Taaperoiden kuulumiset

Onko teillä ollut vauvarokkoa? Meillä taapero oli alkuviikon kuumeessa ja eilen alkoi ilmestyä ihottumaa, nyt onkin täynnä laikkuja. En tiennyt että se voi näin myöhään tulla, käytiin vielä lääkärissä varmistamassa ettei ole mitään muuta.

Niin ja täällä tosiaan kuumimpien helteitten aikaan yritettiin keksiä vaikka mitä, mikä viilentäisi kuumeilevaa lasta :confused:
 
Meillä ei ole ollut mitään rokkoa vielä. Toivotaan että teillä Voikukka parannutaan pian :)
 
Hei paljon paljon onnea vauvoista ❤️ Ihania juttuja!

Täällä taas oltu enemmän lueskelulinjalla, kun aika on niin kortilla. Käyn itse töissä, taloa rakennetaan, poika vielä kotona. Maanantaina alkaisi sitten hoitotaival, kun isänsäkin palaa töihin. Kesä on mennyt hyvin, tutista vieroitettiin n. 3 vkoa sitten, ettei sitä tarvi ryhmikseen kantaa. Nyt varmaan helteet kiusaa kun nukahtamista vastustetaan viimeiseen asti. Jännä nähdä miten hoidossa tulee päikyt menemään kun aikovat isojen sänkyyn laittaa. Potalla käydään vähintään aamulla ja illalla. Päivisin oltu vielä vähän laiskoja asian suhteen.
 
Meillä oli pojalla vauvarokko kun hän oli muistaakseni 8 kk. Korkeaa kuumetta (yli 39) kolme vrk, ihottumaa ei nähty, mutta sehän voi hävitä ihan tunneissa ja olla melko lievääkin. Meilläkin oli siis kesäaikaan, mutta viime kesähän ei ollut niin lämmin. Muistan olleeni melko huolissani, sillä poika ei suostunut juomaan pullosta mitään ja rinnallakin kävi harvemmin, kun oli niin voimaton kuumeesta. Muistaakseni vauvarokko voi tulla alle 2-vuotiaalle, joten ihan mahdollista on että teillä on se, Voikukka. :/ toisaalta se oli aika helppo rokko ainakin meillä, kun ei ollut kuumeen lisäksi muita oireita ja meni niin pian ohi.

Ei kai muu auta, kuin paljon nesteytystä ja kenties haaleassa suihkussa/kylvyssä käynti ja kuumetta alentavat särkylääkkeet? Pikaista paranemista teille!
 
Justiina89, kuume on onneksi jo mennyt ohi ja enää on haaleat jäljet ihottumasta :) tänään on jopa ruoka maistunut normaalisti, kolmeen päivään ei syönyt juuri mitään mutta joi onneksi senkin edestä.
 
Meilläkin oli tuossa viikonloppuna vauvarokko. Kuumetta yli 40 astetta kolmen päivän ajan, ainoastaan pillimehut kelpasivat. Tiistaina tuli sitten ihottumaa/näppyä. Onneksi oli mies isyysvapaalla, mutta siltikin oli raskasta hoitaa sairasta taaperoa, jolle kelpasi vain äiti ja vastasyntynyttä, joka vain asuisi rinnalla. Tulipahan harjoiteltua ensi viikkoa varten, kun mies palaa takaisin töihin ja itselläni alkaa arki kahden alle 2v:n kanssa.
 
Varmasti tulee säpinää riittämään teillä JN89, oikein paljon voimia, kärsivällisyyttä ja riittävän pitkiä yöunia sinulle toivottelen :Heartred

Mitähän meille kuuluu... Mies on vielä isyysvapaalla tämän ja ensi viikon. Ollaan kotona, ulkoillaan ja touhutaan yhdessä perheenä, hoidetaan asioita. Ollaan juteltu mahdollisesta perheenlisäyksestä... Sanotaanko että mies sanoo yhtä, mutta tekee toista, eli ilman ehkäisyä ollaan menty. Häntä varmasti jännittää kovasti ajatus toisesta vauvasta, mutta toisaalta myös kiinnostaa.

