Uusperheet

J

JK95

Vasta-alkaja
En löytänyt kovin tuoretta keskustelua aiheesta uusioperhe joten aloitetaan :)
Löytyykö täältä muita joilla eletään uusioperhe elämää niin että miehellä on entisestä suhteestaan lapsi ja sinä olet nyt äitipuolen saappaissa?
Mitä hyvää/huonoa? Mitä ongelmia? Kaikkia ajatuksia/tuntoja saa sanoo ihan vapaasti :) niin positiivisia kuin negatiivisia. Vertaistuki on nimittäin tervetullut [emoji106]
 
Täällä näin! Olen seurustellut muutaman vuoden miehen kanssa jolla 6v lapsi edellisestä suhteesta. Meille on tulossa nyt yhteinen lapsi. Miehen lapsen kanssa asiat sujuvat ja hän on ottanut vauva-uutisen iloisesti vastaan. Enemmän huolta ja stressiä aiheuttaa lapsen äiti. Hän ei todellakaan ilahtunut uutisesta, päinvastoin. Melkoista kilarointia ollut aiheesta ja puheet sen tyyppisiä että tässä nyt hyljätään jo olemassa oleva lapsi ja vähintäänkin pilataan tämän vanhemman lapsen elämä sillä että teemme lapsen. Todella inhottavaa kun omaa iloisuutta varjostaa tämä entisen puolison mustasukkaisuus elämäntilanteestamme. [emoji17]
 
Meillä on uusperhe, johon kuuluu molemmilta yksi lapsi aiemmista suhteista sekä kaksi yhteistä. Olen siis äitipuoli mieheni esikoiselle, joka täyttää marraskuussa 9 vuotta. Ollaan oltu uusperhe nyt kuuden vuoden ajan, joten lapsi oli taaperoikäinen kun tavattiin.

Tosi hyvin on mennyt. Luulen että meidän perheytymistä on helpottanut paljon se, että meidän esikoiset olivat niin pieniä kun tavattiin. Mulla ja tytärpuolellani on mutkaton suhde, ja tehdään välillä juttuja (leffareissuja ym) kahdestaankin.

Muutama vuosi sitten lapsella oli vaihe, jolloin hän toivoi että isänsä ja äitinsä olisivat palanneet yhteen. Se meni ohi kuuntelulla ja tilanteen läpikäymisellä lapsen tasoisesti. Noita lapsen tunteita ei siis millään tavalla kielletty tai mitätöity, vaan yritettiin selittää asia hänelle sopivalla tavalla. Nyt hän ei ole enää pitkään aikaan puhunut vastaavia juttuja ja tuntuu olevan iloinen kahdesta perheestään. :) Tytön äiti on siis myös tahollaan naimisissa ja tytöllä on pikkuveli siellä.

Sanoisin että aktiivisella kuuntelulla, keskusteluilla ja avoimella mielellä pääsee pitkälle. :) Hyvät välit lapsen toiseen vanhempaan helpottavat myös tilannetta.
 
Moi! Pitkällä etsinnällä löysin tämän ketjun. ^^'
Itse siis suht tuore äitipuoli mieheni esikoiselle (5v) ja suunnitteilla yhteinen lapsi (joka olisi minulle esikoinen).
Lähtökohdat ei siis kovinkaan mahtavat ja olisi hienoa jos löytäisi täältä jostain vertaistukea välillä! :)
 
Miehelläni on kaksi alakouluikäistä lasta aiemmasta liitosta, ja minun esikoiseni eli meidän yhteinen lapsi syntyi juuri. 5 vuotta on nyt asuttu siten että miehen lapset kulkee vuoroviikoin meillä/äidillään. Lasten kanssa menee pääasiassa hyvin, jatkuvaa pientö vääntöä kuitenkin säännöissä yms kahden kodin välillä.
 
