Jos yhtään lohduttaa, niin meidän taaperolla tuo yöriekkuminen kesti jonkun aikaa, mutta meni ohi itsekseen yhtä nopeasti kuin alkoi. Meillä kokeiltiin kaikkea, silitettiin, otettiin meidän väliin (siitä vasta ilo alkoi, en suosittele kokeilemaan jos ette jo valmiiksi nuku perhepedissä), komennettiin jne. Paras keino meillä oli, että istuin tuolilla selin lapsen sänkyyn välittämättä sieltä kuuluvista äänistä. Tuoli kannattaa olla sen verran kaukana, ettei taapero yllä koskemaan siinä istuvaa äitiä/isää. (En hoksannut väsyneenä, että liian lähelle asetettu tuoli houkuttelee kiskomaan hiuksista tai läpsyttelemään selkää huomion saamiseksi.)
Ensimmäisenä yönä istuin huoneessa ehkä tunnin, ensin lapsi leikki ja sitten huusi, mutta nukahti sitten itsekseen. Tuntuuhan se julmalta olla reagoimatta huutoon, mutta olin samassa tilassa, eikä lapsella ollut varsinaista hätää. Seuraavana yönä istuttiin ehkä 45 min ja jonkun ajan päästä ei enää tarvinnut mennä :)
Olen ymmärtänyt, että lapsen mielikuvituksen kehittyessä voi olla mahdollista, että lapsi alkaa näkemään painajaisia. Sillä ajatuksella itse aloin jäämään lapsen sängyn viereen, jotta uudelleen nukahtaminen olisi turvallista.