Poika juttelee hauskoja juttuja, halii paljon, tervehtii tuntemattomia vaikka on muuten ujo ja keksii kaiken maailman kujeita... Matkii kaikkea kuulemaansa :) äänet ylipäätään kiinnostaa ja niitä pohdiskellaan, jotkut äänet pelottaa, toiset on hassuja. Tällä hetkellä automerkkien tunnistus on suurta huvia, poika bongaa kaikki mersut ja mazdat ja äitin pitää kertoa muiden autojen merkit, joiden nimiä poika sitten toistelee :D
 
Kovasti tsemppiä ja jaksamista arjen pyörittämiseen JN89!! :)
Meillä arki kulkee melko tasaisesti. Päiväkotia, töitä, kotihommia... Poika syö hyvin ja nukkuu hyvin. Nukahtaminen vaihtelee. Eikä olla vieläkään siirrytty isojen sänkyyn. Pitäis kaverilta sänky hakea, kuhan saisivat omalleen ostettua uuden. Sanoja tulee meillä kanssa hirveästi, lähinnä vielä yksittäisiä, joskus harvoin kahden sanan lauseita. Supistajalla ollaan käyty päivittäin ja välillä jopa tullut tuotoksiakin :)
Mulla on maanantaina työhaastattelu. Päätin etten jää odottelemaan nykyisestä työstä lappua takamukseen vaan vaihdan työpaikkaa jos vain suinkin jostain saan :D mukavaa viikonloppua kaikille !
 
Meillä poika tekee hampaita, nyt vasta tulossa alaetuhampaiden viereen toiset etuhampaat. Ilmeisen kipeää tekee, tississä roikkuu aamuyöt, ruoka ei maistu ja kaivelee suuta koko ajan. Hidas on tämäkin prosessi meillä. :D mun laskujen mukaan hampaita on nyt 11.
 
Meillä puuttuu kaikki neljä taaimmaista hammasta. Eikä ole merkkiä että vielä tulisivat :)
Syksy kai aloitettu... Poika räkäinen :sad001 täytyy toivoa että pahemmalta taudilta vältyttäisiin...
 
Ei ole täälläkään vielä niitä neljää viimeistä poskihammasta. Merkkejä ovat jo alkukesästä antaneet, muttei vielä mitään suussa näy. Tyttö tunkee jatkuvasti sormiaan sinne ja kuolaa valuu.

Ronjalle tsemppiä uuden työpaikan metsästykseen. Toivottavasti löytyy pian sopiva paikka.
 
Meillä räkäisyys edelleen jatkuu. Ei onneksi kuumetta eikä hengenahdistusta. Poika lähti isälleen viikonlopun viettoon ja mä aloitan yövuorot. Puuh, ei kyllä ole yhtään mun juttu. Pelkkä ajatuskin väsyttää :D
Ja sitten. Mulla on kai napatyrä :sad001 Jäänyt raskauden jälkeen aukko navan kohdalle ja se on välillä pienesti kipuillut. Eilen sitten tuli oikein kunnon kipukohtaus. Meinasin oksentaa ja pyörtyä kun niin sattui. Tänään kävin lääkärillä joka hyvin varmana puhui napatyrästä. Maanataina vielä ultrataan ja varmistetaan. Mahdollisesti leikkaus sitten edessä :sad001 onko kellään kokemusta moisesta?
 
