1-vuotis synttärit!

Se riippuu ihan uunista, mikä lämpötila on oikea. Oma uuni paistaa vieläpä toispuoleisesti. Mä en oo ite marenkeja tehny, mut macaroneja tein. Ohjelämpötilassa paistoin ja pikkusen pidempään jopa kun ohjeessa. Jäivät hieman keskesltä pehmeiksi ja toinen puoli alkoi saada jo väriä. Seuraavan kerran lasken lämpöä reilusti ja pidennän paistoaikaa myös sen mukaan.
 
Jäde kyllä niitä varmasti rajataan. Meidän hääkuvien koevedoksissa näkyi kankaan ulkopuolella kaikkea törkyä. Valmiit kuvat oli rajattu niin, ettei näkyny. Kunhan se käsi ei oo kuvassa lapsen edessä niin tuskin on mitään ongelmaa.
 
Meillä yksvuotisjuhlat nyt tulevana lauantaina ja siis samana päivänä kun oikeakin päivä. :Heartred ajattelin päästää itseni helpolla ja teen vaan makeaa tarjottavaa kunnolla ja jätän suolaiset piirakat pois. (tosin pienet suolapalat teen) Laittakaa tänne tarjoiluja, kun niistä on nii kivaa lukea. Pidän itse epientä lifestyleblogia, joten sinne laitan varmaan juhlista enemmän.
Pikkuinen haaste meillä on, kun teen kakut gluteenittomina. Meidän lähipiirissä täysgluteenikielto päällä eräällä. joka kuitenkin kuopuksen kummi, joten haluan kunnioittaa tätä juttua ilman, että olisi erilliset ruuat. Raakakakkuja olen tehnyt jonkin verran, mutta nyt teen keksipohjaan mansikkamoussekakun, johon teen kinuskikannen. HUomenna pitäin tää homma taikoa. :-D Muutoin mennään kekseillä ja vaahtokarkeilla, sekä macaroneilla. Suolaisena pieniä porotuorejuustotäytteisiä ruisnappeja (ainoa ei-gluteeniton, kun en löytänyt göuteenitonta versioita mistään).
 
oli pakko käydä kuvaamosta kysymässä sitä kuvausjuttua ja se kuva leikataa silleen et se käsi jää ulkopuolelle,niist tulee niitä kasvokuvia.kyllä helpotti nyt mieltä kovasti.ja jos sitä nyt sit jaksas perehtyy siihen istumistreeniikin.
 
Meillä oli ensimmäisissä juhlissa kinkku-meetvursti-voileipäkakku, sokerikuorrutteinen suklaiseen pohjaan tehty valkosuklaa-vadelma-vanilja-täytekakku sekä macaronit passion täytteellä. Toisissa juhlissa oli tomaatti-mozarella-pesto-täytteiset croissantit ja mutakakkua vaniljajäätelön ja chilimansikkahillon kera.
 
Sain nyt äidiltä semmosen ohjeen marenkeihin, että pitäis onnistua. Tossa ohjeessa oli lämpö 120 astetta ja nyt äidin ohjeessa 100 astetta. Tolla äidin ohjeella ei oo koskaan mennyt pilalle, että josko nyt lähtis homma rullaamaan. :thumleft
 
meillä on huomenna tytön 1v synttäri juhlat...vieraita tulee äpöy 12. Miun vanhemmat,kaks siskoo ja niitten teinit ja miun kaveri joka on kummina tytölle..sit miun täti. Pientä paniikkia on tänään ollu havaittavissa HUOH!!. täytekakku on onneks täytetty ja ny jännittää tuleeko ällöimellys :D täytteen valitsin kinuskikissan sivuilta mustikka-vaniljarahka täytteen ja vanilja-valkosuklaatäytteen..aamuun jäi viel kanttarellipiirakan teko ku ei riittäny enää voimat tälle illalle..Tos just fundeerailin miehen kans et tähän aikoihi alkoi kunnon supistukset...voiii...tuostaki jo vuos..:wink
 
joo...hyvää kakkuu tuliki mut ahneena tein siitä liian ison kakun :Deli sitä on puolet jäljellä..tein nimittäin 4munan taikinalla kolmen pellin koossa :).kova funtsailu ollu et miteeeen sen kakun saa tuhottuu kun kaikki vieraat on jo käyny ja ite en jostain syystä pysty syömään kakkuu yleesä kun yhen tai kaks palasta :D
 
Keijuli pakasta se sopivan kokosina annospaloina. Niin sit siitä voi nauttia aina kahvin kanssa :happy112
 
Tyyne kiittää :)
 
Huomenna olis sit ne juhlat. Ja tarjoilusuunnitelmat meni uusiksi paitsi kakun kohilta.

Me tehtii tänää niitä jauhelihakierteitä ja ei menny niinku stömssössä: ku kaks sählää keittiössä (minä ja mies) niin eipä aateltu jäähdyttää täytettä ennen taikinalevylle laittoa. Tietenkii se taikina pehmeni ihan mössöksi ja ei rullaamisesta tullu enää mitää. Suurin osa valmiista kierteistä muistutti enemmän kakka ja oksuläjiä, joten omiin suihin ne sit meni:confused3. Ulkonäöstä huolimatta ne oli kyl taivaallisen hyviä, tai lähinnä se täyte.

Käydääpä siis aamulla sit ostamas tilalle sulhaspiirakoita ja tehää munavoi :smiley-ashamed008
 
Mulla meni jo kolmannen(?) kerran marengit pieleen! Äiti epäili, että uuni olis liian tiivis, eikä se kosteus pääse pois, jolloin ne jää sisältä mössöks. Äh, huomenna tekeen niitä sitte porukoille.
 
Takaisin
Top