisen laskettu aika oli elokuun alussa, mutta niin sitä puksuteltiin yliaikaiskontrolliin asti ja seuraavana aamuna olisi ollut tarkistuskäynti synnärillä raskausviikolla 41+6 (elokuun puoliväli).
Lueskelin aamulla sängyllä kirjaa raskausviikolla 41+5, kun jotain märkää valui jalkoväliin. Arvasin lapsivesien menneen, ja menin nopeasti kylpyhuoneeseen. Lisää tavaraa tuli kylppärin lattialle. Soitin ensin miehelleni, joka oli mennyt aamulla töihin. Tämän jälkeen, noin puoli tuntia lapsivesien menosta, soitin ambulanssin. Tämä oli ohje, jonka sain synnytyssairaalasta, vaikka matkaa synnärille olisi ollut vain 3 kilometriä omalla autolla! Minut vietiin makuuasennossa pirssiin ja tämän jälkeen synnärille, tarkkailuhuoneeseen. Mieskin saapui paikalle samoihin aikoihin, noin kello 11. Koska supistuksia ei vielä tullut, jouduin käyrille. Siinä sängyssä maaten sainkin viettää kokonaisen päivän, koska aukeaminen tapahtui hitaasti ja suppareita tuli harvakseltaan (väli yli 10 min.) Tullessa olin auki 1 cm, pää liikkui vielä ja kohdunkaula oli häviämässä. Aika meni hitaasti, sillä napanuoran luiskahtamisvaaran takia en saanut käydä edes kahvilla kahvilassa. Mieskin palasi töihin, kun ei mitään tapahtunut.
Jouduin jäämään yöksi sairaalaan, kello 22 mennessä olin auennut noin 3cm:iin. Edessä olisi yö dopler-laitteen vyö mahan ympärillä. (Voi että se koneen ääni tuntui ahdistavalta lapsivuodeosastolla synnytyksen jälkeen seuraavana iltana, kun viereiselle sängylle tuotiin nainen, joka ei ollut vielä synnyttänyt). Keskiyöllä supistukset, jotka tuntuivat alamahalla, tulivat noin 7 minuutin välein. En saanut nukutuksi suppareiden välillä eikä yöhoitajan antamasta miedosta rentouttavasta lääkkeestä ollut mitään apua. Aamulla 4 aikaan taisin itse valittaa hoitajalle kovenevaa kipua, kun supparit alkoivat tulla 3 minuutin välein ja ne kestivät 45 sekuntia kerrallaan. Sain luvan siirtyä synnytyssaliin ja pyöritin lantiota jumppapallon päällä, mikä auttoi kestämään avautumissärkyä. Soitin miehelle että tulisi sairaalalle, olin passittanut hänet kotiin nukkumaan 21 maissa.
5 jälkeen aamulla kipuihin auttoi kävely synnytyshuoneen päästä päähän ja supparin tullen mies hieroi alaselkää. Kipu ei enää tuntunut mahan puolella vaan selässä. Sain antibiotiin joissain vaiheessa, mutta oksensin sen pihalle. (Jälkikäteen ajatellen kroppani kuivui aika pahasti yön ja aamun aikana, koska en muistanut yöllä taikka salissa juoda mitään.) 6 jälkeen kipu paheni, mutta supistukset tulivat edelleen 3 minuutin välein ja kestivät sen 40-45 sekkaa. Tunsin myös pakottavaa tarvetta käydä isolla hädällä useasti, mutta mitään ei kuitenkaan tullut pönttöön. Tosin suoli oli tyhjentynyt jo edellisenä iltana:)
Olimme koko aamun pikkutunnit miehen kanssa kahden salissa, vaikka sairaalassa ei ollut ruuhkaa. Soitimme kelloa neljä kertaa klo 6-8 välillä, koska olisin halunnut jotakin apua kipuihini. Hoitaja tuli kerran käymään klo 7 aikoihin ja sanoi hoitajan tulevan heti, kun vuoronvaihto on ohi. Hieman yli kello kahdeksan, siis yli kahden tunnin odottelun ja kellonsoiton jälkeen, minulle tehtiin sisätutkimus. Kätilö totesi:" Oho. Oletkin jo 9cm auki. Pyydetään lääkäri antamaan sinulle kohdunkaulan puudute." Lääkäri tuli noin 8.35, mutta reunat olivat jo kadonneet ja lapsen pää tulossa kanavassa, joten hän ei uskaltanut enää tökötö järkyttävän pitkää neulaa mihinkään. Lääkäri poistui paikalta ja kätilö sanoi että nyt ruvetaan ponnistamaan. Järkytyin, sillä tajusin että en saa mitään puudutteita, ja vähän itkin kun ponnistusvaihe tuli eteen niin yllättäen. Minulle opastettiin ilokaasun käyttö, mutta muutaman henkosen jälkeen totesin etten halua sitä, koska ei auttanut supistuskipuun.
