Paljonko teidän taaperonne puhuvat?

Meillä on vasta nyt 3v 8kk iässä alkanut osata sanoa K:n. Tai tuli se jo aiemmin joissain sanoissa, mutta aiemmin oli monessa sanassa K:n tilalla T. Ä, Ö ja Y on myös olleet vaikeita, nekin alkanut nyt tulla enimmäkseen oikein.. Yritä siinä sitten ymmärtää onko vesi kylmää vai kuumaa ja haluaako lapsi ylös vai ulos. 'Äiti' on kyllä osannut sanoa pitkään ongelmitta. Ja sitten on se tavallinen R, jota ei vielä osaa. S:n on sen sijaan osannut jo pienenä hienosti.
 
Meidän 1v4kk poika osaa ymmärrettävästi sanoa noin 30 sanaa. Suurin osa ovat tavaroita jotka ovat näkyvissä (tutti, pallo, käpy, leipä jne), mutta osataan myös verbeja kuten alas, ulos ja pois. "Poissa" kuullaan usein kun etsitään lelua tai tuttia. Kukkuluuruu on varmaan pisin opittu sana,mutta R ei vielä osata. "Mun" on vasta hiljattain opittu, mutta käytetään erittäin ahkerasti. Jotain kahden ja kolmen sanan lauseita on myös kuultu, mutta ne tulevat harvemmin niin selkeästi että pystyisin tulkitsemaan niitä.

Puheen kehiyts otti vauhtia kun aloitettiin tarhassa ja kävely sujui hyvin, noin 1v2kk ikäisenä.
 
Meilläkin puuttuvat kirjaimet ja äännevirheet riippuvat paljon sanasta. Nyt 3v iässä ovat alkaneet R ja S tulla myös useammassa sanassa oikein. Välillä tytöillä menee kirjaimet sekaisin ja esim traktori on usein katkori ja hämähäkki taipuu lasten suussa muotoon mähäkäkki. Paras oli kyllä prinsessa, jonka sanoivat pitkään pinpi. Muutti lauseiden merkitystä merkittävästi, kun aikuinen ymmärsi sanan aivan väärin.. :D
 
Meidän 2,5v on jo reilun vuoden puhunut ihan lauseita ja laulanut monia lauluja. Nyt ihan viime aikoina on alkanut keksimään omia lauluja sekä.kertomaan tarinoita, niitä on tosi hauska kuunnella. S hän osasi sanoa jo alusta sti mutta d ja r puuttuvat vielä. Muutamia vaikeota sanoja ei osaa sanoa kuten traktori on kattoli ja flamingo on vahinko, mutta tosi jännästi osaa jo itse huomaya ja sanoa että en osaa sanoa tätä sanaa oikein, esim flamingoa ollaan nyt viime aikoina harjoiteltu koska se kiukuttaa ihan hirveästi kun ei osaakaan sanoa oikein :)
 
Poika 2v 1,5kk ja puhuu jo ymmärrettävästi lauseita. Kolmi-nelisanaisia lauseita tulee, ei kyllä mene kieliopillisesti oikein, mutta tajuttavissa. Omia sanoja on paljon, monesta sanasta putoaa ensimmäinen kirjain pois tai jotkut kirjaimet muuttuvat, ässästä tulee helposti t, k tai n. Ihan jutella kuitenkin jo voi. :happy:
 
Mistä tuo älytön kiljuminen taas tulee? Meiä poika kiju vähä enne ku täytti 1v ni kokoaja ku yritin ite puhuu esim. Miehen kaa jostai. Nyt poika kohta 1v5kk ja kiljuminen alkanu uudellee... millä sais pois?
 
Mistä tuo älytön kiljuminen taas tulee? Meiä poika kiju vähä enne ku täytti 1v ni kokoaja ku yritin ite puhuu esim. Miehen kaa jostai. Nyt poika kohta 1v5kk ja kiljuminen alkanu uudellee... millä sais pois?

Täällä kans kiljutaan kausittain, ihan järkyttävää! En osaa kyllä mitään vinkkejä sanoa, mä oon aina lohduttautunu sillä tutullta "tää on vain tämmönen vaihe" -ajattelulla :grinSitte sitä yhtäkkiä huomaa et eipä se lapsi ookkaan kiljunu nyt aikoihin..
 
Takaisin
Top