Äitiys- ja imetysvaatteet

emsu86

Asioista perillä oleva
Lokakuun äidit 2019
Tänne kaikki vinkit, suositukset, alet, kaupat yms. Liittyen äitiys- ja imetysvaatteisiin.

// Ylläpito muokkasi aloituksen toisen viestin yhteyteen.

Mä olen aamusta selannut taas Raskauskeijun sivuja.. mut ehkä en vielä uskalla tilata mitään. Edellisessä odotuksessa menin normivaatteilla, nyt tekisi mieli housut ja uimapuku hankkia.. viimeksi meinaan ei voinut enää uimassa lopuksi käydä kun ei uikkarit mahtunut päälle..

Itse koen että odotusajan vaatteita on vaikea löytää koska en ole kokoa s/m. Painoa löytyy jo ennen odotusta jonkin verran liikaa niin mammavaatteet on kiven alla. :sad001
 
Last edited by a moderator:
Viimeks kun olin raskaana niin mulla oli omat työvaatteet (labrahoitaja) eikä tarvinnu kun vasta loppuraskaudesta turvautua isompaan työpaitaan. Muuten liikuin verkkareissa ja isot neuleet/topit. Nyt vähän eri luontonen työ ja pitää varmaan enemmän panostaa jo raskausajan vaatteisiin olettaen että
A. Vatsa kasvaa vähän nopeammin kun ekassa raskaudessa.
B. Se kasvaa isommaksi.
Lisäksi töissä ei voi verkkareil kulkee :P

Muistan vaan kuinka etenkin kaks ekaa kolmannesta en voinut ekasta pitää mitään mikä paino vatsaan. Mulle ei sopinut nää vatsaresorilliset vaatteet. Äitiyspikkareistakin ostin ne mitkä jää matalammalle. Ne vatsaversiot oli ihan kamalan tuntuset. Joten raskausajan farkut ei varmaan sovi :/
 
Mulla ykkösen kanssa myös ahdisti ne vatsaresorilliset housut... Alkuun käytin vaan jotain ihan yli-isoja leggareita missä oli hirveästi tilaa just tossa mahan kohdalla. Mutta sitten kun maha rupesi olemaan ISO (kasvoi nopeasti ja isoksi) niin oli pakko siirtyä mammahousuihin julkisilla paikoilla, vaikka vähän kyllä ahdisti. Kotona pidin vain sellaisia tosi löysiä ja rentoja haaremihousun tyyppisiä missä vyötäröresori jäi, tai sen sai viikattua jäämään, mahan alapuolelle just tuohon häpyluun kohdille. Mulla ainakin toimi todella hyvin sellaiset!

Paitoja pidinkin melko paljon ihan normaaleja, isoja ja rentoja paitoja ja jotain mukavia tunikoita. Ja sellaiset pystyribbiset paidat ja neulemekot on ihan tosi hyviä kun venyy sivusuunnassa!

Mutta kun opiskelin ja sitten viimeiset kuukaudet ihan vaan kotosalla niin ei tarvinut sillai panostaa siihen että ne vaatteet on kovin siistit ja edustavat, ja tällä kertaa taas olen kotona tuon ykkösen kanssa. Mulle varmaan olisi ihan tuskaa jos pitäisi olla kovin edustuskelpoinen raskaana ja kulkea jossain hameessa ja kauluspaidassa... Kun ihan jo rintaliivitkin tuottaa tuskaa!
 
Mulla oli kans esikoisen aikana aika rennot vaatteet, mutta nyt kun työ on toimistotyötä, jossa selkeästi erilainen pukeutuminen ollut koko ajan, niin pitäisi löytää jotain siistiä, mutta mukavaa päälle töihin. Muutamat farkut multa löytyy ja ihan perus toppeja, mutta muuten aika heikkoa. Ja kevättakki löytyy myös :) Mamalicioukselta on aika monet noista vaatteista, sitten ihan H&M.
 
