Viimeisin neuvolakäyntisi

Mä en ole koskaan käynyt varhaisultrassa, olen niin pihi.. :confused: henkisesti toki pitkä aika odotella nt-ultraa, mutta tosiaan noi varhaisultrat on sikakalliita. Ja muutenkin epämieluisaa kun tehdään sisätutkimuksena.
Mä myös pihi, enkä itse maksais, mutta sen verran korjaan että kun kunnallisella tehtiin esikoisesta varhaisultra niin ihan mahan päältä saatiin hyvä kuva. Aina ei siis silloinkaan tarvii mennä sisäkautta. :)
 
Tyhmänä kyselen että mikä on normaali äitiyskortti? Onko niitä epänormaalejakin? :eek:
No siis ainakin Pirkanmaalla on käytössä sähköinen iPana-neuvolakortti, eli perinteistä paperista ei saa enää lainkaan. :sad001
 
No siis ainakin Pirkanmaalla on käytössä sähköinen iPana-neuvolakortti, eli perinteistä paperista ei saa enää lainkaan. :sad001
Oijoi! Siinä tapauksessa itsekin toivoisin paperista. Täällä en ole sähköisestä kuullutkaan.
 
Mulla eka neuvola maanantaina :) sain sitten varattua ajankin ihan hyvin kotoa, kun vastasivat ei-soittoaikaan. Tällä viikolla vasta soitin et nopeesti sai ajan.
 
Taidan jättää ensikäynnin tällä kertaa välistä. Menen sitten, kun ultrassa on nähty että kaikki ok.
 
Aika myöhään ainakin itselläni ollut ensikäynti esikoisesta ja nyt tästäkin. Esikoisen käynnin varasin vasta varhaisultran jälkeen ja se aikaa varaava täti oikein sätti että miksi jätin varaamisen niin myöhään että voi oi nyt täytyy saada johonkin väliin mahtumaan.. oli kuitenkin mielestäni jotain rv7 ja eka käynti muutenkin olisiko rv9-10. Suurin hätä hänellä oli saada papereita eteenpäin jos haluaa osallistua kunnan tarjoamaan ultraan/niskaturvotus yhdistelmäseuloihin.
Kyllähän niitä toki yksityiselläkin saa.

Tästä toisestakin ajanvaraaja täti taas tuskaili kun ei täällä oikein ole aikoja, sanoin sitten että no ehdottaa mitä vain niin yritän järjestää, ei silti ehdottanut vaan kaivoi sitten aamuajan maaliskuun alkupuolelle. Ihme hermoraunioita siellä töissä.
 
Minä kun soitin neuvolaan viikon alussa niin sieltä annettiin eka neuvola-aika vasta 11.3. Jos laskin oikein niin silloin mulla on kymmenes viikko menossa. Ensimmäinen raskaus kun on niin mahdan ilomielin käydä kaikki mahdolliset käynnit ja tutkimukset mitä vaan tarjotaan. Kotiin tuli joku infolehtinen kaiken maailman seulonnoista ja muista, mutta en minä kertalukemalla niistä oikein mitään tajunnut. :grin Pitää lukea uudelleen oikein ajatuksen kanssa se ja täytellä esitietolomake hyvissä ajoin.
 
Mulla oli tänään ensimmäinen neuvola. Ihan kiva käynti, vaikka ei siellä nyt mitään ihmeellistä uutta tullut esiin. Kauheesti varailtiin aikoja keväälle, seuraavaks sitten nt-ultra maaliskuun puolivälin jälkeen ja sitä ennen pitää käydä verikokeissa. Oon kyllä ilonen et käytiin varhaisultrassa, ei sitä vielä muuten uskois todeks :grin ja sit pitää suvun sairauksista kysellä ja äidin synnytyksistä, en oikein semmosiin osannu kunnolla vastailla.
 
En oo viel jaksanu soittaa neuvolaan. Pitäis varmaan. Ärsyttää vaan ku soittoaika on nii huonoon aikaan. Jos torstaina sais aikaaseksi.
 
Tänään oli sitten ensimmäinen käynti :) Olisi ollut alunperin huomenna ja oltiin järkätty kaikki niin että mieskin olisi päässyt mukaan, mutta soittivatkin eilen ja siirsivät tälle päivälle saikkujen takia eli en edes päässy tapaamaan vielä omaa hoitajaa :bored:

Eipä siellä tosiaan juurikaan mitään uutta juteltu mitä en olisi jo netistä lukenut:hilarious: Hb oli kuukauden aikana tippunu 135->119, mutta ei vielä ainakaan määrännyt mitään rautakuuria :rolleyes:

NT-ultra ja verikokeet pitäisi seuraavaksi varailla :p
 
Viime viikolla oli eka neuvola ja varattiin ajat ultraan ja neuvola lääkärille. Hoitaja laittoi myös lähetteet veri kokeisiin ja pissa näyte pitää viedä samalla. Mieskin oli mukana nyt tällä ekalla neuvola kerralla. :)
Nyt vaan jännätään sitä ekaa ultraa joka on maaliskuun loppupuolella. :nailbiting:
 
