Raskaaksi 2017

Mrs.Smith, tsemppiä, tuommoiset kommentit saa kyllä raivon pintaan ja mikä vielä pahempi, ne surulliset fiilikset :/ Jotku ihmiset on kyllä niin ajattelemattomia ja kieltäviin raskaus uteluihin jäävät jankkaamaan, että eikö olisi jo aika niitä lapsia tehdä tms.
Mulle sattui töissä kerran tilanne, että sanoin työkavereille et "Hei arvatkaa mitä" ja kaikki alkoivat aivan innoissaan hihkumaan, että sä oot raskaana!! Toki ihan mukava reaktio, jos mun uutinen ois koskenut sitä, mutta silloin tuntui, että aiheutin jopa pettymyksen heille vähän latteammalla uutisella.. Jos, joskus olen ollellisesti raskaana aijon kyllä salata sen mahdollisimman pitkään ja sanoa, että sori, olen vain lihonut :)
 
Huoh, täällä tuli pyyhkiessä pieni oranssi viiru paperiin
ja muutenkin kaikki mahdolliset raskausoireet tuntuu kadonneen, joten eiköhän ala tää kierto olla taputeltu. Aamulla vielä palelin hulluna ja valkkarikin oli eilen illalla ja tänään tosi juoksevaa ja runsasta, ihan kuin viimeksi raskausaikana. Tammi- helmikuun kierrossa tais käydä just niin, että tuli pieni tiputteluvuoto ja sitten menkat alkoi 2 päivää sen jälkeen ihan puskista. Tää kierto taitaa mennä sit samalla kaavalla. Tietty positiivista, että luteaali näyttäis pidentyvän, kun nyt on jo kp 32 ja ovisplussa tuli kp 19.
 
Voi ei :sad001
Mutta tosiaan hyvä luteaali!!
 
Mrs.Smith, tsemppiä, tuommoiset kommentit saa kyllä raivon pintaan ja mikä vielä pahempi, ne surulliset fiilikset :/ Jotku ihmiset on kyllä niin ajattelemattomia ja kieltäviin raskaus uteluihin jäävät jankkaamaan, että eikö olisi jo aika niitä lapsia tehdä tms.
Mulle sattui töissä kerran tilanne, että sanoin työkavereille et "Hei arvatkaa mitä" ja kaikki alkoivat aivan innoissaan hihkumaan, että sä oot raskaana!! Toki ihan mukava reaktio, jos mun uutinen ois koskenut sitä, mutta silloin tuntui, että aiheutin jopa pettymyksen heille vähän latteammalla uutisella.. Jos, joskus olen ollellisesti raskaana aijon kyllä salata sen mahdollisimman pitkään ja sanoa, että sori, olen vain lihonut :)

Joo! Mullekin tuli semmonen hullu tunne et olis pitäny sanoa: valitettavasti en ole, koska kyselijä pettyi.. ei helevetti...

”Anteeksi, mutta se ei kuulu sinulle”
”Se ei kuulu sinulle”
”Se ei VITTU kuulu sinulle!”
”Se ei VITTU PERKELE kuulu sinulle ja nyt ku lähet niin ehit vielä!!”

Ens kerralla osaan vastata!
 
Multa ei onneks oo kukaan koskaan kysynyt, oonko raskaana. Muistan muutenkin vieläkin elävästi, kuinka joskus ala-asteella (ehkä 5. tai 6. luokalla) meidän luokkalainen poika kysyi musiikin opettajalta, koska tämä jää äitiyslomalle. Voi luoja sitä myötähäpeän määrää, minkä koin, kun opettaja sanoi, ettei hän ole raskaana. Tätä kokemusta vasten en vaan tajua, miten jotkut aikuiset ihmiset kehtaavat vaan paukautella tuollaisia juttuja, kun mulle oli jo kersana selvää, että se on sopimatonta.

Kävin muuten töihin tullessa marketissa hakemassa pari raskaustestiä ja nyt oon koko päivän ollut jotenkin ihan vainoharhainen, että joku näkee ne testit mun laukussa. Meilläkin on töissä muutama turhan utelias ja juoruileva ihminen, enkä kyllä kestäis sitä, jos siitä lähtis joku juoru liikkeelle, että oon raskaana. Erityisen kamalaa se olis, kun nyt näyttää siltä, että ne testit saa varmaan jäädä kaappiin oottamaan seuraavaa kiertoa.
 
Täällä alkoikin ihan yllättäen menkat, vaikka toki tiedossa oli että pitäisi alkaa primojen jälkeen tällä viikolla. Koko eilisen ja tämän aamun ja puolen päivän jälkeen tullut vaan vetistä valkkaria niin luulin vessaan mentäessä hetki sitten että pöksyt märkänä valkovuodosta mutta olikin verta.. Mitään jomotuksia ei tällä kertaa ainakaan vielä ole. Huomenna aamusta soittoa naistenklinikalle ja sit sunnuntaina tai maanantaina alkaa pistelyt.
 
Niin toivoisin teille plussaa:Heartred

Oon tällä ihan sekoomispisteessä:wacky: Mulla siis kans ollut eilen illalla ja tänään housut ihan märkänä valuvasta vetisestä valkkarista. Koskaa ei oo ollut tällaista muuten paitsi raskausaikana, joten nyt taas hetkeksi onnistuin innostumaan, että ehkä tää tästä vielä plussaksi kääntyy. Fiilikset siis heittelee noin tunnin välein äärilaidasta toiseen:grin Ihan hyvä kuitenkin kuulla, että jollain on ollut tuota samaa ilman, että on ollut raskaana. Yritän laittaa jäitä hattuun.
 
