Ei tää voi olla näin vaikeeta!

Uudet toivotan lämpimästi tervetulleiksi, toivottavasti pääsette lyhyillä visiiteillä :)

Lucky, tsemppiä tuohon tilanteeseen, kuullostaa niin älyttömän rankalta :sad001 oot silti todella vahva nainen❤

Oon täällä viikonlopun jäljiltä vaan taustaillu ja tykkäilly, mut nyt kosketti niin paljon, ett pakko päästä itekin kommentoimaan.
Samoja tuntemuksia myös täällä olen käynyt läpi, joita monella (luulisin että joskus lähes kaikilla kävässyt) mielenpäällä. Tuntuu todella raskaalta kun ympärillä ihmiset, jotka eivät ole halunneet lapsia, saavat kertoa raskausuutisia.
Tulee vähän sellanen epäreilu fiilis ett "miks toi saa jo toisen, vaikkei halunnut sitä ensimmäistäkään?! Mä oon halunnu ja kiltisti odottanu paljon pidempään". Tää siis oli ihan miun oma ajatus silloin kun sain tietää ett ystäväni(joka ei ikinä halunnut lapsia) oli raskaana, koska kumi puhkesi!!!!!!! Olin niin kateellinen ja vihanen itelleni, tunsin itteni maailman huonoimmaks naiseks, tai en oikeastaan naiseks ollenkaan; enhän saanut edes lasta "tehtyä"!
Tietysti sitten on nää jotka tosiaan raskautuvat heti kun ehkäsyn jättävät pois. Sekin on hyvin hyvin hajottavaa, ainki miulle. Se kamala kateus, joka ei ole hyväksyttävää ja jota ei saisi antaa itsensä tuntea, tunkeutuu läpi väkisin ja sit itken, itken kauan, monta päivää.
Miksi on niin kovin vaikeaa olla onnellinen toisten puolesta? Miusta tuntuu ett oon joka kerta niin tekopyhä ku olla ja pystyy vaan, kun onnittelen hymyssä suin. Tuntuu ettei miun tartte olla mitään, voin pitää jonkun valheen lakanan ympärilläni ja kaikki luulee ett oon aidosti onnellinen heidän puolestaan, vaikken siihen oikeasti pystyisi ikinä, niin kateellinen olen :sad001
Tsemppiä ihan jokaiselle näiden ajatusten kanssa❤

Mimmun kokemukset oli tositosi raskaat, kun kaavinnassakin joutuu muita onnittelemaan, oot kyllä niin vahva ja upea nainen! Toivottavasti pian tärppäisi❤

Viipsukalle vielä onnittelut plussasta :)

Wildside, onnea poikalupauksesta! :)

Silv, ihana kui pitkällä jo oot❤ tuuthan taas kertomaan kuulumisiasi :)

Tsemppiä piinaviikoille/-päiville :)

Kaikille o- ja r-plussatuulia!! :)

On; tänne ei mitään kummallista, huomenna labrat ja gyne. Rennosti otettu eikä mitään odotuksiakaan enää oo oikeestaan.

Nenna kp22/28-37 dpo8
 
nennaa, tosi hyvin kirjoitit tosta kiltisti odottamisesta ja naiseudesta. En tiedä miten teidät muut on kasvatettu, mutta ainakin itsessäni tunnistan sellaisen "kiltin tytön", joka on halunnut tehdä asiat oikein ja nyt kun kerran jotain itselleni toivoisin... On ollut vaikeaa hyväksyä omassa itsessä niitä negatiivisia tunteita. Ehkä esikoistyttärenä olen kantanut toisista liikaakin huolta ja paljon laittanut muita ihmisiä itseni edelle. Ei välttämättä mikään hyvä juttu, koska katkeria tunteita nousee toisinaan pintaan. Mutta kai olen jotenkin ajatellut, että se kiltisti odottaminen palkitaan. Näissä jutuissa mennään jo tosi syvälle maailmankatsomukseen ja kaikkeen. Mutta syviähän me naiset olemme :D

Säröjä tulee myös naiseuteen. Olen rikki, epäkelpo, epänaisellinen, hedelmätön, tällä ruumiilla oli yksi tehtävä ja se ei edes sitä osannut tehdä... Että menkat kyllä iskee päälle ja kuukausi kuukaudelta minusta valuu ulos se, mikä olisi voinut olla elämä...

