Pitääkö sitä vaan kestää?

Ihanaa,joku välirauha laskeutunut taas tänne,ja kun ei oo koko ajan stressissä elämästään,niin pystyy näkemään ja kuulemaan vähän "realistisempaa" totuutta.
Toivo herää jälleen.
Ajattelen,mitä voin itse tehdä tän asian hyväksi,ja haluan tehdä.
Elämä on :wacky:
 
Huh heijjakkata.. en todella tiedä mikä tilanne teillä nytten on, mutta aika hurjalle kuullostaa. Ainakin se että liesi on saanu kyytiä. Milloinkohan on sitten vuorossa sinä tai lapset? Toivottavasti ei koskaan.
Kun lueskelin tätä ketjua, nousi pikkuhiljaa mieleen aviopari/perheleirit. Niitten hinnoista en tiedä mutta jos tyyriitä ni voishan sitten kysyä esim. Omilta ja miehen vanhemmilta voisivatko hieman sponssata esim. Synttäri lahjan muodossa jo nyt kesällä teitä leirille tai aviopari tapahtumaan? Löysin yhet sivutkin josta löytyy monen moista. www.katajary.fi
 
Ajna: Pistä mies pihalle ja vaihda sillä välin lukot. Ja Suomessa voi hakea avioeroa ja saada sen. Siihen et mitään miehen suostumusta tarvi.

Kyllä sussa Ajna varmasti voimaa on. Olethan kestänyt jo tähän asti. Jos on sellainen olo, että mies sössii kaiken, niin heitä mies pihalle. Seinät eivät rakasta lapsia, vaan onnelliset vanhemmat! :flower
 
Ajna, tän ei siis ole tarkoitus syyllistää mutta on pakko kasvatusalan ammattilaisena kommentoida.. Uskon, että et halua luovuttaa parisuhteessa, lasten takia haluat pitää perheen kasassa. Käännä ajatukset kuitenkin nyt lapsiin ja asetu heidän saappaisiin. Kato teidän perhe-elämää lastesi näkökulmasta.

Vaikka he eivät näkisikään itse riitoja, puhumattakaan siitä jos ovat silloin paikalla, niin jo pienet vauvat aistivat ympärillä olevan ilmapiirin. Ahdistavassa ilmapiirissä myös lapset ovat usein ahdistuneita ja se tietysti heijastuu lasten elämään, koulunkäyntiin ja kaverisuhteisiin. Millaisen esimerkin sinun ja miehesi parisuhde antaa lapsille?! Lapset toistavat aikuisina omissa parisuhteissa lapsena nähtyjä malleja tiedostamatta! Lapset eivät pysty olemaan täysillä lapsia lapsuudessa jos he joutuvat kantamaan huolta vanhempien parisuhteesta ja vanhempien jaksamisesta! Mieti, millainen äiti olisit lapsillesi jos saisit pyörittää arkea tietoisena siitä, että jokaista sanaa ei tarvi varoa eikä tarvi olla kokoajan peloissaan. Miehesi käyttämä henkinen väkivalta on kuvailusi mukaan paljon pahempaa kuin "yksi lyönti".

Jos ja kun olet itse tilanteeseesi ihan loppu niin kerää voimia lapsistasi ja siitä että haluat heille paremman elämän ja onnellisemman ja pelottamamman arjen ja ennenkaikkea voimissaan olevan, iloisen ja aidosti osallistuvan äidin! Sinä olet heille se elämän kiintopiste ja tärkein ihminen ja he tarvitsevat sinua aidosti!!

Kotikaupungissasi on varmasti esim. Turvakoti. Ole sinne yhteydessä ja kerro että sinun on päästävä tilanteesta hetkeksi pois ja saatava asioihin välimatkaa! Siellä on ihmisiä jotka kuuntelevat ja auttavat ja saavat sinut näkemään asiat monista eri kulmista ilman. Siellä saa myös apua lastenhoitoon ja sinä saat vertaistukea samaa kokeneilta äideiltä. Turvakotiin pääsyvaatimuksena ei ole pelkästään fyysisen pahoinpitelyn pelko!
 
Ei ihminen joka käyttäytyy noin, kuin miehesi, varmaan osaa rakastaa, ainakaan sitä vilpitöntä rakkautta mitä meistä useimmat haluaa ja kaipaa. Mä uskon että sä oot vahva. Anna itsellesi aikaa toipua, ei ero ole ikinä helppo sille kenellä ollut tunteita mukana.
 
Ehdottomasti paras uutinen pitkään aikaan, Ajna! Älä koe syyllisyyttä siitä, että erosit "vasta nyt", onhan niitä sellaisiakin liittoja, joissa riehuntaa kestää enemmän. Riehuja osaa myös aina siirtää syyllisyyden toisen niskaan ja parhaassa tapauksessa mustamaalaa muille. Ex-mieheni meni "riitojemme" jälkeen hakemaan ymmärrystä MINUN ÄIDILTÄNI ja sai sitä joka kerta. Että turvaverkko taisi olla enemmän tavaroita paiskovalle ja rikkovalle miehelle kuin minulle ja lapselle. Olenkin aina saanut kuulla äidiltäni ja veljeltäni, miten minä ja miehemme riideltiin - ei niillä ole vaan mitään käsitystä siitä miten se sekopää on täällä riehunut.

