äidin fyysinen / henkinen jaksaminen

Olen jotenkin ajatellu että en haluaisi sitä unikoulua kokeilla vielä mutta en enää usko siihen että tää tilanne itestään muuttuis joten ehkä se unikoulu olis ihan paikallaan, alkaa jo painaa aika lailla ettei hetkeen ole nukkunu kunnon yöunia, vaikka tyttö ei varsinaisesti herätä yöllä kuin sen kerran mutta ei siinä saa nukuttuakaan kun toinen riehuu unissaan.
 
Meillä on niin rauhallinen nukkuja, että se ei käännä kun päätä yön aikana. Herätessään heiluttaa käsiä sängyn pinnoissa ja katsoo kattoa. Jos nukkuu vieressä, niin hilaa itsensä kylkeen kiinni ja tulee perässä jos olen ottanut vähän rakoa, esim 10-20 cm. Pidempää matkaa ei pääse siirtymään.
Mä olen ollu melko väsynyt viimeaikoina. En tiedä miksi. Vauva nukkuu suht hyvin omassa sängyssä ja on aurinkoinen ihanus päivisin. Silti olen aivan kuollut välillä. Nytkin tietty voisi olla nukkumassa, mutta kun ei vaan malta.
 
Mä olen ollut viimeisen kuukauden aivan naatti. En saa mitään tehtyä ja vedän kaksin käsin suklaata ja jätskiä. Välillä kaikki itkettää ja kiukuttaa. Hemmetin talvi... sitä se kai vaan on. Reissussa jaksoi vähän paremmin, mutta sielläkin maistui vain nanna. Tuskastuttaa, kun tietää tekevänsä itselleen hallaa, mutta ei jaksa välittää.

Toisinaan on sellainen olo, etten jaksa tätä neitiä. Päiväunia ei suostuta nukkumaan ja sitten huudetaan. Tekisi mieli laittaa tulpat korviin ja antaa itkeä lattialla. Näistäkin ajatuksista tulee syyllinen olo.

Mies haluaisi lisää lapsia ja musta tuntuu välillä vaikealta yhdenkin kanssa. Jollain tasolla kyllä haluaisin toisen, mutta pelottaa, jos en pärjääkään.

Kaiken lisäksi oon saanut nauttia ihan ihme vuodosta... parin viikon menkat ei ole mulle tavallisia (kun niitä ei tosiaan normaalisti ole ollut ylipäänsä). Saattaa tämäkin vaikuttaa jaksamiseen. Lääkäri ei sano asiaan mitään. Tässä mielessä olisin ennemmin raskaana. Anteeksi ällöpurkaus. Jospa täällä avautuminen kuitenkin auttaisi vähän jaksamaan.
 
Voimahaleja tasse:hug013
oma jaksaminen on kans ihan loppu. Kaikki päivät on yhtä perässä juoksemista aamusta iltaan. Mieheltä ei tuu yhtään tukea, on ollu ylitöis tän vkon ja ihan hirveen kiukkunen ku tulee kotiin. Vissiin purkaa stressiä, ei vaan tajua että mun työpäivä alkaa yleensä klo.7 ja loppuu klo.21 Joka ikinen päivä...yölläkin valvotaan ja syön päivisin kaikkea mitä kerkee, eli ei mitään kunnollista. Toki poju nukkuu päikkärit x2 aamupäivällä ehkä tunnin ja se aika menee ku käyn suihkussa, koitan siivota, pyykätä, väsätä lounaan/välipalan pojulle ja istua ehkä sohvalla. Iltapäivän päikyt menee vaunulenkillä. Millon mulla on omaa aikaa?!miehen mukaan koko päivä ku SAAN olla kotona. Tuntuu että mä tuun ihan hulluks varsinki pojun sairastettua kökötettiin näiden seinien sisällä viikko....päivisin on vaan pakko päästä johonki ja voiku pääsis yksin ees joskus. Tulispa ees "viikonloppu" ja sais nukkua, mutta ei sitä taida tulla...mies on heränny tänä aikana 2kertaa aamulla ja sillon poju oli jtn 2-4kk....
 
Halit takaisin, Nodde. Jollain tavalla toi sun teksti olisi voinut olla mun kirjoittamaa. Mies ylitöissä, illat koulussa, viikonloput pitää opiskella tai olla treeneissä... ja sen mielestä kotona olisi ihan helppoa olla. No, itsepä olen valinnut tämän. En mä töissäkään osaisi vielä olla.