Itselläni on tässä kierrossa hyvä olo. Sellainen, että olen taas lähempänä onnistumista, plussaa ja vauvaa. Mutta halusin nyt kirjoittaa noita ajatuksia tuohon, koska ne ovat olemassa. Ne tulevat heti, kun kp 1 ilmaantuu paikalle.
 
Mä haluan osallistua kanssa...

"Elämää 28 päivää kerrallaan:

On raskasta elää elämäänsä 28-31 päivän sykleissä. Toive raskautumisesta ja vauvasta pyörii jatkuvasti mielessä. Tutumpaakin tutumpi on lause, ettemme saa lasta, koska mietin asiaa liikaa. Miten voisin olla miettimättä? Elän elämääni lyhyissä, säännöllisissä sykleissä; ensimmäinen kiertopäivä - menkat alkavat, viikko menee harmitellessa ja seuraava viikko odotellessa ovulaatiota. Ovulaatio tulee ajallaan ja ilmoittaa itsestään selvästi alavatsan jommankumman puolen kivuilla. Ovulaatiotesti varmistaa kivun olevan oikeassa. Rakastellaan, pidetään tyynyä takamuksen alla ja toivotaan, että jos kaikki nyt olisikin onnistunut.
Menee viikko ovulaatiosta jolloin alkaa rinnan arastelut – merkkinä joko ajallaan tulevista menkoista tai ehkä jopa raskaudesta. Sitten alkaa viimeinen piinaviikko – viikko jolloin mietin miten kertoisin ihanasti uutisen vauvasta miehelleni jos olisinkin raskaana? Kertoisinko ystävilleni heti ja miten kertoisin isovanhemmille jotka jo kovasti odottavat lasta tulevaksi. Samat ajatukset käyn päässäni joka ikinen kuukausi. Kierto lähenee loppuaan.. kunnes ne taas alkavat. Suuri pettymys, katkeruus ja viha tulevat. Miksi ei vieläkään? Mikä minussa on vikana? Miksi muille mutta ei meille? Sitten tulee sukulaisten ja tuttavien kommentit; millonkas teille se toinen tulee?
Mies sanoo samat sanat joka kuukausi; kyllä me vielä toinen vauva saadaan. Mutta hän ei ymmärrä. Hän ei koe sitä niin konkreettisesti kuin minä. Hän ei elä elämäänsä sykleissä kuten minä. Kuinka onnellinen hän onkaan.. Hän ei myöskään näe konkreettisesti
sitä kuinka vauvahaaveet valuvat muutaman päivän ajan siteiden mukana roskikseen..

Kuvitellut raskausoireet ei ole kadonneet, vaikka yritystä jo yli vuosi; miltei kaksi takana. Ensimmäisinä kuukausina koin ”raskausoireet” joka kierrossa. Milloin paleli, milloin väsytti, kuvotti, päätä särki, suussakin maistui oudoilta, rintoja arasti, närästi, vihloi masua, röyhtäytti ja mielialat vaihtui. Nyt tunnistan kaikki jo kuvitelluiksi.
Silti joka kuukausi elän hyvin toiveikkaana ja mietin valmiiksi miltä ne kaikki neuvolakäynnit tuntuisivat, miltä tulevan vauvan sydänäänet kuulostaisivat, miltä ensimmäiset potkut tuntuisivat.

