----45+++++ kuumeiset

Suski75 :) Näin ei meille Klinikalla kerrottu:happy118

Alussa alkion nopeus ei kerro alkion terveydestä. Tätä nimenomaan kysyin!

Klinikan vastaus oli, että ei ole tietoa/varmuutta. Joskus alkiot käyttäytyvät eri tavalla ja esim. se nopein alkio, jota oltiin suunniteltu siirtoon osoittautuukin joskus huonoksi. Näin kertoi Klinkan biologi.

Meillä alkio on nyt "keskinopea"... huominen kertoo kaiken. Mikäli alkio on jatkanut tänäänkin matkaansa ja on blastona huomenna, niin hyvältä näyttää.

Oi tule kultamuna...tule...tule...tule...
vaikka näin pääsiäisen kunniaksi:smiley-angelic003
Toivotaan oikein paljon onnea kultamunalle! :smiley-angelic003

Viimeisimmässä hoidossa minulla kaksi alkiota kehittyi blastoiksi vasta kuudentena päivänä ja labran mukaan vieläpä vasta "juuri ennen pgs-näytteenottoa". Jäi siis silloin harmittamaan, etteivät ennen näytteenottoa maininneet, että alkiot eivät olleet erityisen nopeita. Meillä oli tosin pakkasessa yksi 5-päiväinen blasto, jota ei ollut tutkittu ja siitäkin otettiin samalla näyte. Nämä eivät olleet siis normaaleja.

Hitaatkin alkiot voivat olla normaaleja, mutta minulla tähän mennessä onnistuneet tapaukset ovat saaneet alkunsa nopeista.

Täytyy myöntää, että tekisi itsekin mieli vielä kokeilla yksi kierros :chicken:
 
Minullakin se ainoa terve alkio oli se ainoa, joka oli kehittynyt tasan aikataulussa oikeilla solumäärillä. Ne kaksi muuta alkiodiagnostiikassa testattua olivat kyllä blastoja viisipäiväisenä, mutta solumäärät olivat olleet kaksipäiväisenä ja kolmipäiväisenä eri kuin tuossa normaalissa kehityksessä.

Ei se aina näin mene, mutta usein.
 
Muokattu viimeksi:
Minullakin se ainoa terve alkio oli se ainoa, joka oli kehittynyt tasan aikataulussa oikeilla solumäärillä. Ne kaksi muuta alkiodiagnostiikassa testattua olivat kyllä blastoja viisipäiväisenä, mutta solumäärät olivat olleet kaksipäiväisenä ja kolmipäiväisenä eri kuin tuossa normaalissa kehityksessä.

Suski75 :) Tässä kohtaa on ylemmän kädessä....:smiley-angelic003

Ja aina kaikki on sitä tässä elämässä:smiley-angelic003
 
Niinpä, näihin ei itse voi vaikuttaa yhtään. Toisaalta se on myös lohdullista, koska ei tuota alkionjakautumista voi myöskään itse millään tavalla mokatakaan.
 
Peppipupulle ja Helenalle hyvää matkaa!

Tähden kultamunalle tsemppiä! Aiotteko ehdottaa toista keräystä, vaikka tämä yksilö pääsisi pakastimeen asti?

Minusta tällä palstalla on tsemppauksen lisäksi hyvä pitää jalat maassa. Ei siis lannistaa, mutta pitäytyä totuudessa ja silti muistuttaa siitä että joku kuitenkin aina onnistuu.
 
Yölento :) Nyt olen syönyt todella väärin, eikä närästystä ole ollenkaan.

Sen sijaan jokaisen inssin jälkeen närästys tulee dpo 3, vaikka ei söisi "mitään":joyful:

Raskausoire! :)
Dpo3 ei vielä tule raskausoireita sillä alkio ei vielä hipsuttele niillä tienoilla, että hormoneja erittyisi sen vuoksi. Toki uskon, että närästystä voi silti olla joka kerran samaan aikaan.
 
Alkio kiinnittyy vasta noin viikon kuluttua ovulaatiosta, sitä ennen kroppa on autuan tietämätön siitä, matkustaako kropassa hedelmöittynyt munasolu vai ei.

Toki jos inssin tueksi on piikitetty irrotuspiikki, voi irrotuspiikki aiheuttaa oireita, sehän on yleensä raskaushormonia mitä siinä piikitetään.
 
Suski75 :) Eri mieltä, alkio vaikuttaa koko ajan elimistöön. Siksi tulee esim. närästys.

