Saako lapsi päättää hiuksistaan?

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Tuli tuosta pinnit ja pompulat -ketjusta mieleen, että saako teillä lapsi päättää itse siitä, leikataanko hänen hiuksiaan vai ei? Vai onko automaatio se, että pojalla on lyhyt tukka ja tytöllä pitkä?

Meillä lapset saavat päättää itse, siis kunhan ovat sen ikäisiä että ylipäätään osaavat asiaan jotain sanoa. Ajattelen niin, että hiukset ovat heidän oma asiansa - ja nehän sitä paitsi kasvavat aina takaisin. :) Neljästä lapsesta kahdella on nyt pitkät/pitkähköt hiukset, ja toinen heistä on tyttö ja toinen poika. Kahdella muulla on lyhyet/lyhyehköt, ja heistäkin toinen on tyttö ja toinen poika. Kuopus tosin on vasta 1,5-vuotias, eikä hänellä ole mielipidettä hiusasiaan. :)

Mutta en siis automaattisesti ole leikkaamassa poikien hiuksia lyhyiksi. Isompi poika haluaa pitää omansa lyhyenä, mikä on tietysti ihan ok, ja pienempi taas ei ole tähän mennessä halunnut leikkauttaa omaansa. Hän on nyt 3-vuotias, ja pienempänä hiuksia kyllä leikattiin välillä vähän siistimmiksi tai niin, etteivät roikkuisi silmillä, mutta lyhyttä tukkaa hänellä ei ole ollut koskaan (paitsi vauvana). Pompula pitää nykyisin hiukset pois silmiltä. Hänen hiuksensa menevät kyllä herkästi takkuun, joten saattaa olla, että käymme niitä pian vähän siistimässä, mutta lyhyeksi ei leikata jos lapsi ei halua. Jos hän taas joku päivä ilmoittaa, että haluaa leikata hiuksensa vaikka siiliksi, niin sitten leikataan. :)

Sama pätee tietysti tyttöihin: He saavat itse valita hiusmallinsa. En lähde kieltämään, vaikka tuo 9-vuotias haluaisi nyt leikata koko kuontalonsa pois. Keskustelisin kyllä lapsen kanssa ja kertoisin, että tukka ei kasva hetkessä takaisin ja varmistaisin, että hän ymmärtää tämän, mutta en yrittäisi painostaa pitämään hiuksia pitkinä.
 
Annan tytön itse päättää kun tukka kasvaa ja ikää tulee. Nyt tukkaa on aika vähän ja mielipidettä ei 2-vuotiaalla vielä ole.

Itse olen lapsesta asti unelmoinut pitkistä hiuksista, mutta 5-vuotiaana päätettiin leikata lyhyemmiksi koska päänahkani on super arka, ja kun tukan takkuja harjattiin auki se oli liikaa. Ärsyttävää muuten oli kun halusin aina pitkän tukan eikä tukka kasvanut, kärsin myös ohuista hiirenhäntähiuksista. Yläasteella sitten oli onneksi jo pitkä ja hiukan paksumpi. Toivon ettei tytöllä samaa ongelmaa tule, mutta taitaa tulla kun minuun on vähän tullut.
 
Saa päättää itse, kun on riittävän vanha siihen. Siihen asti minä päätän, kuten myös hoidankin hänen tukkansa.
 
Minulla on ollut periaatteena, että jos haluaa pitää pitkää tukkaa, sitä pitää antaa hoitaa. Niin kauan kun pesut ja harjaukset sujuu ongelmitta ja tukan saa laittaa kiinni, jos se on tiellä niin antaa kasvaa. Jos taas pesujen ja harjaamisen kanssa saa taistella, pompuloita ei anneta laittaa ja lopultakin ne revitään irti, on aika leikata.

Niinpä esikoisella on ollut aina pitkä tukka ilman otsatukkaa, hän rakastaa sitä kun hiuksia hivellään ja pidellään.
Keskimmäinen ei tykännyt pompuloista, otsatukka pidettiin lyhyenä ja koska kampaaminen onnistui, takatukka sai olla pitkä.
Nuorimmainen antaa harjata vain vauvaharjalla, vaikka tukka on ollut runsas alusta asti. Hänellä on lyhyt tukka.

Meillä mennään siis käytännöllisyys edellä. Sattumalta kaksi ensimmäistä ovat tyttöjä ja kolmas poika.
 
Ei päätä vielä, nyt 3,5-v. Varmaan parin vuoden päästä päättää jo, ainakin kavereiden lapset ovat eskari-iässä joka kovin halunneet päättää Kyseessä tosin pojat, luulisin että tytöille ylipäätään on enemmän väliä tällä asialla.
 
Minulla on ollut periaatteena, että jos haluaa pitää pitkää tukkaa, sitä pitää antaa hoitaa. Niin kauan kun pesut ja harjaukset sujuu ongelmitta ja tukan saa laittaa kiinni, jos se on tiellä niin antaa kasvaa. Jos taas pesujen ja harjaamisen kanssa saa taistella, pompuloita ei anneta laittaa ja lopultakin ne revitään irti, on aika leikata.