Kateus on hirveä tunne. Kateutta tunnen joka kuukausi. Tunnen sitä kun menen tueksi parhaan ystäväni rakenneultraan toivoen, että se voisi olla minun ultrani. Kun tiedän toisen tuttavani näkevän ultrassa kahdeksanviikkoisen sikiön, jonka elämä tulee päättymään pian parin pillerin jälkeen. Olen taas kateellinen. Sekin voisi olla minun vauvani, joka saisi jäädä sinne köllöttelemään rauhassa.. Minulla ei ole aborttia vastaan mitään, mutta väkisinkin tuntuu epäreilulta kuinka toiset toivoo ja odottaa ja toiset abortoi, koska vauva ei sovi juuri silloin elämään.. Olen kateellinen kun luen fqcebookista jatkuvasti plussausuutisia toivoen että ne olisivat minun kirjoittamiani. Katselen ultrakuvia ja vastasyntyneiden kuvia vain toivoakseni niiden olevan omiani.

En toivo kenellekään odottajalle mitään pahaa ja toivon totisesti, että kaikilla raskaus menisi hyvin, mutta koska olen niin kietoutunut tähän omaan vauvahaaveeseeni ja elämään elämääni 28 päivää kerrallaan minun on vaikea aidosti iloita muiden puolesta."

-PikkuMinski kp11/30 yk23-
 
Tervetuloa uudet; toivottavasti visiittinne on lyhyt ❤

Onnittelut plussista; niin o kuin r ❤ pikkuisille tarrasukkia ja vauvaliimaa matkaan ❤

Pahoittelut tädeistä ja negoista ja kaikesta muusta negatiivisesta :sad001

Mulla on tylsä vaihe... tai no ihan sama mikä vaihe kierrosta... Lopputulos ollut sama jo turhan monta kiertoa...
Lääkäri soitti ja verikokeissa kävi ilmi, että kyllä se ovulaatio tapahtuu. Eli meissä ei siis ole mitään vikaa, mutta toista lasta ei vain ole tullut...

Ovulaatiota siis odotellessa ja panox:ista sen verran; panokset kovenee :wink

Ja anteeksi tuo aikaisempi stoori... Tuolta se vain tuntuu... Ja te olette mahtava tuki ❤ vahvoja naisia kaikki ❤

-PikkuMinski kp11/30 yk23-
 
Pakko osallistua tähän syvälliseen keskusteluun! En todellakaan halua olla se ystävä, joka ei osaa olla onnellinen muiden pikkusista. Nyt vaan oon alkanut huomaamaan noita samoja piirteitä ittessäni. Onnittelen oikein ilosesti raskautuneita ja vauvansa saaneita, mutta silti se piru on takaraivossa, joka ei anna olla aidosti täysin ilonen toisen puolesta :/ Pikkuminskin kirjotus kyllä kosketti! Kyllä tämä uuden elämän luominen saa oman elämän niin sekaisin, että nimenomaan elää vain kuukautiskierron mukaan juuri niinkun tossa tekstissä! Olisi mahtavaa päästä tästä kierteestä eroon :sad001 kuinka tää voi olla näin vaikeeta... Vaikka tosin vielä me mennään normaalin rajoissa kun ei ole vuotta vielä täynnä yritystä. Sanompa vaan että en tajua miten te pitempään yrittäneet pystytte pitään ittenne järjissä! Mahtavia tyyppejä, ei siinä muuta!

Kp 23/38 dpo 1
 
Haikaranyytti: i feel you, meillä yritys alkoi 05/13, ei ainuttakaan plussaa koko aikana. Mitään syytä ei ole tiedossa. Yritän lohduttautua sillä, että olen ollut kahdesti raskaana aikaisemmin, joskin eri miehelle. Molemmat kerrat vieläpä siten, että ehkäisy pettänyt. Käytin tuolloin Nuvaringiä.

