Äitiyspakkaus

Minä aion ottaa pakkauksen koska odottelen ekaani. :) Ihanaa saada sellainen, koska onhan siinä tietynlaista historian kaikua ja se on ihana etuoikeus meillä Suomessa. :)

Tosin ei varmaan useamman lapsen perheissä välttämättä lämmitä enää yhtä lailla :D
 
Kaksi kertaa olen ottanut pakkauksen, voi olla että tällä kertaa otetaan rahana. Mutta vielä tässä ehtii miettiä :rolleyes:
 
Varmaankin otetaan, kun edellisistäkin otettu. Vaikka vaatteita tulokkaalle olisikin riittävästi:)
 
Pakkaus pitää tilata viimeistään 2 kk ennen laskettua aikaa, eli maaliskuussa ja sillon ei välttämättä ole vielä julkistettu vuoden 2019 pakkausta. Eli luultavasti kaikki toukokuiset saa vuoden 2018 pakkauksen.
 
Mä ajattelin ottaa tällä kertaa rahana. Kaksi pakkausta jo löytyy ja vaatteet yms. säästetty, joten enemmän hyödyn tällä kertaa rahasta. Lisäksi molemmilla kerroilla on jäänyt paljon pakkauksen vaatteita käyttämättä.
 
Siis kattelin taas tota 2018 pakkausta ja ziisus se on ruma! Mut Vaimo tossa vieressä suuttu kun edes vihjasin, että sillä rahalla sais paljon kivempaa... Pakkohan tuo on siis ottaa :facepalm: Ne raidalliset potkuhousut ja pingviinihousut oli ainoot kivat. Ja se pehmolelu.

Ne tossukat on jotain kamalinta mitä oon nähny ja makuupussi :arghh: 2017 makuupussi olis aivan iiihana! No, onneks meillä on jo jemmaan ostettu Marimekon kankaalla päällystetty pussi, mutta silti. Lapselle kun haluun säästää sit oman pakkauksen pussin.
 
Mä otan varmaan rahana... kaikki on tallella vielä. Tosin ajattelin ostaa (2019 pakkauksen) makuupussin erillisenä, ni jää molemmille ”oman pakkauksen pussi” muistoksi...

Pääsevät sit joskus miettimään, et kaikkea krääsää se äiti onkin säästänyt. :P
 
Siis kattelin taas tota 2018 pakkausta ja ziisus se on ruma! Mut Vaimo tossa vieressä suuttu kun edes vihjasin, että sillä rahalla sais paljon kivempaa... Pakkohan tuo on siis ottaa :facepalm: Ne raidalliset potkuhousut ja pingviinihousut oli ainoot kivat. Ja se pehmolelu.

Ne tossukat on jotain kamalinta mitä oon nähny ja makuupussi :arghh: 2017 makuupussi olis aivan iiihana! No, onneks meillä on jo jemmaan ostettu Marimekon kankaalla päällystetty pussi, mutta silti. Lapselle kun haluun säästää sit oman pakkauksen pussin.

Niin se maku on yksilöllistä. Minusta tuo pakkaus oli tosi kiva. Ainoa hirvitys oli ne raidalliset räikeät potkuhousut :D Nuo villavaatteetkin housuja myöten on tosi kätevät ensi syksynä/talvena kestovaippailijan kanssa päikkäreillä.
 
^ Hahah eli sä et tykkää just niistä mitkä musta oli kivat :grin Hauskaa!

Mä mietin niitä villavaatteita, et kasvaako toukokuinen niistä ohi jo ennen seuraavaa syksyä/talvea? o_O Eipä sitä tietty tiedä etukäteen miten lapsi kasvaa..
 
Pakkaus! 2018 on ihan kiva, tosin inhoan raitoja kaikissa muodoissaan. Totta puhuen vierastan "nykyajan" vauvakuoseja, kaikki on kirkasväristä, selkeärajaista pelkistettyä ötökkää ja palloa. Kauneutta varsinaisesti ei niissä ei ole. 90-luvun herkät pastellisävyt olisivat enemmän mieleeni. :p
 
Meillä toukokuun lopussa syntyny esikoinen ei mitenkään pieni tai siro ja just passelit oli talvivaatteet siis talvihaalari, villahaalari ja kevyttoppis.

Tammikuussasyntyneellä taas talvivaatteet oli jättikset eka talvena ja seuraavana naftit. äitiyspakkauksen 70 cm yökkäri jäi kesän takia liki käyttämättä.
 
Mä en taida ottaa vaikka ekaa odotankin. En oo hirveästi pitänyt sisällöstä enkä kyllä ole nähnyt niitä vaatteita ystävienkään lapsilla vaikka pakkauksen ottivat.. Sillä rahalla saa paljon esim. kirppikseltäkin hyväkuntoisia juttuja. Tai laittaa sen rahan sitten vaunuihin tai muuhun kallimpaan hankintaan. :happy:
 
En tajunnutkaan, että ne tietty jakaa edellisen vuoden pakkaukset ennen uusia pois. Jännä nähdä, että kumpi osuu kohdalle. :) Minusta 2018 pakkaus on ihan söpö.
 
Tuun huikkaamaan tuolta tän vuoden kesäkuisista, että tänä vuonna alettiin jakamaan uutta pakkausta 26.4.2018. 2016 uuden pakkauksen sai jo maaliskuun lopussa. Jospa oisivat nyt tilanneet pienemmän erän niitä pakkauksia niin ei menis noin myöhään tuo vaihtuminen.
Tänä vuonna tosin oli sitä säätöö kun tuli se korotus. Itsellä oli laskettu aika 4.6 ja sain vielä 2017 pakkauksen.
 
Vuoden 2017 pakettia oli jaossa 36 000 ja 2018 pakettia 32 000 jos ihan en väärin muista. Ja nää oli arviot eli oli joku +/- joku summa ehkä 2000??? Et saattaa olla et aiemmin keväällä muuttuu kun -17 vuonna. Kesäkuisia kun -15 odoteltiin suurin osa sai vanhan mut muutamat uueden. Sinä vuonna muuttunu siis huhtikuussa? uus paketti. Syntyvyyshän on huimassa laskussa (mitä ei näillä palstoilla kyllä uskos).

Tietysti sekin vaikuttaa et tilaako paketin heti kun 22+0 on täynnä vai vasta 2 kk ennen la. Mut en tiiä ehtiikö sillonkaan saada uutta.
 
Keväällä ne taidetaan julkistaa:)
 
Takaisin
Top