Bakteerivaginoosi

julixandra

Silmät suurina ihmettelijä
Tämmöinen todettiin eilen äitiyspolilla, kun mulla oli hieman nippailua alavatsassa ja viikko sit vielä oli tuhruvuotoa. Sain Flagyl -kuurin viikoksi. Oireita ei sen kummemmin ollut, en ole tuntenut kirvelyä tai kutinaa, mutta valkovuoto hieman sitkasta ja tuntunut, että yhdynnän jälkeen varsinkin on ollut melkoinen haju...
Olen melko huolissani, tällä hetkellä rv 17+3 menossa, vuoto kyllä loppunut jo viikko sitten ja nyt levätessäni ei ole huonoja tuntemuksia (sain saikkua viikon). Vauvan liikkeet tuntuvat hyvin ja sisätutkimuksessa kaikki oli ok, samoin ultrassa. Kuitenkin lukenut, että aiheuttaa ennenaikaisia synnytyksiä ym, joten kyllä kauhukuvat mielessäni pyörivät. Ihmettelen myös, että mies ei saanut mitään kuuria. Sanoin jopa lääkärille tästä, että eikö mieskin pitäisi hoidattaa, tartuttaa muuten vain uudestaan ja uudestaan tulehduksen minulle. Lääkäri vain sanoi että ei tarvitse, kyse ei ole sukupuolitaudista, kuitenkin lääkepakkauksessa lukee, että mies tulisi hoitaa samaan aikaan?!

Mitäs mieltä te? Ja onko muita tulehduksen saaneita?
 
Tulinpa huutelemaan tuolta joulukuisista ja mulla ollut kyseinen tulehdus joka raskaudessa (tämä siis 4) ja ei mullakaan ollut mitään oireita! Vähän epänormaalia vuotoa vaan... Miestä ei hoidettu kertaakaan.
Lääkäri edellisen kerran kerto että ennen aikaiset synnytykset tms kauhukertomukset koskee suunnattoman harvoja ja todella pahoja tulehduksia! Ei niinkään tällaisia suht oireettomia tapauksia.
Toivottavasti tästä saat vähän pelkoa asiaa kohtaan pois:)
Äippä x3 rv 21
 
Kiitos tiedostasi, kyllä se huojensi =) ilmeisesti sinulla ei kuitenkaan yhden raskauden aikana uusiutunut tulehdus useampaan otteeseen?
 
Toisessa raskaudessa uusi, hoidettiin pois... Mutta jos usein uusii niin sit varmaan kannattaa ukko testata kanssa ja hoitaa pois jos niin vaatii:)
 
Mulla myöskin kyseistä vaivaa oli molemmissa raskauksissa ja toistui myös. Flagyl kuurit auttoivat hyvin, miestä ei myöskään hoidettu ja muuten raskaudet menivät mallikkaasti ja yliajalle :) Oireita ei suuremmin ollut, hiukan valkovuoto koostumustaan muutti muttei muuta. Toivotaan että helpottaa hyvin julixandra sullakin ja mukavaa odotusajan jatkoa!
 
Mullakin todettiin bakteerivaginoosi ja hoidoksi antibiootit. Oireina oli kutina ja runsas valkovuoto ja ehdinkin käyttää 2 hiivakuuria, kun sitä aluksi epäiltiin. Oireiden uusittua kolmatta kertaa pääsin sitten testiin, jossa tämä todettiin.
 
Takaisin
Top