Joku kysyi inssistä. Eli silloin ti tehtiin suunnitelman mukaan. Kuten tunsinkin, niin ovis oli just ollut ilmeisesti silloin kipuilun aikoihin, muutama tunti ennen inseminaatiota. Oltiin kumminkin yhdynnässä su sekä vielä ti lääkärin suosituksen mukaisesti. Kuulostaapa muuten kalsealta, kalenteriseksiä. :P lääkärin mielestä ei ollut vielä myöhäistä kokeilla inssiä. Samalla ekaa kertaa miehen sperma pestiin, ja tulos oli 70 miljoonaa käyttökelpoista siittiötä, lääkärin sanojen mukaan 2 miljoonaakin olisi inssiin riittänyt. Eli ulkoisesti miehen siittiöt ok, eikä lääkärin mukaan minun kropan toiminnassaan mitn poikkeavaa. Jos (ja kun) nyt ei tärppää, niin sitten syyskuussa alkavassa kierrossa uudestaan, ilmeisesti nostetaan vähän Gonal-F:n annostusta. Oli nyt pienimmästä päästä.

Tämä on niin jotenkin masentavaa. Tuntuu että mieskään wi ihan ymmärrä. Ennen näitä inssejä oli jotenkin muka enemmän vapaampaa ja toiveikkaampaa tämä, nyt tuntuu että tosi kyseessä. Inssejä tehdään ehkä se 2-3, sitten ivf-kerrat (en edes tiedä monesti ne sitä kokeilee julkisella). Sitten se oli siinä. Kauhea ajatellakin.

Olen omasta mielestäni aika realisti. Ehkä tietyissä asioissa inhorealistinen kuvaisi paremmin. Olen ihan jo alkanut työstämään ajatusta siitä, että ehkä me joudutaan miettimään adoptiota sitten joskus myöhemmin, kaikkien näiden jälkeen. Ja stressaan välillä jo sitäkin, että täytetäänkö me miehen kanssa niitä adoptioon vaadittavia kriteereitä (en edes tiedä mitä ne on). Minua pelottaa miehen asenne, kun hän tuntuu luottavan siihen että kyllä me vielä se biologinen lapsi saadaan. Mutta entäpäs jos ei saadakaan. Mitä me rakennetaan sen tyhjiön tilalle. Joskus pelkään omaa psyykkeen jaksamistakin tämän asian suhteen.
 
Minnin kans sama dpo, eli 1. Kp 16. Samoihin aikoihin sitten jännäillään. :) tai no minä en ole kyllä pitkiin aikoihin enää jännäillyt pahemmin, usko jo sen verran hiipunut. Mutta eihän sitä koskaan tiedä..
 
Tykkäilen teksteistä ja tarkoittaen niin et se voisi olla mun kirjoittama jos vaan noin hyvin osaisin kirjottaa..
Se ehkä on pahin kun tiedät ettei ystävien ole tarvinnut jättää kun ehkäsy pois, se on se tunne mikä saa eipäilemään omaa naiseuttani.

Iso hali kaikille:Heartred:Heartred
Kiitos:Heartred

Nyt hommiin ja palaan loppu viikosta! :)
Plussa tuulia++++

-mymmelisti kp 14/30 yk36
 
Vaikka mulla ei ole monen vuoden tuloksetonta yritystä niin ymmärrän teidän tunteenne. Siinä kohtaa, kun mun puolen välin raskaus muserrettiin sanoilla "voi ei se on kuollut", raskautumisesta tuli pakkomielle. Ensimmäisenä kiertona ei viitsinyt edes yrittää jotta kohtu palautuisi pitkälle päässeen raskauden jäljiltä. Seuraavat kk det oli piinaavaa, niin piinaavaa. Ajattelin jopa omasta siskostani että saisi mennä muutama kk että hän raskautuu, kun hän kertoi alkavansa yrittämään toista - eka kun tuli ekasta yk sta ja kaikki menni oppikirjan mukaisesti. Siinä kohtaa katkeruus nosti päätään kun itse oli heittänyt pillerit kaivoon jo 11kk sitten, eikä vieläkään käteen ollut jäänyt kuin myöhäinen kkm. Enkä mä nyt oikeasti halua heille raskautumiseen ongelmia, mutta ne omat epäonnistumiset nostavat katkeruuden ja kateuden pintaan. Nyt olen uuteen raskauteen päässyt enkä pysty kunnolla hengähtämään ennen kuin rakenneultrassa saadaan tällä kertaa hyviä uutisia. Tässä hetkessä ei auta muuta kuin toivoa. Toivoa toivoa ja toivoa... sen tunnen että onneksi se kkm tuli mulle, mieluummin kuin yhdellekkään teistä jotka ovat paljon pidempään sitä nyyttiä toivoneet ♡
 
Voin niin allekirjoittaa jokaisen tekstin...