Omaa aikaa mulla on, kun en saa nukuttua, kuten nyt. En voi edes syyttä tyttöä valvottamisesta. En vaan ole nukkunut kokonaista yötä sitten lokakuun 2014. Alkaa verottaa... raskausaikanahan mulle määrättiin jotain rauhottavaa / unilääkettä, joka ei silloin toiminut eikä nekään, mitä antoivat osastolla, kun sanoivat, että oli jäätävä lepäämään. En tiedä, uskaltaisko nyt ottaa. En usko, että auttaisivat. Olen vaan jotenkin ylivirittynyt. Ehkä tilanne parantuu, kun lopetan imettämisen... tai jos saan sen lopetettua. Lilliputti hyökkää salamana rinnuksiin kiinni, kun kuulee sanat maito tai tissi. Tänään taputellut rintaa ja sanonut silmät loistaen "tis". Voi olla sattumaakin... mikähän mahtaa olla neidin varsinainen eka sana joskus? No, tämä nyt ei liity asiaan, paitsi että auttaa jaksamaan.
 
Töihi paluu ei multa onnistuis, eka täytyy saada nukuttua niitä kokonaisia öitä. Muuten ei tuu mitään 3vuorotyöstä. Lopetat vaan tasse imetystä hiljalleen, kyllä se onnistuu aikanaan.

Pojun eka sana taitaa olla joko:ei, älä, älä kiipeälaughing7
 
Huuuuh, mistähän sitä alottais. No ainakin nyt siitä että meillä ei nukuta. Senhän te jo tiesittekin. Yöllä herätään tunnin välein. Välillä itketään enemmän, välillä vähemmän. YKSIÄKÄÄN päikkäreitä ei nuku ellen tönäile vaunuja. Se on vaan niiiiiin rasittavaa. Okei, toisilla ei nuku vaunuissakaan. Ja saanhan mä sit olla ulkona joo. Mutta silti. Kun ei oo päivässä yhtään mitää omaa aikaa. Edes että sais istua lösähtää sohvalle ja huokasta syvään. Puhumattakaan niistä univeloista tai että sais edes joskus nukkua 2 tuntia putkeen. Mä oon välillä kyllä niin poikkiväsynyt. Isovanhemmat on kyllä suunnattoman suuri apu mutta en mä niitäkään voi joka päivä vaivata. Mulla on silti välillä iskenyt toisen lapsen kaipuu. Mieshän ei missään nimessä halua enempää ja mäkin kyllä oon ollut niin tuskasen väsynyt etten ymmärrä kuinka kukaan jaksaa enemmän kuin yhden lapsen. No tietysti jos on sellanen vauva joka nukkuu yhtään paremmin. Meilläkin kun hetken aikaa alkutalvesta oli sillai että toi saattoi nukkua päikkärit 1,5 h ilman että koko ajan piti tuuppia niin ajattelin sillon ääneenkin että eihän mulla olis ollu jaksamisen kanssa mitään ongelmaa jos toi olis aina nukkunut edes sillai päivisin. Yöthän oli sillonkin hepuleita mutta sain edes päivisin sen hengähdystauon hetkeksi. No mutta siitä toisesta lapsesta vielä, niin kai se on joku biologinen kaipuu sille. Koska järki sanoo ettei kyllä pää kestä yhtään enempää. Enkä usko että saisin miehenkään päätä käännettyä.
 
Olet varmaan oikeassa tuon kaipuun suhteen, Kitty. Joku järjetön ääni jossain syvällä päässä sanoo, että toinen olisi ihana ja lapset voisivat sitten leikkiä keskenään. Sitten, kun ajattelee pelkkää autoon pakkautumista ja kauppareissua kahden pienen kanssa, niin hirvittää. Onkohan toiset vaan sopeutuvaisempia tai kestävämpiä kuin mä? Olen kyllä nähnyt Jumbossa äidin, jolla oli mukanaan pienet kaksoset ja alle kolmevuotias taapero. Vai tuleeko se jaksaminen sitten tilanteen sanelemana? Varmasti osaa ottaa rennommin kuin ekan kanssaa. Nyt jo ajattelen, että olisin voinut päästä paljon helpommalla ekoina kuukausina, jos olisin tehnyt asioita toisin.

Nyt yritän kyllä keskittyä tän yhden kanssa pärjäämiseen. Välillä tuntuu siltä, että ei olisi mitään ongelmaa, jos mies osallistuisi aktiivisesti hoitoon ja kotitöihin... ja jos tämä nukkuisi päiväunia. Auttaisi varmaan sekin, jos saisin itseni syömään kunnolla ja liikkumaan. Nyt on taas reissun jälkeen tullut velttoiltua, kun en pakkaseen halunnut lähteä. Ehkäpä huomenna pääsen jo lenkille, ja syön terveellisesti.
 
