Onko teidän lapsilla omat huoneet?

Meillä ei ole kuin yksi lapsi, mutta omat huoneet löytyisi tarvittaessa kahdelle :)
 
meillä on kaksi yhteistä lasta ja lisäksi miehen 12vee poika. asutaan 3h+k ja huonejako menee niin, että 12veellä on oma huone ja me neljä muuta nukutaan samassa. tiukkaa tekee välillä, mutta ollaan pärjätty. meillä pienimmäinen menee nukkumaan klo 20 ja keskimmäinen klo 20.30-21, vähän riippuen siitä, kuinka kauan pienimmällä kestää nukahtaa. me itse valvotaan pitempään.

yhteiselo sujuu, koska on pakko asua näin. tietysti voisi miettiä, olisivatko isommat samassa huoneessa, mutta tuo ikäero heillä on aika iso ja lisäksi ovat eri sukupuolta, niin odotellaan vaan, että joko saadaan tämä joskus myytyä ja hankittua isompi tilalle tai isoin muuttaa täysi-ikäisenä omilleen tai luovutetaan makkari pikkuisille ja nukutaan itse olkkarissa. tällä hetkellä olkkari on lelujen kansoittama ja pienet tosiaan leikkii olkkarissa, keittiössä ja eteisessä.
 
Tällä hetkellä, kun toinen vauva tulossa ei olisi omia huoneita lapsille. Nyt on kuitenkin kova tarkoitus saada myytyä tämä meidän vähän pieneksi käyvä asunto ja saada vaihdettua niin että olisi molemmille omat huoneet.

Uskon että alkuun hyvin pärjätään tässä pienemmässäkin asunnossa, mutta lasten kasvaessa mukavampi, kun on omat huoneet. Muistan kun lapsena jouduin vielä 8 vuotiaana jakamaan huoneen sisaruksen kanssa ja se oli kurjaa. Kuitenkin lapsenakin kaipaa yksityisyyttä ja omaa rauhaa. Pakon saattelemana varmasti pärjäisi samassakin huoneessa. Meillä vielä esikoinen on poika ja tulevan vauvan pitäisi olla tyttö, niin senkin puolesta omat huoneet olisi mukavempi, varsinkin sitten isompana. Samaa sukupuolta jos olisi, niin kuvittelisin että olisi helpompaa asuttaa samaa huonetta jos ikäerokin pieni.
 
Me asustellaan kolmiossa ja meitä on kaksi aikuista ja kaksi lasta + miehen lapsi edellisestä suhteesta. Meidän pian 3v tyttö nukkuu omassa huoneessaan, jossa myös sänky miehen lapselle. Meidän kuopus, pian 1v, nukkuu meidän kanssa. Haluttais siirtää kuopuskin jo toiseen huoneeseen, mutta eipä ole tilaa tällä hetkellä.. Isompi talo etsinnässä nyt kokoajan, ja tarkoitus olis siirtää nää meidän 3- ja 1-vuotiaat samaan huoneeseen (kummatkin nukkuu täysiä, rauhallisia öitä). Vanhin lapsi saisi sitten oman, ja me vanhemmat oman huoneen.
 
Naljä lasta ja kolme makkaria. Kaksi isointa on samassa huoneessa, molemmat poikia, ja isompi tyttö on toistaiseksi omassaan. Kunhan pienin tyttö lopettaa yösyömiset, niin siirtyy siskon kanssa samaan huoneeseen. Tarkoitus on muuttaa isompaan taloon muutaman vuoden päästä, että pojat/koululaiset saa omat huoneet.
 
Ei vielä ole ihan ajankohtaista meillä, mutta voisin silti kysyä. Miten isompi lapsi on suhtautunut siihen, kun pikkusisarus on muuttanut samaan huoneeseen?
 
Vähän vanha topik mutta pakko kertoa oma mielipide :) mulla ja mun isoveljellä on 8vuotta ikäeroa joten hän saattaa olla erimieltä mutta musta oli ihan mahtavaa jakaa huone aina siihen asti kun hän meni armeijaan... ja sen jälkeen en hetkeen osannut nukkua kun kukaan ei ollut kuorsaamassa ja luomassa turvallisuuden tunnetta :) nyt aikuisenakin nukun mielummin mieheni tai edes koiran kanssa kuin yksin!
 
Tytöillä (9v. ja 6v.) on omat huoneet, on ollut jo useamman vuoden. Kuitenkin tälläkin hetkellä heillä on siskonpeti minun huoneessa ja koiraleikit pitkin huonetta. :grin Nukutaan oikein levollisesti kun kaikki ollaan samassa huoneessa. Koirakin käpertyy yöksi tyttöjen jalkoihin. :Heartpink Nautitaan nyt tästä ajasta kun ollaan vielä tällä porukalla. Kesällä kun vauva syntyy alkaa taas uusi, erilainen vaihe.
 