Koen tällä hetkellä huonoa omaatuntoa siitä, että yksi oikein läheinen ihminen on tällä hetkellä raskaana ja mua ei vois vähempää kiinnostaa se. Olen siis ihan onnellinen heidän puolesta, mutta entinen minä olisi ollut uteliaampi raskauden kulusta, kysellyt vointia enemmän... Nyt on vaan itse niin pettynyt koko asiaan, että ei voimat riitä...
 
Susanne, tsemppiä tähän raskauteen ja kunpa saisitte varmuuden, että kaikki on hyvin! Olen onnellinen, että omani keskeytyi aikanaan jo rv 8+5 vaikka ehti siinäkin ajassa jo miltei kuukauden jutella vatsalle ja suunnitella kaikkea. Toki pelkään, että osaanko sitten kuinka nauttia jos raskaaksi joskus tulisin vai olisiko se viikosta toiseen pelkäämistä... Jos oma siskoni olisi siinä samalla raskautunut - en edes uskalla kuvitella tunteita. Niin ristiriitaista kun tahtoo muillekin hyvää, tietää ettei toisten onni ole omasta pois, mutta voiko mikään olla niin kipeää kuin toisten pulppuileva into oman surun keskellä...? Voi toivon niin että teitä onnistaa ja saatte pienen maailmaan turvallisesti :Heartred

Minni2, itsekin olen ajatellut etten halua olla se katkera ja kuiva eukko, joka karttaa lapsiperheitä ja marmattaa kaikesta. Siksi aluksi pelästyin omia tuntojani, mutta olen päättänyt että kaikkea saa tuntea. Jos ne patoaa, niin siitä se katkeruus kasvaa. Realistisesti ja järkeillen tiedän miten asiat ovat, mutta sydän kiukuttelee ja itkee ja minä annan sen itkeä. Ja meilläkin on vielä alle vuosi yritystä, että toisinaan tuntuu että en edes saisi vielä tässä vaiheessa surkutella. Mutta. Olo on mikä on silloin kun se on. Tsemppiä sinulle ja toivottavasti tämä kierto voisi päättyä onnellisesti teillä :Heartred

Hei joku kyseli millaisia harrastuksia puolison kanssa. Yhteen aikaan me juostiin yhdessä, se on tosin tässä viimeisen vuoden aikana vähän jäänyt - pitäisi taas aloitella. Syksyisin katsomme yleensä jotain sarjaa tai teemaelokuvia (valitaan joku ohjaaja kenen tuotanto kahlataan läpi esim. Lynch, Tarantino, Tarkovsky, Polanski, Kubrick, von Tirer jne.) ja laittelen teemaan sopivia ruokia. Koiran kanssa ulkoillaan, vähän geokätköilyä ollaan tässä kesän aikana kokeiltu, tykätään mökkeillä ja ajella autolla naapurikaupunkeihin/-kyliin. Vintage-, antiikki- ja romutapahtumat kiinnostaa. Paljon me kyllä jutellaan ja ollaan vaan :)
 
Kaikkien syvällisistä jutuista tunnisti kyllä niin omia ajatuksia.. Tuntuu että koko elämä alkaa olla koetuksella kun mikään ei kiinnosta ja kaikki pyörii vauvahaaveiden ympärillä. Ja mullakin yritystä vasta 10kk takana. Sanoinkin yhdelle ystävälle että pelkään että jos tätä lapsettomuutta jatkuu pitkään niin sekoan ja alan työntämään jotain nukenvaunuja pitkin kyliä tai muuta vastaavaa... Maailma on niin epäreilu paikka..
 
