En tiedä miten jaksaa...lapseni on 3 vk vanha ja aivan ihana mutta lapsen isä on voimia vievä. Marraskuussa tulisi vuosi naimisissa ja lapsi oli suunniteltu ja molemmat sitä halusimme, aluksi. Isä myönsi muutama tunti synnytyksen jälkeen ettei ollut loppuraskauden aikana enää varma halusiko lasta. Mutta ensimmäiset 1 1/2 vk meni hyvin ja sain tukea ja hellyyttä mutta sitten mies alkoi olemaan vähemmän kotona. Olin tehnyt selväksi että tarvitsen häntä kotona ainakin 1 1/2 kk jonka jälkeen hän menisi töihin. Silti mies keksi milloin minkäkin syyn lähteä kotoa useiksi tunneiksi ja alkoi etääntyä. Nyt olen sitä mieltä että pitäisi erota mutta en haluaisi lapsen kasvavan ilman isää. En tiedä mitä teen! Olen todella väsynyt vaikka lapsi nukkuu hyvin ja on muutenkin oikea enkeli. Pelkään etten jaksa hoitaa kotia ja lasta yksin mutten jaksa enää miehen ailahtelevuutta. Mitä teen? Olisiko muita jotka ehkä kokeneet/tunteneet samoin? Tarvitsen apua!
Väsymys valloillaan
- Ketjun aloittaja Meiko
- Aloituspäivämäärä
Ilpuri
Kommentoinnin ninja
Voin olla nyt ihan täysin väärä ihminen sanomaan tähän asiaan mitään koska mun lapsi/lapset ovat vielä haaveissa, mutta kirjoituksesi herätti ajatuksia minulle joten tässä tulee:
Aivan käsittämättömän tahditonta, mutta varmaankin pakonomaista rehellisyyttä tuo "paljastus" mieheltäsi, ettei enää ollut varma. Elämässä kun asiat muuttuvat isosti se pakosti myös onnen tunteen mukana tuo paniikkia ja pakokauhua. Itse olen sen ainakin huomannnut ja joutunut mietimään mitä todella haluan. Itse olen tullut siihen tulokseen että päätöksen olen tehnyt ja nyt aion elää sen kanssa, tuntui miltä tuntui. Mikäli syynä on vaan paniikki muuttuvasta tilanteesta. Ehkä miehelläsi tosiaan on tullut pelko isäksi tulemisesta, pakokauhu siitä että onnistuuko, sitooko vauva liikaa, muuttaako se elämää ja kuinka, ja eikä enää voi kontrolloida asioita niinkuin ennen. Ehkä hän ei ajatellut asiaa loppuun asti. Ymmärrän että sulla itselläsi on pelko tulevasta ja tästäkin hetkestä. Ja osittain jos tekee päätöksen omassa päässään, sen alkaa nähdä ainoana vaihtoehtona ja hyväksyy sen. Miehelläsi on kuitenkin vastuu, mistä ehkä kannattaa muistuttaa, vaikka varmasti olet sen tehnytkin.
Kuitenkin, itse omassa elämässäni olen ajatellut että tämä alkuajan aikuisuus sisältää juurikin näitä isoja muutoksia, on luonnollista että se herättää myös niitä negatiivisia tunteita, olisi epänormaalia jos ei herättäisi. Kuitenkin, uskon että ei ole järkevää tehdä isoja päätöksiä hormoonihuuruissa tai kun tuntee sitä pakottavaa paniikin omaista pakokauhua. Koska silloin ei ole kyseessä järkevä päätös. Mulle tälläisiä aikoja on se ensimmäinen avioliittovuosi, ehkä se ensimmäinen vauvavuosi. Olen monien ystävieni kanssa puhunut juurikin tästä asiasta, että kun ensimmäisestä avioliittovuodesta on selvinnyt niin selviää melkein mistä vaan.
