Esikoinen toiveissa

Kiva kuulla Nessu, että olet pystynyt nauttimaan kesästä myös ilman jatkuvaa yrittämisen ajattelemista. Sitä kun on niin vaikea olla ajattelematta yrittämistä, kun toive on niin suuri. Mua pelottaa edelleen keskenmeno, vaikka näillä viikoilla riski alkaa olla jo melko pieni, kun ultrassakin kaikki oli hyvin. Alkuraskauden oireet olivat lieviä ja lisäksi mulla oli tiputteluvuotoa melkein non-stoppina 10. raskausviikolle asti samaan tapaan kuin keskeytyneessä raskaudessa, mistä johtuen tämä raskaus on ollut psyykkisesti aika raskas. Keskenmenon pelko on ollut hirvittävän voimakas. Ajatus siitä, että joutuisi takaisin lähtöruutuun ja yrityksen alkuun, on ollut ahdistava. Olen mä hetkittäin uskaltanut päästää ajatukset ja haaveet valloilleen ja uskaltanut myös nauttia raskaudesta. Koko ajan ehkä vähän enemmän.

Tuo teidän suunnitelma kuulostaa hyvältä ja toivon, että clomit tuovat teille nyt plussan tikkuun eikä hoitoja tarvitsisi sitä pidemmälle suunnitella. :hug013

rv.13+5
 
Hurjasti tsemppiä kaikille alkaneeseen viikkoon! Toivon lämpimästi kaikille ihania plussayllätyksiä. :Heartred

Täällä on menossa odotettu kp2, joka sinänsä hyvä merkki, että kroppa toimii. Pieni huoli oli jo hetken, kun työstressi oli viimeisten viikkojen aikana jotenkin valtavaa ja ovis ihan hukassa. Odotan jo innolla, että päästään kokeilemaan joskos tämä olisi nyt s-e k-i-e-r-t-o.
 
Ninni, ihanaa, että siellä kaikki niiku pitääki ! :)

Nessu,
ei mullekkaa oo ikinä tollasta testiin sattunu o_O Vai saitko sitte just ne harvinaiset ja vialliset testit napattua itelles ? Noh, jos kumminki olis vaikka plussa tulossa :wink Peukkuja pidellen.

Starling, onnea vielä sinnekkin :)

waterlily, mä itte oon tikuttanu aika lailla yhden kierron noilla o-tikuilla. Joka päivälle tuli sellainen hailakka viiva ja o-päivänä sit ihan räjähti :grin Että joillaa näyttää hentosta viivaa läpi kierron, toisilla ei välttämättä.

Mulle ei tänne stressi iskeny, kun noita 'tutkimuksia' tossa vaun sivustoista löysin. Tais alkaa kasvamaan harmaat hiukset nyt päähän :grin Vaikka meillä se tm takana, että raskauduttu on, mutta entäs nytte ? :grin

Tutkittu on, että o-veriryhmällä voi olla vaikutusta raskautumiseen FSH-hormoonin vuoksi ja siihen päälle vielä kolmivuorotyö, mikä mulla nytten painottuu kaikista eniten ja vielä niillä mukavilla yövuoroilla. Huonosta ruokavaljosta puhumattakaan... Yövuorojen aikana tulee syötyä yhteensä yhen päivän verran, jos joskus sitäkään :confused:

Mun ei olis ehkä pitäny eksyä noille sivuille :grin

Katotaa minkä tulevan pitää... Ens viikolla jos vois sen piinailun unohtaa, jos piinailun aihetta tulee. Tosin omasta puolesta voisin viikonlopun vaikka sängyssä viettää peittoja heilutellen :wink Täytyy toivoa, että tässä kierrossa olis kumminkin kaikki hereillä, puolin ja toisin. :grin:grin
 
Iltaa kohden tuntunut enenevissä määrin menkkajomoja, et eiköhän se "täti punainen pyrähdä paikalle" huomenna niin kuin pitäiskin. :shifty: (Täti hipsuissa siks, kun mun suuhun ei sit alkuunkan sovi toi ilmaisu, ja sitä näkee tällä foorumilla tosi paljon... :p) Mäkin haluun jo päästä käyttämään raskaustestejä!! Toisaalta en halua turhia pettymyksiä, mut onhan tää nyt ankeeta kun ne menkat aina vaan ja uudestaan alkaa. :sorry:

Waterlily en osaa kyllä noista hormonitasoista mitään sanoa. Mulla on siitä onnekas kroppa ollu ainakin tähän asti, että saan selkeän viivan vasta, kun ovisaika on. Muun ajan kierrosta ei joko viivaa tule ollenkaan tai sit ovista kohti mentäessä se asteittain tummuu, mut selkeä toinen viiva näkyy vaan yhtenä tai kahtena päivänä. Kokeilin siis ekassa kierrossa tikuttaa pidemmällä aikavälillä. Todennäköisesti sun kierto pitenee tuosta 28 päivästä, jos ei ovista ole vielä tullut. Itelle vakiintunut (hope so) kp 17 kohdille. Eli jatka vaan tikuttamista. :)
 
Muokattu viimeksi:
Kirveli, täällä kans lähti tänää käyntii 1/3. Tosin meillä tuli vähä lista muutoskia, että olin täällä jo valvomassa su-ma välisen yön, joten maantai oli makuu ja tänää taas täällä :grin ja ennen sunnuntain sooloiluja olin maanantaista torstai aamuun töissä :grin Ei varmaan sitten tässäkään kuussa :grin:grin
 
Joo tarvis varmaan listan tekijälle laittaa, et hei viititkö olla seuraavaan listaan laittamatta yövuoroja, et mä tuun raskaaks! :hilarious:
 
Jep :grin Pitää mennä pomolle sanomaa, että nyt loppu tän naisen valvomiset, koska raskaaks halutaa :hilarious:
Tosin vois olla, että ei suostuis, kun pulaa työntekijöistä, eikä se minuu varmaa mammalomalle haluis
päästääkkää :hilarious: Prempi varmaa pitää asia omana tietonaa :grin:grin
 
Kirveli: toivottavasti täti eksyy eikä löydä sun luo :) hus hus! Noista yövuoroista, että voithan sä ihan hyvin pyytää niitä toivomuslistoille(jos teillä on) nii vähä vähemmän :)

Zaralle tsemppiä tähän kiertoon ja piinapäiviin :)

Mä luen teijän juttuja kyllä päivittäin mutta kommentoin vaan vähän :) on niin monta ketjua missä pitäis pysyä mukana :D

Kovasti kaikille tsemppiä kiertoihin ja plussatuulia! *puhallus* olis jo kaikkien aika plussata ja saada esikko syliin! :Heartred

Rv 7+5 (uä 7+0)
 
Juu, ollaa Kirveli ihan hiljaa vaa, nii pysyy työpaikkaki perseen alla :grin
Mut jos tää kumminki olis meidän kierto !! :grin Kaikesta huolimatta :wink Nevö nou...
 
Zara se tosiaanki on helposti sanottu ku tehty :/ kyllä sitä aina vaan pettyy ku ne menkat alkaa, vaikka kuinka yrittäis ajatella sen olevan uus yritys.
 
Joo Ninni niinhän sitä voi pyytääkin. En nyt kuitenkaan toistaseks oo kokenu öitä ylitsepääsemättömän raskaiksi ja pystyn hyvin nukkumaan yleensä. Jos tää yritys venyy esim. yli vuoden ni täytyy alkaa miettiä tommosia detaljeja kuntoon. Mut kyllähän paljon porukkaa on hoitoalallakin vuorotyössä ja siitä huolimatta joku on siellä jatkuvasti äippälomilla, et tuskin se vuorotyö nyt täystuomio on kuitenkaan. :)
 
Mä tekisin mitä vaan, ettei mun tarvis seuraavia menkkoja katella, vaan ihmettelisin sitä plussaa tikussa !!


No, ehkä Kirveli meillä kumminki mahdollisuutta on :wink
 
Mulla ei pidempiaikaista kokemusta yövuoroista ole, mutta älkää nyt hyvät naiset vielä kirveitä kaivoon heittäkö! Tuskimpa sillä tähän nimittäin on juurikaan vaikutusta. Mutta nii se vaan on, oli kiertoja takana 3 tai 30 niin sitä syytä "epäonistumiseen" kaipaisi ja jokainen uusi kierto on aina pettymys. En ehkä olisi ainakaan itse aikaisemmin uskonut, kuinka syvältä voi kuukautisten saapuminen riipaista. Miten te muut ootte muuten kokenut nuo ovistestit, mua kyllä ehkä stressas ne aika paljon tuossa viimekierossa, se ikänkuin latasi painetta onnistua ja kun kierto heittikin ihan persiilleen niin pettymys oli ehkä vielä astetta kovempi:sad001

Mutta hyvät valvomiset yötyöläisille ja muille hyvät unet! :goodnight
 
Mrsc en heitä kirvestä kaivoon, kunhan puran näitä fiiliksiä tänne, kun en muutakaan paikkaa tiedä. :)

Ovistestit on itelle vähän kaksipiippuinen juttu. Yhtäältä ne luo lisäpaineita, mut toisaalta taas haluan maksimoida mahikset omassa vallassani olevilla keinoilla ja ovistestit ovat väline tähän. Luulenpa, et jos jossakin kohtaa huomaan oviksen kadonneen, niin se toki tuo lisähuolta, mut myös vie turhat toiveet kyseisestä kierrosta samalla...
 