Joo, eihän tässä reiluudesta kyse ole vaan lähinnä paskasta tuurista kai.

Mutta musta on hyvä, että jokainen saa niitä ajatuksia käydä läpi ja se on oikeastaan tärkeätäkin olla patoamatta kaikkia tunteita. Tänne on kasautunut aikamoinen valioporukka, jotka ymmärtää miten vaikeeta välillä on ja toisaalta osaa tukea juuri oikealla tavalla. Kun aina ei asiat mene niin kuin haluaisi vaikka kaikkensa antaisi.
 
Mariska mites koiruli? Ja ei voi kun vaan ihailla sun asennetta! Ja sulla on kyllä kerrassaan tosi upee mies! :)

Luckylle ja mariskalle hurjasti halauksia ja voimia :Heartred
Luckylle myös tsemppiä tuohon tilanteeseen sun miehen kanssa :sad001 murkku olikin täällä tosi hyvin kommentoinu jo.

Nyyttikinkö ja liisu täällä plussannut tutuista!!! Ihanaa! Hurjasti onnea :Heartred

Myylle haleja ja voimia toipumiseen. Nyt parantelet kaikessa rauhassa :) ihana kun leikkaus sujunut hyvin :Heartred

Muille hurjasti plussatuulia ja pahoittelut kaikille aiemmista tätien vierailuista.

Nennaalle vielä piti pistää että ihan mahtavaa kun pääsit sinne ultraan ja kaikki näytti hyvältä! :)

Ja murkku ihan huikeet viivat!!! Toivottavasti tuli kunnolla hyödynnettyä :wink

Soma siellähä on lääkärille näytetty ja kunnolla!!! Hurjasti liimaa ja tarroja pienelle matkaan!! Ihanaa :Heartred

Beisla toivottavasti inssit onnistuis nyt oikein kohdilleen ja super simpat tekis tehtävänsä :wink

Mymmelisti voi miten ihanasti teillä menee miehen kanssa ja miten romanttinen ilta teillä on ollut :Heartred

Nuuhku ihana kun voitte antaa teiä kummilapselle ja sen veljelle paremmat oltavat! Ootte uskomattomia :Heartred

Silvillä siellä hurjaa vauhtia viikkoja kertyy! :)

Larissalle etenki haleja ja tsemppiä uuteen kiertoon :Heartred
 
Amen! Mitään lisättävää ei ole teidän pohdintoihin eli samoja ajatuksia läpi käydään näemmä kaikki! Ne on sallittuja ja normaaleja tunteita.

Taustailen nyt hieman. Tykkäilen teidän teksteistä kyllä ja luen kaikki :)

Olette kaikki upeita ja onnen ansainneet! Meitä on kyllä niin valiojoukko täällä :) Välillä (etenkin näin menkkojen jyllätessä) tekee oikein fyysisesti pahaa lukea joitakin toisia foorumeita/ketjuja, joissa hihkutaan tyyliin "apua, jos tulenkin TAAS heti ekalla yrittämällä raskaaksi". Eipä itse tartte tuollaista "pelätä". Miten se maailman luonnollisin ja normaalein asia voi tuntua näin mahdottomalta?

Larissa kp 3/29-33, yk 14
 
Larissa joo minäkin eksyin tänään toisille foorumeille ja tuli ihan pöhlö olo kun luin niitä juttuja. Kävin myös katsomassa Raskaaksi 2015 plussanneiden listaa ja mietin, että miten kukaan pystyy plussaamaan niin nopeasti. Siis miten se on edes fyysisesti mahdollista? :D Siis ihanaa, että plussataan, mutta mulle hedelmöittyminen tuntuu ihan rakettitieteeltä ja ydinfysiikalta, ei miltään "maailman luonnollisimmalta asialta".

