Uusi raskaus imetyksen aikana?

Kyfi4405530

Vasta-alkaja
Hei,

olisin kysynyt kokemuksia muilta seuraavassa asiassa! Esikoisemme on kohta 9kk ja edelleen imetän. Jätimme ehkäisyn pois nyt elokuussa toiveena toinen raskaus. Tiedän, että imetyksen aikana saattaa olla vaikeampaa raskautua. Ensimmäiset kuukautiset minulla alkoivat 5.9. esikoisemme syntymän jälkeen. Sen jälkeen kuukautisia ei ole kuulunut. Ymmärrän kyllä, että kierto saattaa olla hyvinkin epäsäännöllinen menkkojen alettua uudelleen raskauden jälkeen.



Nyt maanantaina 20.10. alkoi juiliminen alavatsassa sekä lievästi kuvottava olo. Ajattelin menkkojen alkavan, mutta ei ole kuulunut. Kipuilu, vihlonta, painon tunne alavatsassa jatkui oikestaan tähän päivään saakka (pe 24.10.), jolloin hieman lieventynyt. Kuvotus, jota oli muutamina päivinä oli hyvin samanlaista ja samaan aikaan päivästä kuin 1.raskaudessa. Kun menkkoja ei kuulunut (ja kipuili muuttui muutenkin erityyppiseksi kuin menkkakivuksi, mutta selkeästi alavatsalla) tein tänään (24.10.) raskaustestin, joka näytti negaa. Jotenkin tuntuu, että voisin silti olla raskaana. Seksiäkin on tultu suhteellisen paljon harrastettua. Onko niin, että positiivinen tulos voi tulla vasta hyvän aikaa "kiinnittymiskipujen" jälkeen? Alkaako istukka erittämään raskaushormonia virtsaan vasta hieman myöhemmin? Kannattaako siis rauhassa odotella ja tehdä testi esim. viikon päästä uudelleen? 1. raskauden alkaessani tein heti alavatsakivun alettua neg.testin, mutta heti parin päivän päästä positiivisen.



Onko muilla vastaavanlaisia kokemuksia? Olisin kiitollinen vastauksista! :)
 
Hei,

Täällä hieman samanlainen tilanne. Esikoinen kohta 8kk, kuukautiseni alkoivat 22.9., ja nyt lokakuun lopulla alkoi uusi kierto. Emme varsinaisesti yritä toista lasta, mutta saa tulla, jos on tullakseen. Minulla ensimmäisen kierron pituus oli 34 päivää, ennen edellistä raskautta kierron pituus oli 29-30 päivää. Ymmärrän toki, että voi viedä aikaa ennen kuin kierron pituus palautuu normaaliksi, varsinkin kun imetän vielä.

Uutta ja outoa näissä "uusissa" menkoissa on erilainen oireilu. Olen tehnyt näiden kahden kierron aikana jo ainakin kymmenen testiä tulkittuani oireet virheellisesti raskausoireiksi :D. Minulla siis nyt alavatsan/-selän kipeytyminen, närästys(normaalisti ei närästä ikinä), palelu ja väsymys alkaneet kierron puolessa välissä ja kestänyt reilun viikon. Sitten kivut ja muut oireet hävisivät, kunnes menkat alkoivat kummallakin kerralla "puun takaa" itsestään ilmoittamatta noin parin viikon päästä. Siis hyvin paljon muistuttivat raskausoireita, mutta toisin olikin :sad001.

Toivon tietysti, että sinulla Kyfi4405530, alavatsakipuilu liittyisi raskauteen :). Entä, jos kävisit verikokeessa mittauttamassa hcg-pitoisuuden? Itselläni raskaustesti on aiemmin näyttänyt heti plussaa, kun kuukautiset ovat olleet myöhässä, mutta onhan meissä ihmisissä ja testeissäkin eroja.

Tsemppiä, ja ilmoittelehan kuulumiset, kun tiedät jotain uutta :).
 
