Haluutko avata mikä tuntui olevan rankkaa jos miettii adhd:n kannalta? Itsellä vielä muutama kuukausi laskettuun aikaan ja "valmistautumiseen"
Hyvä kysymys, johon on vaikea muotoilla vastausta. Mulla todettiin myös Asperger ja suurin osa vaikeuksistani johtunee siitä. En nyt halua pelotella, haluan vain normalisoida sitä vähemmän ruusuista vauva-arkea ja toivon että kenenkään ei tarvitsisi jäädä yksin tällaisten tunteiden kanssa.
Rankkaa oli rytmittömyys, ennalta-arvaamattomuus, valvominen, uusien asioiden omaksuminen ja yleinen stressaaminen. Normaalia vauva-arkea, mutta nepsyille taatusti vielä vaikeampaa. Vauvan kanssa jouduin luonnollisesti valvomaan, kuuntelemaan korvia tärisyttävää itkua, kylpemään melkein kaikissa eritteissä mitä ihmisestä lähtee, en useinkaan ehtinyt syödä ajoissa ennen nälkäkiukkua, suunnitelmat meni usein mönkään, kotitöiden ja hallittavan tavaran määrä moninkertaistui... En osannut tai uskaltanut lähteä yksin oikein mihinkään vauvan kanssa, koska kaikki oli mukamas liian kaukana tai väärään aikaan, se ruttokin riehui vielä maailmalla, pelkäsin ajaa autoa valvoneena, nipaa kaupungilla ja sitä huutoa kun lapsella on väsy ja hiki. Kotona tylsistyin kuoliaaksi ja niin tylsistyi myös vauva ja kitisi huomiota koko ajan. Hormonimyrsky riepotteli. Mikään näistä ei tullut varsinaisesti yllätyksenä, mutta se tuli miten vahvasti kaiken aina koin. Puolen vuoden jälkeen alkoi pikkuhiljaa helpottaa, kun vauvalle kehittyi selkeä päivärytmi ja imetys alkoi vähentyä, mutta olin jo ehtinyt masentua. Siinä rytäkässä sain vasta diagnoositkin.
Toisenkin olisin halunnut mutta kovasti arveluttaa. Tämä on vieläpä ollut terve ja keskimääräisesti nukkuva lapsi, mitä jos ei kävisikään yhtä hyvä tuuri toista kertaa? Osaisiko suhtautua rennommin kun on jo nähnyt nämä asiat?
Vinkkinä, hommaa vastamelukuulokkeet tai hyvät korvatulpat, kuivausrumpu ja pari metriä muovifroteeta (vuorasin sillä kaikki paikat mihin vauvan laskin, itseäni en pystynyt)
Taaperovaiheessa myös varsi-imuri on kullan arvoinen.