Käytitkö sairaalassa sairaalavaatteita?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Sairaalan vaatteet taitaa hieman jakaa mielipiteitä. Toisista ne on mukavia, toisista epämukavia. Käytitkö sinä sairaalassa sairaalan vai omia vaatteita?

Itsellä oli sairaalan vaatteet enkä nähnyt niissä mitään ongelmaa. No sukat ei olleet ihan sieltä mukavimmasta päästä, mutta muuten ei valittamista. Olin ottanut mukaan omat lämpimämmät sukat, mutta synnyttäneiden huoneeseeni paistoi aurinko ison osan päivää ja oli enemmänkin kuuma kuin kylmä. Liivit ja liivinsuojat siis oli vain omasta takaa käytössä.
 
Käytin sairaalan vaatteita. Ensimmäiset kätilön tuomat olivat aivan liian isot ja melkein laahasivat maata pitkin, mutta suihkun jälkeen vaihdoin kokoa pienempään. Mukavat olivat päällä, tykkäsin kun sairaalapaidan napit sai edestä auki imetystä varten. En käyttänyt paidan alla edes rintaliivejä. Tukisukat piti jalassa pitää koko sairaalassaoloajan (sektio), ne olivat sitten vähemmän mukavat kun olivat rullautuneet jotenkin myttyyn yhden yön aikana.
 
Kaikkien muiden kohdalla käytin sairaalan vaatteita paitsi kun olin Nelosta odottaessa kuukauden sairaalalevossa. Silloinkin oli kyllä sairaalan housut ja pikkarit jalassa, etten omiani sotke lapsiveteen.
 
Sairaalavaatteita. Turhaa liata omiaan ja se kotiinlähtö fiilis tulee paremmin ku saa sit vaihtaa ne omat vaatteet päälle :)
 
Käytin sairaalan vaatteita. Ensimmäiset kätilön tuomat olivat aivan liian isot ja melkein laahasivat maata pitkin, mutta suihkun jälkeen vaihdoin kokoa pienempään. Mukavat olivat päällä, tykkäsin kun sairaalapaidan napit sai edestä auki imetystä varten. En käyttänyt paidan alla edes rintaliivejä. Tukisukat piti jalassa pitää koko sairaalassaoloajan (sektio), ne olivat sitten vähemmän mukavat kun olivat rullautuneet jotenkin myttyyn yhden yön aikana.

Joo ne napitettavat paidat oli kyl niin kätevät! :) liivejä miekää en käyttäny.
 
Sairaalan vaatteita. Rumiahan ne ovat, mutta mukavia, eikä tarvitse liata omia vaatteita. Mun ei tarvinnut pitää tukisukkia kuin seuraavaan aamuun asti, vaikka sektiopotilas olin minäkin. Näköjään käytännöt vaihtelevat.
 
Mun piti pitää tukisukkia siihen asti kunnes pysyin niin hyvin jaloillani että uskaltauduin käymään suihkussa. Tiedä sitten olisiko saanut vaihtaa tavallisiin jo aiemmin, mutta kukaan ei kertonut. Tai olisiko pitänyt käyttää senkin jälkeen, mutta en huomannut kysyä uusia. Sektiopotilas minäkin. Liivit ja suojat otin käyttöön, kun maito nousi ja paita kastui.
 
Mun piti pitää tukisukkia siihen asti kunnes pysyin niin hyvin jaloillani että uskaltauduin käymään suihkussa. Tiedä sitten olisiko saanut vaihtaa tavallisiin jo aiemmin, mutta kukaan ei kertonut. Tai olisiko pitänyt käyttää senkin jälkeen, mutta en huomannut kysyä uusia. Sektiopotilas minäkin. Liivit ja suojat otin käyttöön, kun maito nousi ja paita kastui.

Niinhän se tietysti menee, että niitä sukkia täytyy pitää kunnes pystyy liikkumaan. Mut komennettiin aamulla suihkuun, oli kyllä elämäni kovimpia koettelemuksia. Onneksi oli ihanan äidillinen kätilö siellä mukana. :angel7
 
Mun käskettiin käyttää tukisukkia vielä viikon ajan kotonakin, vaikka en ollut mikään korkean riskin potilas tukoksien suhteen. Ei mitään hajua, miksi.

Ja käytin sairaalan vaatteita, mun mielestä se oli kätevää, eikä tarvinnut liata omia. Maidon noustua kastui vaatteet vaikka oli liivit ja suojatkin, esimerkiksi nukkuessa tulvi yli. Oli niin helppo heittää edelliset sairaalan pyykkiin ja hakea kaapista uudet tilalle.
 
