----45+++++ kuumeiset

A. lampaita pitää sitten olla ainakin3:wink, mieluummin vähintään 5. Ne on laumasieluja ohi kaikkien muiden tarpeiden.

Meillä on liha/munaomavaraisuus, myyntiinasti toisinaan lammasta. Lihaa tulee myös metsältä, että toisinaan on vähän yllinkyllin, ei auta kasvissyöjäksi ryhtyä. Just kalautin pojan kanssa kaks kukkoa, tulee nugetteja huomenna. Välillä menee myyntiin myös eläviä eläimiä, jos es paljon karitsoita.

Ukko käy töissä ja mullakin on työpaikka odottamassa, mutta nyt 5 vuotta ollut kotona eikä aikomusta enää toimistohommiin palata. Talolainaa on vielä, ettei ihan jouda omanonnen varaan meidän heittäytyä. Sitten kun lapset pärjää omillaan niin on aikomus heittäytyä off the grid:grin..(haaveitonhyväolla..)

Lambi :) Miten toteuttaisit kotitilan esim. lapsia varten? Esim. miten helppoja kanat on hoitaa talvella?

Ja onko teidän tila lähellä pääväyliä, vai ihan metsässä?
 
Rahaa riittää joo. Kohta teet kuuteen tuntiin koko päivän työt. Siltä tälleen ulkopuolelta kuulostaa.
Hoitovapaalla saa käteen vähän alle 300€ ilman kuntalisiä.

Vastavirran akka :) Näin juuri, heti oivalsit!

Tätä pelkään! Mutta en halua vaihtaa reilun 3000€, kk palkkaa, vain 300€/kk......

No ainahan saa saikkua!!:joyful:

Oon tässä avuton ja muutoinkin kaikki työt ahdistaa, kun tilanne on mennyt aika epämääräiseksi, eikä apuja ole näkynyt.

(Äitiyslomaa odotellessa/ toivoessa:happy119)

.
 
Iltaa! Täällä dpo 8 ja nyt on testit blankoja eli Pregnyl on häipynyt!

Mulla on ollut käytössä DHEA noin vuosi sitten, ja mä lopetin sen about kk käytön jälkeen kun mulla meni kierto ihan sekaisin. En siis käyttänyt kauaa.
Nyt lääkäri määräsi sen uudelleen aloitettavaksi kun kävin pregnyliä pyytämässä. Dhea korjaa munasolujen laatua jotenkin.
https://www.dextralapsettomuusklini...easta-hyotya-lapsettomuushoitojen-yhteydessa/

Mä en ole myöskään miettinyt vakavasti lyhyemmän työpäivän tekemistä vaikka se vielä olisi mahdollista. Vierestä seurannut kun ystävät tehneet 6h sen 8h päivän hirveessä stressissä. Ei kiitos, joudun niin paljon vkoloppuisin myös töihin että en tiedä miten tuon voisi edes sovittaa tämän hetkiseen hektisyyteen. Plus .. me likes the money :IMG:

Nim. Leijona
 
Peppi- juu pelkästään piikkii ja panoo :cool14
Ens kiertoon rupeen napsii noit dhea myös, jos nyt sit siis vaik mite menis kierto sekasin jospa se sit ajan kans oikenis oikeelle uralle kaikkine parempine munineen..
 
"Vierestä seurannut kun ystävät tehneet 6h sen 8h päivän hirveessä stressissä. Ei kiitos, joudun niin paljon vkoloppuisin myös töihin että en tiedä miten tuon voisi edes sovittaa tämän hetkiseen hektisyyteen. Plus .. me likes the money :IMG:

Nim. Leijona

HumptyD :) Tuota nähnyt myös, mutten nykyisessä, koska olen ainoa pikkulapsen Äiti koko firmassa. Muut on miehiä.

Asian pitäisi olla huojennus ja helpotus yhdistää työ ja perhe-elämä. Saa nähdä miten todellisuudessa käy.

Lyhennettyä työpäivää saa tehdä, sinne saakka, kunnes lapsi menee koulussa 2-vuosiluokalle, joten hyvin ehdit vielä kyllä :laughing002
 
Rahaa riittää joo. Kohta teet kuuteen tuntiin koko päivän työt. Siltä tälleen ulkopuolelta kuulostaa.
Hoitovapaalla saa käteen vähän alle 300€ ilman kuntalisiä.