Mrs. Smith mitä vittua! Anteeks nyt vaan, mutta huhhuh mitä paskaa! Miten ihmiset voi olla noin ajattelemattomia. Pistää niin vihaks sun puolesta ja tekis mieli heti lähtee sinne puolustaan sua, vaikka et sitä tarvikaan. Multa ei onneks kukaan oo kysyny, en tiedä miten osaisin sitä käsitellä. Kun miettii mitä kaikkee me täällä ryhmässäkin on käyty läpi niin tuntuu vaan pahalta, että kaiken tän päälle joutuu vielä tommostakin sietämään! Eikö mikään riitä?!

Hali :Heartred
 
Miten voi jotkut ihmiset olla noin ajattelemattomia ja törppöjä! Se, että tuota utelee ja vielä kieltävän vastauksen jälkeenkään ei tajua olla pahoillaan, vaan jatkaa inttämistä! Yksi vastausvaihtoehto olisi ollut "KUTSUTKO MINUA LÄSKIKSI?!? Kiitti vaan, olen kärsinyt tästä vatsasta ihan tarpeeksi ilmankin raskauskuittailuja..." Samalla olisi sopivasti epäsuorasti onnistunut loukkaamaan tuota kollegaa, kun tämä pyöreämpi ja jos kutsut itseäsi lihavaksi, pidät siis häntä tosi lihavana. :P
 
Fr nega. Edelliset tais olla maanantaikappaleita tai sit taas kemiallinen. Nokka kohti seuraava kiertoa ja aukiolotutkimusta, yay! x) olishan se nyt ollut ihan kolmannen maailman ihme että olis ”jo” nyt tärpännyt x) :D
 
ImageUploadedByVau Foorumi1527135868.238125.jpg

No nyt on tämäkin päivä sitten koettu! Ovisoireet maanantaina niin selkeät, ettei mitään järkeä. Ja plussa ovistestiin vasta tänään! Kroppani, mitä oikein touhuat? Vastaan siis itse omaan kysymykseen ja totean, ettei vika ollutkaan alkuviikosta Sofin testeissä, vaan minussa!:D
 
Himotestailija ilmoittautuu! Mun kohdalle osuu aina näitä viallisia, tai sit vaan huonoa tuuria :|

ImageUploadedByVau Foorumi1527157142.210323.jpg

ImageUploadedByVau Foorumi1527157154.579253.jpg

ImageUploadedByVau Foorumi1527157162.348534.jpg

Kaks alinta sunnuntailta. Toisessa oli selvästi punertavaa viivanalkua. Eilen illalla tämä hirveenkammottava viivanpaikka!! :| näkyy valoa vasten valkosena, eikä punerra yhtään.... Ja aamulla taas nega, ilman mitään viivoja :D noh, oliskin ollut liian ihanaa ollakseen oikea plussa x) mutta kyllä sitä silti parin vuoden yrityksen jälkeen, sydän jätti pari lyöntiä välistä ja pieni toivonkipinä heräsi - turhaan :D

Dpo11, huomenna tai lauantaina alkas menkat.
 
Himotestailija ilmoittautuu! Mun kohdalle osuu aina näitä viallisia, tai sit vaan huonoa tuuria :|

View attachment 69343
View attachment 69344
View attachment 69345

Kaks alinta sunnuntailta. Toisessa oli selvästi punertavaa viivanalkua. Eilen illalla tämä hirveenkammottava viivanpaikka!! :| näkyy valoa vasten valkosena, eikä punerra yhtään.... Ja aamulla taas nega, ilman mitään viivoja :D noh, oliskin ollut liian ihanaa ollakseen oikea plussa x) mutta kyllä sitä silti parin vuoden yrityksen jälkeen, sydän jätti pari lyöntiä välistä ja pieni toivonkipinä heräsi - turhaan :D

Dpo11, huomenna tai lauantaina alkas menkat.
Siis mitä hemmettiä oikeesti???:eek: Ei kyllä pitäis voida tulla tollasia viivanpaikkoja! Jos ei joku himoammattitestaaja oo, niin kyllä tota varmasti pitäis plussana:confused: Kai sä reklaat johonkin? Ihan törkeetä tollaset vialliset testit:mad:
 
Mä jaksan aina ihmetellä et miten ihmiset kehtaa kysellä aina vaan näitä raskausjuttuja!!!!???

Kyllä ollaan täällä varmaan kaikki saatu kokea ihmettelyä ja kummastelua sekä uteluita. Kurjaa, koska ne sattuu hurjasti. Tuntuu ettei ihmiset ymmärrä mitä tämä jatkuva toiveiden ja pettymysten vuoristorata on kokea...

Kysyn nyt täältä kun jäi vähän epäselväksi.
Eli: sain lugesteron 200mg. Puhelimessa lääkäri sanoi että aloita kolme päivää sen jälkeen kun ovistesti näyttää plussaa. Ja pakkauksen ohjeessa lääkäri on kirjoittanut :aloitus kolme päivää ovulaation jälkeen.
Eli aloitanko kolme päivää positiivisen ovistestin jälkeen vai kolme päivää oviksen jälkeen? Tunnen oviksen siis hyvin selkeästi.

Minä päivänä aloitatte oviksen testailun?
Tänään kp 9 ja nipisteli oikealta puolelta, viimeisissä kierroissa ovis on ollut vasta kp17...
 
Takaisin
Top