Tänään ekaa kertaa neuvolassa. Th vaikutti mukavalta ja muutenkin homma meni kivasti, vaikka taapero piti vauhtia yllä. Onneksi isäkin oli mukana niin ei tarvinnut yksin viihdyttää lasta ja keskustella th:n kanssa.
Varhaisultra saatiin ensi viikon tiistaille ja tosiaan ohjeeksi nytkin tulla rakko täynnä niin kokeilevat vatsanpeitteiden päältä ensin. Sen ultran jälkeen sitten sovitaan muut ajat sopiville viikoille. Tuntuupa taas konkreettisemmalta tämä nyt kun on neuvolahommat taas alkaneet.
 
Jännä että varhaisultrassa pitää vatsan päältä katsottaessa olla rakossa virtsaa :wideyed: mulla naikkarilla käskyttivät nt-ultrassa vessaan kun yritti vatsan päästä kuvata. Kätilö totesi että rakko taitaa olla täynnä, käytkö vessassa :confused005
 
Oho, miten erilaiset käytännöt. Mulle taas viimeksi selitettiin että näkyy ehkä paremmin kun rakko nostaa kohtua tjtn. o_O
 
Minäkin kävin tänään ensimmäisellä neuvolakäynnillä, pari tuntia vierähti jutellessa ja tietoja + kyselyitä täytellessä:) seuraavaksi tosiaan varata aika verikokeisiin ja ensimmäiseen ultraan:happy: mulla lukee ultran varausohjeissa, että pitää tulla tyhjällä rakolla. Näköjään ihan paikkakohtaista..

Ja tosiaan, olipa ihanaa saada paperinen neuvolakortti:Heartred
 
Liitteet

  • IMG-20190225-WA0000.jpeg
    IMG-20190225-WA0000.jpeg
    21.2 KB · Katsottu: 13
Tänään oli sitten ensimmäinen käynti :) Olisi ollut alunperin huomenna ja oltiin järkätty kaikki niin että mieskin olisi päässyt mukaan, mutta soittivatkin eilen ja siirsivät tälle päivälle saikkujen takia eli en edes päässy tapaamaan vielä omaa hoitajaa :bored:

Eipä siellä tosiaan juurikaan mitään uutta juteltu mitä en olisi jo netistä lukenut:hilarious: Hb oli kuukauden aikana tippunu 135->119, mutta ei vielä ainakaan määrännyt mitään rautakuuria :rolleyes:

NT-ultra ja verikokeet pitäisi seuraavaksi varailla :p

Syötkö kuitenkin raskausvitamiinien mukana rautaa? Jos siis syöt raskausvitskuja..
Neuvolassa mitataan kyllä Hb mutta se ei välttämättä kerro kuin vasta täysin laskiessaan siitä mikä rautavarastotilanteesi eli ferritiini on. Kannattaa pitää korvan takana jos esim vielä keskiraskaudessa väsyttää suuresti (vrt alkuraskauden oireet). Synnytys tulee vaatimaan hyviä rautavarastoja, ja itselläni neuvolassa mitattiin aina Hb 135-142, mutta ferritiini olikin 35. Juuri ja juuri rajoilla, ideaali paljon enemmän.
 
Nooo itse asiasssa mä oon jo ennen raskautta koittanut saada tota mittausta :bored: mutta kun kaikki muut verikokeen tulokset on normaalit niin eivät ota multa tota... Olen siis kärsinyt väsymyksestä yms. oireista varmaa jo yli vuoden (ei viitsi täällä avata enempää), mutta mitään syytä ei ole kukaan asiaan löytänyt.. koittanut siis päästä mittaukseen työterveyden kautta (ei kuulu työterveytee..) sekä terveyskeskuksen kautta

Raskausajan vitamiinit on kyllä käytössä :happy:
 
Mä meinasin yrittää huomenna tosiaan saada työterveydestä lähetettä myös ferriinin mittaukseen ja tuossa googletellessani asiaa, olin lukevinani Mehiläisen sivuilta että siellä pääsisi ilman lääkärin lähetettä perusverenkuvaan ja ferriiniarvon mittaukseen. Taisi olla noin 50e/kipale nuo kokeet. Meidän työterveys myös Mehiläisessä, mutta harkitsin maksavani ite labrat jos ei anna lähetettä.
 
Mulla otettiin siis perusverenkuva tammikuun alussa ja kaikki ok. Loppu vuodesta kysyin tuon mittaamista terveystalosta kun työterveys oli vielä siellä ja sanoi että noin satasen pintaa olisi jos itse maksan. Siinä pitää kuulemma ottaa joku muukin arvo samalla :shifty: tai näin mulle ainakin sanottiin.

Nykyään työterveys Pohjola sairaalassa ja pitäisi varmaan sieltäkin kysyä paljonko maksaisi :rolleyes:
 
Takaisin
Top