Sairaalan vaatteet oli hyvät eikä varmasti kiristäneet mistään.
Tukisukkia mulla ei ollut lainkaan vaikka kaksi tullut sektiolla. Toki ensimmäisestä sektiosta olin jo kävelyllä 6 tunnin päästä, toisesta taas pyörätuolilla 6 päivää kun jalat ei kantaneet suuren verenhukan takia, vaikka sainkin verta lisää.

Nyt kun täällä synnyttää niin onkin miettiminen mitä sitä sairaalassa pitää päällä kun kaikki pitää itse viedä, täällä kun vielä markkinoidaan sairaala synnytysvaatepaketteja :arghh: mutta ne on aivan kamalia pitsihörhelö vaatteita mitkä ei varmasti ole mukavia päällä.
 
Ehdottomasti sairaalan vaatteet! Sai rauhassa vaihtaa vaikka usean kerran päivässä, kun olivat kuitenkin täynnä verta, hikeä ja maitoa. Kolmannen kanssa olin sairaalassa ilman liivejä suurimman osan aikaa, mutta omat liivit ja suojat oli kyllä mukana. Kaksosten synnytyksen jälkeen käytin omia tukisukkia. Kolmannesta ei mitään mielikuvaa, oliko jotain jalassa..
 
En varsinaisesti pidä sairaalavaatteista, mutta käytin niitä sen vähän aikaa mitä siellä olin ettei tarvitse tuoda omia vaatteita ja viedä taas likapyykkiä kotiin.
 
Mua ei haitannut käyttää sairaalavaatteita, vaikkei ne kauneimmasta päästä olleetkaan ni ainakin mukavat päällä ja ei tarvinnut itse pestä sitten kotona heti pyykkiä..
 
Käytin! Siis mä jopa ootin että saa olla luvan kanssa viimesen päälle rumissa ja ennenkaikkea mistään puristamattomissa vaatteissa ja joku toinen hoitaa niiden pyykkäyksen :grin Omat imetysliivit oli alla mutta muuten täysin sairaalan vaatteissa olin..
 
Mä halusin sairaalavaatteet ihan jo sen takia, etten missään tapauksessa olisi halunnut kantaa sairaalan pöpöjä kotiini pyykättäväksi. Olihan se tosi kätevää ottaa aina puhdasta kärrystä, kun kaikenlaisten eritteiden kanssa joutui kuitenkin tulemaan toimeen ensimmäisinä päivinä.
 
Käytin verkkopikkuhousuja ja jotain aamutakkia. Muuten olin omilla vaatteilla. Ahdisti ne ylisuuret lötköttävät vaatteet. Mukavampi oli omilla.
 
Jos joudun sairaalan vaatteisiin sonnustautumaan, niin kiellän ehdottomasti ukkoa (tai ketään muutakaan) kuvaamasta paikan päällä, sillä en missään tapauksessa halua tulla ikuistetuksi XXXXXL-kokoisena Barbapapana! Sillä juuri siltä tulen Taysin pyjamassa näyttämään :hungover:
 
Muokattu viimeksi:
Taysissa viime vuonna uusittiin vaatteet, joten en tiedä, mitä vaihtoehtoja tarkalleen tällä hetkellä on tarjolla, mutta aiemmin oli S- ja L-kokoja. Minulle olisi mennyt M-koko.. Jos on hoikkaisempi, menee nuo pienemmät vaatteet varmasti hyvin, eivätkä ole päällä telttoja. :)
 
Esikoisen synnytyksen jälkeen olin sairaalavaatteissa lähtöön asti, mutta toisen kohdalla olin jo seuraavana päivänä omilla vaatteilla. Itseäni ei kiinnosta yhtään se vaikka ne sairaalavaatteet ovatkin todella rumia vaan se, että ne ovat niin epämukavia päällä. Löysiä ja jotenkin kovia. Muistan kun esikoisen kohdalla vaihdoin omat alushousut ja normisiteen niiden verkkohousujen ja sen jätti-ison siteen tilalle niin kipu alapäässäkään ei ollut niin voimakas. Jotenkin se iso side oli niin kova, että painoi kivuliaasti.
 
Laahustelin sen ajan mitä sairaalassa oltiin, niin sinisessä tunikassa, sairaalasukissa ja verkkopöksyissä. Tais olla ne etumuksenkin napit enimmäkseen auki ja tissit puoliksi ulkona... :hilarious: Karseet vaattet, mutta en omiakaan viitsinyt laittaa ennen kotiinlähtöä, oli jotenkin turvonnut olo. Vaatteet oli kyllä aika isot ja repsotti päällä. Synnytyksessä päälle puettiin joku ihme kaapu, mikä solmittiin selästä. Heitin sen ponnistusvaiheessa pois kun kiukutti mokoma rätti, sittenhän kätilö jätti oven käytävälle auki... En tiedä kuinka moni näki mut siellä alasti ähräämässä, mutta eipä kyllä siinä kohtaa kiinnostanut.
 
Takaisin
Top