----45+++++ kuumeiset

2A3A16D9-9057-4F98-9231-1C37DBDDDDB3.jpeg
Jotenkin luulen, että tämä mun käyrä on vähän pöhkö.:smiley-bounce012

Muoks. Osaako joku kertoa miksi tämä laski oviksen tuohon kaksi päivää ovisplussasta?
 
Minä olen monesti meinannut koittaa tuota mittausjuttua, mutta aamuisin en edes tiedä kuka olen, enkä varmaan tunnistaisi mittariakaan. On se sitten jäänyt. Mutta mielenkiintoista on.
Mulla tämä tosiaan eka kierto niin siksi kyselen koko ajan. Mutta mustakin mielenkiintoista. Sekin kiinnostaa, että jos lämmöt laskee lopussa niin menkat on tulossa, eikä kannata turhaan elätellä toiveita.

Ja tuohon mitä kerroit. Niin mullakin on siksi se kuumemittari ollut suoraan siinä silmien edessä yöpöydällä, että muistan mitata. Noh, tänään tajusin, että käy muuten melkoisen lähellä kissan beba sitä:sick009, kun tulee aina mua siihen tervehtimään, että herää jo. Lisäsin nyt kotelon.:laughing025
 
Onko kukaan käynyt Sisiliassa?
Lähes joka kesä olen ajatellut asiaa, tutkinut vaihtoehtoja... Ja lähtenyt kreikkaan.

Sen verran olen tutkinut, että netin mukaan siellä on ahtaammat hotellihuoneet, joten läheskään kaikkiin hotelleihin ei ole mahtunut huoneeseen lisävuodetta. Teitä se ei ehkä haittaa. Toinen seikka on ollut se, että en usko Sisilian olevan minulle riittävän siisti.
 
Siivoushirmu täällä terve :grin Pesin tänään saunan ja suihkutilat sekä jääkaapin ja muutamat ikkunat :eek: Juhannusbileitä varten kaikki siistiksi ja kun tulee vielä yks perhe, joka ei ole kämppää nähnyt, niin pitää olla esittelykunnossa :hilarious: Ihana siivota, kun ei väsy :wideyed: Energiaa riittää nyt paremmin, kun ottaa Thyroxinin iltaisin. Huomenna jatkuu :woot:

Ja iltaa oli hyvä jatkaa yin joogalla ja tallettelulla :cool: Hyvä päivä :rolleyes::yuck:
 
Thyroxin iltaisin? Onko se joku uusi neuvo kun yleensä käsketään ottaa aamulla.
 
Kuumemittarista.. Meillä on yksi mittari joka on ollut vain ja ainoastaan monessa lampaanpehvassa. Vois kai sillä ihmisiäkin mitata,ei ehkä suusta kuitenkaan. Mulla käsituntuma riittää mittaustarkkuudeksi, sitä joko on kipeä tai sitten ei ole. Kovasti kipeänkin ihmisen erottaa ihan mittaritta :p. Desimaalitarkkuus menee ihan liian hifistelyksi mun arjessa. Jaksaisin sen itseni aamumittailun varmaan tasan yhden kerran kuussa.
 
Lambi sama täällä paitsi lampaanperä. Oon opettanut lapsille, ettei tarvitse olla kuumetta ollakseen sairas vaan jäädään kotiin. Mulla ei juuri koskaan nouse kuume ja olen ollut todella kipeä. Joten se on ajan saatossa hävinnyt. Niinkun vaakakin. Ei sitä tarvitse. Jos vaatteet alkaa kiristämään on vähennettävä herkkuja tai ostettava uudet.

Mulla ei ole mitään oireita niin epäilen hutikiertoa. Ei edes rinnat mistään kipeät.
 
Ihmeellinen olotila, siis kun olen jossain ihmeen "välitilassa", kun odotan, käynnistyykö kierto vai ei. Ei ole oikein mitään merkkejä mistään edelleenkään, minipillereiden lopetuksesta tulee nyt kolme viikkoa. En osaa odottaa mitään, ja oma keho on ihan jossain hukan teillä, kun en osaa lukea sitä. Ehkä mitään mullistavaa ei sitten tapahdukaan enää, kun ei kerran ole mitään tuntemuksiakaan, joita edes voisi yrittää tulkita. Mietin, että mitäs sitten jos nyt jollain ihmeen kaupalla tulisinkin luomuna raskaaksi, niin mistä ihmeestä minä sen edes tietäisin ennen kuin joskus vasta, jos mitään raskausoireita ei olisi alkuun, ja menkkoja kun ei ole :wideyed: Olen jotenkin hukassa tämän tilanteen kanssa :D
 
823AD72B-D64E-403B-A369-01D0F5880A1B.jpeg
On tää raastavaa... aamulla onestep 10 suunnilleen samannäköinen kuin eilen.
Pc, jolla oon testannut viimeksi la, näyttää vaan haaleeta haamua. Yleensä pc kuitenkin näyttää paremmin kuin onestep. Edellisissä km raskauksissa tässä kohtaa ollu jo leffaviivat. Huoh. Huomenna, tai viimeistään ylihuomenna teen digin.
 
View attachment 79162

Mun silmään sun onesteppi on vahvistunut paljon! Kyllä ne plussaa näyttää.
Kyllähän jokainen raskaus alkaa omalla tavallaan, joku vähän hitaammin kun toinen. Saataisko sut menemään veritestiin loppuviikosta?
Pidämme ulokkeet ristissä tälle alulle :smiley-angelic001
 
Takaisin
Top