Katsoin eilen raskausvaatteet läpi, ja vain parit housut mahtui jalkaan. Pistin heti tilaukseen muutamat plus pari paitaa. Oon aina raskaana alkanut käyttää raskaushousuja jo viikoilta 7+ kun mahaa ei saa painaa yhtään. Normihousut ei vaan käy. Oon myös aina tähän asti ollut raskaana syksyllä ja talvella, mutta nyt olenkin kesällä, joten vaatteita ei oikein ole... Uimapuku olisi minullakin haaveissa. Voihan sitä toki oleilla kesän alkkareissa, jos tulee yhtään sellanen kesä ku viime vuonna :evil6 Mihinpä sitä vaatteita.
 
Onko suosituksia mukavista äitiysleggareista/-housuista? Oon tässä katsellut vähän alustavasti tarjontaa, mutta hankala arvioida hinta-laatusuhdetta. Onko jollain kokemuksia esim. Melli Ecodesignin legginseistä? Mielelläni näet ostaisin kotimaista, jos vain pysyy budjetin sisällä, tai jos löytyisi käytettynä jostain. Entä kestääkö halpamerkkien (esim. H&M) äitiysvaatteet yhtään käyttöä?...

Pääasiassa tulee raskausaikana varmasti käytettyä mekkoja, joten enemmän tosiaan kiinnostaa leggins-puoli kuin housut. :)
 
Minäkin tulen todennäköisimmin käyttämään mekkoja ja sukkiksia/legginssejä. Kesään sopivaa raskausmekkoa ei ole, joten semmoisia on hankittava. Sukkiksista viime raskaudessa sopi hyvin kun otin vain riittävän ison XL-koon, toimivat hyvin semmoisenaankin.
Viime raskaudessa käytin jostain puolesta välistä tai viimeisen kolmanneksen aikana säärissä urheilusäärystimiä, joissa tuki/kompressoriominaisuus, koin ne hyvinä. Tiedä sitten johtuiko siitä vai ei mutta ainakaan en saanut suonikohjuja. Silloin oli hyvä kun kolmannes osui kevääseen niin säärystimet jäivät saappaan varren sisään, nyt tulee olemaan vähän haasteellista ja nihkeää koska lämmin kesä/alkusyksy..
 
FunMum-merkillä oli ainakin aiemmin sellaiset suorien housujen tyyliset siistit housut, käykää kattomassa.

Tilasin jo yhdet housut itelle, mutta piti palauttaa. Mamalicious on super pieni merkki, ei xl-koko mahtunut, puristi ilman mahaakin ja lahkeet lyhyet. Valitettavan monissa kaupoissa Myydään pelkkää tätä merkkiä, ei sovi ainakaan minulle koot.

Onko jollain suositella jotain? Kiinnostaisi Boobia kokeilla, oiskohan heillä normaali mitoitus?? Kiinnostaisi myös vaatteet, jotka käy raskaana sekä imetysaikana,ettei helma lopu kesken. Ja niistä kesävaatteista kokemuksia, itellä ei tosiaan oo ollenkaan mitään kesäksi.

Minä en käytä mekkoja enkä leggingsejä, mutta parit housut löytyy valmiina jotka käy kesää lukuunottamatta. Paitoja löytyy 4 kpl pitkähihaisia, lyhyitä ei yhtään. Minä en pysty käyttämään kuin pelkästään sellaisia housuja, joissa on se korkea maharesori.

Itse voin suositella kaikille Maitotytön JaJa-housuja. Sopii minkäkokoiselle mahalle tahansa ja ei purista ikinä. Itse oon käyttänyt niitä 1,5 v putkeen, ei oo mennyt miksikään ja on edelleen sopivat vaikka paino ja ulkomuoto muuttunut.
 