Kuulostaa kyllä tosi tiukalta, siihenhän se menee. Ei kovin ihmislähtöistä johtamista. Ei tämä kotihoidon tuella eläminen herkkua ole, mutta ei tarvitse polttaa kynttilää molemmista päistä. Onneksi meillä saa vain ilmoittaa, monta päivää viikossa haluaa tehdä töitä, ennen kuin lapsi täyttää kolme vuotta. Senkin jälkeen moni tekee nelipäiväistä viikkoa. Ihan ymmärrettävää, koska meillä on iltapainotteinen työ. Mutta pidä Tähti puolesi ja ota yhteyttä luottamusmieheen (tai -henkilöön), jos oikeutesi työpaikalla eivät toteudu.
 
Ajattele asiaa siltä kannalta, että stressi vaikeuttaa raskautumista. Toivotaan sitä äippälomaa.

Vastavirran akka :).Oot ihanan optimistinen.

Towanda :) Totta, monet saa tehdä 4-päiväistä viikkoa, jota myös ehdotin, mutteipä sopinut.

Ilmeisesti oma panos on kuitenkin liian tärkeä yritykselle:laughing002
Harmi:sad001
 
Työantajalla on oikeus päättää, miten työaika järjestetään kun osittaista hoitovapaata käyttää. Minusta tuossa kuitenkin haiskahtaa siltä, että Tähden odotetaan tekevän samat työt, lyhyemmässä ajassa ja pienemmällä palkalla.
 
Niinhän mie oon. Ihan harmittaa siun puolesta tuo tilanne. Itse joskus olin hirveässä työpaikassa, jossa pari vanhempaa naista oli jatkuvasti tukkanuottasilla. Vaikutti koko firmaan. Otin hatkat. Mies sanoi sen jälkeen minun olleen paljon rennompi.

Vastavirran akka :)
Varmasti!:wink

Oon viihtynyt tässä työpaikassa, mutta tämä tilanne on uusi, eikä ole kukaan koskaan sanonut pahaa sanaa aiemmin.

Saa nähdä kestääkö polla tätä ihne sättimistä js syyttelyä, vai mitä tapahtuu....ja auttaako lyhennetty työpäivä mihinkään. Työpöytä on ainakin niin täynnä töitä ja isoja projekteja, ettei kaikki mahdu samalle työpöydälle.
Ei auta, kun kestää:banghead:

Tai sit pääsen Äitiyslomalle ja pystytän sen huvikanalan piankin, josta oon aina haaveillut:laughing002
 
Last edited by a moderator:
Tähti En kyllä ymmärrä miksei nelipäiväinen työviikko onnistu. Mitä TES sanoo?

Towanda :) Työnantajan ei ole pakko suostua, vain lyhennettyyn on pakko. Mutta senkin pystyy kiertämään kai jos on esim. taloudellisia ongelnia.

Meillä niitä ei ole, joten lyhennettyyn on suostuttava.... :) Ihan lain mukaan toimivat.
 
Työantajalla on oikeus päättää, miten työaika järjestetään kun osittaista hoitovapaata käyttää. Minusta tuossa kuitenkin haiskahtaa siltä, että Tähden odotetaan tekevän samat työt, lyhyemmässä ajassa ja pienemmällä palkalla.

Yölento :) Oikein! Näin juu se menee, työnantaja saa päättää. Ei mikään laki sano, että on suostuttava 4-päiväiseen.

Saa nähdä joudunko painamaan lähes tuplasti, toivottavasti en.
 
Onneksi meillä saa vain ilmoittaa, monta päivää viikossa haluaa tehdä töitä, ennen kuin lapsi täyttää kolme vuotta. Senkin jälkeen moni tekee nelipäiväistä viikkoa. Ihan ymmärrettävää, koska meillä on iltapainotteinen työ. Mutta pidä Tähti puolesi ja ota yhteyttä luottamusmieheen (tai -henkilöön), jos oikeutesi työpaikalla eivät toteudu.

Towanda :) Oletko satavarma?
Itsekin olin satavarma, että senkus vaan ilmoittaa....

Mutta, mutta...eipä näin ollutkaan! Varmasti on yhtäpaljon työpaikkoja, joissa ei sovi 4-päiväinen. Ei ole yhtään epätavallista. Voi olla jopa niin, että toinen saa 4-päiväisen samassa työpaikassa, johtuen eri toimenkuvasta.
 
Takaisin
Top