Aavistitko olevasi raskaana ennen plussausta?

Mulla oli alavatsan iholla hirmuista kutinaa jostain dpo5 lähtien ja silloin arvasin, että siellä joku kutoo itseään kiinni mun masuun :Heartpink sitä jatkuikin sit vielä plussan jälkeen (eka hailura tais olla dpo8). Emättimessä tuntui myös "suonenvetoa" dpo5+7, varmaan kiinnittymisestä sekin. Ja se ihmeellisen varma fiilis oli jotenkin mukana sieltä ovulaation ajoista lähtien. Tosin ovis olikin ollut viikkoa myöhemmin kuin luulin :rolleyes: (selvisi ar-ultrassa rv6+1, kun kuvittelin, et oli 7+1)
 
Aivan kauhea turvotus alkoi noin viikko ennen plussatestiä, tein välissä jo kaksi negatiivistakin kun ajattelin ettei voi olla tällaista ilman hormonitasojen nousua. Vaan niin vaan oli. Plussasin päivää ennen kuukautisten alkua, mutta tiesin että raskaana ollaan tuon turvotuksen vuoksi joka ei lähtenyt millään.
 
Aavistus ollut kaikissa raskauksissa jo ennen plussaa (osa silti yllätti). Viimeisimässä raskaudessa hajuherkkyys ja kummallinen maku lempijuomassa viikkoa ennen plussaa (rv3+3)
 
Viikko sitten dpo 12 tein haalean plussan, ja ihana yllätys oli! Edellisenä päivänä samanlaisessa testissä olin ehkä näkevinäni hailuraa mutta se katosi, ja heitin jo kirveen kaivoon kyseisen kierron osalta. Kunnes sitten seuraavana päivänä testasin uudelleen. :) Ja mitään oireita ei ollut mistä olisin osannut aavistaa :p
 
Olin varma että olen raskaana, tihkui maitoa ja oli paha olo, mies ei uskonut ja testi vakuuutti sitten hänetkin :D
 
Noin viikko raskauteen johtaneen yhdynnän jälkeen tunsin alavatsan nippailua, oli väsynyt olo ja lämpöäkin vähän. Etsin netistä vahvistuksia ajatuksilleni, olivatko nuo raskauden alun oireita, ja olivathan ne. Pariin viikkoon en asiaa enää sen tarkemmin kuitenkaan miettinyt, vaan jäin odottelemaan menkkoja. En vaan voinut uskoa, että heti ensimmäisellä yrityksellä tärppäisi, eikä mitään oireitakaan ollut tuota yhden iltapäivän lämpöilyä ja nippailua lukuunottamatta. Kun menkat oli viikon myöhässä, uskaltauduin vihdoin tekemään raskaustestin ja näyttöön lävähti "raskaana 2-3 viikkoa." Kiinnittymisnipistyksiä olin siis tuntenut n. viikon päästä yhdynnästä.
 
Pojan kohdalla aavistin asian laidan jo heti kun tunsin oviksen. :) Ei sitä tiedon tunnetta voi edes kuvailla sanoin, se on vaan jotain hyvin mystistä, varmaa ja vahvaa.
Eka testi näytti negaa, mutta toinen muutaman päivän päästä jo vahvaa plussaa. Ei siis tullut mulle yllätyksenä. :hilarious:
 
Esikoisen kohdalla aavistin jo 2 päivää oviksesta, kun oli sellaista kuvottavaa oloa. Ja sitä oloa oli aika monena päivänä ennen plussausta. Toisen kohdalla en aavistanut, ennen kuin kuukautiset oli myöhässä :happy:
 
Aavistin nälän tunteesta joka ilmeni pari päivää ennen kuin menkkojen piti alkaa sekä poisjäänneestä vitutuksesta viikkoa ennen menkkojen alkamista...ja kaksi päivää menkkojen lasketun alkamispäivän jälkeen plussasin(kun siis niitä menkkoja ei sitten näkynyt) :)
 
Odotin negaa ku testin tein. Olin kuukautisia jo viikon odotellut ja useamman negan tehnyt. Sunnuntaina tuli pyyhkiessä verta ja aattelin että vihdoinkin ne alkaa. No ei alkanut. Puuttui myös perus turvotus mikä usein ennen kuukautisia, enemmänki tuntui että kaikki mahdollinen turvotus ois kadonnut. Maanantaina testasin ja plussaa näytti.
 
