Lapsi mukana menossa

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Tuli tässä mieleen että minne kaikkialle olette ottaneet lapsen mukaan ja toisaalta minne ette ottaisi?

Meidän poika on saanut olla mukana usein. Tavallisesti nähdään ystäviä kahviloissa tai puistoissa tai mennään yhdessä syömään tai kyläillään toistemme luona jolloin ei ole muuta estettä mukana olemiselle kuin lapsen tylsistyminen.

Kotiin lapsi on jäänyt silloin kun olen käynyt ryhmäkokoontumisissa, johon ei lapsia saa ottaa mukaan. Työmenoissa ei myöskään luonnollisesti voi ottaa mukaan, mutta eihän lapsia yleensäkään oteta töihin mukaan. Myöhään yöhön jatkuvat juhlat on myös jäänyt lapselta kokematta. Joko lapsi jää hoitoon tai sitten lähdetään hyvissä ajoin pois.
 
Mulla kulkee lapset mukana melkein joka paikkaan. Gyne taitaa olla ainoa missä ei ole tenavat olleet mukana, ja kampaajallakin on tainnut olla vaan ihan pikkuvauvoja :grin Alkoholinhuuruisiin illanviettoihin en myöskään ole lapsia vienyt, mutta enpä ole kyllä sellaisissa käynytkään miesmuistiin. Mutta ollaan käyty teatterissa, (ruoka)ravintoloissa, puistoissa, kaupoilla jne jne jne lasten kanssa. Hyvin harvoin tulee käytyä sellaisessa paikassa minne lapsia ei voisi ottaa mukaan.
 
Lapsi on lähes aina kanssani. En yleensä käy menoissa, joihin lasta ei voisi ottaa.

Hammaslääkäri, hieroja ja parturi tulee mieleen, jolloin lapsi ei ole ollut mukana. Ei siksi, etteikö siellä voisi olla, mutta lapsi haluaa olla äidin sylissä ja näissä paikoissa se ei oikein onnistu!

Ensimmäiseen vuoteen en käynyt näissä enkä missään muuallakaan, kun lasta ei voinut jättää hoitoon.
 
Monessa ovat mukana. Hammaslääkäriin en ole ottanut enkä gynelle, mutta muissa lääkäreissä ovat olleet mukana, samoin kampaajalle otin silloisen kolmekuisen mukaan. Vauva oli mukanani myös opinnäyteseminaarissa, hengaili ja nukkui kantoliinassa kun tehtiin opponointia. :grin
 
Lapsi on kaikkialla muualla mukana, paitsi töissä, kampaajalla ja esiintymiskeikoilla. Hammaslääkärissä ja gynellä on istunut toimenpiteiden aikana tyytyväisenä rattaissa. Lisäksi lapsi jää hoitoon pikkujoulujen ajaksi, mutta siinä se. Yleensä kieltäydyn menoista, joihin ei voi ottaa lasta mukaan, vähän sen mukaan, onko lapsikielto järkevä vai ei, ja kiinnostaako minua osallistua toimintaan, jossa lapset on kielletty. Jos lapset on kielletty vain siksi, ettei jotakuta huvita olla lasten seurassa, totean siihen, etten minäkään halua olla lapsikielteisten ihmisten seurassa, ja jätän sen tilaisuuden väliin. :grin Pelkät aikuiset ovat erittän tylsää seuraa.
 
Heh!

Esikoinen on ollut minulla mukana töissä, esiintymiskeikoilla (ilman erillistä hoitajaa), näytösten takahuoneissa ja katsomossa, yhdistyksen kokouksissa, hammaslääkärissä, lääkärissä, kahviloissa, ruokaravintoloissa, juhlissa ym. Kuopus on seikkaillut vähemmin - lähinnä töissä, yliopistolla, lääkärissä, kahviloissa, ruokaravintoloissa ja juhlissa. Puistot, kaupat, vierailut, lastenkerhot ja uimahallit ovat tietysti ihan peruskauraa.

Kuopus on vielä niin pieni, että vasta aika näyttää millainen hänestä kasvaa. Esikoisen kanssa on niin ihanaa, kun hänen kanssaan voi mennä mihin tahansa. Tietysti lastenjuttuja mukaan, jos ohjelma on asiapitoista ja kestää kauan. Muuten ei ole turhaa kitinää, mankumista ja osaa käyttäytyä ok. Eri ympyröissä tulee myös keskusteltua erilaisista asioista pienen lapsen kanssa. Näin lapsen sanavarasto ja ymmärrys kasvavat hurjasti. Ollaan matkustettu linja-autolla, lentokoneella ja laivalla monesti. Suosittelen lasten ottamista mukaan eri paikkoihin, näin he oppivat olemaan erilaisissa ympyröissä ja erilaisten ihmisten ympäröimänä. Suomessa eristäydytään ihan turhaan varsinkin vauva-aikana. Pieni lapsi ei vielä liiku paljoa ja on tyytyväinen vanhemman sylissä. Pientä vauvaa on juuri helppo totuttaa eri ympäristöihin.

En ottaisi lasta mukaan samaan paikkaan humalahakuisten aikuisten kanssa. Terassille, päiväsaikaan lyhyeksi ajaksi, kun ympäröivät pöytäseurat olivat ok, olen kerran lapset ottanut, mutta edes tästä en tekisi tapaa.
 
Muokattu viimeksi:
Takaisin
Top