Mulla on kaksi teinityttöä ja miehellä kohta kolmevuotias poika, haaveissa yhteinen vauva. Meijän uusperhe elämä sujuu yllättävän hyvin, teinit on hyväksynyt taaperon ja miehen tosi kivasti mukaan perheeseen. Poika on siis meillä joka toinen vkonloppu ja toisinaan pidempiä aikoja. Alkuhankaluuksien jälkeen miehen exänkin kanssa menee hyvin ja omasta erosta on niin kauan että tyttöjen isän kanssa tilanne on melko tasainen. Uusperhe elämä vaatii mun mielestä tosi paljon ymmärrystä exiä kohtaan, kyse ei oo pelkästä mustasukkaisuudesta. Pitää muistaa että äiti ikävöi aina pientä lastaan kun se on poissa vaikka onkin isällään ja etävanhempi ikävöi jatkuvasti.. Lisäksi on myös pelko että uusi puoliso haluaa viedä äidin/isän paikan, vaikka näin ei tietenkään ole kenelläkään tarkoitus tehdä.. Lapselle on rikkaus mitä enemmän rakastavia ihmisiä on ympärillä :Heartred on ne sitten biologista sukua tai jotain muuta
 
Meillä tilanne niin, että minulla 12v poika ja nyt tulossa siis ensimmäinen yhteinen joulukuussa.
Miehen ja pojan välillä kipinöi. Ja olen harkinnut kaikenlaisia vaihtoehtoja tilanteen parantamiseksi. Tällä viikolla viimeksi mies suuttui poikani käytökseen, niin ettei osaa pitää kielen kantojaan kurissa, vaan haukkuu ja sättii ja puhuu todella rumasti. Ja hän kun ei osaa pyytää anteeksi. Toisinsanoen hänessä ei ole mitään vikaa. Sanoi muuttavansa muualle. Eipä ole asian eteen mitään tehnyt. Nyt täällä on vallinnut hiljaisuus maanantaista saakka.:banghead: Kovasti tahtoisin perheneuvolaan tai pariterapiaan, mutta miehen mielestä humpuukia. Että kivat sulle.
 
Meillä on 5 lapsen uusperhe. Mulla 3 lasta ja miehellä 2, kaikki alakoulu ikäisiä. Yhdessä ollaan oltu reilu 4 vuotta kaikenmoista on mahtunut matkan varrelle. Mulle on ollut tosi vaikea olla äitipuoli ja oon saanut tehdä töitä sen eteen. Meillä ei onneksi entiset puolisot vaikeita tilannetta
 
Moikka!
Mä olen tänne liittynyt seurailemaan jos tän hetkinen suhde johtaa uusperhekuvioihin. Ollaan oltu miehen kanssa yhdeksän kuukautta. Mies haluaa edetä hitaasti ja se on ok. Mulla on kaksi lasta. 1- ja 3-vuotias. Miehellä 7- ja 9-vuotias. Mies kävi juuri tutustumassa minun lapsiin, mutta minä en saa tutustua vielä hänen lapsiin. Hänen lapset eivät myöskään tiedä isän seurustelusta mitään. Miehen edellinen suhde päättyi todella rankalla tavalla ja siksi nyt edetään hiljalleen. Luotan mieheen että hitaasti mennään eteenpäin, mutta välillä on kurja olo itsellä kun haluaisi päästä tutustumaan lapsiin ja pystyä viettämään enemmän aikaa yhdessä. Kysynkin nyt mielenkiinnosta että missä vaiheessa suhdetta teillä tutustuttiin toisen lapsiin? Kiire ei ole ja ihanaa on viettää aikaa vaan kahdestaan. Silti välillä mietityttää, että päästäänkö me koskaan eteenpäin.
 
Meillä on 4 lapsen uusioperhe.
Minulla on 3 tyttöä edellisestä suhteesta ja nyt meillä on miehen kanssa myös yksi yhteinen.
Mies on alusta asti tullut tyttöjen kanssa hyvin toimeen. Hän otti puolikkaan roolin tosi hyvin, vaikka oikea tyttöjen isä yritti lyödä kiilaa hänen ja lasten väliin, mutta selvittiin siitä. Ollaan oltu nyt reilu vuosi yhdessä, meillä on yhteinen lapsi ja naimisiinkin mentiin juuri, eli nopeita elämän muutoksia meillä ollut. Tämä yhteinen lapsi ei ollut suunniteltu mutta tiedettiin että mahdollisuus on ja oli ihan tervetullut vaikka molemmat hämmästyttiinkin kun niin nopeasti raskauduin. Vaikka miehellä on nyt myös oma lapsi niin en ole huomannut muutosta käytöksessä minun lapsia kohtaan. Edelleen tulevat hyvin toimeen, ja oikeestaan nyt on uskaltanut ruveta ottamaan vastuuta enemmän tytöistä.
 