Toisaalta olen itsekin astellut Raskaaksi 2014 ryhmään sillä asenteella, että käymään vain tänne tullaan eikä olemaan. Siis kombolla kumi + varmat päivät tulin raskaaksi silloin 2013 tammikuussa. Kauhistelin silloin, että miten jotkut ovat olleet siinä ryhmässä vaikka miten ja että onneksi mulle ei käy niin koska olen niin hedelmällinen. Luulin, että viimeistään jouluna olisin raskaana, kun lokakuussa jätettiin ehkäisy. No. Tässäpä sitä sitten. Hyvää on toki tämäkin aika tehnyt. Nyt ainakin tiedämme miehen kanssa, että todellakin haluamme tätä.

Mutta nyt lähetin miehen kauppaan ostamaan meille vähän herkkuja. Otetaan koira kainaloon ja etsitään Netflixistä joku leffa ja ollaan vaan :happy

Ihanaa iltaa teille kaikille :Heartred
 
Titem, jokseenkin samanlaisin ajatuksin tulin itse Raskaaksi 2014- ketjuun. Tai siis ajattelin, että nopea raskautuminen voisi olla mahdollista (siskolla tärppäsi esikoinen 1. kierrosta), mutta voisi myös kestääkin (äiti sai odottaa 2 vuotta mun isoveljen alulle saamista).

Turhaa näitä on ehkä etu- tai jälkikäteen pohtia. Asiat menee niin kuin menee eikä meillä näihin juttuihin loppupeleissä ole isoa sananvaltaa. Itseä lähinnä kiinnostaa, että onko meillä miehen kanssa kaikki kunnossa ja jos on niin sitten saa luonto hoitaa asian rauhassa. Isompiin hoitoihin ei lähdetä ja adoptio ei ole meidän juttu. Elämä on hyvää kahdestaankin (tai kolmistaan kun on koira :Heartred) ja lapsi olisi vain piste iin päälle :)
 
Kauhea määrä viestejä, kun en ole pariin päivään käynyt täällä. Oli pakko tulla pikaisesti kommentoimaan, kirjoitukset oli niin koskettavia. Erityisesti Pikkuminski, mulla tuli kyyneleet silmiin kun luin sun tekstin. Allekirjoitan melkein kaiken kirjoituksestasi ja ajatukseni ovat hyvin samanlaisia. Osasit pukea sen hienosti sanoiksi.

Mulla on taas kyllä viimepäivinä ollut itku niin herkässä asian suhteen, mutta toivoa en koskaan menetä.

Kirjoitan puhelimella niin en näe/muista kuka kyseli puolison lapsista. Meillä miehellä on ennestään lapsia, minulle toivottavasti tuleva lapsi on ensimmäinen.
Mieheni lapset ovat ihania ja pidän heistä kovasti. Tiedän että lapset pitävät myös minusta, mutta välillä kirpaisee se "etten ole heille mitään". He eivät tunne minuun samanlaista yhteyttä kuin vanhempiinsa, enkä minä tunne heihin samanlaista rakkautta kuin voisin tuntea omaa lastani kohtaan.

Kiitos kaikille ihanille naisille täällä, tämä foorumi antaa ainakin minulle voimia. On "ihanaa" kuulla muilta samassa tilanteessa olevilta kokemuksia. Minulla ei ole ketään ystävää/tuttua joka olisi ollut vastaavassa tilanteessa. Päiväpäivältä pystyn puhumaan vähemmän ystävilleni asiasta ja foorumin lukemisesta tulee entistä tärkeämpää.
 
Täälläpä on ollut synkkää pohdintaa, mutta todellista meille kaikille. Voi kaikille meille soisi jo ne plussat! Tuntuu vaan käsittämättömältä miten siihen raskaustestiin ei vaan tule sitä toista viivaa…

Täällä joka tapauksessa ovisplussa hyödynnetty kahteen otteeseen. Ihan rennolla meiningillä, miehelle en edes kertonut plussasta. Vaikka olin niin varma päätöksestäni lopettaa yritys tajusin nyt että en halua luovuttaa vielä. Tosiaan lokakuulle olisi aikaa. No eihän se pitkä aika ole, mutta pari yk:ta lisää. Tämä on kkm:n jälkeen 9 yk menossa nyt.
 
Takaisin
Top