Keskenmeno ja uusi raskaus

Itse hammastelen tassa, etta kun edellinen raskaus meni kesken 6 viikkoa sitten ja aloin ihmetella, kun ei menkkoja kuulu vielakaan, niin raskaustesti nayttikin taas plussaa. Ekaa raskautta odotettiin 1,5 vuotta, joten ajattelin etta toista saisi odotella saman verran. Huhhuh! Toivotaan etta nyt saataisiin nyytti maailmaan asti, vaikka varmaan panikoin tassa viela monta kertaa, toivottavasti turhaan..
 
Tiisu: Omien laskelmien mukaan LA olisi 2.8. Menkoista laskettuna paljon aiemmin, mutta uskon omien laskelmieni olevan lähempänä totuutta. Omien laskujen mukaan siis nyt menossa olisi rv 5+4. Tällä viikolla on oireetkin jo nosteelleet päätään: rinnat olleet kovin arat (tosin se helpotti hieman eilen illalla ja siitä tietysti jälleen paniikkia päälle :sad001), huimausta, hieman etovaa oloa, mutta ei oksetusta kuitenkaan. Aika lievänä oireet siis kuitenkin. Mutta esim. rintojen arkuutta ei itselläni ollut tm:ssa, joten nyt siinä mielessä vähän ehkä rauhallisempi olo. Mutta niinhän sitä sanotaan, että oireet/ oireettomuus on hyvin yksilöllistä. Pitäisi vain löytää sitä uskoa ja toivoa jostain ja heittäytyä tähän odotukseen. Milloin Tiisu sinulla olisi LA?

Olen nyt jälleen sairaslomalla..välillä kävin jo töissäkin, mutta flunssa ei kunnolla hellittänyt joten jälleen kerätään vällyjen välissä voimia. Nyt täytyykin tosissaan levätä ja saada paranneltua flunssa kunnolla pois ennen kuin palaan töihin.
 
Minniliini: Minulla on ollut kovin vähäiset oireet molemmissa rasksuksissa, mikä on välillä huolettanut. Se on kuitenkin kovin yksilöllistä, eikä juuri lohduta kun paniikki iskee. Minulla on LA 29.7. Keskiviikkona tuli vähän tuhruvuotoa ja paniikkihan siitä iski. Kävin yksityisellä ultrassa torstaina ja sieltä näkyi pieni sikiö (6+1) ja syke. :) Voi luoja että oli helpottunut. Silti on semmoinen tietty jännitys päällä joka päivä (ei koko ajan) ja käyn ehkä
vielä uudestaan viikolla 51. Oireita ei ole kuin nännien kipuilua, vatsatuntemuksia välillä ja vähän etovaa oloa iltapäivisin.

Toivotaan, että kaikki menee tällä kertaa hyvin meillä kaikilla! Paranemisia flunssasta!
 
Kiitos Tiisu. Juuri odottelen itsekin päivystyksessä, että pääsisin tsekkaamaan tilanteen. Nyt alkanut vasemmalta puolelta alavatsasta viiltelemään ja tänään tuli ruskeaa tuhrua hieman paperiin. Paniikin vallassa odotellaan nyt..saa nähdä montako tuntia täällä joutuu näin itsenäisyyspäivänä odottelemaan.
 
Voi Minniliini, ihan hurjasti tsemppiä! Toivottavasti massussa on kaikki hyvin. Kerro sitten miten kävi.
 
Nyt kotiuduttu. Ultran mukaan raskausviikkoja kasassa 5+0. Lääkärin mukaan raskaushormonit reippaasti koholla ja raskaus oikein hyvässä paikassa. Lääkäri näki vasemmalla puolella kystan, joka ilmeisesti kipuilun aiheuttaa. Ovat kuulemma normaaleita ja harmittomia (kipuilua lukuunottamatta) alkuraskaudessa ja pitäisi sieltä itsestään hävitä. Niukka vuoto on lääkärin mukaan harmitonta alkuraskaudessa, eikä siitäkään kannata kuulemma huolestua (eipä vissiin :p -mistä tässä nyt ei huolestuisi? :confused:). Sanoi kyllä ymmärtävänsä oikein hyvin tällaiset huolenaiheet ja sanoikin, että tietysti kannattaa oman mielenrauhan vuoksi käydä tarkistamassa tilanne, kuten teinkin.

