Joulukuun mammat 2015

Pikaista paranemista Wopwop! Meillä on kans pienin potenut korvatulehdusta jo viikon päivät... Tänään oli oikeastaan vasta eka semmonen päivä, että voi terveeksi sanoa. Ihan hirveä räkis ja vanhemmilla jäätävä univelka kun nuo ipanat on kukkuneet vuoronperään koko viikon o.O

Meillekin hommattiin kuopukselle uus istuin :) Päädyttiin Concordin Reverso plussaan, koska se oli hinta-laadultaan meidän budjettiin sopivin.

Sanokaapas allergialasten vanhemmat, että mitä pitäis olla mieltä kun tolle pienemmälle on ilmestynyt alaselkään aikuisen kämmenen kokoinen läntti nokkosihottumaa+ taiveihottuma toiseen jalkaan ja nivuseen? Ensin luulin hikinäpyksi kun alkoi parilla näpyllä, mutta nyt se kyllä näyttäis omaan silmään jo allergialta, kun helahtelee välillä ihan kirkkaan punaiseksi ja kutiaa paljon :sad001 Tässä kuussa on aloitettu hapanmaitotuotteet ja sitrukset. Neuvolaan varmaan kantsii ekana olla yhteydessä?
 
Ekana jättäisin kyll hapanmaitotuotteet pois. Kuulostaa pitkan ajan altistuksen allergiaoireelta.
Itsellä sitrusallergia tekee laikukkaan ihon. Miehellä maito aiheuttaa tuollaisia oireita. Välttämättä neuvolaan ei tartte olla yhteydessä mutta sieltä saa kyllä selkeät neuvot kuinka toimia. Todnäk kehottavat jättää noi hapanmaitotuotteet pois ja odottaa että rauhoittuuko oireet ja sitten kun rauhoittuneet niin varoen testata uusiksi ja katsoa oliko se syynä.
 
Kiitos saini näkemyksestäsi! Mulla on itsellä yliherkkyys sitruunalle, ja se oireilee kans eri tavalla ku tuo lapsen ihottuma, siksi oon itsekin alkanut epäillä tuota maitoa... Pitääpä soittaa neuvolaan tänään :)
 
Onko kenenkään muun vaavi nirso ruoan suhteen? Meillä ei maistu suolaset/ruoka ruoka soseet :/ hedelmä piltti, maustettu puuro ja korvike vaan.. turhauttavaaa!!
 
Meillä on välillä ylipäätään, ettei mikään meinaisi maistua ja elää tyyliin maidolla ja hedelmäsoseilla. Lisäksi kökköiset ruuat yhä yökkäyttää eikä tykkää niitä syödä. Kotiruuat ei myöskään ole kovin suosittuja ja olen aika laiska niitä tekemään. Työkaveri suositteli kokeileemaan Hippi soseita. Ja niistä meneekin kyllä melkeenpä kaikki maut mitä on tähän mennessä maistettu. Siis nimenomaan liha-/kalasoseet.
 
Meilläkään noi lihakasvissoseet ei maistu. Syö pari lusikallista ja thats it. Hedelmäsoseet kyll uppoaa. Sit kyll sormiruokana menee kaikki makarooneista lihapalasiin ja kasviksiin.
 
Meillä on hedelmää/marjaa tarjolla ainoastaan välipalalla ja muut ruuat menee ihan "kunnon ruualla". Jos ei maistu, niin ei mastu, syö sitten seuraavalla kerralla enemmän jos maistuu. Meillä kyllä kaikki menee sormiruokana, että hyvin vaikea sanoa, paljonko mahaan lopulta päätyy, mutta kasvu ollut tasaista. Maitoa menee semmoiset 6-7dl/päivässä, vettä sitten lisäksi jos jano jää. Puuro aiheutti kamalaa huutoa jo kun tyyppi spottasi lautasen, niin oli kuukauden paussilla, nyt puuro meneekin sitten nätisti sormin&itse lusikalla syöden :)

Yöt meneet meillä ihan saaaaaaaatanan huonoiksi! Poskihampaita näyttäisi puskevan, heräilee moneen kertaan itkeskelemään. Saapahan tästäkin herkusta nauttia, kun tähän asti mallikkaasti nukkunut yöt :D
 
Meillä neiti taas kipeänä :eek: yöllä alkoi nenän vuotaminen ja tää päivä on menny pärskiessä ja nenä friidaa käyttäessä.. kauhulla ootan jo yötä :sad001
 
Meillä maistuu vaihtelevasti ruoka. Välillä menee lounas lusikalla, mutta välillä ei maistu kuin sormiruokana lounas. Kuinka ootte valmistanut jauhelihan? Normaalisti lihat keittänyt ja soseuttanut tähän asti, kun karkeempi meinaa tökkiä, mut tekisi mieli kokeilla jotain uutta. Ruoka-aineita nyt riisi, kesäkurpitsa, kukkakaali, poro ja hirvi pääruualle, joka rajoittaa vähän kokkailuja.
Osataanko teillä lusikkalla itse syödä? Meillä on menee hienosti lusikalla suuhun, jos laittaa lusikkaa, mut itse ei osaa vielä ottaa lautaselta.
 
Puuro ja muusi menee meillä lusikalla omatoimisesti, pääosin kuitenkin käsin kauhoo nassuunsa :)
 
Meillä syödään lähes kaikkea tosi hyvin, pl. salaatin lehdet ja muut "omituisen koostumuksen" ruoat. Poju syö lähes joka aterialla samaa kuin me, muutoin menee kaikki purkitkin. Meillä ei vielä syödä itse lusikalla, opetellaan kylläkin. Taitaa olla vasuri! Mites toi maitohomma kannattaisi hoitaa? Tähän asti menty pelkällä ämmällä ja vuosikkaana ajattelin lopettaa imetyksen. Voinko siirtyä jo nyt pikkuhiljaa lehmänmaitoa vai onko hyötyä käyttää välissä korviketta? Ja missä välissä se maito annetaan? Tissiä on syöty pojan tahtisesti tällä hetkellä n. 4-5 kertaa päivässä.
 
Suikaleina imeskeltäväksi tai muussattuna haarukalla.

Mistä astiasta te tarjootte ruokaa, jos jo itse lusikalla harjoittelee? Ja miten kestätte sitä sotkua? :eek:
 
Suikaleina tai jauhelihana ja sen kokoisia palasia jotka saa mutustettua
 
Meillä ihan normaali lautanen ollut käytössä, puuro tietysti syvältä lautaselta. Sotkua tulee mitä tulee, siivotaan sit pois, tärkeintä on, että kaikki syödään yhdessä samaan aikaan :)
 
Takaisin
Top