Paino

LillaE ja muut normaalipainoiset painon nousua miettivät: Mulla oli esikoista odottaessa BMI 22 ja ekan 20 rv:n aikana paino nousi sellaset 5kg. Puolivälin jälkeen homma lähti ihan täysin lapasesta, vaikka söin ja liikuin ihan samalla tavalla. Alko kertyä painoa kilo per viikko :woot: Synnytykseen lähtiessä painoa oli kertynyt 22kg. Mulla oli ihan järkky turvotus ja nestettä oli monen monta kiloa. Painosta puolet tippu jo sairaalassa, mutta kyllä sitä silti sellanen 10kg jäi. Mulla imetys ei tiputtanut painoa grammaakaan, mutta toisaalta paino ei myöskään noussut vaikka kuinka oisin syönyt. Mun paino lähti tippumaan, kun imetyskerrat harveni. Kun esikoinen oli vuoden ja kävi tissillä enää kerran päivässä niin paino oli about raskautta edeltävässä painossa. Mitään erityisiä dieettejä en pitänyt, vaan söin ihan normaalisti ja liikuin normaalisti. Rankinta oli, kun omat vanhat housut ei menny jalkaan ja jouduin ostaa väliaikaiset farkut, että oli edes jotain päälle pantavaa. Nyt ne farkut on kaapissa, kun ovat niin isot, että ei pysyis millään jalassa. Katotaan, tuleeko niille taas loppuvuodesta käyttöä :rolleyes:

Nyt tän toisen raskauden kanssa painoa ei ole vielä kertynyt, mutta joulumässäilyistä jäi pari kiloa ja ekassa nevolassa BMI oli 23. En kyllä omista vaakaakaan :grin Saa nähdä, miten naisen käy tällä toisella kierroksella :wideyed:
 
Mulla bmi 21 ja nyt kiloja tullu 4kg. Huhhei.. :-D 1 raskaudessa tuli 13 ja tokassa vaan 6-7kg vaikka lähtöpaino sama. Nyt tullu eniten kaikista tässä vaiheessa raskautta =-O syynä ehkä jatkuva epäterveellisen ruuan syöminen ku pakko syödä sitä mikä maistuu. Ja LillaE maha yhtä potkupallo ku sulla :p
 
Mulla on kyllä painolle käyny niin hullunkuriset... Joulukuun alusta pudonnut 7kg. Tiedä häntä johtuisko pahoinvoinnista :grin Onneksi tästä varresta sietääkin paino pudota.
 
BMI 23. Kävin eilen samalla puntarilla kuin noin kolmisen viikkoa sitten ja paino pudonnut 1.1kg :jimlad:
 
Täällä kans yks normaalipainoinen. 1,5 kg on tullut nyt lisää painoa jos vertaan painoon ennen raskautta. Nyt rv 8+5. Tosin alkuraskauden ekoilla viikoilla putosi ehkä kilon paino, koska mikään ei maistunut ja mitään ei tehnyt mieli. Nyt oon yrittänyt syödä säännöllisesti 3h välein ettei olis huono olo..!
 
Apuva, paino nousee hurjaan tahtiin! Tullut tasd melkeen kilo kahdessa viikossa. Lähtöpaino oli 63 ja nyt jo 67,3. Kauhistuttaa jos tahti on tämä, enkä ole edes puolivälissä. Nyt siis vasta 17+1. En edes syö kovin herkkuja tms, aika perus ruualla mennään ja paljon hedelmiä ja marjoja lisäksi.
Miten muilla? Ymmärsin että suurin painonnousu on normaalisti toisen kolmanneksen loppupuolella..
 
Mulla nyt just puolivälissä, painoa tullut 6 kiloa, vähemalt jännittää että mitä tästä eteenpäin sitten. Aloitin normipainossa, BMI 23. Ensimmäinen kuukausi tuli 3 kiloa ja sen jälkeen pari kk pahonvointien takia ei tullut lisää mutta ei laskenut myös. Maha alkoi näkymään vasta 15vk, nyt on aika nopeasti tullut enemmän esille [emoji4]
 
Itse olen ollut kyllä tässä raskaudessa jo ylipainon puolella, joten sitä suuremmalla syyllä painoa ei kovin saisi edes tulla. Nyt oli noussut 500g rv16+2 mennessä. Viimeksi lähtöpaino oli 10kg vähemmän ja silloin painoa tuli paljon reippaammin..
 