Viime raskaudessa tykkäsin muuten Carriwellin liiveistä, niissä oli luukullisiakin imetystä varten. Mutta koin parhaaksi että niitä sai sovittaa liikkeessä, niin monet olivat oudot, vääränkokoiset/muotoiset, ahdistavat, tursuavat ja ties mitä etten liivejä kyllä uskaltaisi tilata netin kautta suoraan.
Koin hyvänä myös sellaisen tukivyön mahan ympärille, semmoinen pantamainen kankainen se oli, tuki mahaa jo ensimmäisen kolmanneksen lopusta, ja sitten kun kasvoi enemmän tietenkin. Sillä varmaan oli jonkin verran vaikutusta etten saanut raskausarpia, toki söin vitamiineja koko raskauden ja öljysin/voitelin mahaa, kylkiä ja rintoja melkein aamuin illoin. Toki mun maha on ollut herkkä turpoamaan ilman raskauttakin, vääristä ruokavalinnoista/aikataulusta/mahdollisesti myös suolistohäiriöistä johtuen, eli maha on tottunut olemaan kohtuullisen pallon kokoinen (kuin ~5kk raskaana) aina vakiona varsinkin iltaisin eli sekin vaikuttaa varmasti tuohon arvettomuuteen.
 
Hei noita tukivöitä olen näin selkävaivaisena miettinyt myös! Onko teillä ollut minkälaisia malleja käytössä? Katselin että tosiaan ainakin Carriwellilla oli ihan hyvännäköinen perustukivyö, ja oli aika edullinenkin. Onko sellainen simppeli pantamainen hyvä vai mieluummin joku tukevampi? (No joo, tiedän kyllä että näissäkin on niin paljon henkkoht vaihtelua, että parempi käydä vaan sovittamassa kaupassa. Mutta jos vähän tietäisi mitä malleja ylipäätään kannattaa sovittaa! :grin)
 
Minulla ei ollut, en kokenut tarvetta tukea selkää enkä mahaa..

Liiveistä puheen ollen! Mistä saa hyviä, mikä on hyvä merkki ja missä on isompiakin kokoja?

Minulle ei käy liivit joissa on kirjainkoko ja pitäisi mielellään olla kaarituet. Eli meidän kaupungin liivikaupat hm, lindex ja kappahl tippuivat laskuista. Eli olisi pakko tilata netistä,mutta tuntuu kamalalta ajatukselta ettei voi sovitella etukäteen.
 
En tosin ole kokeillut carriwell tms kalliimpia kirjainliivejä, onko ne parempia? Nuo kappahlin ja lindexin pehmoliivit on ainakin ihan surkeita isompirintaiselle. Käytin kaksi vuotta imetysliivejä, nyt tavallisia. Mutta en vieläkään oo löytänyt oikeanlaisia /itselleni sopivia.
 
Huikkaan tuolta heinäkuisista, että itse tilasin viime raskaudessa liivejä Bravissimolta ja olin tosi tyytyväinen. Koko oli sen verran haastava (70G), ettei taviskaupoista edes löytynyt. Bravissimolla koot ovat muistaakseni D-kupista ylöspäin, eli koko mallisto on suunniteltu kookkaammille rinnoille. :) Vilkaisin nykyistä valikoimaa ja löytyy niin kaarituettomia kuin kaarituellisia. Liivien sopivuushan on tosi yksilöllistä, mutta itselleni ainakin osui tosi sopivat, tukevat ja mukavat liivit vaikkei ennen ostopäätöstä sovittamaan päässytkään.
 
Ja kannattaa henkisesti valmistautua siihen että rinnat ja maha voi muuttua sen verran että erilaiset mallit ja koot tuntuu hyviltä nyt, loppuraskaudesta, ja synnytyksen jälkeen. Itse tykkään myös normisti kaarituellisista kun koon pitää olla 70f, viimeksi maha ja rinnat kasvoi niin että joo kuppikoko oli isompi mutta maha nousi myös sen verran ylös että kaarituellisia ei voinut pitää kun ne painoivat ja asettuivat väärin. Imetykseen liivit kannattaa ostaa ihan viime metreillä, sillä ei voi välttämättä ennakoida paljonko rinnat paisuu kun maito nousee. Kannattaa kuitenkin hankkia ennen synnytystä sillä sen jälkeen ei ihan ensimmäisenä tee mieli lähteä liivikaupoille o_O nämä ovat yksilöllisiä juttuja.

