isien suhtautuminen kasvatukseen

C

Citrus

Sukkela juttelija
Joulukuunmammat 2014
Heitän tänne mielenkiinnosta tällaisen ketjun, kun itse äitinä huomaan, että aina välillä tulee vastaan niitä äitejä, jotka "tietävät sen, miten lapset oikeasti kunnolla kasvatetaan". Lapsihan kasvaa yksilönä, eikä sama kasvatusoppi toimi toisessa perheessä - näin minä ajattelen. Kuuntelen mielelläni toisten näkökulmia kasvatukseen, mutta oudoksun niitä, jotka ovat ehdottoman varmoja siitä, että juuri heidän tapansa on oikea (tajuamatta sitä, ettei se välttämättä toimi kaikilla ja lapset tosiaan ovat yksilöitä). Kaikkea kuulemaansa pystyy soveltamaan tietysti.
mutta, onko iseillä tällaista keskinäistä tapaa siitä, kuka kasvattaa lapsen "oikein", kuka ei vai ovatko isät jo automaattisesti yhteisymmärryksessä toistensa kanssa? Pohtivatko isät toisten isien tai äitien kasvatustapoja yhtä kärkkäästi kuin naiset?

edit. Tähän lisäyksenä, oma mieheni ei herkästi sano..mutta ilmaisee kyllä, jos näkee jonkun asian olevan todellakin päin p...tä. Hän sanoo niin miehistä kuin naisista, mutta TODELLA TODELLA HARVOIN!
 
Mielenkiintoinen keskustelu! Toivottavasti tähän saadaan miehinen näkökulma! (Furaga, hohoi! :wink )

Oma mieheni on todella kiinnostunut kasvatuksesta. Keskustelemme hänen kanssaa kotona aiheesta aika usein ja suhteellisen paljon. Keskustelu on yleensä filosofisen pohdiskelevaa, pohdimme biologiaa, psykologiaa ja evoluutiota. Emme juurikaan ruodi muiden kasvatustapoja, ellei nyt esim. uutisissa tai muuten ole tullut esille jokin kasvatustyyli/-tapa, josta haluamme syystä tai toisesta keskustella. Yleensä mieheni on jopa minua herkempi heti tuomitsemaan haitallisina pitämänsä tyylit ja tavat, usein se olen minä, joka avaa sitä, mikä ajatusmaailma saattaa toisten kasvatustapojen tastalla olla.

Mutta mieheni ei koskaan keskustele kasvatuksesta toisten miesten kanssa. Ei edes sen parhaan ystävänsä, jolla on lähes samanikäinen lapsi, kuin meilläkin. Mieheni ei pidä soveliaana keskstella kasvatuksesta muiden kanssa, elleivät muut ole ensin kysyneet asiasta tai avanneet muutenkaan keskustelua. Ylipäätään hänen mielestään on epämiellyttävää keskustella kasvatuksesta ihmisten kanssa, jotka ovat hänen (meidän) kanssaan erimieltä asioista. Hän ei puuttuisi toisten kasvatukseen, ei miellään edes neuvoisi pyydettäessä, ellei kyseessä olisi hänen mielestään selkeästi haitallinen tilanne lapselle.
 
En mä ainakaan toisten miesten kanssa juurikaan keskustele kasvatuksesta jollei kysytä näkökulmaa. Muistakaa nyt että miesten mielestä kasvatusta on se että pieraistaan ku pierettää. Hyvin pitkälti luotan muksun äidin sanaan jos on jokin epäselvää. Sen verran olen muksun isäpuolen kanssa jutellut et tiedän mitkä asiat tehdään siellä erilailla kuin täällä. Esim ruokailu, siellä syödään pöydän ääressä tiettyinä aikoina eikä piirrettyjä saa katsoa silloin. Mun luona taas syödään kun on nälkä ja katsellaan siinä samalla vaikka piirrettyjä tai vaikka uutisia. Arvatkaapas kummassa paikassa lautanen tyhjenee tehokkaammin?
Tietty jos mun mielestä joku tekee jotain todella väärin, sanon kyllä.
 
Vähän on vanha ketju, mutta ei sen niin väliä. Kyllä minä olen erittäin kiinnostunut kasvatuksesta. Osaksi johtunee siitä, että mulla on ollut tiettyjä haasteita ujouteni/arkuuteni kanssa, ja sitä on paljonkin pohdiskeltu psykologien kanssa. Aika moni juttu selittyy lapsuuskokemuksillani, kasvatuksestani ja vanhempieni luonteesta. Haluaisin välttää tämän poikani kanssa ja osallistua aktiivisesti kasvatukseen ja olla aina tukena ja läsnä, ymmärtää ja ohjata häntä kosken läpi turvallisesti rajoja kunnioittaen.

Sen olen huomannut, että äijien kanssa kasvatuksesta ei paljoa puhuta. Mua se ihmetyttää: eletään kuitenkin 2010-lukua, ja isät viuhtovat jo aika aktiivisesti isyyslomilla ja osallistuvat perheen pienokaisten kasvatukseen. Ehkä mulla on naismaisia piirteitä, vaikka ulkonäöltäni olen aika robustin oloinen. Tosin, parin hyvän ystävän kanssa kyllä jutellaan.

En mä muiden kasvatukseen silleen puutu. Toki, yritän aina nähdä asioiden positiivisen puolen ja kannustaa. Senkin takia suhtaudun aika varovaisesti muiden kasvatukseen, kun oma isämatka niin alussa. Mut joo, onhan jotain ehdottomia no-no -juttuja, kuten fyysinen kurittaminen ja täysin vapaa kasvatus. Ja tota sosiaalisuutta yritän silleen aika tarkalla silmällä katsoa ja kannustaa, kun se on todella tärkeässä osassa elämässä.

Hyvä ketju.
 
Joo mun käsityksen mukaan aika harvoin miehet juttelee kasvatuksesta tarkoituksellisesti. Jonkun kerran olen hätääntyneen oloista nuorta miestä ohjeistanut et mitä itse tekisin tilanteessa, mutta viimeksikin mun muksu hoiti sen. Vieressä ollut vauva pillahti itkuun niin typyhän katsoi hetken, sit alkoi laulamaan. Se toimi.
 
Takaisin
Top