Mulla kertynyt painoa jo 6kiloa! Ylipainoa on jo ennestään joten ei tarttis kyllä noin kovaa vauhtia nousta! Nyt 17+0 (vitsi että onkin mennyt aika nopeasti jo 18.raskausviikko, ihan uskomatonta!!)
Mutta kipujen ja vuoteluiden vuoksi en olekkaan päässyt liikkumaan samaan tapaan kuin ihan alussa jonka vuoksi tuo paino varmasti noussut.
Aikasemmista raskauksista tullut n.25kg, mutta molempien aikana lähtöpaino ollut normaalipainon rajoissa :) ekasta kilot karisi helposti synnytyksen jälkeen ja tokan jälkeen saikin tehdä kunnolla töitä että pääsi kiloista eroon!
 
Mulla ei ole vielä paino noussut (nyt 16+2). Aiemmissakin paino lähtenyt nousemaan rv20 tienoolla ja painoa on tullut ekassa 14kg ja tokassa 9kg. Synnytyksen jälkeen olin ekalla kerralla muutaman kilon plussalla ja tokalla kerralla miinuksella alkupainoon nähden, turvotusta tuli niin paljon loppua kohden. Toivon että tällä kerralla saan pidettyä painon nousun vielä paremmin kurissa ylipainoakin kun on, turvotukselle nyt ei oikein mitään voi :sad001
 
Mulle on tullut nyt 3kg. Normaalipainosta lähdettiin liikkeelle ja eipä tässä tarttis ekalla puoliskolla paljon enempää tullakkaan. Esikoisesta tuli 5kg rv 20 mennessä ja siitä eteenpäin kilo per viikko tasaseen tahtiin synnytykseen asti ja loppulukemat oli +22kg. Nyt lähtöpaino oli kolmisen kiloa enemmän kuin esikoisesta ja ei todellakaan kiinnosta kantaa taas 20 kiloa ylimäärästä loppuraskaudesta, vaikka ne lähtikin sitten vauvavuoden aikana pois. Nyt oon päässy liikkumaan ihan kivasti ja ruokahalu on normalisoitunut ja tuntuu, että homma on hanskassa niin pelkään kyllä, että homma riistäytyy käsistä puolenvälin jälkeen :rolleyes: En siis todellakaan mässäilly tai maannu vain sohvalla esikoisen aikaan vaan lenkkeilin vielä synnytystä edeltävään iltaan asti. Aineenvaihdunta sanoi itsensä irti ja päätti pitää jokaisen syödyn kalorin itsellään :shifty:
 
Molemmissa aiemmissa raskauksissa on tullut 25kg painoa. Nyt olisi toivomus ettei hirveesti tulisi. Kun niin vaikeeta saada pois kun kuitenkin ylipainoa. Lähtöpaino tässä raskauksessa on 84 kg. Tiputin ekat 13 vko aikana 2 kg nyt on tullut hirveesti kun ruoka ja kaikki ruvennut taas maistumaan, nyt painan jotain 85,5kg. Hemmetti :D
 
Mua kiinnostaisi erityisesti normaalipainoisten mahdollinen painonousu, vähän vaan vertailupintaa tälle mun omalle alkuraskauden 3kg painonnousulle. :)
En tajua mistä sekin on tullut ku en paljon mitään syö. :D
Hoikkalähtöinen olen ollut joka raskauden alussa siis neljä raskautta. En syönyt sen enempää ja liikuin ok mutta silti tullut vähintään se 24 kg ja enintään 28. Ei itse mahda mitään kun hormonaalisia. Ne kilot sit vaan laihduttaa pois! Siksi musta tuntuu muutamien kilojen kauhistelu typerälle!!!
 