Täytyy nyt tulla tännekin sen verran valittaan että nyt on vasta melkein aamu ja mä oon kerennyt itkee tirauttaan jo ties kuinka monta kertaa (väsymystä) ja muuten vaan hermostuun. Meillä oli siis taas suht normaali yö. Ensin en meinaa saada poikaa nukahtaan millään. Herää puoliltaöin itkeen, otan viereen ja syömään. Valvoo tunnin. Herää itkeen kahdelta ja kolmelta, kolmelta annan tissin. Herää itkeen neljältä ja viideltä. Valvoo viidestä kuuteen. Kuudelta tissi. Herää itkeen seitsemältä ja kahdeksalta. Kahdeksalta noustaan ylös. Poika päikkäreille noin klo 11. Nukahtaa suht nopeesti 15 min vaunulenkillä (tietysti kun yöllä valvottu). 45 min päästä alkaa ekan kerran itkeen. Mä ehdin siinä välissä just ja just tekeen ruuan valmiista pussiaineksista, mitään muuta on turha yrittääkään. En tietenkään ehtinyt syömään, vaan siis äkkiä hellat sammuksiin ja juoksen pihalle huutavan tenavan luo. Uus nukutuslenkki 20 min. Tuntuu olevan sikeessä unessa. Äkkiä sisälle vessaan, ja sillävälin tuo on jo herännyt itkuhuutaan. Ei muuta kun lisää vaunulenkkiä. Onneksi sentään nukahtaa uudestaan. Lenkkiä sitten 45 min jotta poika saa yhteensä noin 1,5 h unet, joita ilman muuten kitisee taukoomatta väsymystä. Päikkäreitten jälkeen jaksaa olla hereillä noin 2,5 h. Sitten uudestaan 1,5 h päikkärit. Joko jatkuvalla vaunujen kärräyksellä tai tämä aamun toisto eli itkuhuutoherätykset ja äkkiä vaatteet päälle ja ulos, kuitenkin sen koko 1,5 h ajan. Sit taas iltaunille ei meinata nukahtaa millään ja toistuu samanlainen yörumba. Päivästä toiseen, viikosta toiseen, kuukaudesta toiseen. Kohta 10 kk. Ei mulla muuta. :crybaby2
 
Voiskohan teille olla apua siitä sairaaloiden ja esim MLL järjestämästä unikoulusta? Eikös se niin ollut, että teidän neuvolasta ei sanottu oikein juuta eikä jaata tuohon äärettömän huonoon nukkumiseen? Kyllä te tarvisitte apua, ihan oikeaa sellaista. Ethän sä muuten jaksa millään!
 
Neuvolasta saatiin siis ohjeeks testata gavisconia jos on jotain refluksivaivaa mutta poikahan tuli siitä ihan selvästi huonovointiseks ja lakkas kokonaan syömästä muuta kuin tissiä. Lopetin viiden päivän jälkeen lääkkeen enkä oo nyt soitellu neuvolaan. Ehkä varaan ajan jollekin allergialääkärille jotta saatais varmistettua tai poissuljettua ettei oo mitään sellasta vaivaa. Sen jälkeen vasta varmaankin voi miettiä unikouluja.
 
Helmikuisista huutelen.... Kitty, meidän pojan yöunet oli myös mitä sattuu (heräs yleensä ainakin pari kertaa yössä) ja oli vaikea saada nukkumaan, kunnes laitettiin kuukausi sitten omaan huoneeseen nukkumaan ja lopetin yöimetyksen (pari viikkoa omaan huoneeseen siirtämisestä). Pienimuotoinen parin yön tassuttelu-unikoulu pidettiin ja se oli siinä. Toki täytyy sit kestää ne pari yötä - saattaa nimittäin itkeä vielä enemmän, mutta sit helpottaa. Nyt ei yleensä herää ollenkaan (nukkuu 20-7, ennen 22-6), joskus saattaa kerran itkeä, mutta nukahtaa itekseen tai sit pitää käydä tyyliin vain peittelemässä.

Meillä meni siinä kohtaa vähän pieleen, kun oltiin joka inahdukseen reagoimassa (ja antamassa rintaa), joten kyllähän poika oppi sit pelin hengen eikä malttanut nukkua. Jossain kohtaa sekin meni pieleen, ku annettiin pojan nukkuu liian myöhään päikkäreitä (oltiin itekin niin poikki), niin eihän se sit nukahtanu vasta ku klo 22-23...

Mutta nämä on semmosia juttuja, että sattuman ja erehdyksen kautta oppii :)
 
Takaisin
Top