IVF/ICSI kokemuksia

Olipa täällä paljon niin hyviä kuin huonoja uutisia... Mulla ensimmäinen päivä melkeen pariin viikkoon, kun jaksan edes kirjoittaa viestiä. Melko pimennossa on menty ja henkinen väsy on kova, kun kenellekään ei olla vielä tilanteesta kerrottu... Paino on tippunut 3 kg oksentamisen ja pahoinvoinnin takia. Joinakin päivinä syöminen on ollut aivan mahdotonta ja ravinto on tullut tipan kautta. Vähäinenkin kävely alkaa pyörryttämään. Selkä on kipeä tästä pelkästä makaamisesta. Mutta tosiaan tänään oli valonpilkahdus varhaisultran merkeissä, kun sikiöllä näkyi syke ja vastasi viikkojaan :Heartpink
 
En usko, että täytyy yrittää vuotta, mutta en kyllä varmaksi voi vannoa. Kannattaa olla yhteydessä omaan klinikkaan. Voi olla että tarvitsette tk-lääkärin lähetteen lapsettomuuspoliklinikalle, josta sitten laittavat teidät IVF-jonoon. Et maininnut lapsesi ikää, mutta jos imetät, niin se kannattaa huomioida, että imetys tulee lopettaa ennen hoitoja (meidän poli vaatii 3kk imettämättä).

Aa, totta. Lapsi on kohta jo kolme, eli hoitosuhteesta on pitkä aika. Siinäkin mielessä mietin että voinko/kehtaanko vain soitella sinne polille että morjes, täällä taas :D Harmittaa ettei tullut silloin kyseltyä että miten näissä tapauksissa yleensä edetään, oli vain niin innoissaan siitä yhdestäkin raskaudesta. Mutta ehkä tää tästä lutviutuu ja selkeytyy jossain vaiheessa. Kiitos avusta Kosmos!
 
Pahoitteluni Pullanen, oliko virallinen testipäivä eilen? :sad001 Mitenkä jakselet?

Kiitos :Heartred Virallinen testipäivä on vasta perjantaina 17.5, mutta en luo mitään turhia toiveita, että mikään muuttuisi, sillä pitäisi nyt jo jokin haamu näkyä tai olla edes jotain tuntemuksia.

Olo on sellainen, että ei meille ole tarkoitettu mitään lasta koskaan ja luovuttaminen on käynyt mielessä. Seuraavaan julkisen puolen hoitoon pitäisi odotella taas sellaiset 4-5 kk. Miehen kanssa ei päästy yhteisymmärrykseen siitä, että menisin yksityiselle IVF:ään odottaessa. Itsekin olen kahden vaiheilla, että viitsinkö laittaa nyt tuhansia euroja hoitoon, joka ei todennäköisesti johda mihinkään muuhun kuin rahaongelmiin.
 
Vielä täällä toivon, että joku piinalaista saisi plussan testiin. Tilastollisestikin täytyyhän nyt jonkun edes.

Hennalle voimia! Onneksi on hyvä syy minkä vuoksi joutuu kärsimään. Onnellista odotusta!

Täällä haettu alkio kyytiin. Yllätykseksi kaikki seitsemän munasolua jotka hedelmöittyi ovat päässeet blasto alkioksi. Oikein hyvä laatuisiakin biologin mielestä.

Helpottavaa tietää , että jos tuoresiirto ei onnistu niin pakkasessa useampi yrityskerta vielä.
 
Kosmos
1. ICSI lyhyt kaava, ei tuoresiirtoa hypeririskin takia, lääkkeellinen PAS 4/2017, josta plus ja poika syntyi 5.1.2018.
huhti-toukokuu/2019 PAS lääkkeelliseen kiertoon (8 alkiota pakkasessa).

Seesam
1. ICSI 11-12/2017, pitkä kaava. 7 solua, 5 hedelmöittyi. Tuoresiirto 12/17; nega. PAS 2/2018; nega. Pakastin tyhjä. 2. ICSI 4/18, lyhyt kaava, 2 munasolua, molemmat hedelmöittyi. Tuoresiirto nega. Toinen ei jaksanut blastoksi. 3. IVF/ICSI 8-9/18, pitkä kaava. Keskeytettiin tuloksettomana. 4. Siirtyminen yksityiselle. Aikataulu vielä epäselvä, mutta seuraava hoito tod.näk. loppuvuodesta 2019.

