Kuinka kauan pohdit eroa?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Kuinka kauan pyörittelit eroa mielessä ennen kuin laitoitte asian toteutukseen? Vai onko asia vielä ajatuksen tasolla?
 
Ero tuli ensimmäisen kerran mieleen syksyllä-alkutalvella 2016. Poika meillä syntynyt 4/16. Kerroin ajatuksistani miehelle, mutta silloin ei johtanut ajatukset pidemmälle, tammikuussa 2017 hakeuduttiin avioliittoneuvontaan sekä parisuhdeterapiaan. Käytiin pari kuukautta, ei juurikaan auttanut. Vaihdettiin terapeuttia maaliskuussa 2017 ja saatiin uudelta terapeutilta kyllä paljonkin hyviä vinkkejä ja suhdetta sentään vähän hetkellisesti saatiin virkistettyä. Ero tuli kuitenkin kesä-heinäkuun vaihteessa ja muutin 8/17 pois yhteisestä kodista pojan kanssa.
 
Me oltiin vähän on/off suhteessa puolisen vuotta. Voisi siis sanoa että mietittiin eroa puoli vuotta ennen kuin siitä tuli lopullista.
 
Lähdin pitkästä avoliitosta 2017 syksyllä. Suhde oli alusta alkaen ollut sekava ja suuri virhe. Mutta jostain syystä jaksoin 7-vuotta yrittää ja yrittää. Turhaan!

Pohdin, mietin ja vatvoin eroa melkein yhdeksän kuukautta, kunnes vihdoin sain tarpeeksi rohkeutta lähteä. Enkä päivääkään ole päätöstäni katunut!
 
Ero eksästäni ja esikoiseni isästä oli minun yksipuolinen päätökseni (jonka kyllä tein hyvistä syistä). En oikein osaa sanoa kuinka kauan sitä mietin tai missä vaiheessa asia ensimmäisen kerran tuli mieleeni - joka tapauksessa jo kauan ennen kuin sitten lopullisen eropäätöksen tein, sanoisin, että useamman vuoden. Eroaminen oli asia, joka oli mielessäni aika ajoin, ja jota ajan myötä aloin miettiä yhä enemmän - kunnes sitten tuli ns. viimeinen niitti ja tein eropäätöksen.
 
Lähdin pitkästä avoliitosta 2017 syksyllä. Suhde oli alusta alkaen ollut sekava ja suuri virhe. Mutta jostain syystä jaksoin 7-vuotta yrittää ja yrittää. Turhaan!

Pohdin, mietin ja vatvoin eroa melkein yhdeksän kuukautta, kunnes vihdoin sain tarpeeksi rohkeutta lähteä. Enkä päivääkään ole päätöstäni katunut!

Vuoden pidempään olimme yhdessä, naimisiinkin ehdimme, pitkään eroa mietin, tuon noin 9kk suunnittelin, enkä hetkeäkään ole katunut! Nyt avioliitto ja ensimmäinen lapsi toiveissa.
 
Takaisin
Top