Parin tunnin huoneessa vaeltelun jälkeen pääsin sängylle puoli-istuvaan asentoon ja alettiin harjoitella ponnistamista. Olin ihan hiessä, mutta en onneksi tuntenut kovia kipuja "luomusynnytyksestä" huolimatta. Ponnistusvaihe eteni hyvin, epi tehtiin puolivälissä ja tämän jälkeen ponnnistin vielä noin 10 minuuttia ja sitten lapsi syntyi kokonaan klo 9.13.
Synnytys kesti 14h 10 min (säännölliset supistukset 13,5h, ponnistusvaihe 23 min. ja jälkeiset 9min). Kivulian ja raskain vaihe synnytyksessäni oli haavan ompelu. Olin ihan poikki valvotusta yöstä ja synnytyksestä, ja silti piti vielä maata lähes tunti sängyllä kun minua kursittiin kasaan. Lapsi oli rinnan päällä, mutta varsinaista ensi-imetystä ei tehty salissa ollessani. Pääsimme osastolle vasta 14 jälkeen. Olin yksin vauvan kanssa salissa klo 11.30-14, eikä oloni todellakaan ollut mitä parhain. Vauva onneksi vaan nukkui.
Minulla oli kaiken kaikkiaan positiivinen synnytyskokemus. Vähän jäi kaivelemaan se, ettei meitä tultu katsomaan aamulla, kun olin kipeimmilläni. Jälkeenpäin kätilö sanoi minulle, ettei uskonut synnytyksen olevan niin lähellä, kun puhuin niin rauhallisesti ja selkeästi. Että semmosta:) Mä vissiin reagoin synnytyskipuun olemalla ylirauhallinen, en kiroillut kertaakaan koko hässäkän aikana.
Lueskelin aamulla sängyllä kirjaa raskausviikolla 41+5, kun jotain märkää valui jalkoväliin. Arvasin lapsivesien menneen, ja menin nopeasti kylpyhuoneeseen. Lisää tavaraa tuli kylppärin lattialle. Soitin ensin miehelleni, joka oli mennyt aamulla töihin. Tämän jälkeen, noin puoli tuntia lapsivesien menosta, soitin ambulanssin. Tämä oli ohje, jonka sain synnytyssairaalasta, vaikka matkaa synnärille olisi ollut vain 3 kilometriä omalla autolla! Minut vietiin makuuasennossa pirssiin ja tämän jälkeen synnärille, tarkkailuhuoneeseen. Mieskin saapui paikalle samoihin aikoihin, noin kello 11. Koska supistuksia ei vielä tullut, jouduin käyrille. Siinä sängyssä maaten sainkin viettää kokonaisen päivän, koska aukeaminen tapahtui hitaasti ja suppareita tuli harvakseltaan (väli yli 10 min.) Tullessa olin auki 1 cm, pää liikkui vielä ja kohdunkaula oli häviämässä. Aika meni hitaasti, sillä napanuoran luiskahtamisvaaran takia en saanut käydä edes kahvilla kahvilassa. Mieskin palasi töihin, kun ei mitään tapahtunut.
Jouduin jäämään yöksi sairaalaan, kello 22 mennessä olin auennut noin 3cm:iin. Edessä olisi yö dopler-laitteen vyö mahan ympärillä. (Voi että se koneen ääni tuntui ahdistavalta lapsivuodeosastolla synnytyksen jälkeen seuraavana iltana, kun viereiselle sängylle tuotiin nainen, joka ei ollut vielä synnyttänyt). Keskiyöllä supistukset, jotka tuntuivat alamahalla, tulivat noin 7 minuutin välein. En saanut nukutuksi suppareiden välillä eikä yöhoitajan antamasta miedosta rentouttavasta lääkkeestä ollut mitään apua. Aamulla 4 aikaan taisin itse valittaa hoitajalle kovenevaa kipua, kun supparit alkoivat tulla 3 minuutin välein ja ne kestivät 45 sekuntia kerrallaan. Sain luvan siirtyä synnytyssaliin ja pyöritin lantiota jumppapallon päällä, mikä auttoi kestämään avautumissärkyä. Soitin miehelle että tulisi sairaalalle, olin passittanut hänet kotiin nukkumaan 21 maissa.