Irrotuspiikkejä ei normaalissa luomukierrossa tarvita. Meillä siis inssi tehty myös ihan luomukiertoon. Ja ovulaatio on todettu verikokeilla.
 
Suski75 :) Eri mieltä, alkio vaikuttaa koko ajan elimistöön. Siksi tulee esim. närästys.

Irrotuspiikkejä ei normaalissa luomukierrossa tarvita. Meillä siis inssi tehty myös ihan luomukiertoon. Ja ovulaataatio on todettu verikokeilla.
Eihän inssissä ole mitään takuuta, että siittiöt edes hedelmöittävät munasolun. Sen takuun saa vasta kun siirretään IVF-alkio.
 
Eihän inssissä ole mitään takuuta, että siittiöt edes hedelmöittävät munasolun. Sen takuun saa vasta kun siirretään IVF-alkio.

Suski75 :) Inssissä sama tilanne, kuin luomuna. Vähän avitusta vaan.

IVF on samaa luokkaa, koska luontoa/kohtaloa vastaan ei mikään onnistu, vaikka ihminen sitä yrittäisi.

Kaikki on ylemmän kädessä:chicken:

Meillä on nyt tuo yksi, eikä sen kohtalosta pysty kukaan ihminen päättämään. Oli sitten blasto 5 päiväisenä tai vasta 7-8 päiväisenä.

Ellei sitten kuukahda ennen sitä, mutta jos niin käy, niin se on tarkoitettu niin.
Asioita vastaan voi aina sotia, mutta ihminen ei päätä asioista kuitenkaan:hug013
 
Tähti hoi. Taas mennään ulapalla. Dpo3 inssikierrossa sinä et tiedä mistään, että onko torvessasi alkio matkalla. Siitä tässä on kyse.

Vastavirran akka :wink Kyllä sen tuntee, kun on dpo3. Ja muut vaiheet myös. Kokemusta vuoden ajan.

Nyt nämä puuttuu, kun on IVF.
 
Vastavirran akka :wink Kyllä sen tuntee, kun on dpo3. Ja muut vaiheet myös. Kokemusta vuoden ajan.

Nyt nämä puuttuu, kun on IVF.
Ymmärtääkseni sinulla on kokemusta yhdestä raskaudesta jonka olet kertonut olleen oireeton. Inssien jälkeiset Dpo3:t ovat Dpo3, ei plussa eikä niistä plussaa ole syntynyt jälkeenpäinkään. Siten ei raskausoireesta voi puhua. Raskausoireeseen tarvitaan raskaus.

En tahdo olla tyly, vain realisti.
 
Yölento :) Et ole tyly.

Jostain oireet tulee. Ellei ole yritystä, ei ole oireitakaan.

Tulkitsen nämä oireet raskauden yritykseksi ja omalla kohdalla ne eivät ole johtaneet onnistuneeseen raskauteen. Onnistunut raskaus oli oireeton.
 
Ulkosuomalainen :) Kiitos osallistumisesta palstalle ja
Ulkosuomalainen :) Kiitos osallistumisesta palstalle ja kerro vähän lisää itsestäsi:cheers

Oletko kotoisin jotain kaukaa?

Onnea odotukseen:Heartpink
Eli olen 41v ja työtapaturman vuoksi sairaseläkkeellä jo 5 vuotta.. 2,5 vuotta sitten kyllästyin lopullisesti Suomeen ja päätin muuttaa Turkkiin.
Ostin osuuden kahvilasta ja sen turvin täällä elelen. Miehen löysin hiukan vahingossa, ilman mitään etsimistä ja nyt aika suuren ”yllätyksen” kautta odotan rv 27+5 poikaa.
Vanhemmat lapset jo 23,22,19 &18 vuotiaita.

Kiitos, odotusaika ollut hyvin haastava ja täynnä ongelmia. Nyt vielä toivotaan rutkasti onnea loppuaikaan ja toivotaan että saadaan meidän pieni terveenä kotiin.
 
Ullosuomalainen :)

Kiitos selvennyksestä! :)

Mitä pidät tästä palstasta? Asut siis nyt Turkissa?

Toivottavasti pärjäät hyvin sairaseläkkeellä, ilman kipuja:Heartpink Onnea odotuksen jatkoon! Elämä osaa yllättää:Heartpink

Tervetuloa tänne mukaan vaan!!:cheers
 
Takaisin
Top