Huih! Hyvä että menit lääkäriin Ronja! Ei ihan vastaavaa kokemusta ole, pojalla oli napatyrä vauvana, pullahti esiin pian napatyngän irrottua mutta painui itsestään paikoilleen parissa kuukaudessa. Myös minulla kuulemma ollut pienenä, en tosin tiedä minkä ikäisenä. Äitini mukaan se tuli esille aina kun itkin, eli varmaankin kun jännitin mahaa. Oli mennyt itsestään ohi. Muistaakseni myös mun isällä ollut nyt aikuisiässä napatyrä, mutta sille ei kai tehty mitään? Mutta se ei tainnut olla kipeä. Kuulostaa ikävältä, että olet noin kipeä ollut, silloin se täytyy ehkä leikata, käsittääkseni se voi kuroutua. Hyvä että pääset pian lääkäriin uudestaan! Et kai voi mennä töihinkään, jos oot noin kipeä, entä jos sun olo huononee kun rehkit? :| parempaa vointia sulle ja muista levätä :Heartred
 
Kiitos Justiina :) Ei ole ollut nyt sen kipukohtauksen jälkeen enään kipeä. Pientä tuntemusta vain. Lääkäri tosiaan tunnusteli ja sanoi että navan kohdalla on pieni aukko josta vatsalihakset eivät ole palautuneet. Ja aukko on niin pieni ettei sisältö kuitenkaan pääse pullahtamaan ulos, mutta tekee kipeää jos jää suolen mutka puristuksiin sinne väliin... :eek: Jos tulee vielä kipukohtaus niin täytyy mennä päivystykseen juurikin tuon kurotumisen takia. Yritän ottaa rauhallisesti :) Nytkin tosin töissä... :D
 
Miten teillä muilla taaperot suhtautuu muihin lähipiirin ihmisiin kuin perheenjäseniin? Tai lähinnä siis silloin, kun he eivät ole paikalla. Meillä tytölle tulee välillä mieleen esim mummu, jota näkee viikottain ja yhdistää hänet selvästi asioihin, mitä ovat yhdessä tehneet. Mutta mietityttää eräs toinen sukulainen, jota tyttö näkee vaihtelevasti 1-3 viikon välein. Vaikka näkemisestä olisi kulunut parikin viikkoa, saattaa tyttö alkaa hokemaan hänen nimeään. Eikä se tule hänelle mieleen mistään asioista mitä olisivat yhdessä tehneet, vaan tilanne saattaa olla mikä tahansa. Mietin että tuleeko se vain jostain vai kaipaako tyttö hänen seuraansa vai mistä tuo johtuu? :D
 
Kyllä meillä poika muistelee kaikkia mahdollisia tuttuja, tietenkin erityisesti sellaisia, joita nähdään enemmän tai ollaan nähty vasta. Muutamalla sanalla pohtii myös asioita, jotka heihin liittyy, mitä ovat viimeksi tehneet yhdessä tms... Joitakin tuttuja saattaa muistella myös pidemmän ajan takaa, ei niitä asiayhteyksiä aina tiedä, mistä lapsi yhtäkkiä hoksaa jotain kaivata :)

Miehellä on nyt lomat loppu, olipa jotenkin pitkä päivä pojan kanssa vaikka vieraitakin kävi, syksyn merkkejä ilmassa...
 
Meillä kans poika usein puhuu kummitädistä ja yhdestä toisesta mun läheisestä kaverista :) Heitä siis näkee usein. Saattaa esimerkiksi kesken ruokailun yhtäkkiä alkaa kyselemään nimellä. Samoin jos näkee ulkona yhtään samaa muistuttavaa henkilöä alkaa huutamaan nimeltä :D hahah!
Mulla nyt varmistui ultrassa se napatyrä ja lääkäri olisi laittanut leikkausjonoonkin. Mä päätin kuitenkin etten nyt mene. Hirveän huono hetki jos ja kun työpaikkakin olen vaihtamassa... Ehkä myöhemmin sitten, jos alkaa kovasti vaivaamaan. Nyt ei ole mitään kipuja ollut.
Muuten kuuluu tasaista. Ollaan nyt ahkerammin käyty supistajalla ja joka toinen kerta suunnilleen sinne pisutkin tulee :) kakka harvemmin. Mut millä mä saan loppumaan ton pippelin ronklaamisen pytyllä ollessa? :eek: pissat lentelee mihin sattuu :D vai loppuuko se vaan joskus ?
 
Takaisin
Top