Triana
1. IVF 5/18, lyhyt kaava. Keskeytetty, ei punktiota
2. IVF12/18, pitkä kaava. 2 munasolua, 1 alkio. Tuoresiirto nega.
3. IVF 2/19, pitkä kaava. 4 munasolua, 1 alkio. Tuoresiirto nega.
4. IVF ?/19

Kissankulta
1. IVF/ICSI lyhyt kaava 09/2017, punktio 29.9. vain kolme solua - ei päästy siirtoon asti.
2. IVF/ICSI pitkä kaava, tuoresiirto (icsi) 1.12.17 nega, pakkasessa 2 (ivf)alkiota - alkiot sulatettu 03/18 ja menehtyivät
3. IVF/ISCI lyhyt kaava 10/18, punktio 26.10. ei yhtään munasolua
4. IVF/ICSI tulossa helmi-maalis 2019

Herukka
1. IVF 4/2018, pitkä kaava ~ täysin epäonnistunut hoito.
Nyt ICSI 12/2018 punktio vk 2 18 kerättiin, 8 solua, 6 kypsää, 2 blastoa joista toinen siirrettiin tänään, 2 muuta jatkoviljelyssä. Testipäivä 29.1. Plussa

Beisla:
1. ICSI 4/18 lyhyt kaava, tuoresiirto nega, ei mitään pakkaseen
2. ICSI 5/18 lyhyt kaava, 5 alkiota. Tuoresiirto nega, PAS 6/18 nega, PAS 7/18 nega, 8/18 era-testi, 9/18 lääkkeellinen kierto, kemiallinen
PAS 23.10., lääkkeellinen kierto, kemiallinen
Donor-alkiot 4kpl, 1. PAS 17.12., km 1/19, 2. PAS 18.2., nega. 3. PAS 20.3., nega. 4.PAS 16.4.

Cranberry, yksi blasto pakkasessa

MiisaS
2 Inseminaatiota syksyllä 2018 nega molemmissa
1. Ivf lyhyt kaava 11/18, tuoresiirtoon ei päästy, pakkaseen saatiin kolme alkiota, joista yksi blastokysti siirretty luonnolliseen kieroon 1/19 —> nega
2. PAS, lääkkeellinen kierto 3/19 —> kemiallinen
5/19 era-testi

Kultsikutri
1. ICSI 09/12. 10 munasolua, ei mitään siirrettävää
2. ICSI 03/13 tuoresiirto nega, PAS nega
3. ICSI 09/13 tuoresiirto nega , 1 PAS plussa, vauva 06/14. 2 PAS 04/16 nega, 3 PAS 06/16 nega
4. ICSI 09/16. 7 munasolua, ei mitään siirrettävää
1. Inseminaatio 09/17 nega
2. Inseminaatio 02/18 nega
3. Inseminaatio 05/18 nega
5. ICSI 11/18

Mette82
2 inseminaatiota 06/18 ja 08/18 - negat
11/18 IVF pitkä kaava, 16 kypsää munasolua joista 1 hedelmöittyi. Tuoresiirto, nega.
04/19 ICSI pitkä kaava

Motto78
1. IUI 09/17 - nega
1. IVF 11/17 - pitkä kaava, kaksi kypsää solua, yksi normaalisti hedelmöittynyt alkio. Tuoresiirto, nega
Kaksi luomuplussaa 1/18 ja 8/18, kkm:t viikoilla 14+6 ja 8+2.
2. IVF suunniteltu 02/19 - lyhyt kaava, PGS mikäli saadaan tarpeeksi alkioita diagnostiikkaan. Yksi kerätty munasolu, alkio ei päässyt blastoksi asti. Heti perään luteaalivaiheen stimulaatio, lopetettiin tuloksettomana.

November-rain
3 x letrotsoli OI 10/2017-2/2018
3x gonal-f OI + IUI 3-6/2018
10/18 IVF, pitkä kaava: 13 epäkypsää munasolua -> ei alkioita
1/19 IVF, pitkä kaava: 14 munasolua, 2 kypsää, ei hedelmöittymistä.

Newmoon
-12 lugesteron loppukierron tukena 6kk
1. IVF/ICSI 4-5/2019 Pitkä kaava.

