Mitä teidän vappuunne kuuluu?

Uusperhesatu

Asioista perillä oleva
Puolentoista viikon päästä on jo vappu! Mitä te teette silloin vai teettekö mitään erityistä? Me mennään varmaan tivoliin, vaikka se sikahintaista onkin. Säästä riippuen ollaan myös käyty piknikillä lasten kanssa. Välillä olen tehnyt vapuksi simaa mutta tänä vuonna en taida jaksaa.
 
Meillä on myös tivoli suunnitelmissa, mutta ei mennä vappuaattona eikä vappupäivänä, kun silloin siellä on kuitenkin ruuhkaisinta. Muita suunnitelmia ei oikeastaan ole. Piknik voisi kyllä olla hauska ajatus, jos on lämmintä. :)
 
Täällä Pohjosessa tivoleista saa vain haaveilla vappuna :grin Iso ilmapallo on lapselle hankittava mutta muuten menee kotona munkkeja syöden ja seuraavan päivän varhaisultraa jännäten :wink
 
Meillä on myös tivoli suunnitelmissa, mutta ei mennä vappuaattona eikä vappupäivänä, kun silloin siellä on kuitenkin ruuhkaisinta. Muita suunnitelmia ei oikeastaan ole. Piknik voisi kyllä olla hauska ajatus, jos on lämmintä. :)

Me katettiin yhtenä vuotena vappupiknik olkkarin matolle kun ulkona oli liian kylmä. :grin
 
Jo monena vuonna ollaan kokoonnuttu vappuaattona kavereiden kanssa yhteen grillailun merkeissä. Ja vappupäivänä on menty piknikille kaupungille. Saa nähdä miten tänä vuonna, ilmeisesti aika viileää säätä kun on tiedossa. Rentoa yhdessäoloa ainakin herkkujen kera.
 
Varmasti mennään Linnanmäelle, lapset saa vappupallot, käydään syömässä jossain ja lisäksi syödään munkkeja, jotka tilasin. Aika perusmeinikiä siis :)
 
Vappuna joudun aina olemaan töissä, joten vappua meillä ei kauheesti juhlita. Poika on kuitenkin syntynyt Vappuna, joten töistä päästyä tehdään jotain kivaa mitä poika haluaa ja syödään pojan valitsemaa ruokaa. :)
 
Ainakin Turkuun on luvattu aika kivaa vappusäätä huomiselle: aurinkoa ja +14 astetta. Tivolissa lienee siis ruuhkaa. :grin

Vappupäivänä katan brunssin, kun anoppi ja miehen kummipoika tulevat kylään.

Vappupallot jäävät tänä vuonna ostamatta. Lähdetään Kreetalle heti aikaisin aamulla keskiviikkona, joten ei viitsitä ostaa niitä tänne tyhjenemään.
 
Takaisin
Top