Äitiysloma

Meillä ei lainkaan koon 50 vaatteita mutta kokoa 56 olen hankkinut ja saanut. Miehen mielestä vauvalla on ihan liikaa vaatteita :D tuo sairaalasta lähtö onkin hankala kun suomen kesä voi olla mitä vaan. Varmaan otan pari vaihtoehtoa mukaan niin voi laittaa sään mukaan.
 
Meillä on jonkin verran pientä kokoa, tietty äippäpakkauksen tuotteet ja sitten olen 56:sta ostanut. Lisäksi kun noita käytettyjä on tullut saatua niin moni on niistä näyttää tosi pieneltä. Määrästä en osaa sanoa kun täytyy noiden uusien kanssa mallailla, että saisi noista käytetyistä jotain kokoarviota (niistä kun on melkein kaikista kokolaput otettu irti).

Synnäriltä lähdettäessä olen ajatellut olen ajatellut varata pari erikokoista bodyä sekä potkuhousuja (ihan pienet ja vähän isommat). Myssyn ja hanskat. Sitten siihen päälle jotain jos on tarve, tai sitten pelkkä fleeceviltti tms. Autolla kuitenkin liikutaan eikä matka ole sairaalasta kuin reilut 10kilometriä niin ei siinä ehkä kummempia tarvitse (auton saa sairaalan oven eteen ja kotona pääsee suoraan kotiovelle)?? Tai mistä minä tiedän, osaavammat kertokaa. :grin Vauvan vaatteet ajattelin pakata autoon valmiiksi kunhan telakka ja kaulalo saadaan autoon. Oma sairaalakassi on sitten erikseen.
 
Ihana kuulla teidän hankinnoista ja suunnitelmista. Jotenkin saa varmuutta omiin ajatuksiin ja selkiytystä. :)
 
Minusta myös mukava lueskella :) odotan kovasti että äitiysloma alkaa ja pääsee itsekin hössöttämään ;D vielä on töiden lisäksi niin paljon puuhaa ettei kerkeä oikein uhrata ajatustakaan näille asioille. Tehdään vielä kiireellä alakerran remonttia pois alta ennen kun neitokainen syntyy :) kaikki varusteet ja vaatteet pitäisi kyllä olla jo hankittu mutta vaatteiden ja tuttipullojen pesu sekä muut järjestelyt odottaa äitiysloman alkua. Meillä on melko paljon 50cm vaatteita. Esikoisen kohdalla olisin kaivannut niitä enemmän ja tuntui hankalalta lähteä ostoksille kun vauva oli syntynyt. Nyt vieläpä neuvolatäti sanoi masua tunnustellessaan että pienen tuntuinen vauva, mutta saa nähdä sitten.
 
Meil on ihan yksittäisiä 50 cm vaatteita, enimmäkseen tuota 56 cm kokoa. Ja suurin osa noista 56 senttisistä aika kapean näköistä mallia. Saas nähdä minkälainen kaveri sieltä maailmaan tupsahtaa ja joutuuko mutsi heti vaateostoksille :D En nimittäin yhtään osaa arvioida vaatteiden menekkiä.

Nyt kun oon kolmisen viikkoo ollu kotosalla alkaa tuntuu että pää leviää tähän kotona oleiluun. Kun mitään fyysistä hommaa ei jaksa tehdä ja kaipais vaan juttuseuraa ja tietenkin kaikki kaverit on töissä päivisin. Tuntuu että ajatukset pyörii liikaa "oman navan ympärillä" ja synnytys pyörii mielessä jatkuvasti. Tää mutsi tarttee muuta ajateltavaa. :D Oonkin onneksi tälle viikolle onnistunut haalimaan useita koirankoulutusjuttuja. :) Itse koutsina saa juoksuttaa muita :grin
 
Mä oon pakannut vauvalle kotiutumista varten bodyn, puolipotkarit, sukat, potkupuvun, nallehaalarin, myssyn ja tumput. Lisäksi mukaan on lähdössä viltti. Katsoo niistä sitten, mitä laitetaan päälle.
 
Meil on ihan yksittäisiä 50 cm vaatteita, enimmäkseen tuota 56 cm kokoa. Ja suurin osa noista 56 senttisistä aika kapean näköistä mallia. Saas nähdä minkälainen kaveri sieltä maailmaan tupsahtaa ja joutuuko mutsi heti vaateostoksille :D En nimittäin yhtään osaa arvioida vaatteiden menekkiä.

Nyt kun oon kolmisen viikkoo ollu kotosalla alkaa tuntuu että pää leviää tähän kotona oleiluun. Kun mitään fyysistä hommaa ei jaksa tehdä ja kaipais vaan juttuseuraa ja tietenkin kaikki kaverit on töissä päivisin. Tuntuu että ajatukset pyörii liikaa "oman navan ympärillä" ja synnytys pyörii mielessä jatkuvasti. Tää mutsi tarttee muuta ajateltavaa. :D Oonkin onneksi tälle viikolle onnistunut haalimaan useita koirankoulutusjuttuja. :) Itse koutsina saa juoksuttaa muita :grin
Kannattaa tosiaan haalia ohjelmaa ja tekemistä, niin oon itsekkin tehny ja ekat kolme viikkoa on kulunu hirmu nopeeta. Vielä ois DO-listalla tehtäviä juttuja. :D

Jos jäisin vain makaamaan toimettomana kaatuis ittelläkin seinät päälle!
 