Hippunen77
Luomuplussa 12/17, kkm 2/18
OI x3 alk 8/18 -> plussa 11/18, kkm 12/18
1.IVF 1/19, lyhyt kaava

miri
1. IVF 1/19 pitkä kaava, 1 munasolu joka ei hedelmöittynyt
2. IVF 4-5/19?

Taikaa83
4× IUI l 8-11/18, kaikki nega
1. ICSI 1/19 lyhyt kaava, 9 kypsää munasolua, 6 hedelmöittyi, 1 blasto josta tuoresiirto, nega
Pakkaseen ei mitään
2. ICSI 5/19 lyhyt kaava, 8kypsää, 7 hedelmöittyi, 1 blasto tuoresiirto, testipäivä 29.5 , 6 blastoa pakkaseen.

pullanen
1. IVF 11/17 (lyhyt kaava), 1 blasto tuoresiirtoon, nega, ei mitään pakkaseen
2. ICSI 08/18 (lyhyt kaava), 1 blasto tuoresiirtoon, nega, 3 blastoa pakkaseen
- 1. PAS 11/18 (lääkkeellinen kierto), positiivinen, kkm 7+2 12/18
- 2. PAS 03/19 (lääkkeellinen kierto), nega
- 3. PAS 05/19 (lääkkeellinen kierto)
Pakkanen tyhjä

~ Plussanneet ~
bluebe, 2. IVF/ ICSI
Ilpuri 1. IVF:n 1. PAS
Unique 1. ICSI 1. PAS
Jero, 1. IVF:n 5. PAS
Ronya, 2. ICSI:n 2. PAS, la 2.8.2019
Suski75, 1. IVF:n ainoa terve (PGS) alkio, la 31.8.19
Miselli, 2. IVF:n 1. PAS, la 5.9.2019
Herukka

~Lapsen syliin saaneet ~
Kohta3. 7.2.18 Poika
Kaakao 7.2.18 Poika
Blanca 2.7.18 tyttö
MiuMau79 4.8 poika
liljatar 4.9.18 Tyttö
Jopsukka 10.9.18 tyttö
Maurizio 25.12.2018 tyttö
Ninouk 11.1.2019 tyttö
MuuMuu_ 19.1.2019 tyttö
Heitsu1996 16.3.2019 Poika
 
Hieno saalis Taikaa83 pakkaseen :thumleft

Mulla vuotelu jatkunut, ei paljon mutta päivä päivältä enemmän. Tänään tein testin oman mielenrauhan vuoksi, negahan se oli vaikka pienesti toivoin muuta :facepalm:

Nyt sitten jännätä miten seuraavat menkat alkaa, että ehditäänkö vielä kesäkuussa pakastealkion siirtoon ennen kesäsulkua. Jos ei niin sit menee elokuulle. Uuteen hoitoon jono 3-4kk joten toivois senki vuoksi, että kesäkuussa ehditään :nailbiting: Ei jaksais taaaas odotella kovin pitkään.
 
Vaaditaaks teillä välikierto ennen uutta siirtoa? Mä toivoisin että pääsis suoraan seuraavaan kiertoon tekee PAS:in mut en tiedä mikä käytäntö meidän klinikalla on.. :eek:
 
Joo siis tämä vuoto on ns. tyhjennysvuoto klinikan mukaan ja sit ku seuraavat menkat alkaa niin voi ilmoittautua PAS:iin. Mulle tehtiin siis tuoresiirto.
Tän nyt ymmärtää mut pikkusen otti päähän edellisellä kerralla että uuden hoidon aika lasketaan vasta ns. normi menkoista eli jos nyt ei ois pakkasessa mitään niin uuden hoidon ajan sais vasta kesäkuun menkoista laskettuna. En ymmärrä miksei vois heti laskea, mulla kierto heitti 21-35 päivää niin aikaa jouduttiin kuiten muuttaan monta kertaa kun laskettiin alunperin 30 pv kierrolla.
 
Aa joo sehän voi olla tuoresiirron jälkeen eri, jouduinhan mäkin tosiaan silloin pitämään välikierron.

No onpas typerä käytäntö, taas vaan lisää odottelua :sad001 Se odottaminen näissä hoidoissa on raastavinta. Sitä ajattelee kuitenkin kaikkea semmosta, että nyt tulis tammikuinen jos tärppää yms. Sit aina ne ajatukset romuttuu uudestaan ja uudestaan.
 