5 jälkeen aamulla kipuihin auttoi kävely synnytyshuoneen päästä päähän ja supparin tullen mies hieroi alaselkää. Kipu ei enää tuntunut mahan puolella vaan selässä. Sain antibiotiin joissain vaiheessa, mutta oksensin sen pihalle. (Jälkikäteen ajatellen kroppani kuivui aika pahasti yön ja aamun aikana, koska en muistanut yöllä taikka salissa juoda mitään.) 6 jälkeen kipu paheni, mutta supistukset tulivat edelleen 3 minuutin välein ja kestivät sen 40-45 sekkaa. Tunsin myös pakottavaa tarvetta käydä isolla hädällä useasti, mutta mitään ei kuitenkaan tullut pönttöön. Tosin suoli oli tyhjentynyt jo edellisenä iltana:)
Olimme koko aamun pikkutunnit miehen kanssa kahden salissa, vaikka sairaalassa ei ollut ruuhkaa. Soitimme kelloa neljä kertaa klo 6-8 välillä, koska olisin halunnut jotakin apua kipuihini. Hoitaja tuli kerran käymään klo 7 aikoihin ja sanoi hoitajan tulevan heti, kun vuoronvaihto on ohi. Hieman yli kello kahdeksan, siis yli kahden tunnin odottelun ja kellonsoiton jälkeen, minulle tehtiin sisätutkimus. Kätilö totesi:" Oho. Oletkin jo 9cm auki. Pyydetään lääkäri antamaan sinulle kohdunkaulan puudute." Lääkäri tuli noin 8.35, mutta reunat olivat jo kadonneet ja lapsen pää tulossa kanavassa, joten hän ei uskaltanut enää tökötö järkyttävän pitkää neulaa mihinkään. Lääkäri poistui paikalta ja kätilö sanoi että nyt ruvetaan ponnistamaan. Järkytyin, sillä tajusin että en saa mitään puudutteita, ja vähän itkin kun ponnistusvaihe tuli eteen niin yllättäen. Minulle opastettiin ilokaasun käyttö, mutta muutaman henkosen jälkeen totesin etten halua sitä, koska ei auttanut supistuskipuun.
Parin tunnin huoneessa vaeltelun jälkeen pääsin sängylle puoli-istuvaan asentoon ja alettiin harjoitella ponnistamista. Olin ihan hiessä, mutta en onneksi tuntenut kovia kipuja "luomusynnytyksestä" huolimatta. Ponnistusvaihe eteni hyvin, epi tehtiin puolivälissä ja tämän jälkeen ponnnistin vielä noin 10 minuuttia ja sitten lapsi syntyi kokonaan klo 9.13.
Synnytys kesti 14h 10 min (säännölliset supistukset 13,5h, ponnistusvaihe 23 min. ja jälkeiset 9min). Kivulian ja raskain vaihe synnytyksessäni oli haavan ompelu. Olin ihan poikki valvotusta yöstä ja synnytyksestä, ja silti piti vielä maata lähes tunti sängyllä kun minua kursittiin kasaan. Lapsi oli rinnan päällä, mutta varsinaista ensi-imetystä ei tehty salissa ollessani. Pääsimme osastolle vasta 14 jälkeen. Olin yksin vauvan kanssa salissa klo 11.30-14, eikä oloni todellakaan ollut mitä parhain. Vauva onneksi vaan nukkui.
Minulla oli kaiken kaikkiaan positiivinen synnytyskokemus. Vähän jäi kaivelemaan se, ettei meitä tultu katsomaan aamulla, kun olin kipeimmilläni. Jälkeenpäin kätilö sanoi minulle, ettei uskonut synnytyksen olevan niin lähellä, kun puhuin niin rauhallisesti ja selkeästi. Että semmosta:) Mä vissiin reagoin synnytyskipuun olemalla ylirauhallinen, en kiroillut kertaakaan koko hässäkän aikana.