Mrsc, ei tässä ainakaa VIELÄ kirvestä kaivoon heitetä. En mäkää olis uskonu mikä pettymys voi olla, kun menkat alkaa... Muistan sillo teinivuosina, kun oli pelko, jos ei ala, vaikka ehkäsystä kumminkin huolehin. Ja kyllä sillokin kerkesin pari testiä tehdä, kun myöhässä oli, mutta onneks näytti negaa ja seuraavana päivänä tai samana alkoki. Nyt homma on ihan toisinpäin... Nyt sitä plussaa toivoo ja samalla, että ei menkat alkaiskaa :grin

Mä itte kokeilin sillo noita tikkuja sen kaavinnan jälkee, koska halusin syystä/toisesta tietää, että ovuloinko ja missä vaiheessa. Oon ollu aina tosi huono merkkailemaa päiviä, joten tää 6kk merkkaillessa ja seuraillessa on ollu 'uutta', jos niin voi sanoa...

Mutta kaksi kiertoa sitten mulla oli pieni ahdistus. "Tikku näyttää plussaa, mutta ukkoa ei huvita" ja ihan kaikkea mahollista... Nyt sit vähän ehkä ahistaa se, että kun tikkuja ei ole ja ovuloinko nyt varmasti ?? Tosin, vaikka tikku näyttäisi plussaa, ei kumminkaa tarkoita, että ovulaatioa tapahtuisi.... Ja enää en oo tikkuja tilaillu lisää... Aattelin jättää kokonaa pois, kun mahdolliset tärppipäivät on jo tiedossa. Nyt mennää sitte oman tutkimusten ja womanlog-sovelluksen avulla :grin

Mut mulle se edellinen kierto oli kyllä iso pettymys... Etenki, ku talletus oli jo hyvissä ajoin aloitettu, viiminen tikku näyttää plussaa ja sinäki päivänä vielä. Sit heti kipeyty ne rinnat ja turpos + ne muut kivat 'piinailu-oireet' ?? Ja poikkeavuutta hurjasti muihin kiertoihin verrattuna... Ja ei se plussa sieltä kumminkaa tullu... Iso pettymys vaan.

Mulla on nyt sotasuunnitelma, että joka toinen päivä :wink Vaihdetaan suunnitelmaa, kun edellinen ei pitäny :grin
Katotaa sitte mitä seuraavalla kierrolla keksii vai heitänkö sitten sen kirveen kaivoo, hetkeks. :grin Tosin, se voiski olla sitte seuraava suunnitelma, että kalenterit / päivät jää hetkellisesti taakse. :wacky:

Mut olishan se kiva, jos isäntä sais myöhästyneen synttärilahjan, että esikko olis matkaa tarttunu :)
Tai jos ei isännälle, nii jos sitten mulle 22v lahja. Mielummin nauttisin sen päivän plussan tuulahduksesta, kun piinaavasta tädistä :grin Ainahan sitä saa unelmoida....

Pahoittelut pitkästä tekstistä... Taisin hieman innostua :joyful:
 
Täällä yön yksinäisinä tunteina on hyvää aikaa mielikuvituksen lähteä lentoon...melkein ääneen pitää välillä sanoa, että lakkaa haaveksimasta! Meinaan nää hetket ennen menkkojen alkua. Tottakai kävin lukemassa ketjua, jossa porukka kertoili oireistaan ennen plussaa ja tottahan toki niistä monet sopi taas meikäläiseen... :facepalm: Niinkuin joka kierron lopulla. :shifty:

Miten ihanaa olis huomenna tai loppuviikosta todeta, ettei menkkoja kuulukaan...miten ihanaa olis tehdä se plussatesti ja ilmoittaa miehelle, joka on työmatkalla... miten ihanaa olis kertoa täällä, että nyt se plussa tuli tähän osoitteeseen. :angelic:

Mies siis lähtee huomenna ja palaa perjantai-illalla. Se jo varmisteli, et tuleeko mulle yövuoromasis varsinkin kun se yleensä iskee just kun hän on kaukana. Vakuuttelin ettei tuu, kun tähän asti ollut ihan positiiviset fiilikset. Mut nyt tajusin, et ne menkathan sieltä tulee just kun mies on matkoilla, ja väkisinkin ne saa mielen matalaks.:sorry: Typerää miettiä näitä näin etukäteen, joo, mut tunnen itteni sen verta hyvin, että parempi varautua pahimpaan. :hungover:
 
Takaisin
Top