Mette82, pahoittelut menkoista! :sad001 Taikaa83, onnittelut huipputuloksesta!! Lupaavalta näyttää. :)

Onko kenelläkään tietoa, näkyykö yksi Ovitrelle-naksu raskaustestissä? Eilen illalla testasin negan 2h sisällä naksusta, tänään aamulla aamupissasta haalea plussa. DPO olisi nyt luultavasti 12, ovis tosin saattoi olla myös päivää myöhemmin inssissä, jolloin olisi DPO11.
 
Kiitos!:)

Ovitrellesta on oma ketju ollut ja valitettavasti ainakin tällä joka kyseli oli haamu ollut yhden naksauksen aiheuttamaa. :sad001

Viime hoidossa mulla oli 1 naksaus kolmen päivän välein ja kysyessäni lääkäriltä vaikutusta raskaustestiin, sanoi ettei vaikuta. Testasin silloin kaksi päivää viimeisestä naksusta ja täysin nega oli. Tiedä sitten onko niin yksilöllistä.

Testasin maanantaina ovitrellen poistumista eli viisi päivää irroituspiikin jälkeen. Juuri ja juuri havaittava haamu oli.

Tähän hoitoon on 6 naksausta kolmen päivän välein kolme kertaa. Aijon testata viisi päivää viimeisten naksausten jälkeen( mies lähtee reissuun ja haluan testata yhdessä)
Tiedä sitten uskallanko tulokseen luottaa jos näyttäisi haamua.
 
Noniiiiiiiiin...munafarmi käynnissä :dance008 Eilen kävin ultrassa ja sain ohjeistuksen ja suostumuksen Gonalin aloitukseen..eilen illalla eka piikki isketty mahamakkaraan.. Jestas että se oli taas jännittävää vaikka vuos sitte niitä tuli jo tökittyä:wideyed: Ja tänää olis sit jo töissä yritettävä suorittaa tuo toimitus..plus synarellan suihkautus.. Miulla siis puolitettiin synarellan määrä ja Gonalia menee 150yksikköä..
 
Toivottavasti Johannnna87 sai pakkaseen hyvän saaliin, vaikka eihän sitä saalista edes tarvitse, kun nyt tärppää! :) Komittarelle tsempit piikittelyyn!

Apua, mun piina täällä jatkuu. Testasin eilen (DPO12 tai 13) Apteekin Ultra 10IU/ml-testillä ihan selvän haamuplussan. Viiva näkyi siristelemättä ja kääntelemättä, vaikka haalea olikin. Edellinen Ovitrelle-piikki oli tiistaina n. 48 h ennen positiivista testiä. Klinikalta sanottiin, että yksi naksu voi näkyä max. 2 vrk.

Äsken testasin uudestaan, tällä kertaa vähemmän herkällä Apteekin 25 IU/ml-testillä, ja sain aivan superhailakan plussan. Nyt on siis 3 vrk viimeisestä Ovitrellesta. Viiva oli varsinainen haamujen esiäiti, mutta mieskin sen näki. Ovitrellen ei pitäisi enää näkyä, eli jotain siellä on! Onko nyt sitten kemiallinen vai mitä, se jää nähtäväksi. Menkkojen pitäisi alkaa sunnuntaina tai maanantaina, kun en ole ihan varma ovulaatiopäivästä. Ja kerrottakoon, että mulle tehtiin inssi, mutta olen törkeästi jäänyt tänne IVF-palstalle rupattelemaan, kun alunperin piti siis tehdä IVF.

Jännittää kauheasti!!! Tarkoittaakohan tuo superhailura nyt kemiallista, pitäisikö 25 IU/ml-testissä olla jo ihan näkyvä viiva tässä vaiheessa? Kauhea löysä hirsi. :wtf:
 
Kosmos
1. ICSI lyhyt kaava, ei tuoresiirtoa hypeririskin takia, lääkkeellinen PAS 4/2017, josta plus ja poika syntyi 5.1.2018.
huhti-toukokuu/2019 PAS lääkkeelliseen kiertoon (8 alkiota pakkasessa).

Seesam
1. ICSI 11-12/2017, pitkä kaava. 7 solua, 5 hedelmöittyi. Tuoresiirto 12/17; nega. PAS 2/2018; nega. Pakastin tyhjä. 2. ICSI 4/18, lyhyt kaava, 2 munasolua, molemmat hedelmöittyi. Tuoresiirto nega. Toinen ei jaksanut blastoksi. 3. IVF/ICSI 8-9/18, pitkä kaava. Keskeytettiin tuloksettomana. 4. Siirtyminen yksityiselle. Aikataulu vielä epäselvä, mutta seuraava hoito tod.näk. loppuvuodesta 2019.

