Joo-o. On pakko hiukan purkaa. Musta raskausaika oli pääasiassa oikein mukavaa, synnytyksestäkin jäi hyvä fiilis ... miten sit tää pikkuvauva-aika voi olla näin julmetun raskasta? Muksu ei edes kovin paljon huuda, eli en voi pistää omaa väsymystä minkään koliikin piikkiin. Mutta kun se ei tunnu ikinä olevan silleen hiljaisen tyytyväinen. Öisin aina syötön jälkeen puoli tuntia väsynyttä ininää ennen kuin nukahtaa (vain tutti auttaa ja se taas ei pysy omatoimisesti suussa kuin minuutin kerrallaan), nukkuu tunnin, ja sit alkaa 40min kitinän ja ähinän säestämää kakan puskemista. Ja sit on taas pian taas nälkä. Päivisin vauva on hereillä mut jos en pidä koko ajan seuraa ja esittele virikkeitä tai ole pistämässä tuttia uudelleen suuhun niin sekin on pelkkää kitinää ja ähinää. Jos antaa vaan inistä eikä reagoi siihen, niin se yltyy itkuksi hetkessä, ja sit vasta onkin vaikea saada rauhoitettua.
Siihen mennessä kun mies palaa töistä olen aina ihan itku silmässä ja hermoromahduksen partaalla. Pahinta on se että toi vauva on NIIIN nälkäinen koko ajan - se ei suostu rauhottumaan mun syliin millään, koska heti kun se haistaa maidon alkaa nokkiminen ja raivoisa hamuaminen vaikka just äsken ois syöty. Vain isän sylissä voi olla rennosti - ja hän taas on töissä päivät ja vapauttanut itsensä yövalvomisista koska työaamut. Huoh.
Mulla ei ikinä ole ollut näin vaikeeta päivätyötä. Kaikki aiemmat, opiskelut ja stressaavimmatkin työt, tuntuu tän rinnalla niin helpoilta... Niissä sentään aina tiesi mitä multa odotetaan ja mitä pitää tehdä että tulee tuloksia, ja hyvästä suorituksesta sai aina palkinnon. Tää pikkuvauvan hoitaminen on vaan epäkiitollista ja turhauttavaa.