Puolustan myös huoneiden jakamista :) Minulla ja veljelläni on 6 vuoden ikäero ja jaoimme huoneemme (joka oli kuitekin isompi kuin vanhempiemme makkari). Jaoimme huoneen kunnes valmistuin lukiosta ja muutin omilleni päästyäni opiskelemaan. :) Emme traumatisoituneet tästä kumpikaan. :grin

En sano että se olisi ollut helppoa jakaa huone niin pitkään veljen kanssa, ei todellakaan. Se oli kurjaa ja olisin kaivannut yksityisyyttä paljon enemmän, mutta uskon ja olen siitä aika varma että meidän hyvät ja lämpimät välit johtuvat suureksi osaksi siitä, että olemme joutuneet kohtaamaan toisiamme monen vuoden ajan; riidellen, sopien, tapellen, nauraen, auttaen toisiamme, puolustellen toisiamme yhdessä, marisseet vanhemille yhdessä,..Vuorovaikutus ja luottamus on kehittynyt huippuunsa. Veljeni on edelleen yksi parhaimmista ystävistäni ja luotan häneen 100%.

Toivon, että lapsistanikin tulee läheisiä toisilleen, sillä vanhempien jälkeen heillä tulisi olla toisensa tukenaan. Vasta myöhemmin toki omat puolisot ja perhe, mutta aluksi heidän pitäisi tuntea olonsa turvallisiksi omassa perheessään. Kaikesta ei voi aina keskustella vanhempien kanssa, joten on tärkeää että heillä on toisensa. :) :Heartred
 
Meillä 10-v tyttö ja 7-v poika ovat omissa huoneissa ja 6kk poika nukkuu aikuisten kanssa samassa huoneessa. Pari kolme vuotta sitten tyttären toiveesta tehtiin molemmille omat huoneet.
 
Meillä makkareita on 3 joista yksi kahden huoneen kokoinen eli saa tarvittaessa jaettua kahteen ja lisäksi takkahuone. Tällä hetkellä meitä nukkuu meidän vanhempien makkarissa 2v tyttö ja 8kk vauva :grin Ja toisessa makkarissa esikoistyttö 5v ja poika 3,5v. Iso makkari on kaikkien leikkihuone ja takkahuone toinen tv/tietokonehuone. (tarvittaessa isoon olohuoneeseenkin sais jaettua nukkumatilan, aikuisille lähinnä)

Meillä on isommat lapset kokeilleet omia huoneita joskus pienempinä mutta pojan nukkuminen meni niin levottomaksi ja kaipasi kaveria öisin huoneeseensa joten laitettiin isommat samaan ja molemmat tykkää, eivät millään ainakaan tällä hetkellä halua omaa huonetta.

Tarkoitus olisi siirtää 2v tyttö kolmanneksi kahden isomman kanssa nukkumaan ja kun tämä pienempi poika kasvaa, ehkä 1,5v iässä tehdä tyttöjen makkari ja poikien makkari ja me vanhemmat mennään takkahuoneeseen asustelemaan ja iso makkari säilyy leikkihuoneena.

Tietty jotain poikien leikkejä saattaa tulla niiden makkariin ja tyttöjen juttuja niiden, en vielä ole suunnitellut sen tarkemmin ja näkee sitten miten leikkimiset sujuu. Tiedän vain että äippä haluaa sisustaa tyttöjen huoneen ja poikien huoneen :grin
Ja kyllä nuo isommatkin odottaa sitä mutta en usko että vanhempi poika sais vielä turvaa tuosta pienemmästä vaikka se jo aika hyvin nukkuukin.

Jos/kun perhe tästä vielä kasvaa niin mietitään sitten uusiksi. Ja tuskin tämä tulee olemaan loppuelämänkoti, tarkoitus vaihtaa muutaman vuoden päästä ehkä paikkakuntaa niin sitten voi olla että huoneita tarvii enemmänkin. Yhteiset huoneet kyllä pidetään niin pitkään kuin mahdollista. Jaoin itsekin huoneen 15v asti lähes 3v nuoremman siskoni kanssa ja hyvin sujui :) Emme halunneet omia huoneita vaikka pikkuveljellä oli. Toki meidän huone oli isokokoinen.
 
Pöööhhhh no ei oo, meillä on niinkin tylsästi että 15 ja viel koton asuvalla 19 veellä omat huoneet,sit keskikolmikko 12-10-8 asustaa samaa huonetta,mikä on ihan pirun ongelmallista, ja sit kuopus on meijän kanssa.Ihan peestä, ja tuo 12v poika oottaa kun kuuta nousevaa,että 19v muuttaa kotoa,niin saa oman huoneen, ellei sit löydetä isompaa huushollia ennen sitä. Aika nihkee tilanne kaikille ja hermoja rassaava. Ei vaan oo kaikille omaa huonetta :sad001
 
Meillä on kaikille oma huone. Lapsia on 2: poika 6v ja tyttö 5v. Odotan kolmatta lasta, ja hänellekin on oma huone valmiina.
 
Meillä kaksoset jakavat yhteisen huoneen ja niin on todennäköisesti vielä pitkään, kun ovat samaa sukupuolta. Lapsia on kohta kolme ja makuuhuoneita saman verran, joten jotkut lapset joutuvat joka tapauksessa nukkumaan samassa huoneessa keskenään. Toiveissa olisi saada kaikki kolme samaan jossain vaiheessa..
 
Meillä on 1,5 v. poika eikä ole omaa huonetta, koska meillä on vaan yksi makkari. Ollaan muuttamassa isompaan joten sitten saa oman huoneen :) Jos toinenkin lapsi tulee niin hänkin saa oman huoneen jossain vaiheessa.
 
Takaisin
Top