Triana
1. IVF 5/18, lyhyt kaava. Keskeytetty, ei punktiota
2. IVF12/18, pitkä kaava. 2 munasolua, 1 alkio. Tuoresiirto nega.
3. IVF 2/19, pitkä kaava. 4 munasolua, 1 alkio. Tuoresiirto nega.
4. IVF ?/19

Kissankulta
1. IVF/ICSI lyhyt kaava 09/2017, punktio 29.9. vain kolme solua - ei päästy siirtoon asti.
2. IVF/ICSI pitkä kaava, tuoresiirto (icsi) 1.12.17 nega, pakkasessa 2 (ivf)alkiota - alkiot sulatettu 03/18 ja menehtyivät
3. IVF/ISCI lyhyt kaava 10/18, punktio 26.10. ei yhtään munasolua
4. IVF/ICSI tulossa helmi-maalis 2019

Herukka
1. IVF 4/2018, pitkä kaava ~ täysin epäonnistunut hoito.
Nyt ICSI 12/2018 punktio vk 2 18 kerättiin, 8 solua, 6 kypsää, 2 blastoa joista toinen siirrettiin tänään, 2 muuta jatkoviljelyssä. Testipäivä 29.1. Plussa

Beisla:
1. ICSI 4/18 lyhyt kaava, tuoresiirto nega, ei mitään pakkaseen
2. ICSI 5/18 lyhyt kaava, 5 alkiota. Tuoresiirto nega, PAS 6/18 nega, PAS 7/18 nega, 8/18 era-testi, 9/18 lääkkeellinen kierto, kemiallinen
PAS 23.10., lääkkeellinen kierto, kemiallinen
Donor-alkiot 4kpl, 1. PAS 17.12., km 1/19, 2. PAS 18.2., nega. 3. PAS 20.3., nega. 4.PAS 16.4., nega
3. ICSI 5/19

Cranberry, yksi blasto pakkasessa

MiisaS
2 Inseminaatiota syksyllä 2018 nega molemmissa
1. Ivf lyhyt kaava 11/18, tuoresiirtoon ei päästy, pakkaseen saatiin kolme alkiota, joista yksi blastokysti siirretty luonnolliseen kieroon 1/19 —> nega
2. PAS, lääkkeellinen kierto 3/19 —> kemiallinen
5/19 era-testi

Kultsikutri
1. ICSI 09/12. 10 munasolua, ei mitään siirrettävää
2. ICSI 03/13 tuoresiirto nega, PAS nega
3. ICSI 09/13 tuoresiirto nega , 1 PAS plussa, vauva 06/14. 2 PAS 04/16 nega, 3 PAS 06/16 nega
4. ICSI 09/16. 7 munasolua, ei mitään siirrettävää
1. Inseminaatio 09/17 nega
2. Inseminaatio 02/18 nega
3. Inseminaatio 05/18 nega
5. ICSI 11/18

Mette82
2 inseminaatiota 06/18 ja 08/18 - negat
11/18 IVF pitkä kaava, 16 kypsää munasolua joista 1 hedelmöittyi. Tuoresiirto, nega.
04/19 ICSI pitkä kaava

Motto78
1. IUI 09/17 - nega
1. IVF 11/17 - pitkä kaava, kaksi kypsää solua, yksi normaalisti hedelmöittynyt alkio. Tuoresiirto, nega
Kaksi luomuplussaa 1/18 ja 8/18, kkm:t viikoilla 14+6 ja 8+2.
2. IVF suunniteltu 02/19 - lyhyt kaava, PGS mikäli saadaan tarpeeksi alkioita diagnostiikkaan. Yksi kerätty munasolu, alkio ei päässyt blastoksi asti. Heti perään luteaalivaiheen stimulaatio, lopetettiin tuloksettomana.

November-rain
3 x letrotsoli OI 10/2017-2/2018
3x gonal-f OI + IUI 3-6/2018
10/18 IVF, pitkä kaava: 13 epäkypsää munasolua -> ei alkioita
1/19 IVF, pitkä kaava: 14 munasolua, 2 kypsää, ei hedelmöittymistä.