Tukivöistä, käytännön kokemuksena nuo pantamaiset/tukikankaiset tukevat jonkin verran ja koin sen helppona kun on vain tuommoinen "sukka" mutta tuntuvia selkäkipuja minulla ei ollut missään vaiheessa. Muistan, että selkäkipuun suosittelivat ihan kunnon tukivöitä, ei tuommoisia kevyitä malleja.
Iskiastyyppistä, toispuoleista hermo/pakara/mitä lie kipua minulla oli alkuraskauden lopussa viikon pari, mutta siihen se ei ainakaan (ei mikään) auttanut yhtään.
Selkäkipu kyllä taitaa olla sellainen että sehän iskee jos iskee, kyselemättä, mutta
jos vain pystyy niin suosittelenkin yrittämään liikkua raskauden aikana jo alusta lähtien (vielä kun liikkuvuus on hyvä sen jälkeen kun pahoinvointi helpottaa); selkäjumppaa ja venyttelyä, sillä nyt jos mistä kaikesta liikkumisesta on hyötyä loppua kohden, toivottavasti myös ennalta ehkäisten tai ainakin siirtäen mahdollisimman myöhäiseksi kaikkia kremppoja. Itse olen vähän sellainen säännöllisen epäsäännöllinen liikkuja, nyt täytyy ihan taas alkaa skarppaamaan.
 
Kiitos vinkeistä! Itse kyllä liikun ihan päivittäin koiran kanssa ja muutenkin, eli liikettä tulee normaalipäivänä helposti parikin tuntia, välillä enemmän. Mutta mulla kun on syntymävikana yliliikkuvat nivelet, vähän jännittää tuleva mahdollinen selän oireilu (on siis joskus ollut tosi pahassa jamassa, mutta siitä kuntoutunut). Voihan tietty olla, että jännittää turhaan eikä mitään kummempaa tule, mutta taidan silti hommata tuollaisen kevyemmän tukivyön. :)
 
Minulla tulee liikaa painetta hartioihin, jos ei ole kaarituellisia liivejä. Joten särkee päätä koko ajan. Toki joku kalliimpi ja tukevampi kaarituetonkin voi riittää. Ei huvita vaan toista kertaa 300 euroa tuhlata vääränlaisiin liiveihin :banghead: Onko kukaan tilannut Lumingerielta liivejä? Siellä näkyi olevan ilmainen palautus ja hyvin kokoja imetysliiveissäkin.
 
Mä annan täydet pojot noille carriwelin liiveille. Kun imetys esikon kohdalla päättyi niin olsin voinu käyttää vain niitä liivejä. Onneks ne odottaa tuol kaapis. Toisekki pitäis varmaan ostaa sit ku on ajankohtainen
 
Mä olen aamusta selannut taas Raskauskeijun sivuja.. mut ehkä en vielä uskalla tilata mitään. Edellisessä odotuksessa menin normivaatteilla, nyt tekisi mieli housut ja uimapuku hankkia.. viimeksi meinaan ei voinut enää uimassa lopuksi käydä kun ei uikkarit mahtunut päälle..

Itse koen että odotusajan vaatteita on vaikea löytää koska en ole kokoa s/m. Painoa löytyy jo ennen odotusta jonkin verran liikaa niin mammavaatteet on kiven alla. :sad001
Joo uikkarit mäkin haluan! Ootko löytäny muualta?
 
Minulla tulee liikaa painetta hartioihin, jos ei ole kaarituellisia liivejä. Joten särkee päätä koko ajan. Toki joku kalliimpi ja tukevampi kaarituetonkin voi riittää. Ei huvita vaan toista kertaa 300 euroa tuhlata vääränlaisiin liiveihin :banghead: Onko kukaan tilannut Lumingerielta liivejä? Siellä näkyi olevan ilmainen palautus ja hyvin kokoja imetysliiveissäkin.
Mites changen liivit? Niillä on kyllä ehkä vaan yksi imetysmalli.
 
Mä oon miettinyt et teen ite ne puuttuvat äitiysvaatteet mitä tarvin. Monia on säästössä edellisestä raskaudesta kesälläkin jotain.
 
Takaisin
Top