Normaalipainoinen olen ollut jokaisen raskauden alussa, ja silti painoa tullut kaikista kolmesta 20kg. Lopussa se painon nousu on ollut ihan turvotuksestakin johtuvaa. Nyt 16+2 painoa on tullut tähän mennessä 1.5kg. Katsoin viime raskauden neuvolakorttia ja sama ollut silloinkin tässä vaiheessa.
 
Keskimääräinen normaali painonnousu normaalipainoiselle on jotain noin 12kg. Laskennallisesti sen verran painaa synnytyksessä vauva, kohtu, istukka, lapsivesi ja lisääntynyt verimäärä äidin kehossa. Valitettavasti osalle tulee painoa etenkin loppua kohti paljon, vaikka ei tekisi mitään väärin. :/ Toiset laihtuvat imettäessä, minulla tuli hulluna painoa lisää silloin. Tietysti, kun maitoa piti olla paljon kahdelle ja kroppa tuntui oikein keräämällä keräävän kaiken energian talteen, jotta maidontuotanto olisi turvattu. Ei siis sokeasti voi luottaa siihen, että imetys vie kilot mennessään..

Tuplista tuli 19kg, joka oli ihan normaali ja jopa toivottava painonnousu (monikko-odottajan painon pitää aina nousta, vaikka olisi ylipainoinenkin lähtöpainoltaan). Nyt todella toivon, että painonnousu jäisi jopa vain puoleen tuosta, mutta todennäköisesti tulee kyllä enemmän kuin 10kg painoa..
 
Mulle ei ole onneksi koskaan neuvolassa mainittu painonnoususta. Olen kyllä nytkin varautunut siihen että samallatavoin nousee kuin kolmessa muussa on tehnyt. Varsinkin kesän lämmöt on tuoneet turvotuksen.

Juu ja kateellinen olen ollut niille joilla imetys laihduttaa. Ei ole toiminut minulla, mutta olen yrittänyt olla stressaamatta.
 
Olen normaalipainoinen ja ensimmäisessä raskaudessa painoa minulle tuli noin 13 kg, joista suurin osa jäi synnytyssalille. Loput lähti vasta imetyksen jälkeen. Toivon, että samanlainen painonnousu olisi myös nyt. Ainakaan toisella neuvolakäynnillä ei alkupainoon ollut tullut juurikaan mitään johtuen luultavasti alkuraskauden pahoinvoinnista, mutta loppuraskaudessa minulla viimeksikin lähti paino nousemaan.
 
Oli aikamoinen pettymys, kun imetys ei laihduttanutkaan, vaikka kuinka söi järkevästi. Tai sitten se ei vaan toimi ennen raskautta hankittuihin kiloihin :bag: En ole päässyt vielä kokemaan ns.normaalia tilaa raskauden jälkeen, kun lopettelin esikoisen imetystä, niin olinkin uudestaan raskaana.

Toivottavasti sitä joskus vielä näkisi vaa'alla sen normaalipainon :rolleyes:
 
Mulle ei oo tullu yhtään painoo lisää ekan neuvolan jälkeen nyt siis 15+0. Silti on tullu maha näkyviin vaikka ensimmäistä odotan :D
 
Hoikkalähtöinen olen ollut joka raskauden alussa siis neljä raskautta. En syönyt sen enempää ja liikuin ok mutta silti tullut vähintään se 24 kg ja enintään 28. Ei itse mahda mitään kun hormonaalisia. Ne kilot sit vaan laihduttaa pois! Siksi musta tuntuu muutamien kilojen kauhistelu typerälle!!!

No mulla kyseessä ensimmäinen raskaus niin siksi kyselen miten muilla paino on lähtenyt nousuun ja missä vaiheessa. Tarkoituksena ei ole "muutamien kilojen kauhistelu" lähinnä halusin vaan kokemuksia että missä vaiheessa on normaalia minkäkin verran tulla sitä lisäpainoa! (Ymmärrän kyllä että yksilöllistä, mutta silti on kiva kuulla kokemuksia kokemattomampana)
 
Takaisin
Top