Teille ensimmäiseen vuoteen on mahtunut tosi paljon muutosta jos kerran olette saaneet ihanan vauvankin! Kannattaa muistaa että sinä olet nyt ennen kaikkea vauvaa varten ja miehesi teitä molempia varten, mutta kuka on miestäsi varten? Oliko teillä loppuraskaudesta kaikki ok parisuhteessa? En missään tapauksessa epäile sitä, siksi en kysy, mutta läheltä olen nähnyt että mies voi muuttua odottavalle äidille vähäpätöiseksi, kun vauva on saatu alulle. Enkä usko sen tekevän hyvää parisuhteelle. Ja haluan korostaa, en epäile sinua siitä, vain kysyn. Olen käsittänyt että usein mies voi olla mustasukkainen vauvalle, vissiin aika yleistä.
Vain sinä olet se kuka pystyy tekemään päätöksiä puoleen tai toiseen tuossa asiassa, mutta kannattaa harkita tarkasti ja ottaa huomioon että ei tee päätöksiä väsyneenä hormoonipöllyssä äkkipikaisesti, koska se kuitenkin vaikuttaa monen ihmisen elämään. Olipa se päätös nyt kumpaan tahansa suuntaan.
Aivan käsittämättömän tahditonta, mutta varmaankin pakonomaista rehellisyyttä tuo "paljastus" mieheltäsi, ettei enää ollut varma. Elämässä kun asiat muuttuvat isosti se pakosti myös onnen tunteen mukana tuo paniikkia ja pakokauhua. Itse olen sen ainakin huomannnut ja joutunut mietimään mitä todella haluan. Itse olen tullut siihen tulokseen että päätöksen olen tehnyt ja nyt aion elää sen kanssa, tuntui miltä tuntui. Mikäli syynä on vaan paniikki muuttuvasta tilanteesta. Ehkä miehelläsi tosiaan on tullut pelko isäksi tulemisesta, pakokauhu siitä että onnistuuko, sitooko vauva liikaa, muuttaako se elämää ja kuinka, ja eikä enää voi kontrolloida asioita niinkuin ennen. Ehkä hän ei ajatellut asiaa loppuun asti. Ymmärrän että sulla itselläsi on pelko tulevasta ja tästäkin hetkestä. Ja osittain jos tekee päätöksen omassa päässään, sen alkaa nähdä ainoana vaihtoehtona ja hyväksyy sen. Miehelläsi on kuitenkin vastuu, mistä ehkä kannattaa muistuttaa, vaikka varmasti olet sen tehnytkin.
Kuitenkin, itse omassa elämässäni olen ajatellut että tämä alkuajan aikuisuus sisältää juurikin näitä isoja muutoksia, on luonnollista että se herättää myös niitä negatiivisia tunteita, olisi epänormaalia jos ei herättäisi. Kuitenkin, uskon että ei ole järkevää tehdä isoja päätöksiä hormoonihuuruissa tai kun tuntee sitä pakottavaa paniikin omaista pakokauhua. Koska silloin ei ole kyseessä järkevä päätös. Mulle tälläisiä aikoja on se ensimmäinen avioliittovuosi, ehkä se ensimmäinen vauvavuosi. Olen monien ystävieni kanssa puhunut juurikin tästä asiasta, että kun ensimmäisestä avioliittovuodesta on selvinnyt niin selviää melkein mistä vaan.
Teille ensimmäiseen vuoteen on mahtunut tosi paljon muutosta jos kerran olette saaneet ihanan vauvankin! Kannattaa muistaa että sinä olet nyt ennen kaikkea vauvaa varten ja miehesi teitä molempia varten, mutta kuka on miestäsi varten? Oliko teillä loppuraskaudesta kaikki ok parisuhteessa? En missään tapauksessa epäile sitä, siksi en kysy, mutta läheltä olen nähnyt että mies voi muuttua odottavalle äidille vähäpätöiseksi, kun vauva on saatu alulle. Enkä usko sen tekevän hyvää parisuhteelle. Ja haluan korostaa, en epäile sinua siitä, vain kysyn. Olen käsittänyt että usein mies voi olla mustasukkainen vauvalle, vissiin aika yleistä.
Vain sinä olet se kuka pystyy tekemään päätöksiä puoleen tai toiseen tuossa asiassa, mutta kannattaa harkita tarkasti ja ottaa huomioon että ei tee päätöksiä väsyneenä hormoonipöllyssä äkkipikaisesti, koska se kuitenkin vaikuttaa monen ihmisen elämään. Olipa se päätös nyt kumpaan tahansa suuntaan.