Nyt on minun auto putsattu sisältä, jotta sinne saa telakan. Täytyy sanoa, että otti kyllä todella koville (meni siihen useampi tuntikin!). Nyt saa istua sohvalla ja taidan nappasta Panadolia (jalat ei yhtään tykänneet..). Kohta haluaisin koirien kanssa pihalle, mutta täytyy katsoa kantaako nämä jalat..

Fitnessmammalle tsemppiä. On kyllä tosi kurjaa jos ei pysty oikein mitään tekemään.

Kotiutumisvaatteena voisi olla todella kätevä joku collegehaalari päälimmäiseksi asuksi..? Sellaista meillä ei mielestäni ole..
 
Sellaista collegehaalaria oon metsästäny kaupoista jo pidemmän aikaa, mutta en oo löytäny... Jos joku tietää hyvän nettisivun, mistä vois semmosia olla, nii saa vinkata! :)
 
Tämän minä löysin (H&M). Ei nyt ihan värinä ole lemppari, mutta ei tuo nyt kamalakaan ole. Hyvin aukeaa tuo vetoketju alas lahkeeseen asti, mikä kuulemma on käytännön kannalta hyvä.

hmprod
 
Mikä sielunsisko naskali! :D Kevättyölesket.

Meillä on jostain syystä eniten noita pieniä vaatteita. Niitä on vaan kertynyt kun oon ostanut käytettynä isoja vaatepaketteja. Mutta ei haittaa jos jää käyttämättä jotain, niin halvalla kuitenkin saatu. Kotiintulovaatteiksi jotain kevyttä (body, housut, myssy) ja sitten varalle peitto. Jos nyt ihan kylmäksi heittäytyy, niin sitten vähän enemmän päälle. Meillä on pari tollasta haalaria, mutta on niin isoja kokoja ettei niistä nyt ole apua. Kotiintulovaatteet on oikeestaan vielä hankkimatta, mutta toisaalta en ehkä kehtaa ihan uusia vaatteita yhen automatkan takia ostaa. Ei se ehkä haittaa, jos ottaa tuolta kaapista jonkun toisen vauvan vanhat vaatteet :)

Pitääkin tehä nyt DO-lista ihan paperille ylös, niin kattoo vaan siitä mikä on tekemättä :) Ikkunoitahan tässä talossa riittäisi mitä pestä, mutta ylimmät on niin korkealla etten uskalla lähteä katonrajaan huojumaan. Suurin osa mun mielessä pyörivistä asioista vaan vaatii miehen vahvoja käsivarsia, mikä tietysti hidastaa touhuamista :D Se mokoma kun ei ole paikalla auttamassa.
 
Mä meinasin pakata mukaan just kollegehaalarin (H&M:stä ostettu harmaa tähtikuvioinen haalari) ja sinne alle sit body + potkarit. Jos on viilee päivä laitan vauvan päälle vielä peiton kaukaloon. Haalari on kokoa 56 cm ja just kotiintulovaatteeksi sen alunperinkin hankin.

Ikkunanpesua ois täälläkin ohjelmassa. :D Tuntuu tyhmältä aloittaa, kun kuitenkin jaksaa kerralla pestä vaan yhden ainoon ikkunan. Toisaalta jos puuhastelis vaan väkisin ni tajuiskohan Sintti tulla maailmaan ajoissa :grin:grin Ikkunanpesu on muutenkin mun inhokkihommaa, joten ihmekkös tuo että yritän lusmuta siitä aina kun mahollista :rolleyes:
 
Tämä viikko töitä :hilarious: sitten viikonpäivät kesälomaa ja äitiysloma alkaa 25. päivä. :rolleyes: aattelin repiä eteisen tapetit pois ja maalata seinät.. Tohon tapetin repimiseen voi löytyä innokkaita apureita :playful: kerrankin saa oikein luvan kanssa repiä! :playful:
 
Musta ikkunoiden pesu on ihan mukavaa mutta jaksaisin varmaan just sen yhden ikkunan kerrallaan. Toisaalta olis ainakin monelle päivälle tekemistä :D pitää vaan kehittää joku varsiviritelmä kun olen niin lyhyt ja multa on kuulemma keittiöjakkaralle kiipeily kielletty :D
 
Tsemppiä viimeiselle työviikolle kesävaavi!

Mä luulen, että minä jaksaisin useamman ikkunaruudun pestä, mutta se taivuttelu.. Eilinen auton puunaaminen sai alaselän sellaisiin liekkeihin (ja tietty jalat siinä samalla rasittuivat). Ja taisi se ottaa koville kun nukahdin sohvalle sen jälkeen kahdeksi tunniksi!

Kävin äskön H&M:llä ja Lindex:llä. Kummassakaan ei ollut liikkeissä collegehaalareita. :grumpy: Täytyy mennä myöhemmin uudestaan. Hennesissä oli tosi paljon college housut + takki -yhdistelmiä, mutta en minä nyt sellaista haluaisi. Lisäksi olen sellaisen jo ostanut, mutta se on liian iso sairaalastakotiutumisvaatteeksi.
 
Kiitos paljon Kurmeliini ja keltanokka :) Tsemppiä myös teille viime-metreille :)
 
Takaisin
Top