Joo, tämä on kyllä meilläkin linjauksena. Jos haluaa pitää tukan pitkänä, sitä pitää antaa harjata ja hoitaa. Meillä 3-vuotias vastustelee välillä mutta ei ainakaan toistaiseksi niin paljon, että pitäisi siksi leikata.
 
Meillä on myös ehtona pitkille hiuksille, että niitä pitää antaa pestä, harjata ja pitää kiinni. 3,5v tytöt eivät halua leikata hiuksia, eikä niitä ole koskaan vielä leikattukaan. Aamuisin saavat itse vaikuttaa, miten haluavat ne tänään laittaa. Vähintään edestä pitää hiukset laittaa kiinni, mutta yleensä haluavat letit tai ponihännän. Vähän reilu 2v iässä alettiin laittaa kiinni, kun alkoi pysyä ponnarilla.

Nuorin on nyt reilu 1v. Välillä olen laittanut hänelle pienen söpistelyponnarin, kun on itse halunnut isompien mallin mukaan. Todellakaan ei vielä tarvitse, eikä suurin osa hiuksista vielä edes riitä ponnarille asti. :) Annetaan hänelläkin kasvaa vielä. Otsatukkaa en lapsille ole halunnut leikata, kun sitä saa sitten olla jatkuvasti leikkaamassa..
 
Meidän 1-vuotiaalla pojalla on vielä niin lyhyet ja hennot hiukset, että menee pitkään, ennen kuin niille tarvitsee tehdä jotain. Vähän kyllä näyttää siltä, että ne saattavat ruveta kihartumaan. Jos hänelle kasvaa samanlainen pehko kuin itselläni, niin toivottavasti suostuu käymään säännöllisesti parturissa. Muuten joudun lotraamaan hänen hiuksiinsa litroittain hoitoainetta ja selvityssuihketta. Sekä muotovaahtoa, jos ei halua näyttää miespuoliselta Diana Rossilta. :laughing014
 
Ainakin niin pitkään kun lapsen mielipide riippui siitä kenen kanssa hän on viimeksi jutellut päätäntävalta pysyi vanhemmilla. Nyt kun lapsella on omat mielipiteet niitäkin kuunnellaan. Toistaiseksi sekä äiti että lapsi on halunneet pitää pitkät hiukset, joita välillä vähän lyhennetään/siistitään ja otsatukka pidetään lyhyenä. :) Siitä onko auki vai kiinni saa varsin vapaasti päättää, ellei ole jotain hyvää syytä esim. pistää kiinni.
 
Poika 4v on perinyt isältään tooodella paksun tukan. Siihen päälle se että hän on hyvin kuumaverinen ja hikoilee herkästi niin ollaan kyllä pidetty hiukset lyhkäsinä ku pää märkänä muutenkin koko ajan.
Tytön kanssa sitten niin että jos antaa hiuksia hoitaa niin saa olla pitkähköt hiukset mutta ei mun mielestä ole tarvetta mihinkään lantiolle asti kasvattaa.
 
Olen jo etukäteen sitä mieltä, että kyllä saavat päättää. Itse kun häpesin vielä ensimmäiselle luokalle mennessäni polkkatukkapottaa, jonka äiti pakotti pitämään, kun oli niin sievä ja helppohoitoinen! Onneksi mielensä muuttui nopeasti, kun ei kellään luokkalaisellani ollut vanhempiensa määräämää tukkamallia :bag:
 
Kyllä meilläkin sitten aikanaan poika saa itse päättää, kunhan osaa asiaan jotain sanoa. Otsatukan leikkasin jokin aika sitten, kun alkoi olla niin pahasti silmillä, aika pöhkön näköinen siitä kyllä tuli, vaikkei ollut tarkoitus :bag: Mieli tekisi leikata koneella lyhyehköksi koko päästä pojan tukka, vaikka eipä tuo pitkähkö tukka tunnu poikaa haittaavan, ainakaan vielä. Tuo otsatukan leikkaaminen meni vähän pieleen sen takia, kun poika ei meinannut millään pysyä paikoillaan, ja yritin vain äkkiä saada saksittua ennen kuin sattuu mitään :D Luojan lykky että ne kasvaa takaisin!

Muotoilutuotteita en ole vielä pojalle laittanut, niiden aika lienee sitten vasta myöhemmin. Mies ja minä molemmat pidetään omat hiuksemme lyhyinä. Miehellä on paksu tukka, ja se kuulemma kasvaessaan pidemmäksi tuntuu lähinnä siltä, kuin olisi karvalakki koko ajan päässä. Itselläni taas on aivan huitulaa koko tukka, tosi ohuet hiukset, ja ne kun leikkaa lyhyeksi, niin pää näyttää edes vähän siltä, kuin olisi tukka päässä.

Lomalla voisi ottaa projektiksi pojan tukanleikkuun koneella, siltä varalta, ettei kertaleikkuulla saa koko päätä leikattua, niin voi jatkaa sitten jopa seuraavana päivänä, kun ei tarvitse lähteä esim. päiväkotiin puoliksi leikatulla tukalla :D
 
Heh, mä olen "joutunut" viemään lapsen päiväkotiin niin että toinen puoli oli vielä leikkaamatta - hauskan näköinen, muttei häirinnyt lasta.
 