Voisit varmaan olla yhteydessä perheneuvolaan ja pyytää sieltä lastenhoitajaa, jos haluat käydä terapiassa juttelemassa kokemuksistasi.

Tunteet menee vähän ylös ja alas. Itse itkin omia traumojani eilen lapsen nukkuessa. Koti tietysti pyörii ja ruokaakin olen välillä innostunut laittamaan, mutta välillä fiilikset romahtaa niin alas, että tunnen itseni ihan luuseriksi. Kun tajuaa olleensa niin peloissaan, että on sietänyt aivan helvetin mielivaltaista käytöstä aivan liian pitkään. Koska omasta mielestäni olisin ansainnut parempaa.

Mutta niin ansaitset myös sinä! Ja sinä olet parempi kuin riehuva mies! :Heartred
 
Ajna! Olet osoittanut jo vahvuutesi tekemällä eropäätöksen! Onnea ja voimia sinulle siitä! Nyt vaan et saa unohtaa itseäsi edelleenkään! Pyydä ja vaadi päästä juttelemaan jollekin ulkopuoliselle! Oli se sitten neuvola,perhetyöntekiä, psykologi tms. Sinun pitää pystyä päästämään omat tunteet irti ja saada huudettua ( kirjaimellisesti) raivo ja paha olo ulos! Mene vaikka lähi metsään ja alat siellä ihan konkreettisesti huutamaan. Huuda suoraa huutoa,kuvittele että ex-miehesi on siinä ja huuda hänelle kaikki ne asiat mitä olet hänelle halunnut sanoa, jos raivo yltyy hakkaa lähimmän puun runkoa. Puu jaksaa ottaa pahan olon vastaan. Kuulostaa typerältä, touhun aloittaminen tuntuu vielä typerämmältä mutta jos saat hetkenkään huudettua pahaa oloa pois, itkettyä padottuja kyyneleitä niin olo helpottuu jo hiukan.

Sisään tulee enemmän tilaa niin positiivisille pulppuaville tunteille!!

Anna itsellesi aikaa! Parantuminen saattaa kestää yhtä kauan kuin mitä olet siinä kurjassa elämän tilanteessa elänyt. Jokainen päivä on voitto ja askel parempaan huomiseen!
 
Marikata sanoi:
On myös hyvä muistaa, että yhtälailla se toinen osapuoli saattaa kokea joutuneensa epäasialliseentilanteeseen. Taidan haluta ehkä sanoa, että sen lisäksi, että listaa ylös "toisen vikoja" voisi myös miettiä, mikä omassa käytöksessä saattaa myös olla sellaista, mikä aiheuttaa tai edesauttaa vaikeita tilanteita. Harvoin kun ristiriidat ja tappelut yksinään syntyvät, vain yhden ihmisen toimesta (riitaan tarvitaan aina kaksi?).

Ja tuohon mitä miehesi oli sanonut... muista, että jos on vihainen/loukattu/satutettu voi helposti sanoa asioita, joita ei tarkoita (en tietenkään voi sanoa, että tässä tapauksessa on niin. Mutta se on yleistä. Mieti omaltakin kannalta).

Tuollaisessa tilanteessa helposti lähtee suojelemaan itseään ja ehkä helpommin vetoaa "selvä, ei järkeä, erotaan" kuin se, että altistaisi itsensä uuteen pettymykseen tai nöyryytykseen sanomalla jotain, mikä paljastaisin oikeat tunteet, jotka tuossa riitatilanteessa varmaankin poljettaisiin maahan. Vain suuttumuksen vuoksi.

JOKAINEN meistä käsittelee hankalat tilanteet ja tunteensa omalla tavallaan. Jos teidän tapanne käsitellä asioita eivät kohtaisikaan, on teillä silti mahdollisuus oppia ymmärtämään toisianne ja sitä kautta sallia kummallekin se oma tapa käsitellä tilanteet loukkaamatta toisianne.
Click to expand...

Pakko oli palata tähän ketjuun vielä.

Tämä vastaus on vastattu mulle jo aikaa sitten, mutta vasta nyt kun ITSE olen käynyt terapioimassa itseäni, olen voinut nähdä että en minäkään mikään ihanne puoliso ole enkä ole ollut,
Terapeutti juuri tänään sanoi näin: siinä missä sinä (siis minä) olen tunteista puhumisessa yläasteella, niin mieheni on vasta eskarilainen. Onko siis ihme,että tulee konflikteja,koska toinen ei kykene ottamaan vastaan niin suurta määrä juttuja,joita minun päässä pyörii ja joita pusken ulos.

OLIT NIIN OIKEASSA. Kiitos siis edelleen Marikata!
 
Takaisin
Top