Kiitos viela kaikille, ja varsinkin kiivilinnulle ihanasta viestista. :)
En tosiaan yhtaan osannut odottaa plussaa, alavatsan tuntemuksia kuvittelin ovikseksi ja muita oireita ei viela ainakaan ole. Paitsi flunssa, mulla oli kuukausi sitten flunssa joka kesti kaks viikkoa ja nyt oon taas ollu kipeena muutaman paivan, oon vaan kironnu etta miten voi olla, etta mina, joka en koskaan oo kipea, oon nyt koko ajan flunssassa..
Leikin nukkuvani sohvalla kun mies tuli kotiin, ja olin jattany plussatestin poydalle.
Kyllahan se aika hiljaseks veti, piti oikein istua alas hetkeksi ja ihmetella ennen kuin tuli herattelemaan, ja sit mun piti selittaa sille etta miten se on mahdollista kun ei oo ollu menkkoja. Miehen logiikalla ensin pitaa olla menkat ennen ku voi ovuloida.
Sen lisaksi etta tanaan on nolottanut, on myos tuntunut pahalta kaikkien niiden puolesta, jotka sita plussaa odottavat ja toivovat, varsinkin Mimin puolesta, joka juuri samaan aikaan kay lapi sita kaikista kauheinta kokemusta. Itse kun olin sairaalassa saamassa km-tuomiota ja laakkeita, niin kaverini sai samana aamuna vauvan samassa sairaalassa, kerrosta ylempana. Viikkoa myohemmin kaksi kaveriani sai vauvan perakkaisina paivina. Kylla olin katkera ja kateellinen!
Olen tuntenut itseni jarkyttavan vialliseksi ja vajavaiseksi, enko pysty edes kantamaan lasta, kun ymparilla kaikki muut tuntuvat sikiavan pelkasta katseesta. Lisaksi mulla on ollut toissa aika rankkaa, ja rehellisesti sanoen ajattelin, kuinka ihanaa on etta paasen pois sielta, kun paasen aitiyslomalle. Sitten kun toivo siita poispaasysta hiipui km:n myota, niin voin myontaa, etta on ollut todella synkka ja pimea syksy.
Viimeksi ehdin jo ostaa yhdistelmavaunut ja pinon vaatteita, nyt en varmasti osta
yhtaan mitaan. Samanlaista huoletonta euforiaa ei todellakaan ole odotettavissa. Vaikka taa raskaus on taas ihana asia omalla tavallaan, niin nyt sita pelkaa ihan eri tavalla, etta jotain menee pieleen. En todellakaan uskalla miettia, mita ensi vuonna tapahtuu, missa vaiheessa olisi joku ultra, tai missa vaiheessa voisi jaada aippalomalle.. Enka todellakaan kerro kellekaan, ennen kuin ollaan varmasti turvallisemmilla vesilla!
Pelottaakin vahan kertoa yhdelle ystavalleni, koska tiedan hanen myos yrittavan raskautta, ja hanen ymparillaan myos "kaikki" raskautuvat kuin sormia napsauttaen ja olemme puhuneet siita, kuinka pahalta se hanesta tuntuu. Tosin hankaan ei tiennyt kuinka vaikeaa se oli meille, ennen kuin kerroin ekasta raskaudesta, useimmille sanoin sen olleen lahes "vahinko", vaikka eihan se todellakaan ollut! Joten aina sekaan ei ole totta, jos joku niin sanoo.. Tama ystavani oli luonnollisesti hirvean pahoillaan km:sta, mutta nyt tuntuu, etta jos kerron tulleeni heti uudesta raskaudesta, niin.. en tieda.
Tietenkin jos mina saisin paattaa, niin soisin hanelle ja kaikille teillekin onnellisen raskauden heti paikalla.
En tieda oliko tassa nyt paata tai hantaa, mutta KIITOS oli se tarkein asia, mita halusin sanoa.