Mimosa-18 sanoi:
Meillä on 5 lapsen uusperhe. Mulla 3 lasta ja miehellä 2, kaikki alakoulu ikäisiä. Yhdessä ollaan oltu reilu 4 vuotta kaikenmoista on mahtunut matkan varrelle. Mulle on ollut tosi vaikea olla äitipuoli ja oon saanut tehdä töitä sen eteen. Meillä ei onneksi entiset puolisot vaikeita tilannetta
Click to expand...
Eikö ookki jännää miten äitipuolen rooli voi olla vaikeaa vaikka omiakin lapsia? Vai onko se juuri siksi?

Mä oon aikoinaan ollut äitipuoli kun itsel oli 3 ja miehellä kenen kanssa asuin, oli yksi lapsi joka asui meidän kanssa. En tarkkaan muista mutta oli se hankalaa tottuu toisen lapsen toimintaan ja oikkuihin, kun ei oikeen osannu suhtautua häneen samalla lailla kuin omiin, eli esim ohjata tai kieltää tms. Ja läheisen suhteen muodostaminen olio vaikeaa, muistan kun oikeen säikähdin kun hän joskus leikkipuistossa huuteli mua äidiksi. Oli samanikäinen kuin mun esikoinen, ja samaa sukupuoltakin, mutta jotenkaan en osannu ottaa häntä laumaani.

Nyt mun lapsilla on isäpuoli ja myös ex.isäpuoli. Vaikeaa on yrittää päästä siinäkään kuviossa toisen tunnemaailmaan sisään.
 
Miehellä on 2 lasta, mulla ei lapsia. Tapasin miehen lapset jo 2 kuukauden seurustelun jälkeen ja lapset tiesi musta jo aikaisemmin ku oli sukujuhla jossa en ollut mutta suuri riski että lapset vahingossa kuulee musta. Tavatessa lapset oli just alottanu eskarin ja ekaluokan. En osannu sillon ajatella ku käytäntö saneli kertomisen mutta jälkiviisaana olis voinu odottaa vähän pidempään vaikkei ongelmia ollukaan.

Lapset hyväksyi mut ensi tapaamisella mikä oli hyvin hämmentävää ku ei mulla edes ollu kokemusta lasten kanssa olemisesta. Lasten ikä varmasti auttoi. Lasten äiti tais pitää mua suurena uhkana aluksi. Hänellä kuitenkin oli jo uusi mies kuvioissa ennen kuin tapasin mieheni. Lapset asuu toisella paikkakunnalla joten ovat meillä joka toinen viikonloppu ja lomilla. Muutin mieheni luo vasta parin vuoden yhdessäolon jälkeen joka on varmasti myös auttanu kun myös mä vaan vierailin miehen luona enkä ollu aina lapsiviikonloppuina paikalla. Asuttiin eri paikkakunnilla.

Nyt yritetään ensimmäistä yhteistä lasta. Nuorempi, poika, on 10 ja toivois saavansa muuttaa meille mutta äitinsä ei innostu asiasta. No, 12-vuotiaana sit viimeistään varmaan tulee. Toivoisin että meillä olisi ennen pojan muuttoa pikkuinen että poika tietää mihin on muuttamassa. Toivon että poika ei ihan vielä muuttaisi varsinkin jos yhteistä lasta ei kuulu että saan vielä aikaa sopeutua siihen että elämä mullistuu miehen lapsen muuttaessa. Uskon näin voivani olla parempi turvallinen ja välittävä aikuinen pojalle arjessa. Alusta alkaen olen varautunut tuohon 12 vuoden ikään paitsi tietysti jos lasten äitille sattuu jotain. Tytölle kaverit on jo niin tärkeitä että ei ole halukas isälleen muuttamaan. Tosin ei voi tietää mitä mieltä tyttö on jos veljensä meille muuttaa.