Newmoon
-12 lugesteron loppukierron tukena 6kk
1. IVF/ICSI 4-5/2019 Pitkä kaava.

Hippunen77
Luomuplussa 12/17, kkm 2/18
OI x3 alk 8/18 -> plussa 11/18, kkm 12/18
1.IVF 1/19, lyhyt kaava

miri
1. IVF 1/19 pitkä kaava, 1 munasolu joka ei hedelmöittynyt
2. IVF 4-5/19?

Taikaa83
4× IUI l 8-11/18, kaikki nega
1. ICSI 1/19 lyhyt kaava, 9 kypsää munasolua, 6 hedelmöittyi, 1 blasto josta tuoresiirto, nega
Pakkaseen ei mitään
2. ICSI 5/19 lyhyt kaava, 8kypsää, 7 hedelmöittyi, 1 blasto tuoresiirto, testipäivä 29.5 , 6 blastoa pakkaseen.

pullanen
1. IVF 11/17 (lyhyt kaava), 1 blasto tuoresiirtoon, nega, ei mitään pakkaseen
2. ICSI 08/18 (lyhyt kaava), 1 blasto tuoresiirtoon, nega, 3 blastoa pakkaseen
- 1. PAS 11/18 (lääkkeellinen kierto), positiivinen, kkm 7+2 12/18
- 2. PAS 03/19 (lääkkeellinen kierto), nega
- 3. PAS 05/19 (lääkkeellinen kierto)
Pakkanen tyhjä

~ Plussanneet ~
bluebe, 2. IVF/ ICSI
Ilpuri 1. IVF:n 1. PAS
Unique 1. ICSI 1. PAS
Jero, 1. IVF:n 5. PAS
Ronya, 2. ICSI:n 2. PAS, la 2.8.2019
Suski75, 1. IVF:n ainoa terve (PGS) alkio, la 31.8.19
Miselli, 2. IVF:n 1. PAS, la 5.9.2019
Herukka

~Lapsen syliin saaneet ~
Kohta3. 7.2.18 Poika
Kaakao 7.2.18 Poika
Blanca 2.7.18 tyttö
MiuMau79 4.8 poika
liljatar 4.9.18 Tyttö
Jopsukka 10.9.18 tyttö
Maurizio 25.12.2018 tyttö
Ninouk 11.1.2019 tyttö
MuuMuu_ 19.1.2019 tyttö
Heitsu1996 16.3.2019 Poika
 
Kisu82, tsemppiä!
Kemiallista tarkoittaa jos vuoto alkaa ennen varhaisultraa, viivojen vahvuudesta sitä ei voi päätellä. Ja mun mielestä haamu on vaan jos viivassa ei ole väriä, eli on sulla haalea plussa. :)

Tsemppiä muillekin ja sori kun en taas ole jaksanut kirjoittaa. On ollut niin lamaantunut olo.

Arvoimme pitkään kummalle tehdään seuraava (ehkä viimeinen) keräys, ja lopulta päädyimme minuun. Vaimo on kolme vuotta nuorempi, mutta mun soluista on ainakin yksi terve lapsi. Lisäksi kävin alkuvuodesta luovuttamassa munasoluja, ja siitä on kuulemma alkanut raskaus. Klinikka ei kuitenkaan kerro jos se menee kesken, saan ainoastaan tietää sitten jos lapsi on syntynyt. Päätimme lisäksi tehdä myös alkiodiagnostiikan, saa tietoa laadusta. Eli ei tule tuoresiirtoa, vaan siirto aikaisintaan ensi kuussa.

Mulla oli torstaina eka ultra, molemmilla puolilla kymmenisen tasakokoista follia kasvamassa ja vasemmalla vielä viisi vähän pienempää. Lääke oli aluksi Bemfola 225, mutta ultran jälkeen laskettiin 150:iin koska niiden pienten ei oikeastaan tarvitsisi kasvaa. Torstaina alkoi myös jarruna Orgalutran. Maanantaina seuraava ultra, punktio ke tai to.
 
Kosmos
1. ICSI lyhyt kaava, ei tuoresiirtoa hypeririskin takia, lääkkeellinen PAS 4/2017, josta plus ja poika syntyi 5.1.2018.
5/2019 PAS lääkkeelliseen kiertoon, nega.

Takaisin
Top