Niinanna, kiva kuulla myös jonkun toisen ajatuksia aiheesta :) . Minulla kävi nyt niin, että noin 1,5 viikon kuluttua noista omituisista mystisistä oireista, joita raskaudeksi luulin, alkoi menkat. Tein vielä pari päivää ennen menkkojen alkua raskaustestin (Clear Blue), joka negatiivista näytti :/ . Yhdyn kyllä ajatukseesi, että hormonitoiminta on ollut todella erilaista raskauden jälkeen! Hämäävääkin! Mulla nämä muutamat tulleet menkat ovat olleet melko normaalin oloiset, mutta tämä outo oireilu josta mainitsin, ja jota raskaudeksi melkein varmuudella luulin, on jotain ihan uutta ja varmasti saattoikin olla ovulaatio. Koskaan ennen 1.raskauttani en ole edes tuntenut ovulaatiota, mutta nyt oli useamman päivän kipuilu, ja kuvotustakin..! Kyllä naisen keho on ihmeellinen! :)
Nyt on menkkojen alusta .12vrk ja oikealla munasarjassa nippailee aika-ajoin lujaakin. Saattaisi siis olla jälleen toivottavasti ovulaation kyseessä. Täytyy toivoa, jos vaikka tärppäisi tällä kertaa :).
Tsemppiä sullekin Niinanna, kerrohan jos teillä tärppää! :)
 
Moi! Kirjoittelin aikaisemmin, mutta poistin sen.. aattelin että mitä jos tuli liian tunnistettavaa tekstiä ja kun näitä saa lainatakin niihin foorumin artikkeleihin. Mutta mulla hyvin vastaavat oireilut, jatkuneet nyt jo yli 7 viikkoa, olisin voinut vannoa että silloin alussa oli ovulaatio, sekin vastaavasti kuin kuvailit. Mutta en ollut raskaana eikä edes kierto käynnistynyt, kun kävin tutkimuksissa. Tuntemukset (ja jopa plussa raskaustestiin yksittäisinä päivinä) tuli vain siitä kun keho yrittää aloittaa kiertoa.. imetys nähtävästi kuitenkin estää sen. Ärsyttävää kun on viikkoja näin kamala olo, jos olis raskaana niin olis edes hyvä syy, mutta nyt syy on vähän niin kuin päinvastainen. Kumpa menkat alkaisi :D Mutta joo, kaikin puolin tutulta kuulosti sun kirjoitukset ja oli helpottavaa ettei ookkaan ainoa!
 
Hei,

Olen niiiiin kovin aktiivinen foorumin jäsen, että nyt vasta huomasin Kyfin vastauksen.

Täällä "outoilut" jatkuneet tässäkin kierrossa. Ovulaatio edelleen hyvin tuntuva. Nyt sitten odottelin menkkoja kylään viime viikonloppuna(edellisen kierron pituuden perusteella), mutta eipä kuulunut. Sunnuntai-aamuna tein testin, näytti negaa. Jostain kuitenkin tuli mieleeni vilkaista testiä parin tunnin päästä ja testiin olikin ilmestynyt "roskishaamu". Hämmennyin, koska en ole ikinä ennen nähnyt edes viivan paikkaa testiajan ulkopuolella... Ajattelin odottaa pari päivää, mutta tänäiltana hätähousuna tein uuden testin, joka nyt näytti hailakkaa plussaa!!:)))

Testin perusteella näyttäisin raskaana olevan, mutta omituista nyt on täysi oireettomuus. Ei edes nännien arkuutta. Pelottaa, että se merkitsee alkavaa keskenmenoa:sad001 Mutta ei auta kuin odotella taas pari päivää ja testailla uusiksi.

Pitäkää peukkuja!
 
Lohduttelen tässä, että kyllä se positiivinen testi on yleensä ihan tarpeeksi vahva 'oire' raskaudessa. :) Oireita voi olla monenlaisia tai olla olemattakin.

Muistaakseni olen jostain testistä lukenut, että jos epäilee olevansa imetysaikana raskaana ja saa negatiivisen testituloksen, kannattaa uusia testi 19 päivän kuluttua. (Mutta tähän ei nyt kannata kamalasti luottaa, en ole varma tästä muistisa)

Imetän edelleen, rv 7+4? Ei tässä nyt muista missä mennään, kun esikoinen pitää niin kiireisenä. :D
 
Keskiviikkona uuden testin tehtyäni viiva oli vahvistunut:). Myös raskausoireet ovat alkaneet näyttäytyä, alan uskomaan pikkuhiljaa, että raskaana sitä ollaan:Heartpink Edelleen myös imetän, mutta nyt nännit ovat tulleet tosi aroiksi, eikä tilannetta helpota, että esikoinen purra narskuttelee nännejäni neljällä hienolla hampaallaan... Pitänee seurata tilannetta, että onko vähemmän tuskallista siirtyä pulloruokintaa tässä jossain vaiheessa.
 
Takaisin
Top