Kyllä meilläkin sitten aikanaan poika saa itse päättää, kunhan osaa asiaan jotain sanoa. Otsatukan leikkasin jokin aika sitten, kun alkoi olla niin pahasti silmillä, aika pöhkön näköinen siitä kyllä tuli, vaikkei ollut tarkoitus :bag: Mieli tekisi leikata koneella lyhyehköksi koko päästä pojan tukka, vaikka eipä tuo pitkähkö tukka tunnu poikaa haittaavan, ainakaan vielä. Tuo otsatukan leikkaaminen meni vähän pieleen sen takia, kun poika ei meinannut millään pysyä paikoillaan, ja yritin vain äkkiä saada saksittua ennen kuin sattuu mitään :D Luojan lykky että ne kasvaa takaisin!

Muotoilutuotteita en ole vielä pojalle laittanut, niiden aika lienee sitten vasta myöhemmin. Mies ja minä molemmat pidetään omat hiuksemme lyhyinä. Miehellä on paksu tukka, ja se kuulemma kasvaessaan pidemmäksi tuntuu lähinnä siltä, kuin olisi karvalakki koko ajan päässä. Itselläni taas on aivan huitulaa koko tukka, tosi ohuet hiukset, ja ne kun leikkaa lyhyeksi, niin pää näyttää edes vähän siltä, kuin olisi tukka päässä.

Lomalla voisi ottaa projektiksi pojan tukanleikkuun koneella, siltä varalta, ettei kertaleikkuulla saa koko päätä leikattua, niin voi jatkaa sitten jopa seuraavana päivänä, kun ei tarvitse lähteä esim. päiväkotiin puoliksi leikatulla tukalla :D
Siinä kohdassa on kyllä tukanleikkuun paikka vaikka nukkuvana, jos joutuu muotoilutuotteita harkitsemaan! Mitä vähemmän kemikaaleja, sen parempi. Meillä lapsi on 2+ ja pelkkä vesipesu riittää mainiosti, kunhan ei päästä liian likaiseksi. Sittenkin pari peräkkäistä vesipesua korjaa tilanteen.
 
Joo siis en ole harkinnut pojalle mitään muotoilutuotteita edes laittaa, katsotaan sitten joskus kun poika itse alkaa tajuta jotakin hiusten laitosta. Vesipesuilla meilläkin mennään, tosin pyllyn pesemiseen käytän joskus jotakin vauvasaippuaa, kun muuten kakan haju jää ihoon, kun on sattunut sellainen haisulikakka, ettei haju lähde pelkällä vedellä, sellaisia on nyt välillä ollut. Päiväkodissa ilmeisesti käyttävät jatkuvasti jotakin mietoa saippuaa pyllypesuissa. Kylvytkin hoituu pelkällä vedellä, ja tukanpesut.
 
Meillä mies tahtoo et pidetään pojilla lyhyet hiukset ja tytsyillä pitemmät. Mulle se on ollu ok. Esikoinen välillä vähän vastustaa hiusten leikkuuta mut lastenohjelmat ku avaa, niin voi tehdä lähes mitä vain.
 
Esikoisen saa jo itse päättää ja haluaa pitkän tukan. Se tarkoittaa että hiukset harjataan vähintään aamuin illoin ja pestään edes kerran viikossa. Pitkään jouduin pätkimään otsatukkaa kun kasvoi silmille eikä suostunut käyttämään pinnejä tai ponnareita mutta nyt 3,5v viimein on innostunut tukan laitosta ja antaa laittaa lettejä ym. Nyt siis kasvatetaan otsista pois.
 
Sellainen kysymys että miten teillä on leikattu pienen pojan (1v) ohuet mutta ylikasvaneet hiukset?
Mies pitää tyyliä "kaikki pois" mutta sellaista en halua pojalle. Vähän pitäisi siistiä ja samalla välttää pottatyyliä.
Vienkö vain parturiin?
Hiukset ovat siis tosi ohuet ja tosi vaaleat.
 
Me ollaan viety meidän poika parturiin (joskun tukka on tumma ja tuuhea eli aika erilainen) jos on haluttu muunlaista leikkausta kuin otsatukan lyhennys. En usko osaavani leikata siistiä "poikatukkaa" tai lyhentää pitkää tukkaa suoraan itse.
 
Sellainen kysymys että miten teillä on leikattu pienen pojan (1v) ohuet mutta ylikasvaneet hiukset?
Mies pitää tyyliä "kaikki pois" mutta sellaista en halua pojalle. Vähän pitäisi siistiä ja samalla välttää pottatyyliä.
Vienkö vain parturiin?
Hiukset ovat siis tosi ohuet ja tosi vaaleat.
En ole koskaan leikannut kenenkään hiuksia mutta varmaan jos olisi kyseessä tuollainen ohut vauva tukka, josta pitää vain vähän hiutuloita saksia, niin napsaisisin itse.
 
Takaisin
Top