Nyt odotellaan varhaisultraa. Silloin pitäisi viikkoja olla kasassa 6+5.
 
Minniliini: Hyvä kuulla, että vuodolle löytyi selitys ja että se on vaaratonta. :-) Toivottavasti se kysta siitä häviää eikä aiheuta enää kipua tai vuotoa. Tänään aamulla tuli taas ihan hitisen jotain tuhrua/valkovuoto oli vähän vaaleanpunaista. Se oli samanlaista kuin ennen ultraa. Ei se kyllä kivaa ole, mutta ei kai tässä auta kun luottaa että se on normaalia. En tiedä, ei tämä huoli varmaan koskaan poistu. Mutta ei se stressikään tee yhtään hyvää itselle eikä pienellekään joten nyt yritän olla ihan rauhassa.
 
Eipä tässä kai Tiisu muu auta kuin yrittää olla murehtimatta. Mulla kanssa lähes jokaisen vessakäynnin yhteydessä tulee sitä ihmeellistä vaalean ruskeaa tuhrua. Olen kanssa nyt kovasti miettinyt tuota, että jatkuvasti se huoli on varmaan jollain tavalla läsnä: sitten jos raskaus etenee normaalisti, sitä alkaa pelkäämään, että synnytyksessä vauvalle käy jotain ja synnytyksen jälkeen muunlaiset pelot ovat varmasti läsnä. Joku jossain sanoikin, että raskausaika on tietynlaista kasvamista siihen vanhemmuuden aiheuttamaan pelkoon. Jospa sitä jotenkin oppisi sen kanssa elämään tai kontrolloimaan sitä, ettei ihan koko aikaa tarvitsisi pelätä :confused:
 
Minniliini: Näin se kai on, ei auta kun yrittää olla murehtimatta. Mitenkään ei voida tähän vaikuttaa kuitenkaan. Onko sun flunssa jo hellittänyt? Mulla on nyt alkanut se kuuluisa etova olo. Se ei ole aamuisin, kuten kuvittelin vaan alkaa puoliltauvin ja illasta sitten helpottaa. Tuntuu kuin jatkuva krapula olisi päällä. Olen hirveä sokerihiiri, mutta nyt makea ei maistu. Toisaalta, ihan kiva että jotain oireita on. Tuntuu paljon todellisemmalta tämä raskaus. :-)
 
Flunssa on onneksi alkanut helpottaan. Kiva, että jotain pientä konkreettista oiretta löytyy :). Mulla kans välillä aika ajoin pientä ällöoloa..toisaalta välillä kyl mietin et onko se korvien välissä :grin
 
Minniliini: Mitäs sinne kuuluu? Oletki käynyt ultrassa? Kävin tänään uudestaan oman levottomuuteni takia ja siellä pieni oli kohisten kasvanut, vastasi nyt 8+2. Ehkä nyt voisi vähän rauhoittua jouluksi.
 
Tiisu: ihan hyvää kuuluu. Oireita on vähän väliä aaltoillen ja selkeästi olo on erilainen kuin edellisessä tm-raskaudessa. Toivottavasti se lupaa hyvää:). Varhaisultra on huomenna HUI. Kertoilen sitten kuulumisia.
Ihanaa, että olet saanut hyviä uutisia ultrassa..kyllä siitö kannattaa maksaa, kun se mielenrauhaa tuo. Saas nähdä saanko mä huomenna mielenrauhaa..huomenna kun on rv 6+5..kovasti toivon, että siellä tyyppi näkyy ja syke myös :grin
 
Takaisin
Top