Täytyy myöntää että vähän jännitän miten oma suhtautuminen muuttuu miehen lapsiin varsinkin jos poika meille muuttaa. Tai oikeammin, miten pidän nykyisen suhtautumisen jos on myös yhteinen lapsi. Lapsiin positiivisesta suhtautuvana lapsettomana ei oo vertailukohtaa ku omia lapsia ei oo. Tästäkin syystä myönnän toivovani että poika muuttaisi vasta meidän mahdollisen yhteisen lapsen syntymän jälkeen että voisin olla myös alun vauvakuplassa eikä tarvitsisi miettiä miehen lasten huomiomista joka toista viikonloppua lukuunottamatta eli olisi lupa ilman huonoa omatuntoa keskittyä vauvaan. Mitään takeita kun ei oo että yhteinen lapsi saadaan saatika toinenkin joten ensimmäisenkin kanssa vietetty aika on erittäin arvokasta.
 
Muokattu viimeksi:
Moi miri :) Harvoin ne omat toiveet paljon merkitsee jos tilanteet menee siihen pisteeseen, että poju tulisi parin vuoden päästä teille asumaan.Ainahan sitä suunnitella voi.Toisaalta mä taas jotenkin näen parempana marssijärjestyksenä sen että hän ensin opettelisi eloa teidän kanssa, kiinnittyisi siihen perhekuvioon ja sit vasta mullistuksia. Kokemukseni mukaan (ja siis minullahan on yhteensä 8 lasata) tuo ikähaarukka (jossa kummatkin miehesi lapset ovat??) on muutoksien kannalta kriittistä aikaa.
Avoin jutustelu auttaa.Eikä kannata nyt suunnitellas niin kovin,koskapa vauvan tulon aikataulusta ei voi kukaan varmuutta sanoa. Sen varaan on turha suunnitelmia laittaa.

Mulla on sillälailla ollut jännätilanne, koska mun lapsilla ei ole ollut koskaan isänsä puolelta "sisarpuolia" eikä näille vanhemmille tulekaan enää, mutta nuorin lapseni todennäköisesti tulee saamaan pikkusisaruksia ajan myötä, ja se ajatuskin jännittää, että miten isä joka on ollut vain HÄNTÄ varten, kykenee antamaan muksulle sen mihin on tottunutkin...
 
Asutaan omakotitalossa jossa on lasten huoneet, makkari (mahtuu sänky, yöpöydät ja kaapistot, pinnasänky mahtuu just ku poistaa yöpöydät) ja "miesluola" (lapsetkin siellä pelaa pleikkaria) eli oon ainoa jolla ei tavallaan oo omaa tilaa. Miehen kanssa kaksin ollessa ei oo ongelmaa ku mä oon sit olkkarissa mutta en kuitenkaan voi vetäytyä omiin oloihini niin kuin mies ja lapsensa. Olkkari on avoin tila eteiseen, keittiöön ja ruokailutilaan. Mä en oo vielä sopeutunu siihen että miehen pojan muuton vuoksi tässä vaiheessa menettäisin oman tilan ja rauhan kun hänkin tietysti olkkarissa oleilee ja aikanaan kavereitaankin täällä pyörii, toivottavasti ainakin. Mulla on hyvin voimakas oman tilan tarve ja tässä vaiheessa koen helpommaksi että "menetän" sen oman vauvan vuoksi koska niin sen kuuluukin mennä. Miehen pojan vuoksi sama asia tuntuu tällä hetkellä ajatuksena paljon vaikeammalta. On myös todella paljon helpompi olla ivf-hoidoissa kun asutaan kaksin eikä meillä oikeen oo aikaa odottaa lasten parempaa ikää mullistuksille ettei mun munasarjat ja kohtu mee huonommaks endometrioosin takia. Oon varautunu siihen että poika 12-vuotiaana tulee on meillä yhteinen lapsi tai ei. Poika on vähän nuorempana toivonut isiltä tai äitiltä pikkusisarusta että saisi olla isoveli. Tytön mielipiteestä ei oo tietoa. Mutta nyt jatketaan näin ja jos ei mitään radikaalia tapahdu niin muuttoa suunnitellaan ja lasten äitin kanssa väännetään asiasta ku poika on 12 kun äitinsä mielestä lapset asuvat hänen luonaan lasten toiveista riippumatta.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top