Aavistin koska lämmöt nousi yli 37, repäisy kivut alkoi heti hedelmöittymisen jälkeen ja kiinnittymisen aikoihin tuli pahoinvointi kohtaus
 
Miäkin kyllä jotenkin tiesin jo ennen testiä että oon raskaana. Menkatkaan ei ollu ku ehkä pari päivää myöhässä. Oli ollu paha olo vähän aikaa, eikä ruoka maistunu. Ja mulle normaliisti ruoka maistuu aina:grin olikohan mulla jotain nipistelyjäkin alavatsalla.
 
Raskaus tuli minulle täytenä yllätyksenä (iloisena sellaisena), koska emme olleet yrittäneet lasta. Ensin huomasin että rintani turposivat, mutta laitoin sen vain normaalin lihomisen piikkiin (olin lihonut paljon lyhyessä ajassa, ei liittynyt raskauteen). Sitten alkoi kuvottava olo, mutta sekin meni yhden lääkkeen sivuvaikutusten piikkiin. Minulta ei edes jäänyt ensimmäiset kuukautiset pois, joten olin autuaan tietämätön raskaudesta.
Yhtenä päivänä olin mieheni kanssa kaupassa ja kävelimme siiderihyllyn ohi. Silmäilin sidukoita, mutta kun kuvittelin suuhuni alkoholin maun, minulta pääsi yökkäisy. Se oli kuin salaman isku kirkkaalta taivaalta: "Ei hitto, oonko mä raskaana????" En sanonut miehelleni mitään epäilyistäni ja seuraavana päivänä kävin ostamassa testin ja tein sen. Kaksi kirkasta punaista viivaa ilmestyi testiin.
Nyt siis odottelen onnellisena esikoistamme. :)
 
Viikko ennen plussatestiä ja vielä viikkoja sen jälkeen oli kova paineentunne alavatsalla. Tiesin olevani jälleen raskaana!
 
Esikoisesta ei ollut mitään tietoa, plussa tuli yllätyksenä 1.5v yrittämisen jälkeen kun oltiin heitetty hanskat tiskiin. Nyt plussasin 2 päivää sitten rv 3+3 ekan yritys kierron jälkeen ja heti ovulaation jälkeen oli tunne, että nyt tärppäsi.Viikko oviksesta alkoi järkyttävät alaselkäsäryt, vastaavanlaiset joista esikoisen raskausaikana kärsin sekä jatkuva jomottelu munasarjoissa. Samoihin aikoihin tuli myös hieman punaista pyyhkiessä. Näin myös selviä unia siitä, kuinka käydään mm. Varhaisraskauden ultrassa. Ja esikoisen vaipat haisi kamalalta :grin Hullua, mutta oli vaan niin selvä olo että nyt on tärpännyt ja niinhän sitten oli. Vielä kun pysyis matkassa mukana :Heartred
 
Aavistin, kun kuukautiset jäi kokonaan pois. Ennenkin olleet epäsäännölliset ja antaneet näin turhaa toivoa, mutta tulleet kuitenkin päivän parin kuluttua.
 
Tiesin olevani raskaana, kun alkoi paleltamaan yhtäkkiä ihan kamalasti. :grin Kaikissa raskauksissa ollut ensimmäinen oire.
 
Mulla kävi niin, että sain keskenmenon. Päivä ennen sen jälkitarkastusta oltiin miehen kanssa päätetty, ettei lannistuta ja aletaan yrittää uudelleen, koska ovistesti näytti plussaa. Tarkastuksessa lääkäri ilmoitti, että kohtu on tyhjentynyt täysin, ja sanoi myös että mun kuukautisten pitäisi alkaa piakkoin (sanoi näkevänsä tämän jostain kohdun seinämästä). Noh, odotin niitä kuukautisia viikon, odotin toisen. Ei tullut kolmas viikko täyteen, kun jouduin kesken työpäivän juoksemaan vessaan oksentamaan. Tässä kohtaa syttyi lamppu pään päällä, mutta olin hyvin epäilevä, enkä uskaltanut toivoa. Seuraavana aamuna testiin tuli plussa, ja nyt tuolla makuuhuoneessa nukkuu 10kk tyttö.

Eli mulla ei ollut mitään oireita ennen tuota pahoinvointia. Olisin varmaan odotellut niitä luvattuja kuukautisia pidempääkin ilman sitä.
 
Täytyy sanoa että esikoisesta ja kakkosesta en aavistanut. Mutta kolmannesta, joka meni kesken, tuli vain "se tunne". Sen innoittamana hain testin ja tulihan siihen ne haaleat kaksi viivaa.
 
Takaisin
Top