5 faktaa

1. Pidän viinistä.
2. En ole koskaan ollut instagramissa.
3. Meillä on 7-paikkainen auto.
4. Luen vähemmän kuin haluaisin.
5. Odotan pimeneviä iltoja jotta pääsen nauttimaan kynttilöiden valosta.
 
1. Pidän viinistä
2. Olen melko aktiivinen instagramissa
3. Minulla ei ole ajokorttia
4. Luen vähemmän kuin haluaisin
5. Tykkään brittikomedioista
 
1. Olin vasta opetellut juomaan viiniä, ennen kuin plussasin
2. Kirjoitan blogia omaksi ilokseni, pidän kirjoittamisesta
3. En ole ajanut autolla piiitkäään aikaan vaikka omaan ajokortin
4. Rakastan hömppäleffoja-ja kirjoja :Heartred
5. Ihana kun kohta on joulu ja pääsee laittamaan uutta, omaa kotia joulukuntoon :love017
 
1. En pidä punaviinistä.
2. Pidän kirjoittamisesta.
3. Pidän palapeleistä.
4. Olen allerginen ananakselle.
5. Olen syntynyt joulukuussa.
 
1. Pidän kalasta.
2. Pidän kirjoittamisesta.
3. Odotan jo joulua.
4. En ole allerginen millekään.
5. Olen syntynyt joulukuussa.
 
1. Pidän kalasta.
2. Pidän kirjoittamisesta.
3. En erityisemmin pidä syksystä.
4. En pidä kahvista.
5. Olen syntynyt joulukuussa.
 
1. Pidän kalasta.
2. Olen naimisissa.
3. Tykkään eri vuoden ajoista
4. Odotan jo kevättä.
5. Odotan esikoistamme.
 
1. Pidän kalasta.
2. Olen eronnut
3. Syksy on suosikkivuodenaikani
4. En ole kevätihmisiä
5. Minulla on yksi poika
 
1. Pidän kalasta.
2. Olen menossa naimisiin 2019.
3. Työskentelen vaikeasti vammaisten lasten parissa.
4. En voi sietää viheltelyä.
5. Pidän mutakakusta.
 
1. Rakastan jäätelöä
2. En ole ollut kihloissa
3. Haluaisin työskennellä lasten parissa
4. En osaa laulaa
5. Pidän mutakakuista
 
1. Rakastan jäätelöä
2. Olen naimisissa
3. Pidän uimisesta
4. Osaan viheltää
5. Pidän mutakakuista
 
1. Rakastan suklaata
2. Luen vähemmän kuin haluaisin
3. Pidän uimisesta
4. Tykkään ajamisesta
5. En osaa viheltää
 
Muokattu viimeksi:
1. Rakastan suklaata
2. Luen vähemmän kuin haluaisin
3. Pidän uimisesta
4. Haluaisin enemmän motivaatiota liikunnan suhteen
5. Haaveilen lottovoitosta
 
1. Olen suuri kahvin ystävä.
2. Luen vähemmän kuin haluaisin.
3. Pidän kovista treeneistä.
4. En ole varma, haluaisinko vielä lisää lapsia.
5. Haaveilen lottovoitosta.
 
1. Olen kahvin ystävä
2. Luen vähemmän kuin haluaisin
3. Inhoan ryhmäliikuntaa
4. Lapsilukuni on täynnä
5. Olen tyytyväinen elämääni
 
1. En pahemmin pidä kahvista, mutta juon sitä silti
2. Luen vähemmän kuin haluaisin
3. Tykkään käydä kuntosalilla
4. Odotan esikoistani
5. Olen tyytyväinen elämääni
 
1. Pidän kahvista
2. Luen vähemmän kuin haluaisin
3. Teen paljon käsitöitä
4. Meillä ei ole lemmikkejä
5. Olen tyytyväinen elämääni
 
Takaisin
Top