3-4-vuotiaan piirrustukset

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Kuinka taitavia teidän 3-4-vuotiaat on piirtämään? Omani tykkää piirtää kasvollisia aurinkoja joilta siis löytyy silmät, nenä ja suu (ja säteitä). Joskus on tainnut tulla kädetkin. Ihmisiä hän piirtää harvemmin (ei kai sitten halua). Olen alkanut miettiä onko ihan ikätasoista piirtelyä. Vaikka varmasti ottaa kiinni jossain kohtaa, jos ei olekaan.
 
Meillä juuri 3v täyttäneet tytöt piirtävät pelkkää suuttua edelleen. Osaavat piirtää ympyrän, viivan ja ristin mallista, mutta mitään esittävää eivät tee muuten.
 
Meillä esikoinen alkoi 2,5 vuotiaana piirtämään pää-jalkaisia, ja nopeasti kehittyi, kun tykkää piirtää tosi paljon. 4-vuotiaana piirsi jo tosi taitavia ihmiskuvia, missä oli hienoja kampauksia, silmät tarkasti piirrettynä ripsineen, kulmakarvoneen ja jopa pupillitkin piirsi. Piirsi myös korkokenkiä, korvakoruja ja muita yksityiskohtia.
Nuorempi täyttöä ensi viikolla 3, ja piirustukset on "sotkua". Hänellä ei myöskään juurikaan kiinnostusta piirtämiseen. Satunnaisesti piirtelee isosiskon seurana. Lahjat on selkeästi ihan muissa asioissa kun piirtämisessä.

Lapset on hyvin yksilöllisiä taitoineen ja kiinnostuksenkohteineen. Joten ei kannata liikaa miettiä onko 'ikätason' mukaista piirtelyä. Jokainen piirtää omilla taidoillaan ja se riittää. :)
 
Kiitos vastauksista. :) Niinhän tuo on että näitä ei kannata liiaksi miettiä. Kun sen vaan aina muistaisi. :oops:
 
Takaisin
Top